Me saatiin yli 300 000 euron asuntolaina.
Meiltä ei kysytty oikein mitään. Tulot katsottiin (nettotulot meillä n. 5600€ lapsilisineen yhteensä) palkkakuiteista. Niissäkään ei näkynyt todellisia tuloja, kun tulee muutama satanen lisää ylitöistä.
Ei takauksia, eikä muita velkoja. Omia säästöjä vain noin 60 000€, eli juuri ja juuri 20% 300 000 eurosta, mutta meille myönnettiin 315 000€.
Vähän pöllämystynyt olo. Luultiin, että asuntolainan hakeminen on vaikeaa ja aiheuttaa kaikenlaisia takausjuttuja.
Kommentit (223)
Ei kai tuo ole iso laina jos sen ottaneet ovat hyvätuloisia. Täällä missä itse asun, suostuisin ottamaan max 180 000 maksavan asunnon. Silläkin hinnalla voi saada alle 5 vuotta vanhan. Todennäköisesti parasta yrittää etsiä max 12 vuotta vanhaa ja noin 150-160 tuhatta maksavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnea loppuelämän velkavankeuteen.
Onnea sinulle ikuiseen vuokrasuhteeseesi. Sinä maksat vuokralla asunnon vastikkeen ja omistajan asuntolainan. Kun laina on hoidettu, omistajan kulut tippuvat puoleen, mutta sinun eivät ikinä.
Siinä vaiheessa kun asuntovellallisen laina loppuu ja kuukausi kulut puolittuu, niin vuokralaisen vuokra on tuplaantunut ja jatkaa kasvuaan sen 2-3% vuodessa vuokralaisen kuolemaan asti ja sen pituinen se.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä siinä muuta, kuin toivoa että korot pysyvät kurissa vielä muutaman vuoden.
Kieltämättä itselläkin tulee tutkittua talousuutisia tarkkaan
Lainaa ei ole kuin puolet tuosta, mutta kyllä silläkin jo prosentin nousu tekee sen 150€/kk. lisää kuluja.Suurimmalla osalla lienee tasaerälainat, eikä koron nousu nostaa kuukausierää, vaan se venyttää laina-aikaa tai kasvattaa viimeistä erää.
Eipä tasaerälianaa juurikaan anneta varsinkaan isoihin asuntolainoihin. Ainakin meillä virkailija sanoi, että vain annuiteettilainoja tällä hetkellä antavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omistusasumisella vaurastunut kirjoitti:
Onhan se järkevämpää maksaa koko loppuelämä jatkuvasti kallistuvaa vuokraa saamatta asuntoa koskaan omaksi.
Vuokralainen maksaa elämänsä aikana kolme vuokraisäntänsä omistusasunnoista. 🙂
Tai sitten maksat koko ikäsi sitä kallista taloasi ja kun kuvittelet rikastuvasi myydessäsi sen, huomaat, että alue, mistä ostit talosi, ei olekaan enää suosittu ja taloasi olisi pitänyt remontoida ja se on oikeastaan jo vanha talo ja kas....et saa siitä lähellekkään sitä, millä ostit sen.
Entä sitten, Silloin on korkeintaan samassa tilanteessa kuin vuokralla asuessa olisi ollut. Ja ei siitä pitäisikään saada "samaa kuin ostettaessa" vertailu on yhtiövastikkeet+ korot laina-ajalta+arvon alenema vs maksetut vuokrat molemmat diskontattuna päivän arvoon. Vastaavasti jos on arvo noussut niin vertailu on yhtiövastikkeet+korot-arvon nousu vs maksetut vuokrat.
Ei ihan noin. Sinulla on käsissäsi talo, jota et saa myytyä. Kulut menevät kuitenkin koko ajan. Hyvässä lykyssä talossasi pesii home ja kas, talon saa purkaa ja sinulla ei ole mitään muuta kuin velkaa.
