En ymmärrä "ylempää" keskiluokkaa
Olen ollut sikäli onnekas että olen 31-vuotiaaksi mennessä saanut kokea erilaisiin sosiaaliluokkiin kuulumisen. Muutin itänaapurista nuorena, asuin pienellä paikkakunnalla, sain hyvän työn pk-seudulta ja lopulta 30v rajapyykin täyttyessä kultalusikan suuhuni.
Yksi sosiaaliluokka jota en tajua on suomalainen "ylempi" keskiluokka. Käytännössä asiantuntijatyössä oleva, akateemisesti koulutettu pari on keskiluokkaa joka kykenee ostamaan vähän parempaa ja välillä luksusta, mutta ei oikeasti parasta eikä säännöllistä luksusta.
Kämppä on melkein arvoalueella, tontti melkein meren rannalla, lomalla hotelli on melkein huipputasoa, töissäkin ollaan melkein ylimmässä johdossa tai ylimmässä johdossa melkein isossa organisaatiossa. Käytännössä töissä käydään 8 tuntia päivässä, maksellaan asuntovelkaa pois ja kuskataan Minna-Petteriä kouluun.
Sitten valkaistaan pikkurouvan hampaat, laitetaan joku Zaran kolttu päälle, tilataan pullo keskitaso+ valkkaria ja poseerataan melkein tasokkaan ravintolan pöydässä ihaillen ja kadehtien sitä porukan naista joka oikeasti asuu ulkomailla oikeasti rikkaan miehensä kanssa.
Puheenaiheina on matkailu, kulttuuri ja ruoka. Sivistyssanoja käytetään mutta keskustelun taso on kevyttä small talkkia, jota minkä tahansa aihealueen tuntija pitäisi lähinnä myötähäpeää tuottavana. Tärkeintä on näyttää ja kuulostaa sivistyneeltä, substanssilla ei niinkään väliä.
Ja tämä melkein-elämä on naisten unelmaa. Keskiluokkaista arkea jossa saadaan välillä feikata että oltaisiin "seurapiireissä". Koko elämä pyörii niiden muutamien luksushetkien ympärillä.
Samanaikaisesti oikeasti varakkaat syövät 1 000 euron illallisen Savoyssa, poistuvat 80k euron käteisellä ostetulla autolla 600m2 merenrantatalolleen, eivätkä takuulla postaa ainuttakaan kuvaa Instaan tai Faceen.
Ymmärrän "köyhiä" ja "rikkaita". Suomalainen keskiluokka, ja erityisesti "ylempi" sellainen, on jäänyt minulle mysteeriksi. Auttaisiko joku tajuamaan? Kiitos.
Kommentit (218)
Kansainvälisessä edustustehtävässä olen huomannut hyvin selvän jakautuman suhteessa elämäntapoihin. Länsimaisista teollisuusmaista tulevat diplomaatit pukeutuvat rennosti (toki laittautuvat juhliin) ja luksusmerkkituotteita ei näy, korkeintaan käytetään keskihintaisia rentoja merkkejä ja vapaa-ajalla kuljetaan lenkkitossuissa.
Kehitysmaista tulevat elävät näyttävästi. Laukut ovat Chanelia, autokuskit vievät rouvia lounaille, ja aina kuljetaan korkokengissä ja viimeisen päälle laittaituneina.
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin eli mielestäsi jos ei ole varaa siihen miljoonien ökypalatsiin niin pitäisi asua korsossa ja pukeutua uffin rätteihin vaikka olisi lääkäri?
Ei se sitä tarkoita.
Vaan sitä että keskiluokkaista elämää elävä lääkäri tms leikkii elävänsä kuin varakkaat, koska tulot riittävät hankkimaan melkein-luksusta silloin tällöin.
Ja sitä että jotenkin nämä ihmiset kuvittelevat olevansa lähempänä varakkaita kuin tehdasduunarin perhettä, vaikka asia on juurikin päin vastoin.
Minusta keskiluokka on samaa kastia. Elämäntyyli on suurimman osan ajasta sama.
