HS: Sisarusten ikäeron pitäisi olla vähintään kaksi ja puoli vuotta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tekee lapsensa sillä ikäerolla mikä on itselle sopiva, ja minkä luonto suo.

Meidän lapsilla on ikäeroa 1v 1vko, emmekä koskaan ole kokeneet sitä raskaaksi. Eivät ole koskaan tapelleet, ovat toistensa tuki, turva, kaveri ja sparraaja, näin jo 16 vuoden ajan.

Juuri näin! En ymmärrä millainen ihminen edes alapeukuttaa sitä jos jollain menee hyvin. Meillä on hitusen isompi ikäero ja lapset tosi läheisiä toisilleen.

En ole alapeukuttanut ketään tässä keskustelussa. Mutta jos tekisin sen, tekisin sen siitä syystä, että täällä tuntuu olevan vanhempien näkökulmasta ainoastaan täydellisiä ikäeroja. Olipa sitten vuosi tai kymmenen vuotta, kuulostaa aina niin ihanalta: iso hellii pienempää ja niin pois päin. Mutta persoonistahan se on aina kiinni, ja meidän lapset ne ovat niin mahtavia tyyppejä..

Mutta sitten kun ihmiset puhuvat omista sisarussuhteistaan, nousee esiin kaikenlaista lapsuuden kateutta ja kränää. Siksi olisin aika varovainen kertomaan, kuinka lapseni (3 kpl, mahtavia tyyppejä hekin) sisarussuhteensa kokevat.

Tämä on niin totta. Me vanhempina ei oikeastaan olla valideja kertomaan, miten sisarussuhteet koetaan. Vanhemmat näkevät sisarussuhteissa enemmän hyvää, koska haluavat nähdä, mitä lapset. Aikuisilla lapsilla voikin olla sitten ihan erilainen näkemys sisaruksista kuin vanhemmilla oli. 

Ah taas yksi ihana syy syyllistää muita vanhempia <3

Hauska miten mistä tahansa saa väännettyä vähän syyllistämistä. Jos teit useamman lapsen ja KEHTAAT olla edes kuukauden väsynyt, voidaan osoittaa sormella lapsilukua. Jos kehtaat olla väsynyt yhden lapsen kanssa, osoitellaan huuli pyöreänä, miten voi väsyä VAIN yhden kanssa. Jos teit pienellä ikäerolla, syytellään tätä ikäerovalintaa, jos kehtaat olla hetkeäkään väsynyt, tai jos saat koliikkivauvan "ei olis kannattanu tehdä toista vauvaa". Jos teit lapset isommilla ikäeroilla, ja väsyttää kotivuosien venyminen pidemmäksi ajanjaksoksi ja kaipaat töihin, voidaan taas syytellä lapsilukua ja/tai ikäeron suuruutta. Jos väsähdät muista syistä, eikä sinulla ole niitä lapsia ollenkaan, olet kermaperse, joka ei tiedä oikeasta väsymisestä mitään. Lemmikeitäkin voidaan joskus osoitella... tai no ihan mitä tahansa... 

Milloin on siis ihan sallittua väsyä, edes hetkeksi? Tähän tarvittaisiin ennustajan lahjat, supervoimat ja hemmetin hyvä tuuri.

Vierailija kirjoitti:

Vanha kansa sanoo että paras ikäero on kun antaa kahden kesän auringon paistaa raskauksien välillä. Varmaan viisastakin, äiti on toipunut synnytyksestä ja jokainen saa olla vauvana tarpeeksi sylissä.

Ehkäisystä on ollut tietoa jo kauan. Kaikki miehet vain eivät sitä hyväksyneet. Valistuneet parit käyttivät.

Kannattaakin todella tehdä pikkusisarus silloin, kun toinen on kunnon uhmaikäinen.

Paljon parempi vaihtoehto on, kun sisarukset ovat olleet "aina", sisaruskateus ei karkaa yli äyräiden. 

t. 3 lasta 3,5 vuodessa

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ikäeroa 2 v ja 4 kk ja on kyllä paras mahdollinen ikäero.

