Miksi sinun lapsesi tai nuoresi lopetti urheiluharrastuksensa?

Sairastui sairauteen joka esti sen

Tuli sinding-larsenin tauti.

11- vuotiaana alkoi olemaan liikaa harjoituksia ja paikat aina kipeänä liian vaativista fyysisistä rasitteista. Joukkueessa monella oli vaivana hyppääjän polvi. Kun ei ollut innokas käymään oheistreeneissä niin valmentaja ei antanut peliaikaa ja huusi pienestäkin virheestä mitä ei muille tehnyt. Kahdessa sarjassa turnauksia ympäriinsä, vkloppunakin aikaisia herätyksiä niin motivaatio loppui 12 vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ei kovin monessa kommentissa mainita (jopa päinvastoin), mutta eiköhän aika moni harrastaja itse asiassa tajua jossain vaiheessa, että huipulle heistä ei ole, tekivät mitä hyvänsä. Ja raataminen ei siksikään motivoi. Matemaattinen totuushan on, että urheilussa oikeita staroja voi olla todella äärimmäisen harva. Jokainen valmentajakin tämän tietää, mutta tietysti heidän intressissään on pitää mahdollisimman iso joukko harrastamassa, josko sieltä sitten joku nousisi.

On ihan ok ja järkevääkin todeta että haluaa priorisoida muita hommia kuten koulua tai kivaa harrastamista. Todennäköisyys urheilu-uran täydelliselle onnistumiselle on niin olematon, että investointina se ei ole järkevä, ellei nauti itse tekemisestäkin. Äärimmäisen harva näistä tylsän valmentajan vuoksi lopettaneista olisi tosiasiassa ollut mikään tuleva huippu.

Arveletko lasten harrastavan liikuntaa voitto ja kilpailut saati ammatti mielessä. Suurin osa nimenomaan harrastaa lajia, sitten siellä oman ex uransa sokaisemia aikuisia harrastamassa valmentamista. Lapsen harrastus menee lähinnä pilalle, noin 11 vuotiaaksi pystyy vielä harrastamaan sitten viikottaiset harjoitus/pelimäärät nousevat sellaiseksi että ei kiitos, koulukin vie oman aikansa ja kokeet. Meillä myös harrasteryhmälle oli neljät treenit viikossa yhdesä kilparyhmän kanssa, jos oli pois niin tuli naputusta... harrasteryhmäläisten piti kilvoitella paiksta kilparyhmässä, koska valmentajien mukaan kaikki halusivat sinne 😂

Ilmeisesti pääkaupunkiseudulla on kilparyhmiä huomattavasti pienemmillekin.

Juurihan mä sanoin, että on ok harrastaa omaksi huvikseen. Täällä vaan on ollut useita avautumisia, että syynä tyhmä valmentaja, joka ei ymmärrä lahjakkuutta jne. Ja olisi ihan hyvä että olisi vähemmän vakavia ryhmiä harrastamiseen, mutta toki on niitä jotka itsekin haluaa harrastaa mitalinkuvat silmissä. Ja näiltä nimenomaan loppuu motivaatio, jos menestys ei ole toivotunlaista. Kuulemma psykologisesti on tyyppejä, joille on tärkeää saada huomiota ja olla parempi kuin muut ja niitä, joille tekeminen itsessään on tärkeämpää, ja sitten näiden välimuotoja. Motivointi on erilaista näille kaikille.

Tyhmän valmentajan mielestä harrastusryhmät ovat noloja, koska on itse jäänyt kilpailuhenkisyydessä oman junioriuransa pauloihin.

Meillä tuppukylän joukkuuen pilasi kilpajoukkuueen pelaajan äiti, joka kuvitteli olevansa futisäiti, tuli sitten rahastonhoitajaksi... koko joukkue hajosi vuodessa, ensin häipyivät harrasteryhmä ja sitten olikin kilparyhmä ja varat liian pienet.

