Ihastuminen varattuna. Kuinka käy?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tahtoisit muutoksen, mutta et tiedä miten. Onko näin?

Joo kyllä se näin taitaa olla. Uskoisin että lähtökohtaisesti kyse on minusta itsestäni ja minun omista tarpeistani joihin en ole koskaan osannut kiinnittää huomiota. Olen ulkoisesti ihan hyvin menestynyt. Minulla on hyvä työ ja koulutus. Kaunis vaimo ja lapset. Kaikki on sinänsä hyvin, mutta en ole silti onnellinen, vaan koen että elämästäni puuttuu se mitä itse todellisuudessa haluan elämältäni.

Mitä sä haluat elämältäsi?

Varmaan haluaisin eniten tulla rakastetuksi omana itsenäni, enkä sellaisena kuvana kuin toinen haluaa minun olevan. Haluasin myös rakastaa toista juuri sellaisena kuin hän on. Ilman uhkaa ja ahdistusta. Aika vaikea yhtälö.

Mammojen mielestä ap ei saisi haluta olevansa rakastettu omana itsenään. Heidän mielestään ap:n pitää nyt vain olla avioliitossa, vaikka kuinka ahdistaisi.

Itse olen eronnut mamma. Otan myös vastuun omasta käytöksestäni, enkä syytä aina vain puolisoa. Helpompi se vika on korjata itsestä, kuin muista. Ainut mihin voit vaikuttaa, on oma käytöksesi. Miksi sitä ei sitten tehdä, vaan haetaan syytä ulkopuolelta?

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut pitkään aviossa. Meillä on kaksi lasta jotka ovat jo aikuisuuden kynnyksellä. Avioliitto sisältänyt kaikkea elämään kuuluvaa ja yhteiselo ei ole sujunut ongelmitta. Olen kuitenkin aina pitänyt vaimostani ja usein meillä on yhdessä mukavaa. Vastapainona on ollut jaksoja jotka ovat olleet yhtä piinaa. Erimielisyyttä ja loputtomia riitoja on riittänyt liitossamme.

Muutama vuosi sitten tapahtui jotain ennen kuulumatonta elämässäni: eräs nainen uudessa työympäristössä sai pääni totaalisen sekaisin ja huomasin rakastuneeni häneen. Koskaan aiemmin en ole tuntenut samoin. Aistin toisessa samaa, mutta emme ikinä asiasta keskustelleet suoraan. Nyt en enää häntä näe, mutta en voi häntä myöskään unohtaa. Hän on edelleen jatkuvadti mielessäni vaikka emme ole nähneet aikoihin.

Minkälaisia kokemuksia ihmisillä on vastaavanlaisesta tilanteesta, voiko ns. elämänsä rakkauden unohtaa ja yrittää vain sinnitellä vanhassa liitossa vai tuleeko minusta katkera vanha ihminen jos jään.

Olen itse eronnut aikanaan miehestä, jonka kuvittelin olevani elämäni rakkaus. Vähän vaille 11 vuotta kestäneessä suhteessamme oli muuten kyllä kaikki hyvin (avioliitto, omakotitalo, ihana tytär), ja muiden silmissä olimme kuin luodut toisillemme. Sitten eräänä kauniina päivänä ex-mieheni tutustutti minut kaveriinsa, joka vei minulta jalat alta täysin. Pian minä sitten jätinkin eksäni ja muutin hänen kaverinsa kanssa yhteen, ja nyt olen onnellisesti naimisissa uuden mieheni kanssa. Olen oikeasti paljon onnellisempi uuden mieheni kanssa kuin mitä olen koskaan ollut eksäni kanssa. Olen jo käytännössä kokonaan unohtanut eksäni enkä ole hänen kanssa missään tekemisissä, en edes yhteistä lastamme koskeviin asioihin liittyen.

Mieti AP tarkkaan, mitä sinä tahdot. Oletko sinä oikeasti onnellinen nykyisessä liitossasi? Jos aiot vaihtaa nykyisen liittosi uuteen otat aikamoisen riskin, mikäli juttu uuden naisen kanssa ei toimikaan. Mutta ei se pelaa, joka pelkää :-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan rakkaus ja sen sävyerot. Onhan siinä eroja, lapsia rakastaa kaikesta huolimatta, vaimosta etsitään virheitä ja rakastetaan vain yhtä paljon takaisin kuin mitä itse saa.