En ymmärrä tuota vuokralla-asuvien mollausta. Elämä on valintoja. Kaikki eivät halua sitoa itseänsä isoon lainaan, vaan haluavat vain maksaa asumisesta. Jopa taata vapauden muuttaa helposti, jos työt loppuu ja lähteä toiselle paikkakunnalle. Jollekkihan sitä aina maksaa. Maksaa sitten omistajalle siitä, että saa asua helposti ja omistaja maksaa talon remontit ja uunit ja jääkaapit, jos ne hajoaa. Vuokralaisella ei ole sitä vastuuta. Maksaa vain elämisestä.
Tunnen muutaman vuokralla-asujan, jotka sijoittavat joihinkin rahastoihin sen sijaan, että maksaisivat omaa asuntoa, mistä ei tiedä, saako omansa pois. Olen joskus miettinyt, että olisiko se sittenkin ollut järkevämpää, kun tässä juuri mietimme remonttilainaa. Kun saimme talon maksettua pois, seuraavana onkin jo remonttilainan otto.
Jos alat tingata idiootin kanssa, niin varaudu siihen että hän tekee samoin. Ei kannata kauhistella lainoja ja asunnon ostoa, jos et halua puolustella vuokralla asumisen vaihtoehtoa.
En kauhistele. Mutta ihmettelen aina näitä vuokralla-asujien mollausta. Ok, he maksavat omistajalle hänen asuntonsa. Mutta kaikestahan täytyy maksaa. Olemme mekin maksaneet pankille korkoina heidän palveluistaan. Mitään et kuitenkaan saa ilmaiseksi. Pohdin vain sitä, että joissain tapauksissa, mitä tiedän, vuokralla-asuminen on ollut järkevää ja jopa tuottoisampaa, kuin oman maksaminen.
Siksi en ymmärrä tätä mustavalkoista ajattelua, että vuokralla vain häviät ja kun ostat tönön jostain, niin siitä revit sitten omaisuuden myytyäsi sen. 90-luvun laman eläneenä en luota enää mihinkään ennusteisiin, että saat asuntosi myytyä voitolla.
Vierailija kirjoitti:
Itseä harmitti vuokralaisuus yli kaiken. Maksettiin espoossa 1200€ noin 65 neliön asunnosta. Vuokra harmitti joka kuukausi. Nyt asunut omistusasunnossa 3vuotta eikä kertaakaan ole lainslyhennys harmittanut. Nykyisellään laina+vastike on tuon 1200€.
Remonteissa saa päättää itse mitä tulee, vuokra-asuntojen keittiöt ja kylpyhuoneet sekä lattiamateriaalit ovat aivan järkyttäviä (halvinta kuraa) ellei omistaja itse ole siellä juuri asunut.
Me asuimme vuokralla 35 vuotiaaksi asti. Asuntona 55neliön rivari. Vuokra sen aikaisesti markoissa 1700mk. Saimme pistettyä sivuun niin hyvin rahaa, että kun lopulta päätimme ostaa asunnon, lainaa tarvitsi ottaa vain 60 000 euroa. Vuokranantaja remontoi asunnon ja piti hyvässä kunnossa, koska sehän oli sijoitus hänelle. Vuokrallaollessa kasvatimme lapset ja rahaa riitti hyvin heidän harrastuksiin ja matkusteluunkin ja samalla saimme koko ajan säästöön.
Lainan maksoimme pikaisesti pois ja nyt kahdestaan on kiva asunto maksettuna ja hyvät muistot siitä ajasta, kun ison lainan takia emme olleet tiukilla, kun lapset oli pieniä. Lainan korot oli silloin huimat, mutta meidän elämään se ei vaikuttanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omistusasumisella vaurastunut kirjoitti:
Onhan se järkevämpää maksaa koko loppuelämä jatkuvasti kallistuvaa vuokraa saamatta asuntoa koskaan omaksi.