Et ehkä ymmärrä muutenkaan suomalaisia arvoja. Suomessa arvostetuin ammatti on lääkärin ammatti. Lääkäri voi pelastaa ihmishenkiä. Lääkäriä arvostetaan enemmän kuin ökyilijää. Ökyily ei tee sinusta sivistynyttä.Suomalaiset on ollut yleisesti köyhiä vain muutama sukupolvi taaksepäin.Maanviljelijät laittoivat lapsiaaan yliopistoon.
Vierailija kirjoitti:
Kansainvälisessä edustustehtävässä olen huomannut hyvin selvän jakautuman suhteessa elämäntapoihin. Länsimaisista teollisuusmaista tulevat diplomaatit pukeutuvat rennosti (toki laittautuvat juhliin) ja luksusmerkkituotteita ei näy, korkeintaan käytetään keskihintaisia rentoja merkkejä ja vapaa-ajalla kuljetaan lenkkitossuissa.
Kehitysmaista tulevat elävät näyttävästi. Laukut ovat Chanelia, autokuskit vievät rouvia lounaille, ja aina kuljetaan korkokengissä ja viimeisen päälle laittaituneina.
Mitä tasa-arvoisempi maa, sitä vähemmän eliitti tuo esille vaurauttaan ja asemaansa. Kehitysmaissa eliitti osoittaa asemaansa materialla.
Olisi täysin mahdoton ajatus, että kiinalainen miljardööri kävisi itse ostoksilla supermarketissa tavallisen keskiluokan seassa. Suomessa olen nähnyt ruokakaupassa mm. Antti Herlinin, eikä häntä olisi miljardööriksi arvannut ulkomuodon perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaas tyhmälle keskiluokkaiselle, mitä ovat ne henkiset arvot ja se hienompi sivistys, joka saavutetaan vain syntymällä oikeaan perheeseen. Esimerkiksi brittiprinssit ja Paris Hilton, ovatko he hyviä esimerkkejä näistä jaloista henkisistä arvoista.
Osaako kukaan nyt vastata? Koko ajan puhutaan jostain mystisistä henkisistä arvoista, mutta mitä niillä tarkoitetaan? Kokoomuslaisuutta, vaapaamuurariutta vai jotain muuta?
Hienotunteisuus on ainakin yksi aika erotteleva tekijä.
t.kristallikissa
Tämä paskanjauhaminen netissä tuskin osoittaa kisuli sun hienotunteisuutta, harhat taas päällä massiivisesti. Sä olet kouluttiutumaton juntti, et erityisen fiksu, kuten sivupersoona koko palstan ap ( ylläpito provosta ) todistaa.
Vain kouluttamaton äänestää persuja, ne blokkaa myös valistunut ei koulutettu keskiluokka hittoon.
Mutta hyviä höpö höpö unelmia ap!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa jotkut käyttää vieläkin noita nyt jo vähän arkaaisia määritelmiä siitä mikä on yläluokkaa. Nuo piti paikkaansa ehkä joskus 50-luvulla, mutta nykyään on järkevämpää jakaa yläluokka kahteen osaan: Eliitti, ja aristokratia.
Joku italian rikas nuori paroni joka on perinyt suvulta 50 miljoonaa kuuluu aristokratiaan, mutta kimi räikkönen kuuluu eliittiin 100 miljoonan omaisuudellaan. Aristokratiaan kuulumisella ei ole nykyään enää mitään meriittiä niiden omien pienten piiriensä ulkopuolella, ja ehdottomasti suurin osa yrityksistä on kiinnostuneempi siitä että kummalla asiakkaalla on enemmän paalua tilillä. Eli jos tuo paroni ja kimi menee hienoon ravintolaan mutta tarjolla on vain yksi pöytä, niin sen paronin tittelillä pyyhitään pöytä ja kimi päästetään syömään.
Se on nykyaikaa.