Oliskohan aika muuttaa omaa käytöstä? Lakkaa etsimästä virheitä ja pyri parempaan. Irtiotto arjesta, pitkä viikonloppu yhdessä jossain muualla. Etsi jotain hyvää vaimostasi ja kerro hänelle ne positiiviset.

Kylvä itse hyvää ympärillesi ja katso mitä saat takaisin. Monesti puoliso peilaa käytöstään toisesta. Katkaise negatiivisuus ja koita välillä jotain hyvää.

Miksi?

Miksikäs ei? Jos nykyinen ei miellytä, niin olisko mielestäsi parempi jatkaa samaa linjaa vai koittaa jotain uutta? Kummassa on suuremmat todennäköisyydet onnellisuuteen?

Miksi pitäisi lähteä vaimon kanssa pitkän viikonlopun viettoon jonnekin? Miksi vaimosta pitäisi etsiä ne positiiviset puolet? Miksi negatiivisuus pitäisi katkaista? Mikä on vaimon osuus tästä kaikesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tahtoisit muutoksen, mutta et tiedä miten. Onko näin?

Joo kyllä se näin taitaa olla. Uskoisin että lähtökohtaisesti kyse on minusta itsestäni ja minun omista tarpeistani joihin en ole koskaan osannut kiinnittää huomiota. Olen ulkoisesti ihan hyvin menestynyt. Minulla on hyvä työ ja koulutus. Kaunis vaimo ja lapset. Kaikki on sinänsä hyvin, mutta en ole silti onnellinen, vaan koen että elämästäni puuttuu se mitä itse todellisuudessa haluan elämältäni.

Mitä sä haluat elämältäsi?

Varmaan haluaisin eniten tulla rakastetuksi omana itsenäni, enkä sellaisena kuvana kuin toinen haluaa minun olevan. Haluasin myös rakastaa toista juuri sellaisena kuin hän on. Ilman uhkaa ja ahdistusta. Aika vaikea yhtälö.

Mammojen mielestä ap ei saisi haluta olevansa rakastettu omana itsenään. Heidän mielestään ap:n pitää nyt vain olla avioliitossa, vaikka kuinka ahdistaisi.

Itse olen eronnut mamma. Otan myös vastuun omasta käytöksestäni, enkä syytä aina vain puolisoa. Helpompi se vika on korjata itsestä, kuin muista. Ainut mihin voit vaikuttaa, on oma käytöksesi. Miksi sitä ei sitten tehdä, vaan haetaan syytä ulkopuolelta?

Varmasti ap on joutunut miettimään myös omaa käytöstään vaimoltaan saadun palautteen johdosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut pitkään aviossa. Meillä on kaksi lasta jotka ovat jo aikuisuuden kynnyksellä. Avioliitto sisältänyt kaikkea elämään kuuluvaa ja yhteiselo ei ole sujunut ongelmitta. Olen kuitenkin aina pitänyt vaimostani ja usein meillä on yhdessä mukavaa. Vastapainona on ollut jaksoja jotka ovat olleet yhtä piinaa. Erimielisyyttä ja loputtomia riitoja on riittänyt liitossamme.

Muutama vuosi sitten tapahtui jotain ennen kuulumatonta elämässäni: eräs nainen uudessa työympäristössä sai pääni totaalisen sekaisin ja huomasin rakastuneeni häneen. Koskaan aiemmin en ole tuntenut samoin. Aistin toisessa samaa, mutta emme ikinä asiasta keskustelleet suoraan. Nyt en enää häntä näe, mutta en voi häntä myöskään unohtaa. Hän on edelleen jatkuvadti mielessäni vaikka emme ole nähneet aikoihin.

Minkälaisia kokemuksia ihmisillä on vastaavanlaisesta tilanteesta, voiko ns. elämänsä rakkauden unohtaa ja yrittää vain sinnitellä vanhassa liitossa vai tuleeko minusta katkera vanha ihminen jos jään.

