Mistä tunnistaa, että ihminen on aidosti hurmaava ja todella mukava tyyppi eikä psykopaatti?

Minun olisi pitänyt varoa muutaman ihmisen kohdalla näitä merkkejä:

- haluaa tutustua nopeasti ja intensiivisesti

- tuntee nopeasti yhteenkuuluvuutta

- tekee jonkin uhkaavan eleen ja nauraa päälle

- kertoo jonkun läheisen ihmisen kutsuneet häntä narsistiseksi

- kehuu omaa "temperamenttisuuttaan"

- kehuu minua

- myöhemmin ilmenee, että ylläpitää hovia, saa raivareita, sanoo henkilökohtaisia loukkauksia, on säännöllisesti riidoissa ihmisten kanssa

- kertoo tunteettomasti jotakin kammottavaa

- sammunut katse

- hypistelee luontevasti teräasetta

- puhe, tunne ja eleet ovat jotenkin ristiriidassa keskenään

- itselle tulee outo, ällöttävä tai hämmentynyt olo.

Viisi viimeistä kohtaa kuvaavat mielestäni psykopaattista käytöstä. Ilmeisesti narsistilla ja psykopaatilla on se ero, että narsisti tarvitsee ihailevan hovin. Ellen ole ihan väärässä niin narsisti on puheliaampi, hauskempi, värikkäämpi, eloisampi, huomionkipeämpi ja tunteellisempi kuin psykopaatti.

Psykopaatti on jotenkin viileä ja jähmeä, yksinäinen susi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy katsoa sanojen ja tekojen ohi, mikä toiselle on totta emotionaalisella tasolla. Myös kannattaa tunnistaa itsessään, jos on vaikka kova tarve kehuille tai löytää "täydellinen" ihminen tms. Silloin on helposti vietävissä ja ignooraa varoitusmerkit.

Samaa mieltä. Ristiriitaisuudet käytöksessä, puheissa ja olemuksessa ovat hyviä hälyytysmerkkejä. Voi tulla vaan esim. outo, hämmentynyt tai turvaton olo, kun on vaistonnut toisesta jotain sellaista, jota ei osaa osoittaa tai pukea sanoiksi.

Aina ei kyse ole tietenkään psykopatiasta. Minulle tuli aina hämmentynyt olo yhden ihmisen seurassa. Syy selvisi lopulta: Hän oli tosi ystävällinen minulle, mutta ei oikeasti pitänyt minusta yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai sitä järjellisesti voi tunnistaakaan.

Monissa dokumenteissa karismaattisista (rikollisista) johtajista, olen huomannut ihmisten toistavan, että johtajan ollessa kaukana alkaa mieli ja keho antaa merkkejä siitä, että jokin on vialla, mutta lähellä karisma häivyttää ne ja alkaakin epäillä itseään. Jos vahvat henkiset ja fyysiset merkit ilmenevät aina ihmisen ollessa poissa, harkitsisin tarkkaan onko hänet hyvä pitää pysyvästi etäällä.

Tämä voi tulla esiin myös ystävyyssuhteessa. Luonnehäiriöiset/tunnekylmät ovat pääsääntöisesti hurmaavia eivätkä kaikki flippaa. Minulla on naispuolnen, jonka tajuan jollaintavalla tunnekylmäksi (kertonut tulleensa lapsena hyväksikäytetyksi). Hänen seuransa jälkeen voin usein selittämättömän huonosti, mutta en suinkaan joka kerta. Asiaa ei tee helpoksi se, että meitä yhdistää turvaton perhetausta, lapsettomuus, hankalat parisuhteet. Koen tämän ystäväni tunnetasolla sitovana, jotenkin ahdistavana. Emme ole kuitenkaan koskaan riidelleet mistään.

Olen äskettäin taas havahtunut miettimään hänen vaikutustaan minuun.

Olen suoraan sanoen järkyttynyt hänen turtuudestaan, joka tuntuu pahalta.

Se mikä näistä rikkinäisistä sieluista tekee niin vaikeita on heidän vetoavuutensa.

Samanaikaisesti tajuan kuitenkin, ettei hän aidosti voi iloita onnistumisistani. Tässä hän muistuttaa äitiäni.

Ystävyyden illuusiosta tässä on kyse, ja tähän illuusion uskominen on jotenkin tyydyttänyt minuakin, muuten en olisi sitä varmaankaan jatkanut.

Mitään todellista arvoa tälläisillä feikkisuhteilla ei ole. En voi ikävöidä teeskentelyä tai teeskentelijää.

Uskon että aika moni tunnistaa tämän kokemuksen elämästään,itse voisin käyttää nimitystä narsistinen valhe tai jaettu fantasia, joka on ihan tunnettu käsite. Olet lumottu näiden ihmisten seurassa.

Psykopaatin tunnistaa ajan kanssa, kannattaa pitää vähän etäisyyttä vaikka vuoden ajan ja kuunnella herkällä korvalla tyypin kertomuksia vs. muiden kertomuksia.

Ovatko nämä psykopaatit harvinaisempia kuin narsisti? Muistan tavanneeni elämäni aikana ehkä kaksi psykopaattista ihmistä ja aika monta narsistista ihmistä.