Lue keskustelun säännöt.
Ihastuminen varattuna. Kuinka käy?
05.02.2018 |
Olen ollut pitkään aviossa. Meillä on kaksi lasta jotka ovat jo aikuisuuden kynnyksellä. Avioliitto sisältänyt kaikkea elämään kuuluvaa ja yhteiselo ei ole sujunut ongelmitta. Olen kuitenkin aina pitänyt vaimostani ja usein meillä on yhdessä mukavaa. Vastapainona on ollut jaksoja jotka ovat olleet yhtä piinaa. Erimielisyyttä ja loputtomia riitoja on riittänyt liitossamme.
Muutama vuosi sitten tapahtui jotain ennen kuulumatonta elämässäni: eräs nainen uudessa työympäristössä sai pääni totaalisen sekaisin ja huomasin rakastuneeni häneen. Koskaan aiemmin en ole tuntenut samoin. Aistin toisessa samaa, mutta emme ikinä asiasta keskustelleet suoraan. Nyt en enää häntä näe, mutta en voi häntä myöskään unohtaa. Hän on edelleen jatkuvadti mielessäni vaikka emme ole nähneet aikoihin.
Minkälaisia kokemuksia ihmisillä on vastaavanlaisesta tilanteesta, voiko ns. elämänsä rakkauden unohtaa ja yrittää vain sinnitellä vanhassa liitossa vai tuleeko minusta katkera vanha ihminen jos jään.
Kommentit (96)
Tahtoisit muutoksen, mutta et tiedä miten. Onko näin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juokse sinä humma
Kun tuo taivas on niin tumma
Ja metsässä huokaa tuuli
Maantien mutkassa pieni on tölli
Ja siellä on kirsikkapuuni
Hummani hei, hummani hei, huputiti hummani hei
Hummani hei, hummani hei, seisahda hummani hei
Millaistahan elämä olisi ilman rakkautta.......
Oot sä rakastunut pomoosi vai mikä juttu tää on?
Vierailija kirjoitti:
Tässä on taas surullinen tarina siitä, kuinka ihminen ei ole tutustunut itseensä lainkaan. Ja sitten tehdään ylilyöntejä, kun hapuillaan ja etsitään itseä. Jotenkin ärsyttää tällaiset ihmiset, jotka kasvaa aikuisiksi muiden kustannuksella.
Eikö sitten ihminen voi tehdä vääriä valintoja elämässään kuten ap omasta mielestään meni vääristä syistä naimisiin aikoinaan? Minusta tää on ihan luonnollista että noin käy jos on menty yhteen vaan vaikka siksi että oli pakko löytää joku eikä välttämättä mitään suuria tunteita ollut. Tottakai silloin voi käydä niin että myöhemmin rakastuukin ja tajuaa tehneensä väärän valinnan. Tässähän ap on hyvin tutustunut pitkän matkaa itseensä.
Ottaen huomioon kuinka yleisiä avioerot on, niin miksi ei ap:n tapauksessa....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat jo aikuisuuden kynnyksellä, he kyllä pärjäävät. Mieti haluatko elää lopun elämäsi aviovaimosi kanssa,mitä annettavaa teillä toisillenne voisi vielä olla. Ja ylipäänsä saat sä kiinni tota naista johon sä olet ollut rakastunut.
On selvää että lasten kasvatus ja perhe on tuonut tarkoitusta avioliittoomme. Pohdin usein sitä tilannetta kun lapset ovat omissa kuvioissaan, löydänkö sitä samaa tarkoitusta elämästä vaimoni kanssa? Sitä en pysty sanomaan olisinko onnellisempi tämän uuden naisen kanssa, mahdollisesti kyllä. Voi olla että jäisin siltikin yksin, joka ajatuksena pelottaa. Anyway, tilanne on mielestäni hyvin vaikea ja on aiheuttanut ihan liikaa kärsimystä puolisolleni.