Olen itse eronnut aikanaan miehestä, jonka kuvittelin olevani elämäni rakkaus. Vähän vaille 11 vuotta kestäneessä suhteessamme oli muuten kyllä kaikki hyvin (avioliitto, omakotitalo, ihana tytär), ja muiden silmissä olimme kuin luodut toisillemme. Sitten eräänä kauniina päivänä ex-mieheni tutustutti minut kaveriinsa, joka vei minulta jalat alta täysin. Pian minä sitten jätinkin eksäni ja muutin hänen kaverinsa kanssa yhteen, ja nyt olen onnellisesti naimisissa uuden mieheni kanssa. Olen oikeasti paljon onnellisempi uuden mieheni kanssa kuin mitä olen koskaan ollut eksäni kanssa. Olen jo käytännössä kokonaan unohtanut eksäni enkä ole hänen kanssa missään tekemisissä, en edes yhteistä lastamme koskeviin asioihin liittyen.

Mieti AP tarkkaan, mitä sinä tahdot. Oletko sinä oikeasti onnellinen nykyisessä liitossasi? Jos aiot vaihtaa nykyisen liittosi uuteen otat aikamoisen riskin, mikäli juttu uuden naisen kanssa ei toimikaan. Mutta ei se pelaa, joka pelkää :-)

Näin juuri. Jos ap ei ota onneaan omiin käsiinsä, niin hän on onneton lopun ikänsä. Hyötyykö siitä joku?

Solsidanin sanoin, ruoho on yhtä ruskeaa aidan toisellakin puolella,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan rakkaus ja sen sävyerot. Onhan siinä eroja, lapsia rakastaa kaikesta huolimatta, vaimosta etsitään virheitä ja rakastetaan vain yhtä paljon takaisin kuin mitä itse saa.

Oliskohan aika muuttaa omaa käytöstä? Lakkaa etsimästä virheitä ja pyri parempaan. Irtiotto arjesta, pitkä viikonloppu yhdessä jossain muualla. Etsi jotain hyvää vaimostasi ja kerro hänelle ne positiiviset.

Kylvä itse hyvää ympärillesi ja katso mitä saat takaisin. Monesti puoliso peilaa käytöstään toisesta. Katkaise negatiivisuus ja koita välillä jotain hyvää.

Miksi?

Miksikäs ei? Jos nykyinen ei miellytä, niin olisko mielestäsi parempi jatkaa samaa linjaa vai koittaa jotain uutta? Kummassa on suuremmat todennäköisyydet onnellisuuteen?

Miksi pitäisi lähteä vaimon kanssa pitkän viikonlopun viettoon jonnekin? Miksi vaimosta pitäisi etsiä ne positiiviset puolet? Miksi negatiivisuus pitäisi katkaista? Mikä on vaimon osuus tästä kaikesta?

Vaimo ei valita mammapalstalla vaan mies. Vaimon osuutta emme siis tiedä. Ainut johon voi vaikuttaa on miehen oma käytös.

Mutta selvästi tämä on jo tehnyt päätöksensä. Vaimo on huono, uusi on täydellinen ja rakkaus palavaa. Eihän siinä vaiheessa enää kannatakaan panostaa vaimoon. Silloin voi vain erota. Mutta turha väittää lapsille yrittäneensä mitään. Perhe rikotaan ja se on ihan miehen oma päätös.

Koska rakkauden sävyerot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan rakkaus ja sen sävyerot. Onhan siinä eroja, lapsia rakastaa kaikesta huolimatta, vaimosta etsitään virheitä ja rakastetaan vain yhtä paljon takaisin kuin mitä itse saa.

Oliskohan aika muuttaa omaa käytöstä? Lakkaa etsimästä virheitä ja pyri parempaan. Irtiotto arjesta, pitkä viikonloppu yhdessä jossain muualla. Etsi jotain hyvää vaimostasi ja kerro hänelle ne positiiviset.

Kylvä itse hyvää ympärillesi ja katso mitä saat takaisin. Monesti puoliso peilaa käytöstään toisesta. Katkaise negatiivisuus ja koita välillä jotain hyvää.

Miksi?

Miksikäs ei? Jos nykyinen ei miellytä, niin olisko mielestäsi parempi jatkaa samaa linjaa vai koittaa jotain uutta? Kummassa on suuremmat todennäköisyydet onnellisuuteen?

Miksi pitäisi lähteä vaimon kanssa pitkän viikonlopun viettoon jonnekin? Miksi vaimosta pitäisi etsiä ne positiiviset puolet? Miksi negatiivisuus pitäisi katkaista? Mikä on vaimon osuus tästä kaikesta?