Lapsuudenperheessäni on pidemmät ikäerot ja olen edelleen isoveljeni ja isosiskoni kiusaama ja kyykyttämä.

Eihän se aina niin mene, kyllä siinä on taustalla muut asiat kuin ikäero. Meillä on siskon kanssa noin 4v ikäeroa ja ollaan ihan parhaat ystävykset oltu aina ja leikitty lapsena yhdessä, paras leikkikaverini ikinä! Tottakai on riideltykin mutta se kuuluu asiaan, eikä siinä mitään kyykytystä ole ollut. 

Minä aloitin aikaisin ihan tarkoituksella jotta lapsille ehtii jättää kunnon välit ja niitä voi silti tehdä liudan. Ensimmäisen sain 18-vuotiaana, ja toisesta aloin haaveilla kun hän oli noin 2,5 vuotias. Elämä kuitenkaan ei mene aina niinkuin haaveilee, ja nyt tuo esikoinen on jo 10v eikä pikkusisarusta ole vieläkään. 

Minulla ja siskolla on ikäeroa himpun vajaat 3 vuotta. Lapsena sisko auttoi vanhempiamme minun hoidossa ja pitkään leikimme yhdessä. Teini-iässä sukset menivät ristiin, silloin olimme aika etäisiä. Nyt aikuisina olemme kuitenkin taas erittäin läheisiä, ja hän on ollut minulle paras tuli oman lapsen kanssa, yms.

Ystävälläni on ikäeroa nuorempiin sisariinsa (kaikki kolme ovat naisia) 5 ja 8 vuotta. Heillä on aina ollut hyvät ja läheiset välit, vanhin on aidosti rakastanut pienempiä ja ollut heille tuki ja turva, nyt kun kaikki ovat aikuisia, ovat edelleen päivittäin yhteyksissä.

Miehen pojilla on ikäeroa 1v 4kk, vanhempi on nyt 13. Pieninä leikkivät hyvin yhdessä, nyt molemmilla on omat harrastukset ja kaverit, eivät juurikaan touhua keskenään.

Tässä nyt muutama esimerkki. Itse en usko, että ikäero vaikuttaa sisarusten suhteeseen. Enemmän se on kiinni luonteenpiirteistä ja siitä, miten vanhemmat suhtautuvat lapsiin. Jos vanhemmat saavat mustasukkaisuuden yms karsittua omalla reiluudellaan, ja ottavat vanhemmat lapset mukaan vauvajututuihin, niin uskon, että isommillakin ikäeroilla voi tulla erittäin läheisiä sisaruksia. Ja niillä pienemmilläkään aina tule hyviä välejä.

Hoihhoijaa. Minua rasittaa tämä jatkuva marmatus muiden perheiden ikäeroista. Varmasti on niitäkin, joille ikäero on pakkomielle ilman perustetta eikä ole mietitty omia voimavaroja loppuun asti. Mutta ärsyttää kun nämä oletukset yleistetään kaikkiin perheisiin. Meillä meni lyhyen ikäeron raskaus kesken ja olen jopa kuullut sellaista "lohduttamista", että onneksi nyt ei tule niin lyhyttä ikäeroa kun se olisi ollut niin kamalan raskasta. Meillä on kuitenkin mietitty lisääntymisasiat ihan ajatuksella ja omat voimavarat huomioiden. Iän puolesta olisi jo kiire, ja toisaalta esikoinen on helppo, nukkunut jo pitkään täydet yöt ja meillä on poikkeuksellisen tiivis tukiverkko. Ottaa aivoon kun täysin ulkopuoliset tulevat arvioimaan minun jaksamiseni rajoja vaan sillä perusteella että muutama tonttu netissä ei ole osannut arvioida omiaan.