Vuokralainen maksaa elämänsä aikana kolme vuokraisäntänsä omistusasunnoista. 🙂
Tai sitten maksat koko ikäsi sitä kallista taloasi ja kun kuvittelet rikastuvasi myydessäsi sen, huomaat, että alue, mistä ostit talosi, ei olekaan enää suosittu ja taloasi olisi pitänyt remontoida ja se on oikeastaan jo vanha talo ja kas....et saa siitä lähellekkään sitä, millä ostit sen.
Kyllä se on aika teoreettinen riski että ei saisi euromääräisesti sitä mitä maksoi. Mutta kyllähän siihen aina pieni riski sisältyy, varsinkin muuttotappiopaikkakunnilla.
Mutta vuorkalla asuessa se on 100% varmaa kasvukeskuksessakin, että muuttaessa et saa euroakaan takaisin maksetuista vuokrista.
Sitten vingutaan, että ollaan työttömänä, kun firma muutti vinkuintiaan, mutta ei voi muuttaa, kun talo pitäisi myydä ja nyt ei ole hyvät ajat ja se on niin iso työ.
Se nyt on vaan sitten KO henkilön tyhmyyttä jos ei myy markkinahintaan ja kittuuttelee ja velkaantuu. Minä lähden tästä asunnosta kuin kuppa töölöstä jos työttömyys iskee. Velattomaksi pääsen varmasti, En usko että PK-seudulla hinnat laskevat yli 40% alle 10 vuotiaassa asunnossa, jonka velkaiseksi jääminen edellyttäisi. Ja vaikka näin kävisikin olisin samassa pisteessä kuin vuokralla asuessani olisin sillä hetkellä. Eli riskit lähes 0%, vaikka riskit realisoituisivat, en häviä vaan pääsen tasoihin.
Kalliin asuntosi lähelle kun tulee v o k, niin arvo romahtaa huomattavasti
Voi, hyvää päivää 😁
Loppuelämän velkavankeus siis.
Ei käy kyllä kateeksi. Meillä velkaa enää 90000 e ja alkutilanne oli vain 145000 e, koska oli aika iso osa säästöjä. Ei kuitenkaan ole kyse ap.n hintaluokan asunnosta, hui sentään !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omistusasumisella vaurastunut kirjoitti:
Onhan se järkevämpää maksaa koko loppuelämä jatkuvasti kallistuvaa vuokraa saamatta asuntoa koskaan omaksi.
Vuokralainen maksaa elämänsä aikana kolme vuokraisäntänsä omistusasunnoista. 🙂
Tai sitten maksat koko ikäsi sitä kallista taloasi ja kun kuvittelet rikastuvasi myydessäsi sen, huomaat, että alue, mistä ostit talosi, ei olekaan enää suosittu ja taloasi olisi pitänyt remontoida ja se on oikeastaan jo vanha talo ja kas....et saa siitä lähellekkään sitä, millä ostit sen.
Entä sitten, Silloin on korkeintaan samassa tilanteessa kuin vuokralla asuessa olisi ollut. Ja ei siitä pitäisikään saada "samaa kuin ostettaessa" vertailu on yhtiövastikkeet+ korot laina-ajalta+arvon alenema vs maksetut vuokrat molemmat diskontattuna päivän arvoon. Vastaavasti jos on arvo noussut niin vertailu on yhtiövastikkeet+korot-arvon nousu vs maksetut vuokrat.
Ei ihan noin. Sinulla on käsissäsi talo, jota et saa myytyä. Kulut menevät kuitenkin koko ajan. Hyvässä lykyssä talossasi pesii home ja kas, talon saa purkaa ja sinulla ei ole mitään muuta kuin velkaa.