Vaimo ei valita mammapalstalla vaan mies. Vaimon osuutta emme siis tiedä. Ainut johon voi vaikuttaa on miehen oma käytös.

Mutta selvästi tämä on jo tehnyt päätöksensä. Vaimo on huono, uusi on täydellinen ja rakkaus palavaa. Eihän siinä vaiheessa enää kannatakaan panostaa vaimoon. Silloin voi vain erota. Mutta turha väittää lapsille yrittäneensä mitään. Perhe rikotaan ja se on ihan miehen oma päätös.

Koska rakkauden sävyerot.

Jostain viestistä ymmärsin että jo ennen tätä ap:n ihastumista oli vaimo jankuttanut avioeron hakemisella. Eli ei taida olla vaimonkaan puolelta mitään suuria tunteita miestä kohtaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan rakkaus ja sen sävyerot. Onhan siinä eroja, lapsia rakastaa kaikesta huolimatta, vaimosta etsitään virheitä ja rakastetaan vain yhtä paljon takaisin kuin mitä itse saa.

Oliskohan aika muuttaa omaa käytöstä? Lakkaa etsimästä virheitä ja pyri parempaan. Irtiotto arjesta, pitkä viikonloppu yhdessä jossain muualla. Etsi jotain hyvää vaimostasi ja kerro hänelle ne positiiviset.

Kylvä itse hyvää ympärillesi ja katso mitä saat takaisin. Monesti puoliso peilaa käytöstään toisesta. Katkaise negatiivisuus ja koita välillä jotain hyvää.

Miksi?

Miksikäs ei? Jos nykyinen ei miellytä, niin olisko mielestäsi parempi jatkaa samaa linjaa vai koittaa jotain uutta? Kummassa on suuremmat todennäköisyydet onnellisuuteen?

Miksi pitäisi lähteä vaimon kanssa pitkän viikonlopun viettoon jonnekin? Miksi vaimosta pitäisi etsiä ne positiiviset puolet? Miksi negatiivisuus pitäisi katkaista? Mikä on vaimon osuus tästä kaikesta?

Vaimo ei valita mammapalstalla vaan mies. Vaimon osuutta emme siis tiedä. Ainut johon voi vaikuttaa on miehen oma käytös.

Mutta selvästi tämä on jo tehnyt päätöksensä. Vaimo on huono, uusi on täydellinen ja rakkaus palavaa. Eihän siinä vaiheessa enää kannatakaan panostaa vaimoon. Silloin voi vain erota. Mutta turha väittää lapsille yrittäneensä mitään. Perhe rikotaan ja se on ihan miehen oma päätös.

Koska rakkauden sävyerot.

Luitko edes ketjun alusta loppuun?? Ymmärtätkö lukemaasi vai yritätkö nyt vain provota ja haastaa riitaa?

Taitaa juttu olla uuden naisen kanssa jo pidemmällä kuin ap kertoo. Jos ei ole edes tunteista juteltu niin kuinka voi olla varma että nainen lähtee mukaan suhteeseen.

Tai sitten sä etsii vain tekosyytä lopettaa vanha avioliitto.

Pelkkää spekulointia toki tämä enkä edes lukenut koko ketjua,pari sivua vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut pitkään aviossa. Meillä on kaksi lasta jotka ovat jo aikuisuuden kynnyksellä. Avioliitto sisältänyt kaikkea elämään kuuluvaa ja yhteiselo ei ole sujunut ongelmitta. Olen kuitenkin aina pitänyt vaimostani ja usein meillä on yhdessä mukavaa. Vastapainona on ollut jaksoja jotka ovat olleet yhtä piinaa. Erimielisyyttä ja loputtomia riitoja on riittänyt liitossamme.

Muutama vuosi sitten tapahtui jotain ennen kuulumatonta elämässäni: eräs nainen uudessa työympäristössä sai pääni totaalisen sekaisin ja huomasin rakastuneeni häneen. Koskaan aiemmin en ole tuntenut samoin. Aistin toisessa samaa, mutta emme ikinä asiasta keskustelleet suoraan. Nyt en enää häntä näe, mutta en voi häntä myöskään unohtaa. Hän on edelleen jatkuvadti mielessäni vaikka emme ole nähneet aikoihin.

