Ei kasvisruokavaihtoehtoa illallisella
Mieheni vanhemmat tietävät että olen ollut kasvissyöjä jo vuosikausia ja olemme seurustelleetkin jo viisi vuotta. He ovat oikein mukavia ihmisiä ja pidän heistä kovasti, mutta en oikein ymmärrä, että he kutsuvat meitä usein illalliselle ja tarjolla on joka kerta jonkinlaista paistia, eikä mitään proteiinipitoista mitä voisin syödä, joka kerta. Viime kerralla söin höyrytettyä parsakaalia ja vihersalaattia.
Minusta on vähän epäkohteliasta kutsua syömään eikä valmistaa mitään sellaista mitä voisin syödä. Olenko kohtuuton? Itse pyrin aina ottamaan huomioon vegaanit, allergiat yms jos kutsun vieraita. Tuntuu oudolta istua illallispöydässä parsakaalit lautasella, niin kuin minä haluaisin tehdä suuren numeron eettisestä valinnastani. En halua, mutta olen oman päätökseni tehnyt jo vuosia sitten ja toivoisin että ollessani lähes perhettä minun valintaani edes yritettäisiin ymmärtää.
Kommentit (215)
Vierailija kirjoitti:
Ei se nyt niin vaikeaa ole. Meidän lapsen kaveri (hyvä kaveri) on monesti meillä yötä ja syö sit meillä. Ostan sit vaan kasvispihvejä jos en tee kokonaan kasvisruokaa. Esim. Perunamuusi ja lihapullat (tytölle kasvispihvi).
Ei se nyt niin vaikeaa ole.
Tuossa voi olla se riski, että tulee tarjonneeksi eläinkunnan tuotetteista sekä muusissa ja pihveissä.
Ymmärrän osittain sinua, mutta onhan se suuri ponnistus tehdä eri ruokaa tai useita eri ruokia. Meillä lasten synttärikutsujem järjestäminen on mennyt hankalaksi, kun pahimmillaan pitäisi olla gluteenitonta, laktoostitonta, lihatonta ja lisäaineetonta ruokaa & joitakin raaka-aineita ei ollenkaan.
Oletan, että ap on aikuinen, ehkä väärin. Oletettuna aikuisena hän voi kääntää ruokailukutsut toisin päin, eli pyytää appivanhempia omaan kotiinsa syömään, jolloin saa tehdä haluamaansa ruokaa. On hyvin helppo kritisoida tarjoilua, kun ei ole koskaan tekemässä sitä itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siellä oli tarjolla pääruokaa, mutta se ei eettisistä syistä kelvannut. Ehkäpä anoppi/appi kieltäytyi eettisistä syistä hankkimasta prosessoitua vegaaniruokaa?
Prosessoitua vegaaniruokaa? Oletko sinä se joka väittää että kasvissyöjät täydentävät ruokavaliota proteiinijauholla... Et tiedä aiheesta selvästi mitään lopeta jo komnentointi. Ei se sinun syömäsi lihakaan pakettiin suoraan naudan kyljestä tipahda.
Et tiedä selvästikään aiheesta mitään.
Tosi moni vegaaninen ruoka on tosi prosessoitua esimerkkeinä vaikka kasvismargariinit, kasvimaidot ja -kermat, viljat ja soijarouhe. Eikä se härkkiskään pellossa kasva vaan se prosessoidaan tehtaassa.
Juujuu vegaanisuus on vaan proteiinijauhetta ja valmisruokaa. Huono provo kun et tiedä mitään aiheesta. Unohdit mainita että liha on lihaa ja sekasyöjä ei mitään prosessoitua käytä.
Voi lapsi kulta kun kaikki lähes kaikki ruoka on prosessoitua oli se sitten vegaanista, liha, kasvis tai sekaruokaa. Esim. liottamalla siemenistä, pavuista ja pähkinöistä saadaan vähennettyä haitallisten fytaattien, tanniinien ja goitrogeenien määrää ja hapattaminen on loistava tapa käsitellä vihannekset niin, että ne säilyvät pitkään ja säilyttävät ravinteensa. Myös kuivaaminen on tapa prosessoida ruokaa, joka sopii hedelmien ja marjojen säilöntään.