Jos löytää elämänsä rakkauden eli miehen jonka haluaa lastensa isäksi vasta yli kolmekymppisenä niin eipä sitä laskin kädessä aleta suunnittelemaan että aloitetaanpas samantien niin saadaan optimaaliset välit. Elämä ei muutenkaan mene niinkuin suunnittellaan. Omilla lapsilla 1,5-vuotta väli ja ihan sopiva. Jokainen tavallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työnantajat eivät todellakaan pidä siitä, että nainen on pahimmillaan pois töistä 9 vuotta käyden aina välillä muutaman kuukauden "keräämässä työkokemusta". Nykymallissa äiti on noin 3 kk äitiyslomalla, siihen päälle vanhempainvapaalla, kunnes vauva on kutakuinkin 8 kk, sitten isä jää vauvan kanssa ja 4 kk myöhemmin isä töihin, äiti hoitovapaalle. Sitä kestää, kunnes lapsi on 1v 10 kk, äiti palaa töihin ja on kivasti raskaana. Sama rumba jatkuu, kun esikoinen on 2v 5 kk.

Eikö nykyisin ole mahdollista, että äiti on kotona kaksi vuotta ja isä sen kolmannen vuoden? Näin on pari tuttua diplomi-insinööripariskuntaa tehnyt kaikkien lastensa kanssa ja ovat kokeneet sen hyväksi systeemiksi. Äiti ei tipahda ihan kokonaan pois urakehityksestä ja isä saa välillä hengähdystauon työelämästä ja oppii pyörittämään sitä lapsiperheen arkea ja tutustuu lapsiinsa kunnolla niin että voi toimia tasavertaisena vanhempana eivätkä lapset itke pelkästään äitinsä perään. Isät palaavat noilta vuoden mittaisilta hoitovapailta takaisin töihin intoa puhkuen ja virkistäytyneenä. 

Itse asiassa on hyvin harvinaista, että äiti, jolla on työpaikka, olisi kotona koko sen kolme vuotta. Kaksikin on minusta aika pitkä aika.

T. Kolmen lapsen äiti, joka on antanut vetovastuun lasten isälle yleensä jo siinä 8-9 kk kohdalla.

Olin kuusi vuotta kahden kanssa ja sitä ennen vuoden yhden kanssa ja mies hoiti sitten vuoden ennen sitä pitkää hoitovapaata. Oikeastaan silloin loppu kolme vuotta oli jo kolme lasta.

Valintoja.

Meillä ikäeroa 2v ja 5kk. Todella hyvä ikäero! Molemmat ovat saaneet olla vauvoja ihan rauhassa ja kun nuorempi syntyi isoveli oli ylpeä siitä että oli vanhempi ja sai olla pikkusiskolle esimerkki. Koskaan ei ole ollut kilpailua huomiosta. Päinvastoin, ihanaa kun ollut toinen selkeästi kuitenkin pieni ja toinen selkeästi isompi. Kumpikin saanut tasapuolisesti huomiota. Sisaruksilla on koko ajan ollut tosi hyvät välit ja mitään isoja tappeluita ei ole ollut.

Mieluiten omille lapsille niin lyhyt väli kuin vain mahdollista - jos edes mahdollista saada toista lasta. Ensimmäinenkin saatiin aikaan pitkällisen hoitorupeaman seurauksena. Tik tak, tik tak, ajan kuluessa kuluu myös sukusolujen laatu ja se altistaa lapsen ja äidin isommille riskeille. Mieluummin väsymys ja pieni ikäero kuin lapsen vammaisuuden riskin ym. kasvattaminen.

Minä olen esikoinen jolle on syntynyt sisarukset pienillä ikäeroilla. Sisarusteni kanssa on hyvät välit, mutta koen että äitini on aina vaatinut minua ymmärtämään ja jaksamaan. Yhä vieläkin tulee ihmeellisiä hetkiä jolloin äiti olettaa että tokihan minä hoidan/jaksan/ymmärrän/pystyn. Sisaruksiltani ei odota samaa. Ikäero vaikuttaa siis eniten minun ja äidin väleihin.

Tätini, ison lapsikatraan vanhin tyttö, on yhä katkera siitä millaista jaksamista häneltä on lapsena ja nuorena vaadittu.