Tämä on mielenkiintoinen ketju. Poikamme on 14 vuotias ja harrastanut lajiaan 4-vuotiaasta. Vie paljon koko perheen aikaa mutta eipä jää aikaa millekään tyhmyyksille. .. Vielä ei ole puhunut lopettamisesta, saa nähdä koska se hetki koittaa. ..

Erittäin hyvä ketju! Voisko tän linkata jollekin taholle joka voisi käyttää tätä hyväkseen liikkumisen edistämisessä?

Toki monet tekijät ovat varmaan jo tiedossa esim just toi että tietyllä tasolla ei enää aina voi vaan harrastella vaan pitäisi jaksaa isoja harkkamääriä ja kilpailuja.

Loukkaantui eikä oo vieläkään toipunut täysin, luultavasti ei ikinä ole täysin kunnossa. Käy salilla ja kävelyillä, mutta harrastus jäi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ei kovin monessa kommentissa mainita (jopa päinvastoin), mutta eiköhän aika moni harrastaja itse asiassa tajua jossain vaiheessa, että huipulle heistä ei ole, tekivät mitä hyvänsä. Ja raataminen ei siksikään motivoi. Matemaattinen totuushan on, että urheilussa oikeita staroja voi olla todella äärimmäisen harva. Jokainen valmentajakin tämän tietää, mutta tietysti heidän intressissään on pitää mahdollisimman iso joukko harrastamassa, josko sieltä sitten joku nousisi.

On ihan ok ja järkevääkin todeta että haluaa priorisoida muita hommia kuten koulua tai kivaa harrastamista. Todennäköisyys urheilu-uran täydelliselle onnistumiselle on niin olematon, että investointina se ei ole järkevä, ellei nauti itse tekemisestäkin. Äärimmäisen harva näistä tylsän valmentajan vuoksi lopettaneista olisi tosiasiassa ollut mikään tuleva huippu.

Mielenkiintoinen näkökulma, mutta harvempi lapsi tai nuori analysoi omaa osaamistaan ja ajattelee etenemistään viiden vuoden päähänkään. Eli ehkä siksi tämä näkökulma ei ole noussut esille, koska ei ole lasten ja nuorten lopettamisen syy.

Kyllä minun seiskaluokkalaiseni ainakin pohtii harrastustaan juurikin viiden vuoden tähtäimellä. Pelaa nyt kilpatasolla, mutta otti koville, kun joukkue putosi alempaan sarjaan. Arveli, että jatkaa ehkä vuoden pari ja lukiossa voisi sitten pelata harrastetasolla.

En ole lukenut aikaisempia vastauksia, mutta oma poikani lopetti koska hän ei ollut liikunnallisesti erityisen hyvä. Ei mikään kömpelys, mutta yleinen koordinaatio ei ole loistava, siitä huolimatta että hänellä on nopeat refleksit.

Jalkapalloa hän pelasi suht pienenä kaupunginosamme joukkuessa pari vuotta, mutta tajusin (ehkä turhan myöhään) että valmentaja, yhden pelaajan isä, oli kelju tyyppi ja joukkuehenki sen mukainen. Poikani siirtyi sitten harrastelijaryhmään toiseen paikkaan, ja pelasi pari vuotta, mutta lopetti kun se ei sujunut erityisen hyvin. Vasta tämän jälkeen huomasimme että hän on likinäköinen, ehkä sekin vaikutti.

Airsoftista tuli todella rakas harrastus joka jatkui vuosia, mutta kun sisäpelien järjestäjä muutti toisiin pienempiin tiloihin, se näyttää jääneen.

Sulkista hän on pelannut off and on pienestä pitäen, se on jäänyt ainoaksi omaehtoiseksi liikunnaksi, ja se onkin hauskaa. Poikani on nyt 16. Laskettelemaankaan hän ei ole tänä talvena halunnut, kun ei kuulemma ole tarpeeksi hyvä. Toivon että sali- ym jutut alkaisivat innostaa.

Ei ollu varaa enää maksaa harrastusta.

