Lue keskustelun säännöt.
Jos haluat tietää mitä on aspergerin oireyhtymä, käy lukemassa tarina Iltasanomista
Kommentit (98)
Taitavat keksiä noita diagnooseja, jotta työllistäisivät näitä kuntouttajia ja terapeutteja.
Ihan kyseenalaistettavissa on aspergerin oireyhtymä, mutta eihän sitä voida kumota, koska bisnekset kärsisivät. Aspergerilla ei ole samankaltaista bisnestä, mitä add- tai adhd-lääkekaupalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyään todetaan niin helposti että joku on vammainen. Siskonpoikani oli koulussa tunneilla aika hiljainen, ei osannut ilman tukea kaikkia oppiaineita vaikka yritti keskittyä. Saattoi koulussakin hermostua jos ei heti osannut jotakin. Hänet todettiin lievästi kehitysvammaiseksi. Sitä hän ei mielestäni ole. Tarvitsi vain enemmän tukea oppimiseen.
Kehitysvammadiagnoosia pelätään ja hävetään liikaa. Sehän on hyvä asia, että saa sitten tarvitamaansa tukea. Lievästi kehitysvammainen on tosiaan lähes normaali, mutta oppiminen on hitaampaa.
Vierailija kirjoitti:
Mua niin ärsyttää se, ettei saa puhua viasta tai vammasta, vaan ominaisuudesta. Minkä hemmetin takia tämä sitten on DIAGNOOSI, jos se on vain jokin hieno ominaisuus? Ei vasenkätisyys tai silmien värikään ole diagnooseja, vaan ne nimenomaan ovat niitä ominaisuuksia. Itse kyllä koen olevani sosiaalisesti vammainen. Ja en todellakaan sano kaikkea koko ajan suoraan, paitsi läheisille jotka ymmärtävät. Muuten pyrin käyttäytymään ja olemaan asiallinen.
T: asperger myöskin
Kaikkia ei vain kiinnosta käyttäytyä asiallisesti. Moni pitää ihan oikeutenaan olla mulkku.
Vierailija kirjoitti:
Mua niin ärsyttää se, ettei saa puhua viasta tai vammasta, vaan ominaisuudesta. Minkä hemmetin takia tämä sitten on DIAGNOOSI, jos se on vain jokin hieno ominaisuus? Ei vasenkätisyys tai silmien värikään ole diagnooseja, vaan ne nimenomaan ovat niitä ominaisuuksia. Itse kyllä koen olevani sosiaalisesti vammainen. Ja en todellakaan sano kaikkea koko ajan suoraan, paitsi läheisille jotka ymmärtävät. Muuten pyrin käyttäytymään ja olemaan asiallinen.
T: asperger myöskin
No olen eri mieltä. Ajattelen, että "normaalin" käsite saisi olla mahdollisimman laaja ja käsittää monenlaisia ominaisuuksia ilman diagnoosia, häiriötä, vammoja tms. pois lukien sitten erittäin vakavat mielenterveyden häiriöt ja kehitysvammat.
Pahimmassa tapauksessa diagnoosin saaminen lukitsee ihmisen siihen omaan lokeroonsa ja saattaa myös pysäyttää henkisen kehittymisen. Puhumattakaan siitä, miten muut kokevat diagnoosin. Ennakkoluuloja ja lokeroimista ei voi välttää.
Ominaisuudet ja taipumukset ovat helpommin ikään kuin kesytettävissä, diagnoosi taas tuntuu enemmän kiveen hakatulta ja pysyvältä persoonallisuudelta, jolta odotetaan mm. lääkkeiden syömistä ikäänkuin velvollisuutena muita ihmisiä kohtaan.
Miksi ihminen kutsuu itseään sosiaalisesti vammaiseksi? Mielestäni tämän päivän vaatimukset ovat ylimitoitettuja ja niitä vaatimuksia pitäisi säätää sallivimmiksi, ei ihmisten ruuveja tiukemmiksi. Jossain muussa kulttuurissa jonain toisena aikana tänään täällä huonoina pidetyt ominaisuudet saattavat olla arvokkaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aikuiset ihmiset käyvät hakemassa itselleen diagnoosin? Siksi, että kun lääkäri on diagnosoinut sen, erilaisuudesta tulee jotenkin sallitumpaa? Kyllä kai jokainen saa autismin kirjo -diagnoosin, jos sitä oikein haluaa, sillä "oireet" ovat niin monimuotoisia.