Vierailija kirjoitti:
Oletan, että ap on aikuinen, ehkä väärin. Oletettuna aikuisena hän voi kääntää ruokailukutsut toisin päin, eli pyytää appivanhempia omaan kotiinsa syömään, jolloin saa tehdä haluamaansa ruokaa. On hyvin helppo kritisoida tarjoilua, kun ei ole koskaan tekemässä sitä itse.
Tuota olen kolmekymppinen, en vegaani vaan lakto-ovo kasvissyöjä ja olen aiemmin jo kertonut kutsuvani ihmisiä syömään ja tarjoavani ihan kaikille kelpaavaa ruokaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajua tuommosia ihmisiä niinkuin ap:n appivanhemmat. Siis että tietävät hänen olevan kasvissyöjä. Ihan jokainen meistä ostaa valmistaa vaikka hieman ruokaisamman salaatin, jos ei oikeasti mitenkään pysty/halua/jaksa valmistaa mitään "monimutkaisia" kasvisruokia. Ihan todella törkeää kutsua syömään ja tarjota sellaista mitä joku ei syö. En minäkään osaisi valmistaa herkullista ja ravitsevaa gluteenitonta vegaaniruokaa, mutta jos minä jonkun gluteenittoman vegaanin syömäänn pyydän, niin kyllä minä HALUAN edes yrittää tarjota hänelle jotain syömäkelpoista. Vaikka sitten kysymällä että olisiko jotain vinkkejä mitä voisin hänelle valmistaa.
Ja toivon että nämä jotka salaa syöttävät lihaa kasvissyöjille ovat trollaajia. Toivon ettei kukaan oikeasti ole noin törkeä ja ilkeä.
Viimeksi oli tarjolla parsakaalia ja vihersaalaatti, joten asia oli huomiotu ilman monimutkaista kasvisruokia. Jos tarjolla olisi ollut pelkkä paisti sen voisi ottaa vittuiluna.
En pidä huomioimisena sitä, että ap on saanut syödä ateriaan kuuluvia lisukkeita. Tämähän on sama, kun että tarjolla olisi ollut lihakeittoa ja leipää, ja ap olisi saanut sitten syödä sitä leipää.
Siellä oli tarjolla pääruokaa, mutta se ei eettisistä syistä kelvannut. Ehkäpä anoppi/appi kieltäytyi eettisistä syistä hankkimasta prosessoitua vegaaniruokaa?
Teen hyvin paljon kasvistuokia raaka-aineista. Prosessointi tapahtuu siis keittiössäni. Ei ole rakettitiedettä. Einekset, olivatpa liha- tai kasvisruuan ystäville, ovat minun makuuni ja terveyteeni sopimattomia liiallisen suolan takia.
Sitä vain ihmettelen, että nuoret ihmiset, kuten ap:n viisikymppiset appivanhemmat, ovat moisia jääriä. Tosin yli kuusikymppisenä kuulunkin eri sukupolveen, joten minulla on varaa olla positiivisesti kiinnostunut erilaisista eettisistä/terveydellisistä syistä johtuvista ruokavalioista. Kun pyydän jonkun syömään, haluan tarjota hänelle parasta mitä kykenen, ja silloin pidän kyllä huolen, että vieras voi sitä myös syödä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletan, että ap on aikuinen, ehkä väärin. Oletettuna aikuisena hän voi kääntää ruokailukutsut toisin päin, eli pyytää appivanhempia omaan kotiinsa syömään, jolloin saa tehdä haluamaansa ruokaa. On hyvin helppo kritisoida tarjoilua, kun ei ole koskaan tekemässä sitä itse.
