Jos haluat tietää mitä on aspergerin oireyhtymä, käy lukemassa tarina Iltasanomista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aikuiset ihmiset käyvät hakemassa itselleen diagnoosin? Siksi, että kun lääkäri on diagnosoinut sen, erilaisuudesta tulee jotenkin sallitumpaa? Kyllä kai jokainen saa autismin kirjo -diagnoosin, jos sitä oikein haluaa, sillä "oireet" ovat niin monimuotoisia. 

Eikö erilaisuus sitten ole sallittua mielestäsi? Kai sinäkin haluaisit tietää, mistä kiikastaa, jos uusi työkaveri käyttäytyy omituisesti?

Jos uusi työkaveri kertoisi minulle, että "käyttäydyn näin, koska minulla on diagnosoitu asperger", se ei kertoisi minulle yhtään mitään. Sen sijaan ymmärtäisin häntä paremmin jos hän esim. jos hän sanoisi, että "käyttäydyn näin, koska en jaksa olla ihmisten kanssa koko ajan" tai että "minulla on tapana luennoida itselleni tärkeistä aiheista, enkä välttämättä osaa ottaa huomioon sitä, kiinnostaako se muita. Sano, jos puhun liian pitkään". 

Asperger on yksi muotidiagnoosi, joka on täyttä pötyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aikuiset ihmiset käyvät hakemassa itselleen diagnoosin? Siksi, että kun lääkäri on diagnosoinut sen, erilaisuudesta tulee jotenkin sallitumpaa? Kyllä kai jokainen saa autismin kirjo -diagnoosin, jos sitä oikein haluaa, sillä "oireet" ovat niin monimuotoisia. 

Eikö erilaisuus sitten ole sallittua mielestäsi? Kai sinäkin haluaisit tietää, mistä kiikastaa, jos uusi työkaveri käyttäytyy omituisesti?

Minusta erilaisuus on sallittua ilman diagnooseja. Annan ihmisten olla sellaisia kuin he ovat, ei minulla ole tarvetta tietää mitään diagnooseja. 

Tässä aspergeriydessä vain on se pikkuongelma, että jos et osaa kertoa mistä omalaatuinen käytöksesi johtuu, leimaudut helposti inhottavaksi, töykeäksi ja itsekeskeiseksi ihmiseksi. On kauniisti sanottu, että hyväksytään erilaisuus, mutta tosielämässä moni asperger syrjäytyy siksi, ettei hyväksytä porukkaan, kun ajatellaan että on vain kusipää ihminen, vaikka oltais kuinka hyväksyviä ihmisiä olevinaan.

Monet aspergeir ovat sanoneet, etteivät jaksa käyttää kiertoilmaisuja koko ajan. Mitä kiertoilmaisuja sitten normiväestö mielestännen käyttää? Minulla ei ole diagnoosia, ja mielelläni kuulen suoraa puhetta, ei mitään lässytystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aikuiset ihmiset käyvät hakemassa itselleen diagnoosin? Siksi, että kun lääkäri on diagnosoinut sen, erilaisuudesta tulee jotenkin sallitumpaa? Kyllä kai jokainen saa autismin kirjo -diagnoosin, jos sitä oikein haluaa, sillä "oireet" ovat niin monimuotoisia. 

Eikö erilaisuus sitten ole sallittua mielestäsi? Kai sinäkin haluaisit tietää, mistä kiikastaa, jos uusi työkaveri käyttäytyy omituisesti?

Minusta erilaisuus on sallittua ilman diagnooseja. Annan ihmisten olla sellaisia kuin he ovat, ei minulla ole tarvetta tietää mitään diagnooseja. 

Tässä aspergeriydessä vain on se pikkuongelma, että jos et osaa kertoa mistä omalaatuinen käytöksesi johtuu, leimaudut helposti inhottavaksi, töykeäksi ja itsekeskeiseksi ihmiseksi. On kauniisti sanottu, että hyväksytään erilaisuus, mutta tosielämässä moni asperger syrjäytyy siksi, ettei hyväksytä porukkaan, kun ajatellaan että on vain kusipää ihminen, vaikka oltais kuinka hyväksyviä ihmisiä olevinaan.

