Työttömän elämä on ihmisarvon alapuolella suomessa

Olen 39v neitsyt sinkkumies. Asun vuokralla 35 neliön kokoisessa rumassa kerrostaloyksiössä noin 8 000 asukkaan pikkukaupungissa. Raivostuttaa istua puhelinkopin kokoisella parvekkeella juomassa aamukahvia, koska naapureilla suora näköyhteys isoilta pihoiltaan tänne.

Ainoa lähiseudun ruokakauppa on Lidl, jonne matkaa 2.5 kilometriä. Pyöräily kauppaan ja takaisin vituttaa yhtä paljon läpi vuoden.

Olen ollut työttömänä vuodesta 2020. Mitään ansiosidonnaista päivärahaa en ole koskaan saanut, koska olen tyhmä koulupudokas enkä kuulunut työttömyyskassaan. Joudun kituuttamaan asumistuen ja toimeentulon varassa. Luottotietoni on juotu aikaa sitten ja minulla on lähes 40 000 euroa ulosotossa. Hyvinvointiyhteiskunnan ja hallitusten vika.

Turha väittää että toimeentulotuella tulee hyvin toimeen. Kaikki rahat menevät lääkkeisiin, laskuihin ja loppuhiluilla saa juuri ja juuri makaroonimössöä kuukaudeksi. Haloo suomalaiset: milloin toimeentulotuki nousee säälliselle tasolle? Minullakin on oikeus kerran viikossa vetäistä mäyräkoira kaljaa.

Toimeentulotuella eläminen on hirveää taistelua. Käytän alkoholia ja tupakoin, koska minulla on siihen oikeus ja ne lievittävät tuskaa ja ahdistustani.

Aamupala on kaikkein tärkein ateria ja sillä jaksaa pitkään - niin sanotaan. Muttakun samaa kaurapuuroa on aamu- ja iltapalaksi joka päivä, alkaa homma jo todella kypsyttää.

Keitoista saa vallan mainioita aterioita, varsinkin kun niitä voi helposti jatkaa vedellä. Tukipäivänä herkuttelen tekemällä ison padallisen makaroonimössöä ja pakastan sitä mahdollisuuksien mukaan.

Vaatteita en osta koskaan, koska ei ole ylimääräistä rahaa niihin. Korkeintaan joskus kirpputorilta jotain. Tarvitsisin uudet kävelykengät, koska nykyisissä on jo isoja reikiä.

Olen roskalavoilta dyykannut vanhan 55-tuumaisen television, akuttoman läppärin romun, todella huonokuntoisen kahden hengen nahkasohvan ja luteisen runkopatjan. Ihan vain siis sen takia, ettei toimeentulotuesta jää mitään käteen. Ai niin, tämä tv on rikki, värit ja kuva aivan sekaisin toisessa laidassa. Käytän sitä läppärini näyttönä, koska läppärin omassa on reikä.

Puhelimessani on pelkkä halvin prepaid-netti, jota läppärini käyttää myös nettiyhteytenä. Täällä peräkylillä 4G-kuuluvuus on täysi vitsi ja mitään videostriimejä on turha edes haaveilla katsovansa. Maakunnan ykköslehden luen viikonloppuisin kirjastossa, jos jaksan polkea fillarilla sinne asti.

HARRASTUKSIA ei täällä korvessa liiemmälti ole. Fillarilla voi polkea maalaismaisemassa pikkuisia mutkaisia ja mäkisiä asfalttiteitä pitkin, mutta siihen kyllästyy hyvin pian, varsinkin kun piennar on 10cm leveä ja maalaiset ajavat autoillaan miten sattuu. Kesäisin poljen läheisille uimarannoille keräämään tölkkejä, joskus niitä löytyy jopa 5 euron edestä ja silloin on kyllä juhlapäivä.

Yhden illan juttuja ei ole, koska ei ole varaa käydä ravintoloissa. Seksiä en ole koskaan saanut, sillä naisia en kehtaa tänne komeroon tuoda. Enkä minä niitä mistään tänne saisikaan, ilman väkivaltaa tai sillä uhkailua. 

En koe yhtään huonoa omaatuntoa nauttimistani tuista. Harmittaa vaan kun ei ne riitä mihinkään. Olen oikeasti kateellinen ja katkera vähän matkan päässä naapurissa oleville paritaloille, joiden pihassa on uusia autoja ja porealtaaat ja hienot terassit ja kesäkeittiöt. Minulla ei ole mitään, muutakuin sekakäyttäjiä naapureina.

Elämäni surkeinta aikaa. Jos jotain saisin tehdä toisin, muuttaisin pois johonkin lämpimään keinoteltuani ensin itselleni omaisuuden, kuten nykyisin rikkaat tekevät.