Kaverini ja hänen veljensä olivat ikäluokkansa top 5 tason urheilijoita lajissaan. Molemmilla nuorten sarjoissa mestaruuksia ja muita mitallisijoja. Kumpikin lopetti alle parikymppisinä. Isänsä, henkeen ja vereen urheilumies, totesi, että siinä v***u ja viina pilasi kahden nuoren miehen loistavan urheilu-uran.

20 vuotta sitten ikätoverini lopettivat vähitellen urheiluharrastuksensa siinä 13-vuotiaana, kaikki samasta syystä - liikaa treenejä, ammattilaisuuteen tähtääminen, kilpailupakko. Uskomatonta että kahdessa vuosikymmenessä mikään ei ole muuttunut. Joka päivä treenejä, viikonloppuisin kisareissuja, sitten myyjäisiä ja iän mukana kallistuvat harrastusmaksut. Ei aikaa kavereille, läksyille, muille harrastuksille tai perheelle. Onko joku ihme jos teinit lihovat eivätkä pidä liikunnasta kun harrastaa ei voi ihan vaan huvin ja hauskuuden vuoksi vaan kaikista on tultava maajoukkueen seuraavia tähtiä? Miksei tälle ikinä saada aikaiseksi tehdä mitään? 

Up

Yksi näkökulma koskien 16v nuorta, joka ei ole lopettanut urheiluharrastustansa.

Häntä eivät vaivaa suuret treenimäärät, mutta se huono kellonaika vaivaa. Osittain kouluaikaan ja heti koulun jälkeen.

Häntä eivät vaivaa kilpailut, mutta niihin vähäinen keskittyminen etukäteen vaivaa. Itse kisasuorituksia harjoitellaan vähän ja valmennukseen ei kuulu mitään henkistä valmentamista.

Häntä ei vaivaa ammattilaisuuteen pyrkiminen, mutta valmennuksen osaamattomuus korkeammalla tasolla vaivaa. Hän on joko koekappale valmennukselle tai sitten valmennus ei valmenna hänelle ollenkaan ylemmän tason asioita. Valmennuksen osaamattomuus näkyy myös osittain rasitusvammoissa, joita on useammalla valmennettavalla.

Yksi iso asia mikä hänellekin näkyy ja on useamman muun lapsen tai nuoren lopetuksen takana (yllämainittujen syiden lisäksi) on valmentajien käytös. Valmentajat ovat välillä kärttyisiä ja kiukkuisia, sekä kohdentavat sen pahimman negatiivisen palautteen juuri tiettyihin urheilijoihin. Tässä valmentajan vaihtuessa kohteetkin voivat vaihtua, eli vaikuttaa olevan enemmän valmentajasta lähtevää kuin urheilijasta johtuvaa.

Jotenkin niin toivoisi että kilpapuolella olisi niitä oikeasti lajituntemuksen lisäksi kasvavan nuoren fysiikan ja psyykkisen puolen tuntevia kannustavia valmentajia. Näitä vain tuntuu olevan turhan harvassa. Harrastepuolella ei määristä ja tasosta johtuen yleensä tarvita niin pitkälle kouluttautunutta ja kokenutta valmentajaa, vaan pääpaino on normin lajituntemuksen lisäksi oikeassa asenteessa ja lasten/nuorten kohtelussa ja innoittamisessa. Kilpapuolella sitten valmentajilla vaikeaa tuntuu sitten oleva se ilon ja oman asenteen kanssa. Valmennuksella ei meinaa pysyä oma henkinen kantti kasassa ja se puretaan sitten niihin valmennettaviin lapsiin ja nuoriin. Tähän päälle kun laitetaan seurojen välinen huono yhteistyö ja keskinäiset ristiriidat ilman että liitot pystyvät kokoamaan lajipiiriänsä tai tukemaan seuroja, niin lopputulos ei voi olla näkymättä urheilijoille ja niille valmentajille.

Sitkeä rasitusvamma pakotti lopettamaan lajin 14-vuotiaana. Onneksi lapsi kuitenkin jatkoi liikkumista, nykyään käy kuntosalilla ja kiipeilykeskuksessa.

