Lue keskustelun säännöt.
Introvertit perheelliset ( äidit) kuinka jaksatte sosiaaliset sukulaiset ja kyläilykutsut ym ?
06.01.2024 |
Tuntuu pahalta aina kieltäytyä ja keksiä milloin mitäkin syytä miksi ei lähde muun perheen mukaan kyläilemään.
Olen hyvin erakkoluonne ja vietän mieluiten aikaa yksin kotona. Kyse ei ole siitä, ettei sukulaiset olisi mukavia ja varmasti on hauskaa. Nautin vain yksinolosta niin paljon.
Tuntuu että tätä on alettu katsastamaan ja ihmettelemään. " Missäs Tiina on", " Eikö Toina tullut"?
Olen käsittääkseni ihan mukavaa seuraa ja moni haluaisi varmaan viettää aikaa kanssani enemmän. Kyse on vain siitä , että en itse kaipaa tämmöistä sosiaalista kanssakäymistä juurikaan.
Ongelma on oikeastaan pahentunut nyt, kun asumme lähempänä mieheni ja lastemme sukulaisia ja tuntuu , että saa jatkuvasti olla kieltäytymässä kun pyydetään milloin mihinkin kinkereihin.
Kommentit (23)
"olen introvertti, jaksan sosiaalisia suhteita vain rajoitetusti. Koska työni on niin sosiaalista, niin tarvitsen vapaa-ajalla erityisen paljon yksinoloaikaa, tai vietän sitä vain lähiperheeni kanssa." kerron noin kaikille uusille sukulaisille, jotka eivät minua tunne, jotta heidän ei tarvitse pohtia omassa mielessään, että en pidä heistä, kun käyn niin harvoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein meinaa jaksaa. Lapsetkin alkaa olla jo niin isoja että jonkinlainen turnausväsymys meinaa iskeä. Kun olivat pieniä, niin pakotin itseäni tosi paljon ihan lasten vuoksi kerhoihin ja puistoihin ja vaikka mihin kyläilemään ja sukuloimaan.
Nyt olen jotenkin siinä pisteessä että menkööt ne ketkä jaksaa / haluaa.
Kun lapset muuttaa kotoa pois, niin muutan metsämökkiin ja ryhdyn erakoksi. Jotenkin tämä perhe-elämä jo ylittää sen "sosiaalisuusrajan", että ei tulisi mieleenkään enää lähteä kahvittelemaan ja kyläilemään mihinkään.
Voihan se olla, että siihen tulee muutos sitten kun asutaan miehen kanssa kaksin? Että alkaakin kaipaamaan enemmän sosiaalisuutta.. kuka tietää.
Kiitos vastauksista. Ehkä täytyy van olla vielä suorempi ja rehellisempi ja kertoa että on tosiaan introvertti ja erakkoluonne. - ap
Huoh, kannan itsekin syyllisyyttä tästä. Olen lisäksi seurassa tosi puhelias ja oikein ekstrovertti. Se on sellainen mikä varmaan saa ihmiset kuvittelemaan että kaipaan hirveästi kaikenlaista tekemistä ja ihmisiä ympärilleni?
Totuus on kuitenkin se, että näen ihmisiä niin harvoin ,että he näkevät minusta vain parhaat puoleni ja yleensä silloin kun johonkin lähden niin nautin oikeasti siitä täysillä.Kotona kuitenkin voi mennä pitkään palautua tämmöisestä ja voi mennä pitkä aika ennenkuin kaipaan taas mitään extraa.
Perhe ja työ vie jo niin mehut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä kohdin kun lapsi oli rasittavimmillaan, 4-13v, niin en jaksanutkaan. Vanhempani kuolivat lapsen aloittaessa koulun. toisaalta tukiverkot hävisivät heidän sairastuttuaan lapsen ollessa taapero, toisaalta enää ei tarvinnut heidän asioistaan huolehtia ja rampata hoitokodeissa.
Oma henkireikä on ollut pitkät viikonloput yksin "mökillä". Toki miehen siskot on närkästyneet jos on saaneet tietää mun olevan maisemissa. Mutta siitä en ole stressannut, heidän ongelmansa, ei minun. Ei mies itsekään heille ilmoittele kun siellä käy lataamassa :)
Hyvin. Osaan asettaa rajat ja kieltytyä kutuista, jos tuntuu etten jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sosiaalinen introvertti ja nautin sosiaalisista tilanteista. Jaksan hyvin, kun pidän huolen, että palautumisaikaa omissa oloissa on riittävästi.
Sama täällä. Ja sukulaiset on vielä oikeasti hirveän uteliaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen miettinyt samaa. Tuntuu että ihan perhe-elämä ja työ riittää ylitse täyttämään sosiaalisuuden tarpeeni. Erityisesti vanhin lapseni on todella seurallinen ja hän jaksaisi jutella 24/7. Joskus kun kuitenkin juttelen vapaa-ajan merkeissä jonkun perheen ulkopuolisen aikuisen kanssa, se voi olla parhaimmillaan oikein virkistävää. Lapset on siinä vaiheessa että "kato, äiti, kato, tätä!" Ja "mun kaveri sano XXX ja sit se sitä ja tätä..".