Eikö erilaisuus sitten ole sallittua mielestäsi? Kai sinäkin haluaisit tietää, mistä kiikastaa, jos uusi työkaveri käyttäytyy omituisesti?
Minusta erilaisuus on sallittua ilman diagnooseja. Annan ihmisten olla sellaisia kuin he ovat, ei minulla ole tarvetta tietää mitään diagnooseja.
Tässä aspergeriydessä vain on se pikkuongelma, että jos et osaa kertoa mistä omalaatuinen käytöksesi johtuu, leimaudut helposti inhottavaksi, töykeäksi ja itsekeskeiseksi ihmiseksi. On kauniisti sanottu, että hyväksytään erilaisuus, mutta tosielämässä moni asperger syrjäytyy siksi, ettei hyväksytä porukkaan, kun ajatellaan että on vain kusipää ihminen, vaikka oltais kuinka hyväksyviä ihmisiä olevinaan.
Hyväksytäänkö se töksäyttelijä porukkaan sitten paremmin, jos kaikki tietävät ”ilkeyksien” johtuvan aspergeriydestä? Monesti ne itseään suvaitsevaisina pitävät suvaitsevat vain samoin ajattelevia ja ajattelun kohteita. Mitään ymmärtämystä ei tule toisinajattelijoita kohtaan, vaikka jauhetaan sananvapaudesta yms. Näintulisi käymään edelleen aspergereillekin.
Kyllä uskoisin, että aspergeria ymmärrettäisiin paremmin, jos olisi tiedossa, että jokin töksäytys johtui aspergeriyden tuomasta suorasanaisuudesta eikä halusta loukata. Ja tuo töksäyttely ei ole ainoa ongelma sosiaalisessa kanssakäymisessä.. Moni osaa pitää kyllä ne mölyt mahassa aikuisena, ei kaikki mutta moni. Mutta on sitten myös muita ongelmia. Esim. Itselläni ongelmana on ollut töissä se, että ylikuormittuessani en jaksa sosialisoida yhtään. Pakenen jonnekkin vessaan piiloon, tai jos joku tulee puhumaan mulle jostain omista asioista niin en osaa vastata tai kommentoida mitään ja annan tahtomattani sen vaikutelman ettei kiinnosta pätkääkään.
Etkö voi sanoa, että "nyt olen ylikuormittunut, enkä pysty sosialisoimaan. Sopiiko, että jutellaan tästä asiasta huomenna?" Silloin työkaveri ymmärtää, että et juuri nyt pysty sosialisoimaan, eikä se johdu työkaveristasi. Vaikka olisikin tiedossa, että sinulla on asperger, se ei ainakaan minua auttaisi kommunikoinnissa sinun kanssasi yhtään niin paljon kuin, että suoraan kertoisit, miltä sinusta tuntuu tietyssä tilanteessa. Ei diagnoosin heittäminen työkaverin kasvoille auta kommunikoinnissa sinun kanssasi. Se auttaa ehkä siinä, että työkaveri ei ajattele vaikeuksien johtuvan hänestä, eikä siten loukkaannu, mutta kommunikointi on yhtä vaikeaa, jos piiloudut diagnoosin taakse, etkä avaa sitä, mitä tunnet tietyssä tilanteessa. Kyllä neurotyypillisetkin ihmiset kuormittuvat sosiaalisissa tilanteissa, ja ihan samalla tavalla meidän on avattava sitä muille, jos haluamme välttää loukkaamasta muita ihmisiä.