Hyväksytäänkö se töksäyttelijä porukkaan sitten paremmin, jos kaikki tietävät ”ilkeyksien” johtuvan aspergeriydestä? Monesti ne itseään suvaitsevaisina pitävät suvaitsevat vain samoin ajattelevia ja ajattelun kohteita. Mitään ymmärtämystä ei tule toisinajattelijoita kohtaan, vaikka jauhetaan sananvapaudesta yms. Näintulisi käymään edelleen aspergereillekin.

Kyllä uskoisin, että aspergeria ymmärrettäisiin paremmin, jos olisi tiedossa, että jokin töksäytys johtui aspergeriyden tuomasta suorasanaisuudesta eikä halusta loukata. Ja tuo töksäyttely ei ole ainoa ongelma sosiaalisessa kanssakäymisessä.. Moni osaa pitää kyllä ne mölyt mahassa aikuisena, ei kaikki mutta moni. Mutta on sitten myös muita ongelmia. Esim. Itselläni ongelmana on ollut töissä se, että ylikuormittuessani en jaksa sosialisoida yhtään. Pakenen jonnekkin vessaan piiloon, tai jos joku tulee puhumaan mulle jostain omista asioista niin en osaa vastata tai kommentoida mitään ja annan tahtomattani sen vaikutelman ettei kiinnosta pätkääkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aikuiset ihmiset käyvät hakemassa itselleen diagnoosin? Siksi, että kun lääkäri on diagnosoinut sen, erilaisuudesta tulee jotenkin sallitumpaa? Kyllä kai jokainen saa autismin kirjo -diagnoosin, jos sitä oikein haluaa, sillä "oireet" ovat niin monimuotoisia. 

Eikö erilaisuus sitten ole sallittua mielestäsi? Kai sinäkin haluaisit tietää, mistä kiikastaa, jos uusi työkaveri käyttäytyy omituisesti?

Jos uusi työkaveri kertoisi minulle, että "käyttäydyn näin, koska minulla on diagnosoitu asperger", se ei kertoisi minulle yhtään mitään. Sen sijaan ymmärtäisin häntä paremmin jos hän esim. jos hän sanoisi, että "käyttäydyn näin, koska en jaksa olla ihmisten kanssa koko ajan" tai että "minulla on tapana luennoida itselleni tärkeistä aiheista, enkä välttämättä osaa ottaa huomioon sitä, kiinnostaako se muita. Sano, jos puhun liian pitkään". 

Tän takia olisikin kiva, että tietoisuus asiasta lisääntyisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aikuiset ihmiset käyvät hakemassa itselleen diagnoosin? Siksi, että kun lääkäri on diagnosoinut sen, erilaisuudesta tulee jotenkin sallitumpaa? Kyllä kai jokainen saa autismin kirjo -diagnoosin, jos sitä oikein haluaa, sillä "oireet" ovat niin monimuotoisia. 

Eikö erilaisuus sitten ole sallittua mielestäsi? Kai sinäkin haluaisit tietää, mistä kiikastaa, jos uusi työkaveri käyttäytyy omituisesti?

Minusta erilaisuus on sallittua ilman diagnooseja. Annan ihmisten olla sellaisia kuin he ovat, ei minulla ole tarvetta tietää mitään diagnooseja. 

Tässä aspergeriydessä vain on se pikkuongelma, että jos et osaa kertoa mistä omalaatuinen käytöksesi johtuu, leimaudut helposti inhottavaksi, töykeäksi ja itsekeskeiseksi ihmiseksi. On kauniisti sanottu, että hyväksytään erilaisuus, mutta tosielämässä moni asperger syrjäytyy siksi, ettei hyväksytä porukkaan, kun ajatellaan että on vain kusipää ihminen, vaikka oltais kuinka hyväksyviä ihmisiä olevinaan.

Hyväksytäänkö se töksäyttelijä porukkaan sitten paremmin, jos kaikki tietävät ”ilkeyksien” johtuvan aspergeriydestä? Monesti ne itseään suvaitsevaisina pitävät suvaitsevat vain samoin ajattelevia ja ajattelun kohteita. Mitään ymmärtämystä ei tule toisinajattelijoita kohtaan, vaikka jauhetaan sananvapaudesta yms. Näintulisi käymään edelleen aspergereillekin.