Eli aikuisseura on joskus silti tosi jees vaikkei meinaa jaksaa järjestää eikä usein nähdä ketään. Miehen kanssa olis kiva jutella useamminkin rauhassa, mutta aina joku ipana on siinä säätämässä jotain..
Olen joutunut jo 15 vuotta harjoittelemaan ja siltikin tuntuu että ei mene jakeluun. Et ihan kuin se introvertti häviäisi minusta kun tarpeeksi sinnikkäästi jaksellaan pyytää mukaan.
Tuntuu että omassa lähipiirissä tätä saa jatkuvasti olla selittelemässä, että : "Kyllä olen edelleen introvertti ja olen sitä myös kuukauden , vuoden ja viiden vuoden päästä". Kiitos vaan mukaan kutsumisesta.
Kova pala tuntuu olevan varsinkin yksinäisille ja äärimmäisen seurallisille sukulaisille. Että kaikki ei kaipaa seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sanonut suoraan ettei enää kiinnosta juhlat enkä lähde niihin. Itse en ole pitänyt mitään kutsuja koskaan kun ei kiinnosta. Lapsena ei saanut pitää edes kaveri synttäreitä sen tuntuen aika julmalta.
Vastauksena sitten tuli että voi, voi kun sä olet tuollainen erakko. Muut ovat ekstroverttejä että ei voisi olla mistään pois ja samat pitää koko ajan jotain kissanristiäisiä mutta sekin vähentynyt kun sinne ei enää ole paljoa halukkaita tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Ja sukulaiset on vielä oikeasti hirveän uteliaita.
Tiedän. Mun anoppi on oikein innostunut kun huomaa , että en jaksa hirveästi pitää yhteyttä. " Soitin kun ei mitään oo kuulunut pitkääääään aikaan" ja "mitäs oot puuhannut".
Käynyt töissä ja ollut kotona. En jaksa puhelimella paljon soitella.
Anoppi on oikein vauhkoontunut nyt kun jäänyt leskeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko olla välillä jopa vähän tyly. En ole kenenkään seuralaispalvelu.
AP olet ihan normaali.
Se että on ihminen samaa sukua ei tarkoita että hän olisi niin samanlainen että seurassa rentoutuisi.
Mielestäni lapset saavat kyllä olla yhteyksissä sukulaisiin. Kannustan heitä siihen, mutta itse tarvitsen omaa aikaa ja lepoa ja sukulaisten luona vierailu on aina erittäin rasittavaa.
Antaa miehen viettää aikaa sukulaistensa kanssa niin paljon kuin haluaa ja lapsi voi olla mukana. Itse huolehdin omasta jaksamisestani ja jään usein kotiin.
Täytyy tulla toteamaan tähän että vauvavuoden raskain asia oli puolison kyläilevät sukulaiset. Kukaan ei soita etukäteen ja kysy sopiiko tulla. En osaa rentoutua omassa kodissani kun ahdistaa milloin joku paukkaa ovesta kutsumatta sisään. Kaikki tulee mielensä mukaan oli sitten aikainen aamu tai myöhäinen ilta. "Kertokaa sitten jos haluatte olla omassa rauhassa" sanoi joku joskus mutta tuntuu ikävältä käskeä heitä lähtemään kun istuvat jo olohuoneessa mukavasti. Huoh, kun itse oppisi sanomaan mielipiteensä suoraan. Puolison mielestä näissä yllätysvisiiteissä ei ole mitään väärää. Alan olla ihan loppu.
Vierailija kirjoitti:
Täällä kohtalotoveri. Ei siinä auta muu kuin kieltäytyä toistuvasti ja antaa muun perheen mennä halutessaan.
Tiedän, että tuossa herkästi tulee vähän semmoinen viba että aletaan pitää kummajaisena.
Mutta jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on.
Tämä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Ja sukulaiset on vielä oikeasti hirveän uteliaita.
Tiedän. Mun anoppi on oikein innostunut kun huomaa , että en jaksa hirveästi pitää yhteyttä. " Soitin kun ei mitään oo kuulunut pitkääääään aikaan" ja "mitäs oot puuhannut".
Käynyt töissä ja ollut kotona. En jaksa puhelimella paljon soitella.
Anoppi on oikein vauhkoontunut nyt kun jäänyt leskeksi.
Anoppipas ei tahdo olla yksin. Kuka haluaa aivan yksin jäädä kokoajaksi ?
Täällä kohtalotoveri. Ei siinä auta muu kuin kieltäytyä toistuvasti ja antaa muun perheen mennä halutessaan.
Tiedän, että tuossa herkästi tulee vähän semmoinen viba että aletaan pitää kummajaisena.
Mutta jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on.