Alku oli hyvä kuvaus asioista, mutta miten ihmeessä ravintolaa kiinnostaisi kummalla on enemmän rahaa tilillään, jos sitä on 50 vs 100 miljoonaa?! Sitä en allekirjoita. Jos Kimi on in ja vetää paikkaan muita asiakkaita käymään, se on syy, ei mikään rahan määrä :D (anteeksi epähienotunteinen naureskeluni!)
t.kristallikissaKimin faneja ei ehkä kovin hienoihin ravintoloihin haluta massoittain..
Jos italialainen paroni ja Kimi lähtevät syömään Maranellon lähelle, niin paikka valitaan kyllä ruuan eikä pöytäliinojen perusteella. Toisin kun suomalaiselle, ruuan laatu määrittelee paikan tason ja hyviin paikkohin joudut varaamaan pöydän etukäteen. Ja silloin se on ihan yksi ja sama jos Kimi käy tai ei käy jossain paikassa. Huonoissa ravintoloissa ei käy kuin turistit. Edes suurin italialainen Ferrarifani ei suostuisi Kimin takia syömään huonosti. Sen tietää jokainen ravintolan pitäjä. Heidän menestyksensä ei ole kiinni jostain julkkiksesta.
Paikan saa vakkariasiakas. Oli sitten köyhä tai ei. Tai sitten jostain haetaan yksi pöytä lisää.
Cafonen ja un signore Perbenen välillä on huima ero. Eikä siinä ole kyse rahasta. Cafonen kanssa pyyhitään se pöytä.
Mutta kuka tahansa joka joskus on käynyt ostoksilla joko via Montenapoleonella tai via della Spigalla tietää, että kaikkien rahat kelpaavat, vaikka myyjät turistin, taviksen ja rikkaan toisistaan osaakin erottaa.
Suomessa oikeasti varakkaiden määrä ja kuviot ovat pienet. Lisäksi täällä ei ole ns. seurapiirejä sanan täydessä merkityksessä. Ns. yläluokalla eli toimitusjohtajatasolla on "juntteja" harrastuksia, kuten hirvenmetsästys ja mökki jossain syrjäisellä mutta isolla paikalla. Tuo iänikuinen mökkeily vie aikaa eikä sitä riitä seurapiirien muodostamiseen. "Ylempi keskiluokka" on jopa kurjistunut, koska palkkatyössä jopa ylemmän keskijohdon palkat ovat pysyneet samoina 10 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän Suomessa käytåännössä ole köyhiä eikä rikkaita. Meillä on muutama vähän vähävaraisempi ihminen, ja muutama vähän varakkaampi ihminen, joista osa marisee tai pröystäilee, mutta kummatkaan ei määrällisesti eikä laadullisesti kilpaile millään lailla esimerkiksi sen itänaapurin köyhien massojen tai oligarkien kanssa.
Sen sijaan meillä on työväenluokkaa, alempaa keskiluokkaa ja ylempää keskiluokkaa. Näiden kaikkien sisällä varallisuutta on vähäisestä kohtuulliseen - varallisuuserot eivät käytännössä ole luokkajaoille Suomessa kovin oleellisia. Kyse on identiteetistä ja ammatista.
Työnväenluokkaan kuuluvat ammattikoulutasoisen suorittavan työn tekijät ja tällaisella työllä elävät yrittäjät. Työväenluokan kulttuuriin kuuluu tosi-tv js tv, Thaimaan- ja rantakohteiden matkailu, ja lätkä tai fitness. Työaika on 7-16.
Alempaan keskiluokkaan kuuluvat useimmat taviskorkeakoulutetut (amk ja yliopistot) sairaanhoitajat, insinöörit opettajat js dippainssit, asiantuntijatyössä ja päällikkötasolle asti. Kulttuuriin kuuluu elokuvien ja epookkisarjojen ja dekkarien katselu, Euroopan kaupunkimatkat, Välimeren kohteet, hiihto, lenkkeily ja purjehdus. Toivovat, että olisi aikaa golfiin, muttei ole. Työaika on 9-17 tai vuorotyö.