Tuota olen kolmekymppinen, en vegaani vaan lakto-ovo kasvissyöjä ja olen aiemmin jo kertonut kutsuvani ihmisiä syömään ja tarjoavani ihan kaikille kelpaavaa ruokaa. Ap
Mikä hitto on lakto-ovo kasvissyöjä? :D En yhtään ihmettele miksi appivanhenpasi menee siitä mistä aita on matalin. Alkaa kuulostamaan sen verran amerikantieteeltä.
Ajatusleikki..oot valmistanu maukkaan kasvispadan miniälle ja olet vahingossa tiputtanut pataan kanaliemikuution.
A.kiroat ..heität ruuan roskiin ja aloitat alusta
B. lisäät maustetta ja tarjoat ruuan

Niin? Eikö tämä appivanhempien kanssa ruokailuun liittyvä dilemma ratkea siis siten, että syötte vastedes sinun luonasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletan, että ap on aikuinen, ehkä väärin. Oletettuna aikuisena hän voi kääntää ruokailukutsut toisin päin, eli pyytää appivanhempia omaan kotiinsa syömään, jolloin saa tehdä haluamaansa ruokaa. On hyvin helppo kritisoida tarjoilua, kun ei ole koskaan tekemässä sitä itse.
Tuota olen kolmekymppinen, en vegaani vaan lakto-ovo kasvissyöjä ja olen aiemmin jo kertonut kutsuvani ihmisiä syömään ja tarjoavani ihan kaikille kelpaavaa ruokaa. Ap
Mikä hitto on lakto-ovo kasvissyöjä? :D En yhtään ihmettele miksi appivanhenpasi menee siitä mistä aita on matalin. Alkaa kuulostamaan sen verran amerikantieteeltä.
Voi hyvää päivää, ap syö munia ja maitotuotteita. Asutko jossain luolassa? Miten näinkin monimutkainen asia kuin internetin käyttö on sinulle mahdollista. Lue jotain muutakin kuin seiskalehteä välillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se nyt niin vaikeaa ole. Meidän lapsen kaveri (hyvä kaveri) on monesti meillä yötä ja syö sit meillä. Ostan sit vaan kasvispihvejä jos en tee kokonaan kasvisruokaa. Esim. Perunamuusi ja lihapullat (tytölle kasvispihvi).
Ei se nyt niin vaikeaa ole.Tuossa voi olla se riski, että tulee tarjonneeksi eläinkunnan tuotetteista sekä muusissa ja pihveissä.
Riski? Tyttö käyttää maitotuotteita, ja kaupassa ostan valmiina kasvispihvejä. Päällä lukee, että kasvis tai vegaaninen. Ei mitää ongelmaa. Jos tyttö olisi vegaani, niin kysyisin häneltä etukäteen( tai hänen äidiltään ) voiko syödä jotain juttua. Heidän perhe on tosi mukava ja auttaisi varmasti mielellään. Ovat nytkin jo iloisia kun lapsi otetaan huomioon, eikä hänelle tarvi pakata ruokaa mukaan.
Usein kyl tehdään koko perheen lempparia eli kasviscurrya (vähä vaihdellen ) tai tortilla, josta jokainen sit kokoaa mieleisensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla, että appivanhempasi ovat sitä ikäluokkaa, etteivät he oikeasti osaa laittaa noita kasvisproteiinilähteitä, eivätkä ehkä edes tiedä, mitä vaihtoehtoja on tarjolla?
Mitä jos ensi kerralla joko esittäisit toiveen ruoasta ja lyhyen, helpon ohjeen sen laittamisesta (Tiedättekös, lähikaupasta saa nykyään sieltä lihapakkausten vierestä sellaista nyhtökauraa. Sitä jos lämmitätte paistinpannulla vaikka tomaattisoseen kanssa, niin tulisi hyvä kasvisvaihtoehto paistille ja muutkin voisivat vaikka päivällisellä sitä maistella)? Tai sitten viet mukanasi esim. härkäpapupihvejä ja kerrot, miten näitä löytyy ihan meidän lähikaupan hyllystä leikkeleiden läheltä ja ovat tosi hyviä, eikä tarvitse kuin lämmittää.
