Miksi sinun lapsesi tai nuoresi lopetti urheiluharrastuksensa?

Yksinhuoltajalle harrastusmaksut oli liikaa ja koko ajan piti hankkia uusia varusteita ja hankkia buffaan myytävää. Lapsi kiukutteli usein kun oli aika lähteä harrastukseen, koska oli jo valmiiksi väsynyt koulun jälkeen. Harrastuskertoja viikossa 3 ja pelit viikonloppuisin, koko perhe-elämä pyöri yhden harrastuksen ympärillä. Treeneihin ja peleihin kuljetettava omalla autolla, jonka omistaminen vain harrastuksen vuoksi hulluutta. Toinen lapsi paljon yksin kotona, kun sisarta kuskattiin ympäri kaupunkia. Paloin loppuun ja jouduin sairaslomalle, jolloin oli pakko karsia jostain että jaksan käydä töissä, hoitaa kodin ja olla hyvä äiti lapsilleni. Lasten isää ei kiinnostanut viedä lasta harrastukseen pyynnöistä huolimatta, mutta oli vihainen kun lopetimme harrastuksen. Harmittaa toki lapsen puolesta etten ole pystynyt hänelle tarjoamaan enempää.

Esikoinen lopetti tanssin, koska ryhmässä ei suvaittu erityislapsia, eikä erityislapsille ollut muuta harjoitteluryhmää lajin parissa. Toinen harrastus päättyi kun muutti paikkakuntaa opiskelujen perässä. Liikkuu kuitenkin vielä koulun puitteissa muttei harrasta erityisesti mitään.

Keskimmäinen lapsi lopetti uinnin, koska migreeni ja epilepsia ei sovi oikein hyvin yhteen lajin kanssa. Uiskentelee kyllä vielä silloin tällöin, muttei enää "verenmaku suussa".

Kuopus on vielä niin nuori, ettei ole löytänyt mitään lajia erityiseksi harrastukseksi. Kunhan liikuskelee meidän muiden mukana.

Teinipoikaa rupes tytöt ja kalja kiinnostamaan niin viikonloppuiset sählypelit jäi pois :D

Itse lopetin yleisurheilun 14-vuotiaana. Koin ahdistavana "kilpailupakon" eli huvikseen ei saanut harrastaa vaan piti tähdätä vähintään SM-tasolle. Olin tolkuttoman huono kaikessa mutta muuten oli mukavaa liikkua. Valmentajat alkoivat kohdella minua kuin ilmaa ja koin olevani ylimääräinen.

Nykyään koen liikunnan vastenmielisenä ja liikun vain koiran kanssa.

Meilläkin oli lopettaminen lähellä kun marraskussa piti aloittaa uuden lisenssin maksut ja kuukausimaksukin päätettiin nostaa viime vuodesta. Tyttö on pelannut n. 1,5 vuotta jalkapalloa joukkueessa jossa suurin osa on pelannut 5 vuotiaasta asti. Mukaan lähdettiin aikoinaan siksi, että tyttö halusi pelata jalkapalloa harrastusmielessä, ei ole kilpailuhenkinen, eikä tähtää ammattilaiseksi kuten suurin osa joukkueesta.

Onneksi tänä vuonna porukka on jaettu kahteen osaan, toinen "joukkue" käy isot turnaukset ja pelit ja toinen joukkue, jossa on vähemmän pelanneet, käy samantasoisia vastaan osallistumassa harrastusturnauksiin. Samoissa harkoissa kuitenkin käyvät ja nyt joukkuelle hommattiin apuvalmentaja, että molemmille ryhmille on oman tasoista puuhaa.

Ainoa harmitus on se, että maksut tietysti on kaikille samat ja turhauttaa hommata uudet peli/harkkavaatteet vaikka harrastus onnistuisi vanhoillakin joita käytetty todella vähän.

Vierailija kirjoitti:

Se tavallinen syy jääkiekon lopettamiselle. Yläasteelle siirryttäessä, kun oma kasvupyrähdys ei ollut edes alkanut, ja vastaan alkoi luistella 190cm & 90kg pakkeja, meni hommasta vähän maku. Samoin pukukopin pussikalja-, paneskelu- ja nuuskapurkkien hintavertailu- keskustelut eivät olleet oman pojan maailmaa vielä 13-vuotiaana.

Tuossa iässä valmentajatkin usein ovat puusilmiä ja jakavat pelaajia koon perusteella eri joukkueisiin. Isoa ja aggressiivista pidetään hyvänä ominaisuutena. He eivät kykene ottamaan huomioon sitä, että pojilla voi olla keskenään viidenkin vuoden kokoero keskenään murrosiästä johtuen. Aikuisten pitäisi kyllä suitsia typeriä pukukoppijuttuja. Urheiluseuroilla on myös kasvatuskumppanuusvastuu.