Tuo kasvupyrähdysjuttu jalkapallossa. Oma poika on 14-vuotiaana puoli metriä lyhyempi ja 50% kevyempi kuin monet muut, joten siellä kentällä ei halunnut enää olla isompikokoisten seassa jyrättynä.

Vierailija kirjoitti:

Miksei nykyään tarjota enemmän "höntsyurheilua"? Näköjään löytyisi kiinnostusta, kun kilpailupakko on vienyt monen urheiluinnon :(

Koska seurat saavat yleensä kunnilta tukea näkyvyydestä, ja näkyvyys tulee menestyksestä. Jos menestystä ei ole, isompikin seura kuolee rahoituksen puutteeseen.

Eri asia ovat toki nämä bisnes-lajit, joissa kakaroiden vanhemmilta revitään rahat, ja siihen päälle vielä muilta lajeilta vähän extraa tukien muodossa (jääkiekko).

Vierailija kirjoitti:

Erittäin hyvä ketju! Voisko tän linkata jollekin taholle joka voisi käyttää tätä hyväkseen liikkumisen edistämisessä?

Toki monet tekijät ovat varmaan jo tiedossa esim just toi että tietyllä tasolla ei enää aina voi vaan harrastella vaan pitäisi jaksaa isoja harkkamääriä ja kilpailuja.

Ilta-Sanomien toimittajan pitäisi tehdä juttu tästä ketjusta. Onhan hän tehnyt juttuja muistakin ketjuista.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on mielenkiintoinen ketju. Poikamme on 14 vuotias ja harrastanut lajiaan 4-vuotiaasta. Vie paljon koko perheen aikaa mutta eipä jää aikaa millekään tyhmyyksille. .. Vielä ei ole puhunut lopettamisesta, saa nähdä koska se hetki koittaa. ..

Hän jatkaa niin kauan kuin on kivaa ja hän saa henkistä tyydytystä harrastuksestaan. Hänelle on varmasti sattunut kohdalle myös täyspäisiä valmentajia.

Vierailija kirjoitti:

Tätä ei kovin monessa kommentissa mainita (jopa päinvastoin), mutta eiköhän aika moni harrastaja itse asiassa tajua jossain vaiheessa, että huipulle heistä ei ole, tekivät mitä hyvänsä. Ja raataminen ei siksikään motivoi. Matemaattinen totuushan on, että urheilussa oikeita staroja voi olla todella äärimmäisen harva. Jokainen valmentajakin tämän tietää, mutta tietysti heidän intressissään on pitää mahdollisimman iso joukko harrastamassa, josko sieltä sitten joku nousisi.

On ihan ok ja järkevääkin todeta että haluaa priorisoida muita hommia kuten koulua tai kivaa harrastamista. Todennäköisyys urheilu-uran täydelliselle onnistumiselle on niin olematon, että investointina se ei ole järkevä, ellei nauti itse tekemisestäkin. Äärimmäisen harva näistä tylsän valmentajan vuoksi lopettaneista olisi tosiasiassa ollut mikään tuleva huippu.

Ainakin osa jääkiekkovalmentajista voisi mennä itseensä kun opettavat junnuille sellaista asennetta ettei lätkäjunnun tarvi välittää koulusta tai tehdä läksyjä. Ei muuta kuin joka ilta treenejä joko jäällä tai fysiikkatreenejä niin, että alakouluikäinen tulee kotiin iltakymmeneltä. Koulu ei ymmärrä laisinkaan sitä, että urheiluseurassa ei välitetä koulusivistyksestä. Sitten pitää pakottaa yötä myöten junnua tekemään koululäksyjä. Junnuhan rentoutuu koulun jälkeen syömällä välipalaa ja olemalla kavereiden kanssa. Se on ihan ymmärrettävää. En ymmärrä miksi alakouluikäisen pitää treenata maanantaista perjantaihin neljä tuntia päivässä. Fysioterapeutit ovat ajat sitten kieltäneet sit upit koska ne ovat pahaksi lonkille. Siitä huolimatta niitä tehdään sata päivässä. Ei mikään ihme että moni jääkiekkoilija joutuu nuorena lonkkaleikkaukseen.