Kyllä uskoisin, että aspergeria ymmärrettäisiin paremmin, jos olisi tiedossa, että jokin töksäytys johtui aspergeriyden tuomasta suorasanaisuudesta eikä halusta loukata. Ja tuo töksäyttely ei ole ainoa ongelma sosiaalisessa kanssakäymisessä.. Moni osaa pitää kyllä ne mölyt mahassa aikuisena, ei kaikki mutta moni. Mutta on sitten myös muita ongelmia. Esim. Itselläni ongelmana on ollut töissä se, että ylikuormittuessani en jaksa sosialisoida yhtään. Pakenen jonnekkin vessaan piiloon, tai jos joku tulee puhumaan mulle jostain omista asioista niin en osaa vastata tai kommentoida mitään ja annan tahtomattani sen vaikutelman ettei kiinnosta pätkääkään.

Etkö voi sanoa, että "nyt olen ylikuormittunut, enkä pysty sosialisoimaan. Sopiiko, että jutellaan tästä asiasta huomenna?" Silloin työkaveri ymmärtää, että et juuri nyt pysty sosialisoimaan, eikä se johdu työkaveristasi. Vaikka olisikin tiedossa, että sinulla on asperger, se ei ainakaan minua auttaisi kommunikoinnissa sinun kanssasi yhtään niin paljon kuin, että suoraan kertoisit, miltä sinusta tuntuu tietyssä tilanteessa. Ei diagnoosin heittäminen työkaverin kasvoille auta kommunikoinnissa sinun kanssasi. Se auttaa ehkä siinä, että työkaveri ei ajattele vaikeuksien johtuvan hänestä, eikä siten loukkaannu, mutta kommunikointi on yhtä vaikeaa, jos piiloudut diagnoosin taakse, etkä avaa sitä, mitä tunnet tietyssä tilanteessa. Kyllä neurotyypillisetkin ihmiset kuormittuvat sosiaalisissa tilanteissa, ja ihan samalla tavalla meidän on avattava sitä muille, jos haluamme välttää loukkaamasta muita ihmisiä.

Minutkin on virheellisesti diagnosoitu, tai minulla on epäilty Aspergeria, aikuisena. Ja kun olen tutkinut asiaa enemmänkin niin näyttävästi introvertteja herkästi diagnosoidaan asseiksi. Mikä on sinänsä surullista että introverttiys linkittyy johonkin viallisuuteen tai poikkeavuuteen (tosin ei aspergerkaan ole vika, mutta introverttys on selkeämmin tavallisuuden sisäpuolella) vaikka minusta se on todella kaunis piirre ihmisessä. Ja toisaalta se myös antaa huolestuttavan kuvan asiantuntijoista joiden kuuluisi ymmärtää näitä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Minutkin on virheellisesti diagnosoitu, tai minulla on epäilty Aspergeria, aikuisena. Ja kun olen tutkinut asiaa enemmänkin niin näyttävästi introvertteja herkästi diagnosoidaan asseiksi. Mikä on sinänsä surullista että introverttiys linkittyy johonkin viallisuuteen tai poikkeavuuteen (tosin ei aspergerkaan ole vika, mutta introverttys on selkeämmin tavallisuuden sisäpuolella) vaikka minusta se on todella kaunis piirre ihmisessä. Ja toisaalta se myös antaa huolestuttavan kuvan asiantuntijoista joiden kuuluisi ymmärtää näitä asioita.

Epäily ei ole diagnoosi - ei sinne päinkään. Diagnoosiin yhä vain vaaditaan testaukset. Introvertteja ei todellakaan diagnosoida Aspergereiksi - huoli pois.

up

Neurologit eivät osaa tehdä töitään kunnolla, kun herkästi antavat jonkun diagnoosin, kun kohtaavat yhdenkin piirteen esim. aspergerista, adhd:stä jne. Sitten vaan lyödään leima, vaikka asia ei ole aina niin mustavalkoinen, eivätkä suostu sitten diagnoosia purkamaan, koska heille ei satu virheitä työssään.

Usein neurolla erehdytään syyllistämään perimää ja unohdetaan ympäristön vaikutus ihmiseen.

Luulisi, että raiskauksen/kiusaamisen/onnettomuuden kokenut on sisäänpäinkääntynyt ihan tapauksen seurauksena, eikä mikään synnynnäinen hiljainen tyyppi, joka on mahdollinen asperger!