Ylempään keskiluokkaan kuuluvat johtaviin asemiin edenneet korkeakoulutetut, tohtorisväki, sekå ne ammattitaiteilijat ja ammattipoliitikot, jotka kykenevät elättämään itsensä ammatillaan. Kulttuuriin kuuluu kotimaanmatkailu (ulkomaille ei jaksa löhteä vapaalla kun matkustaa työssään), teatterit ja oopperat, golf, puutarhanhoito ja vaeltaminen. Työaikaa ei ole.
Hassuja ne yleistykset. Kerran Hesaris väitettiin että suorittavaa työrä tekevät lukevat Seiskaa eikä lapsuuden kotona luettu. Olen työläisperheestä, vanhemmat innokkaita lukijoita, äiti etenkin, kirjahylly täynnä erilaisia teoksia...tv:stä katottiin niin asiaa kuin viihdettäkin. Kansakoulu vanhempien koulutus. Itse olen yliopistokoulutuksen saanut, mutta toimin nyt duunarina, eikä se haittaa. En tupakoi tai juo enkä käy Thaimaassa.
Ei nuo yleistykset päde. Meille akateemiseen perheeseen tulee Seiska ja Aku Ankka.
Duunarisiskoni on lukenut puolet kirjastosta ja käy klassisen musiikin konserteissa.
Tykkäämme muuten käydä myös lätkämatseissa ja olemme käyneet Aarne Tenkaisen keikalle. Ostin muuten Aarnelle Valkovenäläisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kansainvälisessä edustustehtävässä olen huomannut hyvin selvän jakautuman suhteessa elämäntapoihin. Länsimaisista teollisuusmaista tulevat diplomaatit pukeutuvat rennosti (toki laittautuvat juhliin) ja luksusmerkkituotteita ei näy, korkeintaan käytetään keskihintaisia rentoja merkkejä ja vapaa-ajalla kuljetaan lenkkitossuissa.
Kehitysmaista tulevat elävät näyttävästi. Laukut ovat Chanelia, autokuskit vievät rouvia lounaille, ja aina kuljetaan korkokengissä ja viimeisen päälle laittaituneina.
Mitä tasa-arvoisempi maa, sitä vähemmän eliitti tuo esille vaurauttaan ja asemaansa. Kehitysmaissa eliitti osoittaa asemaansa materialla.
Olisi täysin mahdoton ajatus, että kiinalainen miljardööri kävisi itse ostoksilla supermarketissa tavallisen keskiluokan seassa. Suomessa olen nähnyt ruokakaupassa mm. Antti Herlinin, eikä häntä olisi miljardööriksi arvannut ulkomuodon perusteella.
Ullakolla roikkuu italialainen minkkiturkki, mutta minut voi nähdä Lidlissä meikittä 10 vuotta vanhassa toppatakissa ja halpiskotifarkuissa.
Ihminen nyt usein elää niin hyvätasoista elämää mihin rahat riittävät. Ei suinkaan välttämättä ole tarkoituksena yrittää olla niinkuin ökyrikkaat "melkein" tasolla vaan elää niin mukavasti kuin on mahdollista. Ja miksi siitä ei ois syytä olla onnellinen?
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on ap väärä käsitys Savoyn hintatasosta. Alku- ja jälkiruoat on 20€ luokkaa, pääruoat 50€ luokkaa. Lounasmenut 60-70€. Eli ihan ylemmän keskiluokan saavutettavissa, kunhan ei viinilistan kalleinta pulloa tilaa.
Ja mitä luulet että esimerkissäni tilattiin ruokajuomaksi? :D
No varmaan "kalleinta mitä listalta löytyy". (Ja tähän semmoinen silmienpyörittelyhymiö) Se, että joku on kallista, ei tarkoita että se ois just siihen kokonaisuuteen sopivinta ja parasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän Suomessa käytåännössä ole köyhiä eikä rikkaita. Meillä on muutama vähän vähävaraisempi ihminen, ja muutama vähän varakkaampi ihminen, joista osa marisee tai pröystäilee, mutta kummatkaan ei määrällisesti eikä laadullisesti kilpaile millään lailla esimerkiksi sen itänaapurin köyhien massojen tai oligarkien kanssa.