Kyllähän se noin varmasti toimiikin, jos on kyse jostain yksittäisestä henkevämmästä keskustelusta, mutta kun nää on usein ihan jokapäiväisiä juttuja ja tulee esille ihan siinä kun vaihtaa muutaman sanan, minulta puuttuu sosiaalinen mielikuvitus ja kun ulkoa opetellut keinot loppuu niin ne sitten oikeasti loppuu ja pää lyö tyhjää. Saatan yhdessä hetkessä antaa itsestäni sosiaalisen kuvan ja toisessa olen ihan tuppisuuna, riippuu hyvin paljon keksustelun aiheesta. Kerron esimerkin. Töissä juteltiin eräästä mielenkiintoisesta jutusta kahvipöydässä ja minulla oli asiaan paljon sanottavaa, ja puhua pälpätin suuni puhtaaksi. No sitten mentiin sitten tauon jälkeen työpisteelle ja työkaveri sanoi minulle, että hänellä on huomenna matikan tentti ja katsoi minua kysyvästi, tässä kohtaa minulla löi tyhjää enkä osannut sanoa mitään muuta kuin 'ai kiva ', ja kaveri lähti siitä sitten loukkaantuneen oloisena muualle. Jälkeenpäin toki tajusin, että ois voinut vaikka kysyä että ootko lukenut, mutta noissa tilanteissa en yleensä keksi mitään sanottavaa ja jos keksinkin niin se tulee ulos todella teennäisenä. Ymmärrän nykyisin, että annan itsestäni hyvin omalaatuisen kuvan ja usein vaikutan ilkeältä. Kyseinen henkilö on minusta oikein mukava ja viihtyisin hänen seurassaan, mutta veikkaan, että hän ajattelee päivastaista.
Siis mikä sun ongelma on? En mäkään pälpätä asioista, jotka ei mua kiinnosta ja jotkut sanoo ihan päin naamaa, että ei kiinnosta. Toki voit olla mukava jollekin ja puhua kaikenlaisista asioista, mutta jos näin ei tee niin ei se kenestäkään aspergeria tee. Jos haluat parantaa välejä tähän ko. tyyppiin niin voithan myöhemmin vaikka kysyä miten tentti meni jne.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään todetaan niin helposti että joku on vammainen. Siskonpoikani oli koulussa tunneilla aika hiljainen, ei osannut ilman tukea kaikkia oppiaineita vaikka yritti keskittyä. Saattoi koulussakin hermostua jos ei heti osannut jotakin. Hänet todettiin lievästi kehitysvammaiseksi. Sitä hän ei mielestäni ole. Tarvitsi vain enemmän tukea oppimiseen.
Sitähän se kehitysvammaisuus on. Juuri sitä, että tarvitsee enemmän tukea oppimiseen. Vaikka en tunne siskonpoikaasi, uskon hänen kehitysvammadiagnoosinsa olevan oikea kertomasi perusteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt jaksanut lukea koko ketjua, mutta nostan yhden jutun: kannattaa opetella hyvin asiallinen puhetyyli, sillä tavoin ei tule puhuneeksi kenellekään alentuvasti, vaikka ei oppisi valikoimaan puheenaiheita seuran mukaan taiten. Ei sillä ehkä ystäviä saa, muttei vihamiehiä myöskään. Toiseksi: älä koskaan mainosta sanovasi asiat suoraan, vaikka se olisi hyvä kuvaus tavastasi toimia. Liittoudut niiden kanssa, jotka käyttävät tehellisyyttä tekosyynä törkeilyyn (tyyliin "läski on läski ja n**keri on n**keri").
Ja jos sulla on samoilla piuhoituksilla läheisiä, niin on varmasn parasta pitää ne suorakeskustelut privaatteina, vaikka ne teille sopisivatkin. Ainakin itse olen tyytyväinen, ettei mun ja assilapsen (ainoa tutkittu perheessä) keskusteluja ole kukaan ulkopuolinen kuulemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asperger on yksi muotidiagnoosi, joka on täyttä pötyä.