Hävettää oikein!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä osaan pitää mölyt mahassa, vähän liiankin hyvin koska en keksi mitään puhuttavaa ihmisten kanssa, yleensä ottaen. Eikä edes kiinnosta, se se ongelma kai onkin. Ihmisten kanssa oleminen on tosi uuvuttavaa. Korkeakoulussa opiskelu ja monet työpaikat ovat todella haastavia, koska vaaditaan sosiaalisia taitoja. Eli vaikka osaa pitää ”mölyt mahassa”, voi elämä olla Aspergerin takia hyvin haastavaa. Enkä edes avaudu aistipuolen asioista.

Oletko opiskellut korkeakoulussa ja jos olet, valmistuitko?

Olen ja en ole valmistunut... Juuri mainitsemieni ongelmien takia. Ja ala ei ollut sopiva muutenkaan. Ajattelin kokeilla jotain muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minutkin on virheellisesti diagnosoitu, tai minulla on epäilty Aspergeria, aikuisena. Ja kun olen tutkinut asiaa enemmänkin niin näyttävästi introvertteja herkästi diagnosoidaan asseiksi. Mikä on sinänsä surullista että introverttiys linkittyy johonkin viallisuuteen tai poikkeavuuteen (tosin ei aspergerkaan ole vika, mutta introverttys on selkeämmin tavallisuuden sisäpuolella) vaikka minusta se on todella kaunis piirre ihmisessä. Ja toisaalta se myös antaa huolestuttavan kuvan asiantuntijoista joiden kuuluisi ymmärtää näitä asioita.

Epäily ei ole diagnoosi - ei sinne päinkään. Diagnoosiin yhä vain vaaditaan testaukset. Introvertteja ei todellakaan diagnosoida Aspergereiksi - huoli pois.

No minä olen nettiä selaillessa törmännyt keskusteluihin missä introt ovat puhuneet asiasta. Ehkä heilläkin on ollut kyseessä epäily tai vähemmän tutkittuna tehty asia (näitähän tutkitaan enemmän jos mietitään sairaslomia ym.). Ja kyllä se nyt minuakin huoletti miten päin seiniä minun tilani arvioitiin. Että minussa on jotain vikaa eikä ehkä ympäristössäni, mikä aiheutti mt-ongelmia ja miksi olin hakeutunut hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Neurologit eivät osaa tehdä töitään kunnolla, kun herkästi antavat jonkun diagnoosin, kun kohtaavat yhdenkin piirteen esim. aspergerista, adhd:stä jne. Sitten vaan lyödään leima, vaikka asia ei ole aina niin mustavalkoinen, eivätkä suostu sitten diagnoosia purkamaan, koska heille ei satu virheitä työssään.

Usein neurolla erehdytään syyllistämään perimää ja unohdetaan ympäristön vaikutus ihmiseen.

Luulisi, että raiskauksen/kiusaamisen/onnettomuuden kokenut on sisäänpäinkääntynyt ihan tapauksen seurauksena, eikä mikään synnynnäinen hiljainen tyyppi, joka on mahdollinen asperger!

Hävettää oikein!

Vääriä diagnooseja annetaan kyllä, mutta enemmän se on niin päin, että autismin kirjolaisia diagnosoimaan joksikin muuksi kuten persoonallisuushäiriöisiksi tai skitsofreenikoiksi. Varsinkin naiset ovat erittäin alidiagnosoituja autismin suhteen tai heillä on väärä diagnoosi.

Mikähän koira siihen on haudattuna, kun ei asperger-diagnoosia korjata?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aikuiset ihmiset käyvät hakemassa itselleen diagnoosin? Siksi, että kun lääkäri on diagnosoinut sen, erilaisuudesta tulee jotenkin sallitumpaa? Kyllä kai jokainen saa autismin kirjo -diagnoosin, jos sitä oikein haluaa, sillä "oireet" ovat niin monimuotoisia. 

Eikö erilaisuus sitten ole sallittua mielestäsi? Kai sinäkin haluaisit tietää, mistä kiikastaa, jos uusi työkaveri käyttäytyy omituisesti?

Minusta erilaisuus on sallittua ilman diagnooseja. Annan ihmisten olla sellaisia kuin he ovat, ei minulla ole tarvetta tietää mitään diagnooseja. 