En ymmärrä tuota vuokralla-asuvien mollausta. Elämä on valintoja. Kaikki eivät halua sitoa itseänsä isoon lainaan, vaan haluavat vain maksaa asumisesta. Jopa taata vapauden muuttaa helposti, jos työt loppuu ja lähteä toiselle paikkakunnalle. Jollekkihan sitä aina maksaa. Maksaa sitten omistajalle siitä, että saa asua helposti ja omistaja maksaa talon remontit ja uunit ja jääkaapit, jos ne hajoaa. Vuokralaisella ei ole sitä vastuuta. Maksaa vain elämisestä.
Tunnen muutaman vuokralla-asujan, jotka sijoittavat joihinkin rahastoihin sen sijaan, että maksaisivat omaa asuntoa, mistä ei tiedä, saako omansa pois. Olen joskus miettinyt, että olisiko se sittenkin ollut järkevämpää, kun tässä juuri mietimme remonttilainaa. Kun saimme talon maksettua pois, seuraavana onkin jo remonttilainan otto.
Jos alat tingata idiootin kanssa, niin varaudu siihen että hän tekee samoin. Ei kannata kauhistella lainoja ja asunnon ostoa, jos et halua puolustella vuokralla asumisen vaihtoehtoa.
En kauhistele. Mutta ihmettelen aina näitä vuokralla-asujien mollausta. Ok, he maksavat omistajalle hänen asuntonsa. Mutta kaikestahan täytyy maksaa. Olemme mekin maksaneet pankille korkoina heidän palveluistaan. Mitään et kuitenkaan saa ilmaiseksi. Pohdin vain sitä, että joissain tapauksissa, mitä tiedän, vuokralla-asuminen on ollut järkevää ja jopa tuottoisampaa, kuin oman maksaminen.
Siksi en ymmärrä tätä mustavalkoista ajattelua, että vuokralla vain häviät ja kun ostat tönön jostain, niin siitä revit sitten omaisuuden myytyäsi sen. 90-luvun laman eläneenä en luota enää mihinkään ennusteisiin, että saat asuntosi myytyä voitolla.
vuokralla asuessa häviät aina, paitsi jos löydät typerän vuokranantajan. Tämä vaan on fakta. Vuokralaisena maksat aina asunnon kustannukset (remontointeineen, kunnostamisineen, lainan korkoineen ja vastikkeineen) ja vielä lisäksi vuokralordin haluaman tuoton sidotulle pääomalle. Oman pääoman tuotto-odotus on aina korkeampi kuin lainapääoman.
Vuokra-asuminen on kannattavaa, vain jos a) vuokralordi on tyhmä ja tekee tappiota omistuksellaan tai b) sinulla on omaa pääomaa koko asunnon arvon verran ja osaat sen sijoittaa vuokralordia kannattavammin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä siinä muuta, kuin toivoa että korot pysyvät kurissa vielä muutaman vuoden.
Kieltämättä itselläkin tulee tutkittua talousuutisia tarkkaan
Lainaa ei ole kuin puolet tuosta, mutta kyllä silläkin jo prosentin nousu tekee sen 150€/kk. lisää kuluja.Suurimmalla osalla lienee tasaerälainat, eikä koron nousu nostaa kuukausierää, vaan se venyttää laina-aikaa tai kasvattaa viimeistä erää.
Eipä tasaerälianaa juurikaan anneta varsinkaan isoihin asuntolainoihin. Ainakin meillä virkailija sanoi, että vain annuiteettilainoja tällä hetkellä antavat.
Kyllä me saatiin ihan itse valita lainamme takaisinmaksutapa, annuiteetti, tasaerä tai tasalyhennys. Valitsimme tasalyhennyksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omistusasumisella vaurastunut kirjoitti:
Onhan se järkevämpää maksaa koko loppuelämä jatkuvasti kallistuvaa vuokraa saamatta asuntoa koskaan omaksi.
