Pitäisikö muuttaa pois Espoosta, kun länsimetro on pilannut julkisen liikenteen?
Nyt kun on alkanut yhä enemmän näyttää siltä, että länsimetron myötä heikentynyt julkinen liikenne Helsingin ja Espoon välillä on pysyvä tila, eikä se enää palaudu yhtä hyväksi kuin suorien bussiyhteyksien aikaan, niin olen tosissani alkanut harkitsemaan muuttoa pois Espoosta.
Olen jo ihan lopen kyllästynyt pidentyneisiin työmatkoihin ja joka arkipäivä täpötäydessä metrovaunussa ruuhka-aikana seisoskeluun. Miten on mahdollista, että metron kapasiteetti mitoitettiin niin paljon alakanttiin, että ihmiset joutuvat olemaan vaunuissa kuin sillit suolassa?? Ja miksi ylipäätään lähdettiin koko metroprojektiin, kun ihan hyvin oli jo alunperin tiedossa, että se tulee vain pidentämään matka-aikoja?
Ja vaikka metro kulkisikin useammin ja kaikille riittäisi istumapaikkoja, niin ei se paljon lohduta kun vaunujen ikkunoista näkyy pelkkää tunnelin pimeyttä. Sitä katsellessa alkaa vain suututtaa, kun muistaa päivänvalon ja ne merimaisemat, joista jää nyt paitsi.
Onko palstalla ketään muuta espoolaista, joka on alkanut miettiä samaa: olisiko viisaampaa muuttaa kokonaan pois Espoosta, kun julkisilla kulkemisesta on tullut tällainen rasite?
Kommentit (48)
Tätä olen itsekin alkanut harkitsemaan, aiemmin täältä pääsi Kamppiin 20 minuutissa nopeimmillaan, nyt siihen menee melkein tunti.
Joo kannattaa muuttaa pois koko helvetin Etelä-Suomesta! Ikkunoista näkyy liikaa sitä mustaa pimeyttä vaikka ei metrolla matkustaisikaan...
Asutaan Espoossa. Työpaikkani ja miehen työpaikka on Espoossa. Liikumme autolla. Helsinkiin mennään vain jos on joku riittävän painava syy. Meidän puolesta voidaan vetää rajapuomit koko Helsingin ympärille.
Ei se jäänyt pelkkään metroon. Lisäksi iso määrä tiiviisti rakennettuja kerrostaloja, joiden asunnot ylikalliita ja epäkäytännöllisiä kopperoita. Espoolainen on sielultaan autoileva pientaloasuja.
Espoosta pois muuttaneita on paljon enemmän kuin espoolaisia. T.Yksi joukosta.
Vierailija kirjoitti:
Osta auto. Problem solved.
Ruuhkat ovat lisääntyneet. Ja lisäksi Etelä-Espoo rakennetaan täyteen kerrostaloja.
Joo, toivon että mulla on mahdollisuus muuttaa täältä jossain vaiheessa. Hsl:ssä ärsyttää kolmekin asiaa: länsimetro, surkea aikataulujen käyttöliittymä ja jatkuva lippujenkatsomishäiriköinti. Sitten vielä pahin nimittäin se että Espoo pilataan tukkoon rakentamalla. Häivyn todellakin heti kun pystyn.
Olen miettinyt samaa! Suututtaa joka ikinen päivä metrossa. En ymmärrä miksi päätettiin koko roska rakentaa:(
Kiinnostavaa. Itse asun Helsingin keskustassa ja olen miettinyt Espooseen muuttamista. Ehkä mietin vielä uudestaan.
Älkää köyhät valittako, ostakaa auto!
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostavaa. Itse asun Helsingin keskustassa ja olen miettinyt Espooseen muuttamista. Ehkä mietin vielä uudestaan.
Junaradan lähellä tuskin on asiat sen huonommin kuin ennenkään. Ei tietty ole merta siellä.
Espoolainen on sielultaan autoilija. Kauhea ruikutus, vaikka HSL:n kortti on vain raflareissuja varten ja viimeisestä jo vuosia.
Ottaahan se pannuun, mutta vuodessa jo totun tähänkin enkä haikaile enää menneitä. Sitten joskus kun muutto tulee niin siinä muutenkin on uudet kuviot edessä.
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun on alkanut yhä enemmän näyttää siltä, että länsimetron myötä heikentynyt julkinen liikenne Helsingin ja Espoon välillä on pysyvä tila, eikä se enää palaudu yhtä hyväksi kuin suorien bussiyhteyksien aikaan, niin olen tosissani alkanut harkitsemaan muuttoa pois Espoosta.
Olen jo ihan lopen kyllästynyt pidentyneisiin työmatkoihin ja joka arkipäivä täpötäydessä metrovaunussa ruuhka-aikana seisoskeluun. Miten on mahdollista, että metron kapasiteetti mitoitettiin niin paljon alakanttiin, että ihmiset joutuvat olemaan vaunuissa kuin sillit suolassa?? Ja miksi ylipäätään lähdettiin koko metroprojektiin, kun ihan hyvin oli jo alunperin tiedossa, että se tulee vain pidentämään matka-aikoja?
Ja vaikka metro kulkisikin useammin ja kaikille riittäisi istumapaikkoja, niin ei se paljon lohduta kun vaunujen ikkunoista näkyy pelkkää tunnelin pimeyttä. Sitä katsellessa alkaa vain suututtaa, kun muistaa päivänvalon ja ne merimaisemat, joista jää nyt paitsi.
Onko palstalla ketään muuta espoolaista, joka on alkanut miettiä samaa: olisiko viisaampaa muuttaa kokonaan pois Espoosta, kun julkisilla kulkemisesta on tullut tällainen rasite?
monet istuu päivät pitkät bersillään niin tekee hyvää seistä. Metro on hieno kulkupeli, nopea ja suht halpa.

Halpa? Kenelle? Käyttäjälle vai maksajalle?
Jos täällä ei ole avoimia työpaikkoja, on todella perseestä rakentaa maisema täyteen rumia taloja. Espoolainen on maalainen kaupunkilainen, joka arvostaa luontoa ja väljyyttä ja omaa autoa.
Miksi muutitte pellolle metsän taakse, jos ette siellä viihdy? Miksi tilasitte tynkämetron minilaitureilla? Saitte juuri sen mistä maksoitte.
Helsinki helsinkiläisille!
Kyllähän tässä miettii että nyt kun tuon metron takia joutui jokatapauksessa hankkimaan auton niin ei nuo ympäryskunnatkaan enää niin huonoilta vaihtoehdoilta vaikuta. Olisi tilaa ympärillä, inhimillisemmät asuinkustannukset ja työmatkakaan ei juuri pitenisi ajallisesti.
up