Tässä aspergeriydessä vain on se pikkuongelma, että jos et osaa kertoa mistä omalaatuinen käytöksesi johtuu, leimaudut helposti inhottavaksi, töykeäksi ja itsekeskeiseksi ihmiseksi. On kauniisti sanottu, että hyväksytään erilaisuus, mutta tosielämässä moni asperger syrjäytyy siksi, ettei hyväksytä porukkaan, kun ajatellaan että on vain kusipää ihminen, vaikka oltais kuinka hyväksyviä ihmisiä olevinaan.

"Omalaatuinen käytökseni johtuu diagnoosista" ?

Vierailija kirjoitti:

Miksi aikuiset ihmiset käyvät hakemassa itselleen diagnoosin? Siksi, että kun lääkäri on diagnosoinut sen, erilaisuudesta tulee jotenkin sallitumpaa? Kyllä kai jokainen saa autismin kirjo -diagnoosin, jos sitä oikein haluaa, sillä "oireet" ovat niin monimuotoisia. 

Diagnoosi on tarpeen, sillä as-henkilö usein tarvitsee tukea jos hän haluaa olla osallinen sellaisista asioista kuin työelämä, parisuhteen löytäminen ja lasten saaminen/kasvattaminen.

Jos noita haluaa, on aika iso menetys luopua niistä.

Asperger-hlöiden parisuhteet kestävät harvoin. Ilman minkäänlaista valmennusta/terapiaa olevien assien tuskin koskaan.

Diagnoosia ei todellakaan saa kuka vaan...

Nykyään todetaan niin helposti että joku on vammainen. Siskonpoikani oli koulussa tunneilla aika hiljainen, ei osannut ilman tukea kaikkia oppiaineita vaikka yritti keskittyä. Saattoi koulussakin hermostua jos ei heti osannut jotakin. Hänet todettiin lievästi kehitysvammaiseksi. Sitä hän ei mielestäni ole. Tarvitsi vain enemmän tukea oppimiseen.

On kyllä yksi spede tämä Asperger, kun nimensä mukaan on nimetty tämä kyseenalainen oireyhtymä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi aikuiset ihmiset käyvät hakemassa itselleen diagnoosin? Siksi, että kun lääkäri on diagnosoinut sen, erilaisuudesta tulee jotenkin sallitumpaa? Kyllä kai jokainen saa autismin kirjo -diagnoosin, jos sitä oikein haluaa, sillä "oireet" ovat niin monimuotoisia. 

Eikö erilaisuus sitten ole sallittua mielestäsi? Kai sinäkin haluaisit tietää, mistä kiikastaa, jos uusi työkaveri käyttäytyy omituisesti?

Minusta erilaisuus on sallittua ilman diagnooseja. Annan ihmisten olla sellaisia kuin he ovat, ei minulla ole tarvetta tietää mitään diagnooseja. 

Tässä aspergeriydessä vain on se pikkuongelma, että jos et osaa kertoa mistä omalaatuinen käytöksesi johtuu, leimaudut helposti inhottavaksi, töykeäksi ja itsekeskeiseksi ihmiseksi. On kauniisti sanottu, että hyväksytään erilaisuus, mutta tosielämässä moni asperger syrjäytyy siksi, ettei hyväksytä porukkaan, kun ajatellaan että on vain kusipää ihminen, vaikka oltais kuinka hyväksyviä ihmisiä olevinaan.

Hyväksytäänkö se töksäyttelijä porukkaan sitten paremmin, jos kaikki tietävät ”ilkeyksien” johtuvan aspergeriydestä? Monesti ne itseään suvaitsevaisina pitävät suvaitsevat vain samoin ajattelevia ja ajattelun kohteita. Mitään ymmärtämystä ei tule toisinajattelijoita kohtaan, vaikka jauhetaan sananvapaudesta yms. Näintulisi käymään edelleen aspergereillekin.

Kyllä uskoisin, että aspergeria ymmärrettäisiin paremmin, jos olisi tiedossa, että jokin töksäytys johtui aspergeriyden tuomasta suorasanaisuudesta eikä halusta loukata. Ja tuo töksäyttely ei ole ainoa ongelma sosiaalisessa kanssakäymisessä.. Moni osaa pitää kyllä ne mölyt mahassa aikuisena, ei kaikki mutta moni. Mutta on sitten myös muita ongelmia. Esim. Itselläni ongelmana on ollut töissä se, että ylikuormittuessani en jaksa sosialisoida yhtään. Pakenen jonnekkin vessaan piiloon, tai jos joku tulee puhumaan mulle jostain omista asioista niin en osaa vastata tai kommentoida mitään ja annan tahtomattani sen vaikutelman ettei kiinnosta pätkääkään.