Vuokralainen maksaa elämänsä aikana kolme vuokraisäntänsä omistusasunnoista. 🙂
Tai sitten maksat koko ikäsi sitä kallista taloasi ja kun kuvittelet rikastuvasi myydessäsi sen, huomaat, että alue, mistä ostit talosi, ei olekaan enää suosittu ja taloasi olisi pitänyt remontoida ja se on oikeastaan jo vanha talo ja kas....et saa siitä lähellekkään sitä, millä ostit sen.
Entä sitten, Silloin on korkeintaan samassa tilanteessa kuin vuokralla asuessa olisi ollut. Ja ei siitä pitäisikään saada "samaa kuin ostettaessa" vertailu on yhtiövastikkeet+ korot laina-ajalta+arvon alenema vs maksetut vuokrat molemmat diskontattuna päivän arvoon. Vastaavasti jos on arvo noussut niin vertailu on yhtiövastikkeet+korot-arvon nousu vs maksetut vuokrat.
Ei ihan noin. Sinulla on käsissäsi talo, jota et saa myytyä. Kulut menevät kuitenkin koko ajan. Hyvässä lykyssä talossasi pesii home ja kas, talon saa purkaa ja sinulla ei ole mitään muuta kuin velkaa.
En ymmärrä tuota vuokralla-asuvien mollausta. Elämä on valintoja. Kaikki eivät halua sitoa itseänsä isoon lainaan, vaan haluavat vain maksaa asumisesta. Jopa taata vapauden muuttaa helposti, jos työt loppuu ja lähteä toiselle paikkakunnalle. Jollekkihan sitä aina maksaa. Maksaa sitten omistajalle siitä, että saa asua helposti ja omistaja maksaa talon remontit ja uunit ja jääkaapit, jos ne hajoaa. Vuokralaisella ei ole sitä vastuuta. Maksaa vain elämisestä.
Tunnen muutaman vuokralla-asujan, jotka sijoittavat joihinkin rahastoihin sen sijaan, että maksaisivat omaa asuntoa, mistä ei tiedä, saako omansa pois. Olen joskus miettinyt, että olisiko se sittenkin ollut järkevämpää, kun tässä juuri mietimme remonttilainaa. Kun saimme talon maksettua pois, seuraavana onkin jo remonttilainan otto.
Mitä velkaa siitä on jos se velka on jo maksettu. Jos talo on maksettu ja on edes etäisesti sivistyneellä alueella sen saa aina kaupaksi. Tontteineen kun panee eurolla kaupaksi niin veikkaan että ostaja löytyy alle viikossa. Jotku kainuun ja lapin korpialueet ovat asia erikseen. Jänkällä ne voi tosiaan jäädä käsiin mutta eipä niistä rapistuvista tönöistä hirveästi kulujakaan mene.
No aika harva myy sitä taloaan sittenkun koko laina on maksettu. Kyllä se tarve myynnille tulee usein kun velanmaksu talosta on vielä kesken. Tulot tippuvat yhtäkkiä,tulee ero tai vakava sairaus ja talo ei mene kaupaksi. Tähän vielä joku mukava kosteusvaurio päälle..hrr.
Minun mielestäni elämä on muutakin kuin asunnon maksua, tai tulisi olla. Pk-seudulla yhtälö on aika monille vaikea ja yleensä jostain joutuu tinkimään. Ahtaus, työmatka, hoitovapaan pituus, velan riskit vs. vuokra, elämänlaatu (mistä kaikesta muusta tingitään arjessa ja juhlassa)...siitä vain valitsemaan.
Ihmisillä on monenlaisia ratkaisuja. Mielestäni on hölmöä päteä omalla valinnallaan, kun käytännössä "kaiken" saa vain jos tulee varakkaasta perheestä.
Tai ottaa jossain määrin muita riskejä, esim lykkää lastenhankintaa lähemmäs neljääkymppiä. Se voi toimia, mutta suosittelisiko sitä varauksetta kaikille?