Ei se mitään pötyä ole! Me kaikki olemme aivoistamme erilaisia, miten muuten voisi ollakaan? DNA, sormenjäljet, kasvonpiirteet, iiris jne. kaikki ovat ainutlaatuisia ja yksilöllisiä. Ongelmia tulee siitä, että ihmisten on pakko muodostaa yhteiskuntia ja elää laumoissa selvitäkseen ja menestyäkseen, niin kaikille lumihiutaleille pitää myös olla yhteisiä sääntöjä. Kuinka erilainen voi olla, että sopeutuu laumaan tai millainen lauman tulee olla, että kaikkien ihmisarvo toteutuu? Täydellinen tasa-arvoisuus on utopiaa, mutta jyrkkä nokkimisjärjestys taas barbaarista.
Vierailija kirjoitti:
Taitavat keksiä noita diagnooseja, jotta työllistäisivät näitä kuntouttajia ja terapeutteja.
Ihan kyseenalaistettavissa on aspergerin oireyhtymä, mutta eihän sitä voida kumota, koska bisnekset kärsisivät. Aspergerilla ei ole samankaltaista bisnestä, mitä add- tai adhd-lääkekaupalla.
Ehkä syvemmätkin autistit ovat sitten vain pelleilijöitä! Teeskentelydiagnoosi, siitä vaan reippaasti puhumaan ja reagoimaan muiden tavoin niin eivät suotta työllistäisi vammaispalveluja ja hoitajia! Ihan on kyseenalaistettavissa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asperger on joukko ominaisuuksia, jotka sopivana yhdistelmänä ja riittävän vahvoina voivat täyttää diagnoosin vaatimukset. Diagnosoitujen aspergereiden lisäksi on olemassa joukko ihmisiä, joilla näitä piirteitä esiintyy jonkin verran, mutta ei riittävästi diagnoosiin asti. Diagnoosia muutenkin haetaan todennäköisimmin silloin, kun piirteistä on haittaa elämässä.
Hupsu ajatus, että as-dg:t tehtäisiin, jotta terapeuteille riittäisi puuhaa. Eihän noita palveluita edes ole kuin alle 13-vuotiaille. Aikuinen diagnosoitu sitten voi kaivaa omaa kuvetta, jos nyt jostain onnistuu osaavan nepsyvalmentajan löytämään, tai tyytyä omahoitoon. Suomessa ei voi edes missään täsmälleen ottaen opiskella neuropsykologiaa, jotain lisäkoulutuksia toki saatavilla. Omaan harrastuneisuuteen joutuu pitkälti hoitotyöläinen tai ammattikasvattaja luottamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aikuiset ihmiset käyvät hakemassa itselleen diagnoosin? Siksi, että kun lääkäri on diagnosoinut sen, erilaisuudesta tulee jotenkin sallitumpaa? Kyllä kai jokainen saa autismin kirjo -diagnoosin, jos sitä oikein haluaa, sillä "oireet" ovat niin monimuotoisia.
Eikö erilaisuus sitten ole sallittua mielestäsi? Kai sinäkin haluaisit tietää, mistä kiikastaa, jos uusi työkaveri käyttäytyy omituisesti?
Minusta erilaisuus on sallittua ilman diagnooseja. Annan ihmisten olla sellaisia kuin he ovat, ei minulla ole tarvetta tietää mitään diagnooseja.
Tässä aspergeriydessä vain on se pikkuongelma, että jos et osaa kertoa mistä omalaatuinen käytöksesi johtuu, leimaudut helposti inhottavaksi, töykeäksi ja itsekeskeiseksi ihmiseksi. On kauniisti sanottu, että hyväksytään erilaisuus, mutta tosielämässä moni asperger syrjäytyy siksi, ettei hyväksytä porukkaan, kun ajatellaan että on vain kusipää ihminen, vaikka oltais kuinka hyväksyviä ihmisiä olevinaan.
Hyväksytäänkö se töksäyttelijä porukkaan sitten paremmin, jos kaikki tietävät ”ilkeyksien” johtuvan aspergeriydestä? Monesti ne itseään suvaitsevaisina pitävät suvaitsevat vain samoin ajattelevia ja ajattelun kohteita. Mitään ymmärtämystä ei tule toisinajattelijoita kohtaan, vaikka jauhetaan sananvapaudesta yms. Näintulisi käymään edelleen aspergereillekin.