Sen sijaan meillä on työväenluokkaa, alempaa keskiluokkaa ja ylempää keskiluokkaa. Näiden kaikkien sisällä varallisuutta on vähäisestä kohtuulliseen - varallisuuserot eivät käytännössä ole luokkajaoille Suomessa kovin oleellisia. Kyse on identiteetistä ja ammatista.
Työnväenluokkaan kuuluvat ammattikoulutasoisen suorittavan työn tekijät ja tällaisella työllä elävät yrittäjät. Työväenluokan kulttuuriin kuuluu tosi-tv js tv, Thaimaan- ja rantakohteiden matkailu, ja lätkä tai fitness. Työaika on 7-16.
Alempaan keskiluokkaan kuuluvat useimmat taviskorkeakoulutetut (amk ja yliopistot) sairaanhoitajat, insinöörit opettajat js dippainssit, asiantuntijatyössä ja päällikkötasolle asti. Kulttuuriin kuuluu elokuvien ja epookkisarjojen ja dekkarien katselu, Euroopan kaupunkimatkat, Välimeren kohteet, hiihto, lenkkeily ja purjehdus. Toivovat, että olisi aikaa golfiin, muttei ole. Työaika on 9-17 tai vuorotyö.
Ylempään keskiluokkaan kuuluvat johtaviin asemiin edenneet korkeakoulutetut, tohtorisväki, sekå ne ammattitaiteilijat ja ammattipoliitikot, jotka kykenevät elättämään itsensä ammatillaan. Kulttuuriin kuuluu kotimaanmatkailu (ulkomaille ei jaksa löhteä vapaalla kun matkustaa työssään), teatterit ja oopperat, golf, puutarhanhoito ja vaeltaminen. Työaikaa ei ole.
Hassuja ne yleistykset. Kerran Hesaris väitettiin että suorittavaa työrä tekevät lukevat Seiskaa eikä lapsuuden kotona luettu. Olen työläisperheestä, vanhemmat innokkaita lukijoita, äiti etenkin, kirjahylly täynnä erilaisia teoksia...tv:stä katottiin niin asiaa kuin viihdettäkin. Kansakoulu vanhempien koulutus. Itse olen yliopistokoulutuksen saanut, mutta toimin nyt duunarina, eikä se haittaa. En tupakoi tai juo enkä käy Thaimaassa.
Ei nuo yleistykset päde. Meille akateemiseen perheeseen tulee Seiska ja Aku Ankka.
Duunarisiskoni on lukenut puolet kirjastosta ja käy klassisen musiikin konserteissa.Tykkäämme muuten käydä myös lätkämatseissa ja olemme käyneet Aarne Tenkaisen keikalle. Ostin muuten Aarnelle Valkovenäläisen.
Teknisen / kaupallisen alan akateemisia? :) Ootteko molemmat vai onko toisella alempi koulutus?
On aina jotenkin surkuhupaista kun suomalaiset äityvät keskustelemaan luokista. Kliseet ja käsitykset on napattu 1900-luvun alun jo teollistuneista yhteiskunnista ja tilanteista joita Suomessa ei oikeastan koskaan ole ollut ja varsinkaan nyt ei ole. "Kädestä suuhun elävä materialistinen työväenluokka" "Sivistynyt ylempi keskiluokka" "Yläluokka johon voi vain syntyä" - ettekö nyt härregyyd parempaan pysty. Miettikää ja katsokaa ympärillenne, nyt on vuosi 2018.
Oma mielikuva on, että eniten perhetaustastaan pitävät melua ne, joilla ei ole mitään omia saavutuksia. Se paljon puhuttu perhetaustasta tuleva henkinen pääoma ei ole mitenkään näkyvää muille, ja minä itse tohtoritasoisesti ulkomailla koulutettuna joskin alemman keskiluokan taustasta tulevana en todellakaan näe näissä ihmisissä mitään ihmeellistä, jokunen on tullut tavattua. Erityisen yleissivistyneitä he eivät ole. Oma lukunsa on tietysti lahjakkaat rikkaat, joille raha mahdollistaa itsensä toteuttamisen tavoilla, jotka ovat taviksille vaikeita, koska ei ole varaa ottaa taloudellisia riskejä. Tyyliin joku Alvar Gullichsen.