Minua ihmetyttää suuresti nämä vuokra-asumisen puolustajat, jotka alapeukuttaa näitä totuuden kertojien viestejä. Ovatko he vuokranantajia, jotka pelkäävät maksajien katoamista vai luulevatko he todellakin että vuokranantajat ovat altruisteja hyväntekijöitä, ja antavat vastikkeetta omaisuuttansa toisten käyttöön?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omistusasumisella vaurastunut kirjoitti:
Onhan se järkevämpää maksaa koko loppuelämä jatkuvasti kallistuvaa vuokraa saamatta asuntoa koskaan omaksi.
Vuokralainen maksaa elämänsä aikana kolme vuokraisäntänsä omistusasunnoista. 🙂
Tai sitten maksat koko ikäsi sitä kallista taloasi ja kun kuvittelet rikastuvasi myydessäsi sen, huomaat, että alue, mistä ostit talosi, ei olekaan enää suosittu ja taloasi olisi pitänyt remontoida ja se on oikeastaan jo vanha talo ja kas....et saa siitä lähellekkään sitä, millä ostit sen.
Entä sitten, Silloin on korkeintaan samassa tilanteessa kuin vuokralla asuessa olisi ollut. Ja ei siitä pitäisikään saada "samaa kuin ostettaessa" vertailu on yhtiövastikkeet+ korot laina-ajalta+arvon alenema vs maksetut vuokrat molemmat diskontattuna päivän arvoon. Vastaavasti jos on arvo noussut niin vertailu on yhtiövastikkeet+korot-arvon nousu vs maksetut vuokrat.
Ei ihan noin. Sinulla on käsissäsi talo, jota et saa myytyä. Kulut menevät kuitenkin koko ajan. Hyvässä lykyssä talossasi pesii home ja kas, talon saa purkaa ja sinulla ei ole mitään muuta kuin velkaa.
En ymmärrä tuota vuokralla-asuvien mollausta. Elämä on valintoja. Kaikki eivät halua sitoa itseänsä isoon lainaan, vaan haluavat vain maksaa asumisesta. Jopa taata vapauden muuttaa helposti, jos työt loppuu ja lähteä toiselle paikkakunnalle. Jollekkihan sitä aina maksaa. Maksaa sitten omistajalle siitä, että saa asua helposti ja omistaja maksaa talon remontit ja uunit ja jääkaapit, jos ne hajoaa. Vuokralaisella ei ole sitä vastuuta. Maksaa vain elämisestä.
Tunnen muutaman vuokralla-asujan, jotka sijoittavat joihinkin rahastoihin sen sijaan, että maksaisivat omaa asuntoa, mistä ei tiedä, saako omansa pois. Olen joskus miettinyt, että olisiko se sittenkin ollut järkevämpää, kun tässä juuri mietimme remonttilainaa. Kun saimme talon maksettua pois, seuraavana onkin jo remonttilainan otto.
Jos alat tingata idiootin kanssa, niin varaudu siihen että hän tekee samoin. Ei kannata kauhistella lainoja ja asunnon ostoa, jos et halua puolustella vuokralla asumisen vaihtoehtoa.
En kauhistele. Mutta ihmettelen aina näitä vuokralla-asujien mollausta. Ok, he maksavat omistajalle hänen asuntonsa. Mutta kaikestahan täytyy maksaa. Olemme mekin maksaneet pankille korkoina heidän palveluistaan. Mitään et kuitenkaan saa ilmaiseksi. Pohdin vain sitä, että joissain tapauksissa, mitä tiedän, vuokralla-asuminen on ollut järkevää ja jopa tuottoisampaa, kuin oman maksaminen.
Siksi en ymmärrä tätä mustavalkoista ajattelua, että vuokralla vain häviät ja kun ostat tönön jostain, niin siitä revit sitten omaisuuden myytyäsi sen. 90-luvun laman eläneenä en luota enää mihinkään ennusteisiin, että saat asuntosi myytyä voitolla.
vuokralla asuessa häviät aina, paitsi jos löydät typerän vuokranantajan. Tämä vaan on fakta. Vuokralaisena maksat aina asunnon kustannukset (remontointeineen, kunnostamisineen, lainan korkoineen ja vastikkeineen) ja vielä lisäksi vuokralordin haluaman tuoton sidotulle pääomalle. Oman pääoman tuotto-odotus on aina korkeampi kuin lainapääoman.