Voit lopettaa tuon kärsimyksen aiheuttamisen vaimollesi lopettamalla haikailemisen tuon toisen naisen perään. Vastasitko muuten jo siihen, oliko teillä riitoja ja erimielisyyksiä jo ennen kun ihastuit tähän toiseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on taas surullinen tarina siitä, kuinka ihminen ei ole tutustunut itseensä lainkaan. Ja sitten tehdään ylilyöntejä, kun hapuillaan ja etsitään itseä. Jotenkin ärsyttää tällaiset ihmiset, jotka kasvaa aikuisiksi muiden kustannuksella.
Eikö sitten ihminen voi tehdä vääriä valintoja elämässään kuten ap omasta mielestään meni vääristä syistä naimisiin aikoinaan? Minusta tää on ihan luonnollista että noin käy jos on menty yhteen vaan vaikka siksi että oli pakko löytää joku eikä välttämättä mitään suuria tunteita ollut. Tottakai silloin voi käydä niin että myöhemmin rakastuukin ja tajuaa tehneensä väärän valinnan. Tässähän ap on hyvin tutustunut pitkän matkaa itseensä.
Ottaen huomioon kuinka yleisiä avioerot on, niin miksi ei ap:n tapauksessa....
No joo, jos jonkun mielestä on luonnollista mennä yhteen vain siksi, että on pakko löytää joku. Musta se ei ole luonnollista, surullista vain. Ja jos ap on nyt tutustunut itseensä, vois päivittää tilanteen vaimollekin. Vai eikö sillä ole väliä, pääasia että pääsee toteuttamaan itseään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minunkin mieheni meni yhteen eksvaimonsa kanssa "vääristä syistä". Aika näyttää vasta, menikö hän minunkin kanssa yhteen näistä vääristä syistä, tai kenties jopa minä hänen. Naimisiinmenohetkellähän ne syyt tuntuvat ihan oikeilta. Mielestäni ei kannata liiaksi solvata menneisyydessä tehtyjä valintoja, koska ne on tehty sillä hetkellä ja sen tiedon ja tunteen vallassa mikä silloin on ollut. Jälkikäteen on niin helppoa olla jälkiviisas.
Ei ole hyvä lähtökohta että menee naimisiin vääristä syistä. Mä olisin taatusti samassa tilanteessa kuin ap jos olisin yhden pojan kanssa mennyt naimisiin nuoruudessasi, sellaasen joka tuntui ihan mukavalta kaverilta mutta eipä muuta. Sitte erottiin, poika löysi uuden. Kun tapasin nykysen mieheni niin kyllä perhosetkin osas lentää vatsassa .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap sanot että teillä on sun vaimon kanssa myös ihan kivaakin yhdessä ja tykkäät hänestä. Miksi se ei riitä? Mistä ne erimielisyydet teidän suhteeseen tulee?
No meillä tulee erimielisyyttä varmaan ihan kaikesta. Temperamenttimme on hyvin erilainen ja se on vuosien varrella käynyt korostuneesti vaikuttamaan parisuhteeseen. Olen nyt keski-ikäisenä hyvin erilainen kun silloin aikoinaan tapasimme, tämä ei vaimoani miellytä. Jonkinnäköinen valtataistelu on ollut meillä aina läsnä ja nyt vuosien varrella olen vain oppinut vaatimaan myös omaa tilaa, joka johtaa hyvin usein konflikteihin, joita emme osaa sopia.
Hän on kyllä mukava ihminen sekä hyvä työssään ja täydellinen esimies. En ole ihastunut häneen. Vaan ennemminkin jonkinlainen kaksimielinen "flirtti" on minulle vain paha tapa tai jonkinlainen pakkomielle. Yritän kai vähän väkisin olla "hauska", missä olen kyllä todella huono. Pitäisi yrittää olla enemmän oma itseni eli sellainen rauhallinen puhumaton työmyyrä, joka pimeydessä yksin vaeltaa. Niin kaikilla olisi parempi mieli ja hyvä olla. Mutta silti on kyllä pomoa vähäsen ikävä, kun joku puuttuu nyt työpaikalta eikä kaikki ole niin kuin ennen. Ei ole ketään keneltä kysyä pulman tullessa neuvoja tai ratkaisua johonkin muuhun asiaan. Ja kaiken lisäksi se on vielä pitkä loma ja saadaan pärjätä pitkän aikaa ilman häntä :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oot sä rakastunut pomoosi vai mikä juttu tää on?