Minkälaisia kokemuksia ihmisillä on vastaavanlaisesta tilanteesta, voiko ns. elämänsä rakkauden unohtaa ja yrittää vain sinnitellä vanhassa liitossa vai tuleeko minusta katkera vanha ihminen jos jään.

Olen itse eronnut aikanaan miehestä, jonka kuvittelin olevani elämäni rakkaus. Vähän vaille 11 vuotta kestäneessä suhteessamme oli muuten kyllä kaikki hyvin (avioliitto, omakotitalo, ihana tytär), ja muiden silmissä olimme kuin luodut toisillemme. Sitten eräänä kauniina päivänä ex-mieheni tutustutti minut kaveriinsa, joka vei minulta jalat alta täysin. Pian minä sitten jätinkin eksäni ja muutin hänen kaverinsa kanssa yhteen, ja nyt olen onnellisesti naimisissa uuden mieheni kanssa. Olen oikeasti paljon onnellisempi uuden mieheni kanssa kuin mitä olen koskaan ollut eksäni kanssa. Olen jo käytännössä kokonaan unohtanut eksäni enkä ole hänen kanssa missään tekemisissä, en edes yhteistä lastamme koskeviin asioihin liittyen.

Mieti AP tarkkaan, mitä sinä tahdot. Oletko sinä oikeasti onnellinen nykyisessä liitossasi? Jos aiot vaihtaa nykyisen liittosi uuteen otat aikamoisen riskin, mikäli juttu uuden naisen kanssa ei toimikaan. Mutta ei se pelaa, joka pelkää :-)

Boring...

Vierailija kirjoitti:

Taitaa juttu olla uuden naisen kanssa jo pidemmällä kuin ap kertoo. Jos ei ole edes tunteista juteltu niin kuinka voi olla varma että nainen lähtee mukaan suhteeseen.

Tai sitten sä etsii vain tekosyytä lopettaa vanha avioliitto.

Pelkkää spekulointia toki tämä enkä edes lukenut koko ketjua,pari sivua vain.

Eihän idea nyt olekaan ihan siinä, että ap toisen mukaan lähtisi, vaan siinä, että avioliitossa menee kurjasti. Uusi nainen antaa ehkä sen alkuponkaisun erolle, mutta ei ap naisen varaan elämäänsä laske.

Kyllä näin voi joskus käydä että kasvaa erilleen, toinen muuttuu ja toinen ei hyväksy sitä.

Ap miten olet muuttunut siitä teidän suhteen alusta?

Parisuhteessa ihastuminen on täysin normaalia, joskin hämmentävää. Ei kannata erota, jos ei oikeasti ole 100% varma siitä. Ihastus menee aina ohi.

Vierailija kirjoitti:

Ap sanot että teillä on sun vaimon kanssa myös ihan kivaakin yhdessä ja tykkäät hänestä. Miksi se ei riitä? Mistä ne erimielisyydet teidän suhteeseen tulee?

Kuka oikeasti on suhteessa joka on vaan ihan kiva ja tullaan toimeen, jos on tarjolla mahdollinen rakastuminen toisen kanssa? Ymmärrän että esim lasten takia, helpompi arki ja sellaista... Mutta en kyllä näe että se eroaminen enää nykypäivänä olisi niin iso stigma kuin joskus 50-luvulla, etteikö onnen takia voisi erota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap sanot että teillä on sun vaimon kanssa myös ihan kivaakin yhdessä ja tykkäät hänestä. Miksi se ei riitä? Mistä ne erimielisyydet teidän suhteeseen tulee?

Kuka oikeasti on suhteessa joka on vaan ihan kiva ja tullaan toimeen, jos on tarjolla mahdollinen rakastuminen toisen kanssa? Ymmärrän että esim lasten takia, helpompi arki ja sellaista... Mutta en kyllä näe että se eroaminen enää nykypäivänä olisi niin iso stigma kuin joskus 50-luvulla, etteikö onnen takia voisi erota.

Mitäpä tuohon sanoisi. Pitkästä parisuhteesta ulos käveleminen ei ole laisinkaan pikku juttu. Mikään ei myöskään takaa sitä että uusi rakastuminen olisi edes mahdollista. Tuskin kyse on eroamisen stigmastakaan tai siitä mitä muut siitä ajattelee. Joskus tarvitaan voimakas sysäys joka saa muutoksen liikkeille.