Vuokra-asuminen on kannattavaa, vain jos a) vuokralordi on tyhmä ja tekee tappiota omistuksellaan tai b) sinulla on omaa pääomaa koko asunnon arvon verran ja osaat sen sijoittaa vuokralordia kannattavammin.
Mitä täältä matkaasi saat. Tyttöni vuokrasi juuri yksiön. Vuokra vesineen 540 euroa. Rahaa jää hyvin elämiseen. Kaverinsa osti yksiön. Maksaa yhtiövastiketta 260 euroa ja lainaa 800 euroa ja maksoi vielä asunnon remontin. Pihistelee ja hyvä kun ruokaa raskii ostaa. Joskus se elämänlaatu merkitsee enemmän, kuin se, että joskus hamassa tulevaisuudessa saat voittoa myytyäsi asunnon (ja sijoitat sen uudestaan, kun ostat uuden asunnon, mistä taas alat maksamaan lainaa).
Voi olla, että nuorena kuolo korjaa ja mitä jäi käteen. Rahatta kituutettu elämä ja perillisille velkainen asunto
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää suuresti nämä vuokra-asumisen puolustajat, jotka alapeukuttaa näitä totuuden kertojien viestejä. Ovatko he vuokranantajia, jotka pelkäävät maksajien katoamista vai luulevatko he todellakin että vuokranantajat ovat altruisteja hyväntekijöitä, ja antavat vastikkeetta omaisuuttansa toisten käyttöön?
Pankit on onneksi hyväntekijöitä, jotka perivät sinulta korkoa, että saat ottaa lainaa
Alle keskituloisia olemme molemmat, tulot nettona n. 4000/kk ja saatiin heittämällä 250 000 ilman minkäänlaisia säästöjä ja ilman vakituisia työsuhteita. Asumme Helsingin kantakaupungissa, joten pankki ei varmaan katsonut ottavansa kummoista riskiä21. Vastaavaa lainaa ei olisi kuulemma saanut asuntoon pienellä paikkakunnalla tai huonojen kulkuyhteyksien päässä uudellamaalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää suuresti nämä vuokra-asumisen puolustajat, jotka alapeukuttaa näitä totuuden kertojien viestejä. Ovatko he vuokranantajia, jotka pelkäävät maksajien katoamista vai luulevatko he todellakin että vuokranantajat ovat altruisteja hyväntekijöitä, ja antavat vastikkeetta omaisuuttansa toisten käyttöön?
Pankit on onneksi hyväntekijöitä, jotka perivät sinulta korkoa, että saat ottaa lainaa
Eivät he ole hyväntekijöitä tietenkään, Mutta pihvi onkin tuossa että siinä onkin yksi välikäsi vähemmän
Pankki lainaa vuokralordille ja ottaa oman siivunsa+ vuokralordi lisää oman siivunsa = vuokralainen maksaa
Pankki lainaa asuntovelalliselle = asuntovelallinen maksaa. Huomaatko eron vuokralordi katosi välistä.
Meidän asunto 320 000, josta lainaa 270 000e tällä hetkellä.. 15 vuotta vanha omakotitalo pääkaupunkiseudulla, halvimmasta päästä mitä oli vuosi sitten tarjolla, jos ei halunnut ostaa täysin rempattavaa valesokkelitaloa tyyliin Vantaan Korsosta.
Mekin oltaisiin saatu. Helsingissä ihan normaalia. Laskettiin silti itse että se on vähän ylimitoitettu ja ostettiin vähän paskempi rivari halvemmalla.