Lue keskustelun säännöt.
Kun en vaan tunne mitään syntyvää lasta kohtaan
25.01.2018 |
En usko että ne tunteet palaisi synnytyksen aikaan.
Lapsi oli pitkään toivottu, alussa pahinta mitä pelkäsin olisi voinut olla keskenmeno. Pelkäsin sitä lähes koko ajan. En halunnut menettää kun tiesin etten ehkä enää raskautuisi.
Sitten tuli todella riitaisa ero, välit ex-mieheen meni kokonaan. Häntä ei juuri ole kiinnostanut tuleva lapsi, esikoisesta kyllä huolehtii ja esikoinen asuu viikonloput hänen luona.
Tapailin myös yhtä eronnutta miestä noin raskauden puolivälissä. Hän oli kiinnostunut lapsesta ja minun hyvinvoinnista. Mutta sitten yllättäin palasikin exänsä luokse, eikä enää kiinnostanutkaan.
Tukiverkostoja minulla ei ole ollenkaan. Doulan saan kuitenkin synnytykseen.
Kyllähän se pahalta tuntuu, että itselläkin on tullut nyt välinpitämätön suhtautuminen lapseen. Niin, miksi minua kiinnostaisi kun ei ketään muutakaan. Mutta olen kuitenkin äiti ja ainoa kenet tällä lapsella on. Silti ei yhtään enää kiinnosta...
En jotenkin halua puhua neuvolassa. Voiko adoptio aikeita ottaa puheeksi vaan synnytyksen yhteydessä?
Kommentit (26)
No Jos Et Tunne Sitä Lasta Kohtaan Mitään, niin Suosittelen Ett Synnytät Sen Pennun Ja Annat sen Adoptioon, Kyll Ottajia On! Jotka Tuntee Äidinrakkautta Lasta Kohtaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulis että rakastaisi lapsiaan kahta kovemmin, kun niiltä ainakin saa pyyteetöntä rakkautta takaisin.
No kyllä tuo ap vaikuttaa henkisesti niin epävakaalta, että parempi että antaa lapset jo nyt pienenä pois, ei varmaan tulis olemaan mikään hirveän tasapainoinen lapsuus tuollaisen kans.
Voisiko olla niin, että tavallaan syytät syntyvää lasta näistä kaikista hylkäämisistä mitä olet kokenut raskauden aikana? Suosittelisin ottamaan asian puheeksi neuvolassa tai vaikka otat itse yhteyttä psykologiin, mutta jonkun kanssa sinun olisi hyvä päästä asioita ja tuntemuksia purkamaan.
Nyt ap otat asian puheeksi neuvolassa kävi miten kävi. Sä oot vastuussa lapsistasi ja jos tuntuu, ettet kykene hoitamaan niin adoptio/isän hoitoon antaminen on aina vaihtoehto. Se ei ole kuitenkaan välttämättä se ensimmäinen tai paras vaihtoehto. Selviät tästä kyllä, mutta et ilman apua. Ota neuvola sun tukiverkostoksi ja kevennä sydäntä siellä puhumalla. Kun asioita pyörittelee vain omassa päässä menee helposti tosi synkkiin vesiin. Tsemppiä!
Voimia. Älä tee mitään hätiköityä. Juttele ensin neuvolatätin kanssa. Hän ohjaa sua eteenpäin. Verisukulaisuus saa jänniä käänteitä lapsen syntymän jälkeen...sekä myöhemmin...
Nyt et saa katkeroitua. Taistele. Menet sosiaalityön ihmisen puheille, että saat edes asunnon maksettua ja ruokaa itsellesi. Yhteiskunta auttaa.