Jossain aiemmin mainittiin tavoitteellinen kilpaurheilu sivistyneistön harrastuksena. Tämä taitaa olla suomalainen ilmiö aika pitkälti. Toki englantilaisissa sisäoppilaitoksissa urheillaan jne, mutta en usko että sitä pidetään noin keskimäärin älykkyyden kanssa korreloivana. Suomen ylempi keskiluokka elää harhoissa, että vanhempien kannustus riittää urheilumenestykseen, mutta urheilijan synnynnäisillä fyysisillä ominaisuuksilla (jotka loppujen lopuksi on aivan keskeinen hyvän valmennuksen lisäksi todella huipulle pääsemikseksi) ei kyllä ole mitään yhteyttä vanhempien haluihin, valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa ei todellakaan ole ymmärretty luokkajaosta hölkäsen pöläystä. Kyse ei ole rahasta vaan elämäntyylistä, elämän arvoista, distinktiosta jopa mausta.
Suomalainen sosiologia jakaa luokat työväenluokkaan, keskiluokkaan ja eliittiin. Työväenluokkaan kuuluvat ovat korkeintaan toisen asteen koulutettuja, yleensä manuaalisessa työssä. Tähän kuuluvat esim. sähkömiehet, kaupan kassat, tarjoilijat jne. Tyypillistä tälle luokalle on perjantai-illat lähipubissa, elämän suunnittelemattomuus kovin pitkälle, rahan käytössä kaikki menee mitä tuleekin.
Keskiluokassa ovat kouluttautuneet. Amk- laiset voidaan laskea alempaan keskiluokkaan, ollaan toimistohommissa, mutta ei kovin vaativissa. Siisti sisätyö ja omistusasuntotavoitteena. Aktiivinen urheiluharrastus tukee elämää ja perheen harrastukset ja etenkin lasten harratukset ovat hyvin tärkeitä. Ylempi keskiluokka sen sijaan on jo akateemisia. Täällä ovat opettajat, papit, lääkärit, insinöörit jne. Täällä alkaa olla jo varallisuutta, kaikki ei mene säästöön tai kulutukseen, vaan rahaa voi mys käyttää. Tyypillistä ryhmälle on tavoitella kuvitellun eliitin elintasoa. harrastetaan golffia, ostetaan vene, harrastetaan korkeakulttuuria jne.
Eliitti on aina harvalukuinen ryhmä, mutta eliitille tyypillistä on, että sen ei tarvitse enää vertailla itseään mihinkään. Se on vapaa. Varallisuutta on, mutta ei välttämättä mitään miljoonia. Rahaa kuitenkin on niin, että sitä ei tarvitse miettiä. Nykymaailman eliitti on kosmopoliittista ja koulutettua. Se voi halutessaan kotiutua maahan kuin maahan, kielitaidossa ja osaamisessa löytyy. Eliittiin ei nykyisin tarvitse mitenkään syntyä, vaikka useimmat tulevat jo valmiiksi varakkaista ja koulutetuista suvuista. Eliittiä on vaikka huippututkija, kirjailija tai yritysjohtaja. Eliitille tyypillistä on, että sille ei enää ole mitään tiettyjä statusjuttuja. Niklas Herlin oli selvä eliitin ennustaja, saattoi kumminkin istua ihan lähiöpubissa. Eliitti ei myöskään golfaa vaan osoittaakseen statustaan, eliitin edustaja voi ennemmin lähteä vaikka hiihtämään tai uimaan, jos se häntä huvittaa.
Mulla ei ole koskaan ollut mitään suurta tarvetta vertailla itseäni mihinkään.
Enkä oikein ymmärrä moista tarvetta.