No en ole. Joku jolla tylsää trollaa tähän väliin.
Vierailija kirjoitti:
Porvoolainen mies keskustelee tunteista.
Niin, paitsi ettei tämä ole kyllä miehen kirjoittama. Epäilen, että AP on se sama nainen tai teini, joka tekee päivittäin aloituksia ihastumisesta. Eivät miehet vatvo tuollaisia asioita jollain vauvapalstalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lähtisi työkaverin perään, jos tunnetaan vain töissä. Mä oon töissä ihan eri ihminen kuin kotona. Töissä myös ohittaa paljon paskaa muilta, eikä aina näytä todellisia tunteitaan. Eikä sitä vitutusta töissä pureta työyhteisöön, se on epäammattimaista.
Töissä olen työminä, en minä.
Olen itsekin monesti ihastunut töissä. Varmaan juuri siksi, että siellä ei ole kodin ongelmia. Persoonani on töissä kepeämpi ja positiivisempi ja tämän vuoksi muutkin tuntuvat mukavemmilta (kuin kotona väsymystä purkava puoliso).
Erosin lopulta viime vuonna ja vaihdoin kotikuntaa ja työpaikkaa siinä samalla. Kun pääsin ahdistavasta liitosta, myös ihastus työkaveriin hävisi. En koskaan yrittänyt edes mitään sen kanssa, tunteet vain hälveni.
Vuotta myöhemmin olen uudessa suhteessa ja onnellinen erostani. Siihen ei liittynyt kolmansia osapuolia ja tein sen ajatellen vain meitä kahta. Eksällä on myös uusi ja ovat erittäin onnellisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap sanot että teillä on sun vaimon kanssa myös ihan kivaakin yhdessä ja tykkäät hänestä. Miksi se ei riitä? Mistä ne erimielisyydet teidän suhteeseen tulee?
No meillä tulee erimielisyyttä varmaan ihan kaikesta. Temperamenttimme on hyvin erilainen ja se on vuosien varrella käynyt korostuneesti vaikuttamaan parisuhteeseen. Olen nyt keski-ikäisenä hyvin erilainen kun silloin aikoinaan tapasimme, tämä ei vaimoani miellytä. Jonkinnäköinen valtataistelu on ollut meillä aina läsnä ja nyt vuosien varrella olen vain oppinut vaatimaan myös omaa tilaa, joka johtaa hyvin usein konflikteihin, joita emme osaa sopia.
Onko vaimosi muuttunut siitä kun tapasitte vai pysynyt samanlaisena?
Siinä käy samalla tavalla kuin kertomuksen aasille, joka seisoi kahden heinätupon välissä eikä osannut päättää, kummasta haukkaisi.
Vierailija kirjoitti:
Tahtoisit muutoksen, mutta et tiedä miten. Onko näin?
Joo kyllä se näin taitaa olla. Uskoisin että lähtökohtaisesti kyse on minusta itsestäni ja minun omista tarpeistani joihin en ole koskaan osannut kiinnittää huomiota. Olen ulkoisesti ihan hyvin menestynyt. Minulla on hyvä työ ja koulutus. Kaunis vaimo ja lapset. Kaikki on sinänsä hyvin, mutta en ole silti onnellinen, vaan koen että elämästäni puuttuu se mitä itse todellisuudessa haluan elämältäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tahtoisit muutoksen, mutta et tiedä miten. Onko näin?
Joo kyllä se näin taitaa olla. Uskoisin että lähtökohtaisesti kyse on minusta itsestäni ja minun omista tarpeistani joihin en ole koskaan osannut kiinnittää huomiota. Olen ulkoisesti ihan hyvin menestynyt. Minulla on hyvä työ ja koulutus. Kaunis vaimo ja lapset. Kaikki on sinänsä hyvin, mutta en ole silti onnellinen, vaan koen että elämästäni puuttuu se mitä itse todellisuudessa haluan elämältäni.
Mitä sä haluat elämältäsi?
Juokse sinä humma kun tuo taivas niin tumma.