Etkö voi sanoa, että "nyt olen ylikuormittunut, enkä pysty sosialisoimaan. Sopiiko, että jutellaan tästä asiasta huomenna?" Silloin työkaveri ymmärtää, että et juuri nyt pysty sosialisoimaan, eikä se johdu työkaveristasi. Vaikka olisikin tiedossa, että sinulla on asperger, se ei ainakaan minua auttaisi kommunikoinnissa sinun kanssasi yhtään niin paljon kuin, että suoraan kertoisit, miltä sinusta tuntuu tietyssä tilanteessa. Ei diagnoosin heittäminen työkaverin kasvoille auta kommunikoinnissa sinun kanssasi. Se auttaa ehkä siinä, että työkaveri ei ajattele vaikeuksien johtuvan hänestä, eikä siten loukkaannu, mutta kommunikointi on yhtä vaikeaa, jos piiloudut diagnoosin taakse, etkä avaa sitä, mitä tunnet tietyssä tilanteessa. Kyllä neurotyypillisetkin ihmiset kuormittuvat sosiaalisissa tilanteissa, ja ihan samalla tavalla meidän on avattava sitä muille, jos haluamme välttää loukkaamasta muita ihmisiä.

Kyllähän se noin varmasti toimiikin, jos on kyse jostain yksittäisestä henkevämmästä keskustelusta, mutta kun nää on usein ihan jokapäiväisiä juttuja ja tulee esille ihan siinä kun vaihtaa muutaman sanan, minulta puuttuu sosiaalinen mielikuvitus ja kun ulkoa opetellut keinot loppuu niin ne sitten oikeasti loppuu ja pää lyö tyhjää. Saatan yhdessä hetkessä antaa itsestäni sosiaalisen kuvan ja toisessa olen ihan tuppisuuna, riippuu hyvin paljon keksustelun aiheesta. Kerron esimerkin. Töissä juteltiin eräästä mielenkiintoisesta jutusta kahvipöydässä ja minulla oli asiaan paljon sanottavaa, ja puhua pälpätin suuni puhtaaksi. No sitten mentiin sitten tauon jälkeen työpisteelle ja työkaveri sanoi minulle, että hänellä on huomenna matikan tentti ja katsoi minua kysyvästi, tässä kohtaa minulla löi tyhjää enkä osannut sanoa mitään muuta kuin 'ai kiva ', ja kaveri lähti siitä sitten loukkaantuneen oloisena muualle. Jälkeenpäin toki tajusin, että ois voinut vaikka kysyä että ootko lukenut, mutta noissa tilanteissa en yleensä keksi mitään sanottavaa ja jos keksinkin niin se tulee ulos todella teennäisenä. Ymmärrän nykyisin, että annan itsestäni hyvin omalaatuisen kuvan ja usein vaikutan ilkeältä. Kyseinen henkilö on minusta oikein mukava ja viihtyisin hänen seurassaan, mutta veikkaan, että hän ajattelee päivastaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä osaan pitää mölyt mahassa, vähän liiankin hyvin koska en keksi mitään puhuttavaa ihmisten kanssa, yleensä ottaen. Eikä edes kiinnosta, se se ongelma kai onkin. Ihmisten kanssa oleminen on tosi uuvuttavaa. Korkeakoulussa opiskelu ja monet työpaikat ovat todella haastavia, koska vaaditaan sosiaalisia taitoja. Eli vaikka osaa pitää ”mölyt mahassa”, voi elämä olla Aspergerin takia hyvin haastavaa. Enkä edes avaudu aistipuolen asioista.

Oletko opiskellut korkeakoulussa ja jos olet, valmistuitko?

Olen ja en ole valmistunut... Juuri mainitsemieni ongelmien takia. Ja ala ei ollut sopiva muutenkaan. Ajattelin kokeilla jotain muuta.

En ole se, jolle vastasit... mutta ootko saanut jotain valmennusta? Voisi helpottaa sitä, miltä ihmiskontaktit tuntuvat.

(Entinen puolisoni on vaikeaoireinen as ja DI. Monet asiat siis ovat mahdollisia.)