Appivanhemmat saattavat huomata, 1) ettei heidän tarvitse lähteä johonkin ektoottiseen "vegaanikauppaan" kilometrien päähän erikseen ostamaan sinulle jotain, vaan saavat helposti omasta kaupasta, kun vielä tietävät, mistä hyllystä ja millaista pakettia kannattaa katsella ja 2) ettei heidän tarvitsekaan opetalla jotain monimutkaista valmistusmenetelmää, marinointia, haudutuskiehutuskieritystä ja ties mitä, vaan kasvisproteiinia saa myös todella helpolla tavalla laitettua. Olen itseasiassa lähes varma, että kyse ei ole siitä, etteivät haluaisi huomioida sinua, vaan siitä, etteivät tiedä ja luulevat, etteivät osaa.
Minä ainakin kiittäisin miniää tuollaisista tuomisista,laittaisin ne härkäpapupihvit pakastimeen ja tarjoaisin höyrytettyä parsakaalia ja raikasta vihersalaattia paistin ohessa. Ja seuraavan kerran mennessäni miniälle kylään ottaisin mukaan kunnon lihakeittoa. Kertoisin, miten pakkaspäivänä on mukava syödä lihaisaa soppaa ja tarjoaisin tietty pojallekin.
Kylläpä olet ihana anoppi.
Minä anoppina otan aina huomioon lasteni puolisoiden ruokavaliot, allergiat ja erityiset mieltymykset. Ja kas kummaa, tämä toimii myös toisinpäin. - Kun menemme lasten perheisiin syömään, on nimenomaan muistettu mummon erikoisherkku ja sitä on pöydässä.
Nykyisin on hyvin paljon erityisruokavalioita, mutta esimerkiksi juuri kasvisruuat sopivat useimmiten kaikille (allergiat poislukien). En myöskään piilota kasvisruokiin maitotuotteita tai munia, joten meillä ei tarvitse pelätä tällaisia ansoja. Ei tulisi mieleenkään tarjota kutsutuille päivällisvieraille sellaista ruokaa, josta tiedän, ettei se sovi jollekin vieraista terveydellisistä tai eettisistä syistä.
Näin ajattelee minun mielestäni normaali, mukava ja välittävä ihminen. Otetaan muut huomioon, vaikka mikään pakko ei ole. Sitä vaan haluaa ottaa muut ihmiset huomioon, koska siitä tulee itselle ja niille muille hyvä mieli. Ei ole mikään pakko olla mukava ja ottaa muiden ruokajuttuja huomioon, mutta mielestäni tällainen huomioiminen on mukavaa ja syventää ja vahvistaa ihmissuhteita. Mielestäni päivänselvä asia.
Vierailija kirjoitti:
Ajatusleikki..oot valmistanu maukkaan kasvispadan miniälle ja olet vahingossa tiputtanut pataan kanaliemikuution.
A.kiroat ..heität ruuan roskiin ja aloitat alusta
B. lisäät maustetta ja tarjoat ruuan
Harmittaa vähän, teen ruuan loppuun ja laitan jääkaappiin, syön vaikka itse myöhemmin. Sitten alan valmistamaan miniälle uutta kasvispataa tai jotain muuta kasvisruokaa. Sitten myöhemmin nauretaan kaikki yhdessä kun menin tiputtamaan ajatuksissani kanaliemikuution kasvisruokaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se nyt niin vaikeaa ole. Meidän lapsen kaveri (hyvä kaveri) on monesti meillä yötä ja syö sit meillä. Ostan sit vaan kasvispihvejä jos en tee kokonaan kasvisruokaa. Esim. Perunamuusi ja lihapullat (tytölle kasvispihvi).
Ei se nyt niin vaikeaa ole.Tuossa voi olla se riski, että tulee tarjonneeksi eläinkunnan tuotetteista sekä muusissa ja pihveissä.
