Miks mua ahdistaa "ilman syytä"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta jos tuota asiaa lähteekin miettimään päinvastaisesta näkökulmasta. Tuntuu, että tässä koko ajan perusongelma on individualismin kääntöpuoli. Eli kun tämä nykyajan keskeinen ajatusmalli etsii aina totuutta, tietoa ja viisautta yksilöstä itsestään, niin sieltä sisältä löytyy sitten myös kaikki onnen esteet. Muu maailma on vain hidaste. Jos ahistaa, niin jokin sinussa täytyy olla vialla, ja se tuottaa ahdistuksen suoraan. Ahdistus on vika, puute ja ominaisuus.

Mutta jos unohdetaan se minuus. Tilanne on se, että nuorella ihmisellä on niin kovat pelot ja hätääntyneisyys, että hän pelkää muita ihmisiä ja haluaisi käpertyä kotiin. Ei päästä edes miettimään sitä, mitä hän elämältään oikeasti olisi halunnut (sitten jos mystisesti ahdistus poistuisi).

Kysymys kuuluu, olisiko tuo nuori ihminen ihan terve, jos hän ei reagoisi ahdistumalla lisää, kun tilanne haaveiden ja todellisuuden välillä on noin epäsuhtainen. Eli nyt pitäisi vain päästä toteuttamaan niitä alkuperäisiä haaveita pala kerrallaan. Ja katsottaisiin sitten, paljonko sitten vielä pelottaa ja ahdistaa. Ajan kanssa, ei välttämättä enää ollenkaan.

Tässä on totuus ahdistukseesi. Kun ei ole todellisia ongelmia, niin mietitään vaan itsekeskeisesti itseään ja yritetään rypeä siinä. Kun olis kunnon paha ongelma, itse tai tosi läheinen esim vakavasti sairas, tai tapahtuisi kauhea onnettomuus, niin siinä itsessä rypeminen taatusti unohtuisi. Elikkä hanki ahdistuva elämällesi tarkoitus, kunnon päämäärä, vaikka määrätietoinen opiskelu ( jos olet nuori), että elätät itsesi. Ei sun vanhemmat viitti sua kauan katella , jos nurkissa lusmuilet ja olet tekevinäsi jotain hyödyllistä, vaikka itseasiassa mietit vaan itseäsi ja odotat kuuta taivaalta.

Et selvästikään tiedä mikä on yleinen ahdistuneisuushäiriö.

Se voi kyllä lieventyä esim katastrofitilanteissa, kun ihminen käy adrenaliinilla.

Mutta sen häiriön pointti on juuri se että sille ahdistukselle ei ole syytä. Se on aivojen rakenteessa/ välittäjäaineissa miksi aivot tuottaa ahdistuksen tunteita ja fyysisiä tuntemuksia syyttä.

Itselläni on elämässä ihan kaikki, niitä oikeita huoliakin ja merkitystä mutta silti kärsin ahdistuksesta jolle ei ole syytä.

Mutta kuten sanottua pitää kokeilla näitä helliä kananmunia päivittäin 😄

No juu, kyllä myönnän etten todellakaan ymmärrä enkä tiedä siitä olotilasta todellakaan mitään (valaisit).

Kovasti kuitenkin kiinnostaa miten olette päässeet tästä ahdistuneisuushäiriöstä eroon. Siis millä konstilla, ilman lääkityksiä. Tarkoitan eroon lopullisesti tai vuosikausiksi.

Se on signaaliahdistusta joka kumpuaa tiedostamattomasta ja jokin tässä asetelmassa laukaisee sen, yksinolo jota et pysty itse rauhoittamaan koska äitikään ei osannut tai Joulussa jokin, omat synnit tai yllykkeet yliminän yli....oletko liian ankara itsellesi? Jeesus ei syytä, Saatana syyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin kärsin ahdistuksesta ja tyhjyyden tunteesta, kunnes tulin uskoon. Sain sisältöä ja toivoa elämään ja outo tyhjyyden/ ahdistuksen tunne hävisi.

En tiiä oliko vitsi tai jtn mutta olen kristitty kuitenkin itsekin ja kannatan kristittyjen arvoja mutta ei tämä "usko" mua oikein lohduta. Olen silti ahdistunut ja kauhuissani. Ei ole jumala mua suojellut.

Toivon että voisin puhtaasti uskoa ja ei olis pelkoa mutta entiedä... ei onnistu

Ei usko poista ahdistuksia eikö elämän vaikeuksia. Voi auttaa sietämään niitä, kun luottamus "yläkerran ukkoon" kasvaa. Ahdistuksesta kannattaa puhua. Mitä enemmän torjuu sitä sen varvemmin se palaa ja kiusaa.

Ahdistus yleensä lähtee vauhtiin jostain ajatuksesta ja huolesta/huolista. Kun huoli ahdistaa se lisää huolta ja pelko saa lisää sijaa. Kannattaa kyseenalaistaa sisäinen väitteet tyyliin "ihan varmastiko kaikki menee pieleen"(koska näin kuvittelen). Terapian avulla saa uutta näkökulmaa ahdistuksiin ja huoliin ja pelkoihin.