Vierailija kirjoitti:

Kilpailupakko. Kolme lapsistani on aikoinaan lopettanut tästä syystä. Vuosi-kaksi menee todella ihanasti, ehtii suoriutua muistakin jutuista, läksyistä, ulkoilusta ym., lapsethan haluavat tehdä paljon kaikenlaista ja mielikin vaihtuu yleensä tiuhaan. Toisena, kolmantena vuonna viimeistään harjoituskerrat lisääntyivät ihan älyttömyyksiin ja kilpailupakko astui kuvioihin. 

Meillä sama juttu, hirvittävä kilpailuhenkisyys ja kaikki hauskuus katosi, harrastuksesta tuli työtä. Lisäksi vanhemmat huutelivat ilkeitä katsomon puolelta, paitsi minä ja mies. Ymmärsin hyvin että teki mieli lopettaa. Sama harrastus jatkui kavereiden kanssa pihalla. Futis.

Kuvataidekoulusta (3h yhtenä iltana viikossa) piti luopua, kun oli futistreenien kanssa samaan aikaan. Futista 3-5krt viikossa (turnausreissut, pelireissut vielä päälle, kahdesti vuodessa ulkomailla) lajitreeniä, kuntosalia ja juoksutreenejä, vaihtelevasti vesijumppaa, zumbaa yms erilaista lihaskuormitusta. Eipä siinä riittänyt aikaa enää millekään muulle. Se ei sinänsä haitannut, tytär oli oikein sitoutunut harrastukseensa ja halusi valtavasti kehittyä. Kuulemma Ruotsiin olisi halunnut pelaamaan "ammatikseen".

Valmentajalta sai suoranaista kettuilua, kun tytär ilmoitti jättävänsä iltatreenit (olisivat loppuneet yhdelsältä) väliin huomisen lukiokirjoitusten takia. Valmentaja ei myöskään ottanut treenin tuomia kipuja ja kivun tuomia rajotteita todesta vaan irvaili laiskuudesta. Lopulta kun polvikivulle löytyi syy magneettikuvauksella, päätti tytär lopettaa koko futiksen. Lääkärin mukaan edessä olisi ollut polvien tähystysleikkaukset, eikä suositellut moista kasvuikäiselle.

Valmentaja vaihtui ja keräsi omat suosikkinsa ryhmästä - heitä valmennettiin ja muut sai tehdä suunnilleen omin nokkinensa. Kisoissa sit haukkui kun ei sujunut. Nuorta alkoi vituttamaan tuo ja meitä vanhempia maksaa 320 €/kk ilmasta + tietty kisamaksut, ohjelmat, välineet jne.

Lopetti 15-vuotiaana viime syksynä, ei ole vielä löytänyt uutta harrastusta, mutta liikunta on jäänyt. Käy lenkilä, luistelee, laskettelee, tekee lihaskuntoa jne.

Toinen lopetti, koska vaihtoi lajia voimistelusta tanssiin. Mielenkiinto ja harjoittelumäärä olivat syynä, voimistelu sitoi 6 x viikossa 4 h kerrallaan ja baletti päälle. 

Molemmat kilpailivat lajissaan, voimistelija siellä kärjen tuntumassa ja kuului liiton leirityksiin jne. Kummankin nuoren alkuperäisestä ryhmästä on jatkanut yli 16-vuotiaaksi yksi urheilija. Porukasta jonka taival alkoi molemmilla n. 7-vuotiaana.

Näissä tietyissä taitolajeissa jo perheen taloudellinen tilanne on yksi syy drop-outiin. Ne keillä on varaa leireihin ulkomailla ja kisaamiseen ja kalliisiin koreografioihin ja yksityistunteihin pärjäävät vähän pienemmilläkin lahjoilla. Ainakin omien tytärteni ryhmissä oli pari tosi lahjakasta tyttöä, mutta kustannusten ja vaatimustason noustessa ei ollut enää varaa harrastaa. Tuli mm. pakollisia kisamatkoja Saksaan ja Viroon ja Norjaan jne.

Vierailija kirjoitti:

Tulot tippuivat ja menoja oli karsittava rankasti. Ensin muutettiin pienempään asuntoon, kolmiosta yksiöön. Sitten sai mennä oma auto ja kaikkien perheenjäsenten harrastukset. Lopetettiin myös lehtitilaukset. Sillä silloin kun talous on nimittäin tiukalla ei ole varaa laittaa ylimääräiseen ylellisyyteen. Lapsi tosin piti jalkapallon lopettamisen jälkeen mykkäkoulua puolivuotta ja on muutenkin nykyään masentuneempi.

Ymmärrän että tässä lopettaminen oli varmasti pakollinen juttu, mutta kaikille hankalassa taloudellisessa tilanteessa oleville kehotan kysymään seuroista vapaaoppilaspaikkoja.  Minä en tiedä miten se menee, mutta yhdelle-kahdelle voidaan myöntää perheen taloudellisen tilanteen vuoksi vapautus harjoitusmaksuista, ainakin Sinettiseurat ennen saivat tähän jotain tukeakin. Toki jos kilpailla haluaa, niin siitä tulee kustannuksia joita ei sitten kuitenkaan ole mahdollista maksaa.

Sai oman elämän eikä jaksanut enää toimia vanhempien omien haaveiden toteuttajana.