Olen taloudellisesti riippumaton. Mutta silti en levittele rahojani holtittomasti maailmalle, vaan olen hintatietoinen. Joku voisi jopa sanoa juukaksi.
Ylempi keskiluokka tarkoittaa vain sitä että on tavallista enemmän velkaa
Ap on oikeassa ainakin tuossa substanssin puutteessa. Se on ihan hirveää. Se tosin ei ole ainoastaan suomalaisen keskiluokan ongelma vaan maailmanlaajuinen tragedia.
Luulen että naisetkin pärjäisivät tiede- ja yritysmaailmassa jos he vapauttaisivat aivonsa näistä luokkien ja hampaiden yms. pohdinnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärtänyt kysymystä. Vai oliko tässä sellainen? Mitä ap haluaa ymmärtää?
Tämä ap ei kuulu luokkaan kuin paaria, katkeruus ja kateus paistaa kilsan päähän. Kaivanut näemmä sivupersoonansa kristallikissan tänne esittämään unelmiaan.
Myötähäpeäisin jos tuntisin tän tyypin😂
Mulla ei ole aloittajan kanssa mitään tekemistä, ja arvostelin hänen analyysinsäkin alkusivuilla liian materialistiseksi. Ap on joku rysseli aika selkeästi. Tunnistaa myös jo aloituksesta mieheksi, kun tietää kansalaisuustaustan.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaas tyhmälle keskiluokkaiselle, mitä ovat ne henkiset arvot ja se hienompi sivistys, joka saavutetaan vain syntymällä oikeaan perheeseen. Esimerkiksi brittiprinssit ja Paris Hilton, ovatko he hyviä esimerkkejä näistä jaloista henkisistä arvoista.
Osaako kukaan nyt vastata? Koko ajan puhutaan jostain mystisistä henkisistä arvoista, mutta mitä niillä tarkoitetaan? Kokoomuslaisuutta, vaapaamuurariutta vai jotain muuta?
Hienotunteisuus on ainakin yksi aika erotteleva tekijä.
t.kristallikissaTämä paskanjauhaminen netissä tuskin osoittaa kisuli sun hienotunteisuutta, harhat taas päällä massiivisesti. Sä olet kouluttiutumaton juntti, et erityisen fiksu, kuten sivupersoona koko palstan ap ( ylläpito provosta ) todistaa.
Vain kouluttamaton äänestää persuja, ne blokkaa myös valistunut ei koulutettu keskiluokka hittoon.
Mutta hyviä höpö höpö unelmia ap!
Olen kyllä aika hienotunteinen, sinulle ei tule edes mieleen olla, mulle tulee, mutta en aina käyttäydy hienotunteisesti, jos ei tarvitse.
t.kristallikissa
Ei Suomalaista voi verrata esim Venäläiseen tai Arabialaiseen tai Amerikkalaiseen sillä Skandivaanit on ihan oma "rotunsa".
Kyllä, olen asunut Moskovassa, Dubaissa ja Kaliforniassa ja olen työskennellyt 100 kansalaisuuden kanssa ja Skandinaavien kanssa samalla tavalla ajattelee vain Uusi-Seelantilaiset ja Aussit. Ei missään nimessä Venälaiset !
Suomalaiset tekee mitä ne haluaa ja ne pukeutuu miten ne haluaa, raha ei näy missään ja merkkivaateita Suomessa ostaa vain köyhät bloggarit, sillä Suomessa köyhillä bloggareilla on siihen varaa.
Homma menee näin:
-Venäläisillä pitää lukea isolla joka paikassa kalliin tuotteen logo + hotelli aina kallein 5 tähteä
-Arabeilla kaikki pitää olla bling-bling + kullattua
-USA:ssa sinut määrittelee net-worth + alue millä asut ja club mihin kuulut
Suomessa parin miljardin mies kulki pitkin Helsinkiä aina bussilla ja farkut ja t-paita päällä ja kävi päivän päätteeksi pubissa kaljalla ja sai aina olla rauhassa...