Riski? Tyttö käyttää maitotuotteita, ja kaupassa ostan valmiina kasvispihvejä. Päällä lukee, että kasvis tai vegaaninen. Ei mitää ongelmaa. Jos tyttö olisi vegaani, niin kysyisin häneltä etukäteen( tai hänen äidiltään ) voiko syödä jotain juttua. Heidän perhe on tosi mukava ja auttaisi varmasti mielellään. Ovat nytkin jo iloisia kun lapsi otetaan huomioon, eikä hänelle tarvi pakata ruokaa mukaan.
Usein kyl tehdään koko perheen lempparia eli kasviscurrya (vähä vaihdellen ) tai tortilla, josta jokainen sit kokoaa mieleisensä.
Riski on siinä, että tuota ei voi soveltaa kaikkiin. Eli asia ei ole noin mustavalkoinen mitä annat ymmärtää vaan se voi olla vaikeaa kun näissä asioissa on niitä erisävyjä.
Vierailija kirjoitti:
Oletan, että ap on aikuinen, ehkä väärin. Oletettuna aikuisena hän voi kääntää ruokailukutsut toisin päin, eli pyytää appivanhempia omaan kotiinsa syömään, jolloin saa tehdä haluamaansa ruokaa. On hyvin helppo kritisoida tarjoilua, kun ei ole koskaan tekemässä sitä itse.
Eihän tämä tarina kerro, vaikka kutsuisikin vastavuoroisesti. Nythän oli kyse töykeistä appivanhemmista.
Vierailija kirjoitti:
Ajatusleikki..oot valmistanu maukkaan kasvispadan miniälle ja olet vahingossa tiputtanut pataan kanaliemikuution.
A.kiroat ..heität ruuan roskiin ja aloitat alusta
B. lisäät maustetta ja tarjoat ruuan
Tarkistaisin sisältääkö käyttämäni kanaliemikuutio oikeasti jotakin eläinperäistä :) Esimerkiksi monet kanan ja lihanmakuiset nuudelit ovat ihan kasvissyöjällekkin sopivia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se nyt niin vaikeaa ole. Meidän lapsen kaveri (hyvä kaveri) on monesti meillä yötä ja syö sit meillä. Ostan sit vaan kasvispihvejä jos en tee kokonaan kasvisruokaa. Esim. Perunamuusi ja lihapullat (tytölle kasvispihvi).
Ei se nyt niin vaikeaa ole.Tuossa voi olla se riski, että tulee tarjonneeksi eläinkunnan tuotetteista sekä muusissa ja pihveissä.
Riski? Tyttö käyttää maitotuotteita, ja kaupassa ostan valmiina kasvispihvejä. Päällä lukee, että kasvis tai vegaaninen. Ei mitää ongelmaa. Jos tyttö olisi vegaani, niin kysyisin häneltä etukäteen( tai hänen äidiltään ) voiko syödä jotain juttua. Heidän perhe on tosi mukava ja auttaisi varmasti mielellään. Ovat nytkin jo iloisia kun lapsi otetaan huomioon, eikä hänelle tarvi pakata ruokaa mukaan.
Usein kyl tehdään koko perheen lempparia eli kasviscurrya (vähä vaihdellen ) tai tortilla, josta jokainen sit kokoaa mieleisensä.
Nämä on vähän monimutkaisempia asioita, kun yrität aiemassa viestittää. Kaikki kasvisyöjät ei ole = kuin tuo tyttö. Et voi antaa mitään yleispätevää ohjetta.
Vierailija kirjoitti:
Ajatusleikki..oot valmistanu maukkaan kasvispadan miniälle ja olet vahingossa tiputtanut pataan kanaliemikuution.
A.kiroat ..heität ruuan roskiin ja aloitat alusta
B. lisäät maustetta ja tarjoat ruuan
C. laitan padan viileeseen, se syödään seuraavana päivänä. Kaupasta uusia tarvikkeita ja alkaisi alusta.
Ai niin. Tyttö ei ota sinne mukaan lihaa. Syö siellä kasvisruokaa.