Lopetti baletin, kun homma muuttui erittäin kriittiseksi. Jo alipainoisen rajoilla olevan 11-vuotiaan tyttären itsetunto-ongelmat alkoivat, kun oli "liian isokokoinen" balleriinaksi, vaikka taitoa, notkeutta ja tekniikkaa löytyi. Vaihtelimme valmentajia, mutta jokaisen periaate oli näemmä, että moittimalla ja kritisoimalla saa tuloksia näkyviin, ja esimerkiksi kahden kuukauden aikana tyttö ei saanut yhtäkään kehua tai kannustusta. Painettiin väkisin alemmas ylispagaattiin yms. Lisäksi tytär halusi harrastaa vain balettia, mutta tämän lisäksi balettikoulu "pakotti" harrastamaan samaan aikaan myös jazzia sekä steppiä, joka ei tyttöä kiinnostanut ja vei kaiken vapaa-ajan. Suoraan sanottuna hyvä että lopetti. Nykyään 13-v. harrastaa tällä hetkellä "höntsyshowtanssia" ja treenit kerran tai kaksi viikossa ja hyvä niin, jää aikaa kavereillekkin ja perheelle :)

Miksei nykyään tarjota enemmän "höntsyurheilua"? Näköjään löytyisi kiinnostusta, kun kilpailupakko on vienyt monen urheiluinnon :(

Ei ollut enää "harrastus" vaan olisi tyyliin ammattilaiseksi pitänyt alkaa. Kilpaurheilu ei vaan kiinnostanut ainakaan tarpeeksi.

Jäi Loppuvuodesta syntyneenä ja muutenkin hitaammin kehittyneenä muiden varjoon. Olisi varmaan itse ollut vielä innostunut mutta ei päässyt oikein mukaan.

Oma mielipiteeni on että murrosiän vaihtelut pitäisi jotenkin ottaa huomioon.

Sitä ei vaan huvittanut enää kun ei ollutkaan heti ryhmän paras. (Tyttöjen sähly) Nyt ei halua edes kokeilla mitään koska ei halua opetella mitään uutta. Haluaa pysyä mukavuusalueella.oli 14v

Treeniajat. Kouluakäyvälle arkisin klo 22 loppuvat treenit on liian myöhään.

Vierailija kirjoitti:

Miksei nykyään tarjota enemmän "höntsyurheilua"? Näköjään löytyisi kiinnostusta, kun kilpailupakko on vienyt monen urheiluinnon :(

Samaa ihmettelen. Kovasti valitetaan lasten ja nuorten huonosta kunnosta muttei mitään liikuntavaihtoehtoa ole tarjolla. Lapset ja nuoret haluavat usein olla yhdessä eli olisi fiksua antaa heille sitä höntsyvuoroaikaa.

Vierailija kirjoitti:

Painofasismi jo alakouluikäisen ryhmässä. Lapsi osasi ja oli taitava pelaaja mutta oli ikävä kyllä lääkityksen vuoksi pyöreä. Valmentajat jauhoivat koko ajan pyöreydestä ja lapselta kiellettiin muun muassa vehnä. Tein kevyttä ja vehnätöntä ruokaa kotona. Tein myös vehnättömät eväät pelimatkoille koska niillä tarjottiin yleensä jauhelihakastiketta ja spagettia sekä kotimatkalla pizzaa. Lapsi väsyi olemaan eristettynä muusta joukkueesta ruokailuissa ja lopetti urheilun. Kuka voitti?

Kaiken huipuksi lääkäri sanoi vehnän demonisoinnin olevan puppua koska lapsi ei ole enää allerginen vehnälle.

Tämä on varmaan typerin (teko)syy, minkä olen ikinä kuullut! Lapsi lopetti urheilun, koska oli eristettynä ruokailuissa pelimatkoilla??! :)

Vierailija kirjoitti:

Lopetti baletin, kun homma muuttui erittäin kriittiseksi. Jo alipainoisen rajoilla olevan 11-vuotiaan tyttären itsetunto-ongelmat alkoivat, kun oli "liian isokokoinen" balleriinaksi, vaikka taitoa, notkeutta ja tekniikkaa löytyi. Vaihtelimme valmentajia, mutta jokaisen periaate oli näemmä, että moittimalla ja kritisoimalla saa tuloksia näkyviin, ja esimerkiksi kahden kuukauden aikana tyttö ei saanut yhtäkään kehua tai kannustusta. Painettiin väkisin alemmas ylispagaattiin yms. Lisäksi tytär halusi harrastaa vain balettia, mutta tämän lisäksi balettikoulu "pakotti" harrastamaan samaan aikaan myös jazzia sekä steppiä, joka ei tyttöä kiinnostanut ja vei kaiken vapaa-ajan. Suoraan sanottuna hyvä että lopetti. Nykyään 13-v. harrastaa tällä hetkellä "höntsyshowtanssia" ja treenit kerran tai kaksi viikossa ja hyvä niin, jää aikaa kavereillekkin ja perheelle :)

Sinun mielestäsi alipainoinen, muiden mielestä liian isokokoinen?