Kyllä uskoisin, että aspergeria ymmärrettäisiin paremmin, jos olisi tiedossa, että jokin töksäytys johtui aspergeriyden tuomasta suorasanaisuudesta eikä halusta loukata. Ja tuo töksäyttely ei ole ainoa ongelma sosiaalisessa kanssakäymisessä.. Moni osaa pitää kyllä ne mölyt mahassa aikuisena, ei kaikki mutta moni. Mutta on sitten myös muita ongelmia. Esim. Itselläni ongelmana on ollut töissä se, että ylikuormittuessani en jaksa sosialisoida yhtään. Pakenen jonnekkin vessaan piiloon, tai jos joku tulee puhumaan mulle jostain omista asioista niin en osaa vastata tai kommentoida mitään ja annan tahtomattani sen vaikutelman ettei kiinnosta pätkääkään.
Etkö voi sanoa, että "nyt olen ylikuormittunut, enkä pysty sosialisoimaan. Sopiiko, että jutellaan tästä asiasta huomenna?" Silloin työkaveri ymmärtää, että et juuri nyt pysty sosialisoimaan, eikä se johdu työkaveristasi. Vaikka olisikin tiedossa, että sinulla on asperger, se ei ainakaan minua auttaisi kommunikoinnissa sinun kanssasi yhtään niin paljon kuin, että suoraan kertoisit, miltä sinusta tuntuu tietyssä tilanteessa. Ei diagnoosin heittäminen työkaverin kasvoille auta kommunikoinnissa sinun kanssasi. Se auttaa ehkä siinä, että työkaveri ei ajattele vaikeuksien johtuvan hänestä, eikä siten loukkaannu, mutta kommunikointi on yhtä vaikeaa, jos piiloudut diagnoosin taakse, etkä avaa sitä, mitä tunnet tietyssä tilanteessa. Kyllä neurotyypillisetkin ihmiset kuormittuvat sosiaalisissa tilanteissa, ja ihan samalla tavalla meidän on avattava sitä muille, jos haluamme välttää loukkaamasta muita ihmisiä.
Kyllähän se noin varmasti toimiikin, jos on kyse jostain yksittäisestä henkevämmästä keskustelusta, mutta kun nää on usein ihan jokapäiväisiä juttuja ja tulee esille ihan siinä kun vaihtaa muutaman sanan, minulta puuttuu sosiaalinen mielikuvitus ja kun ulkoa opetellut keinot loppuu niin ne sitten oikeasti loppuu ja pää lyö tyhjää. Saatan yhdessä hetkessä antaa itsestäni sosiaalisen kuvan ja toisessa olen ihan tuppisuuna, riippuu hyvin paljon keksustelun aiheesta. Kerron esimerkin. Töissä juteltiin eräästä mielenkiintoisesta jutusta kahvipöydässä ja minulla oli asiaan paljon sanottavaa, ja puhua pälpätin suuni puhtaaksi. No sitten mentiin sitten tauon jälkeen työpisteelle ja työkaveri sanoi minulle, että hänellä on huomenna matikan tentti ja katsoi minua kysyvästi, tässä kohtaa minulla löi tyhjää enkä osannut sanoa mitään muuta kuin 'ai kiva ', ja kaveri lähti siitä sitten loukkaantuneen oloisena muualle. Jälkeenpäin toki tajusin, että ois voinut vaikka kysyä että ootko lukenut, mutta noissa tilanteissa en yleensä keksi mitään sanottavaa ja jos keksinkin niin se tulee ulos todella teennäisenä. Ymmärrän nykyisin, että annan itsestäni hyvin omalaatuisen kuvan ja usein vaikutan ilkeältä. Kyseinen henkilö on minusta oikein mukava ja viihtyisin hänen seurassaan, mutta veikkaan, että hän ajattelee päivastaista.
Siis mikä sun ongelma on? En mäkään pälpätä asioista, jotka ei mua kiinnosta ja jotkut sanoo ihan päin naamaa, että ei kiinnosta. Toki voit olla mukava jollekin ja puhua kaikenlaisista asioista, mutta jos näin ei tee niin ei se kenestäkään aspergeria tee. Jos haluat parantaa välejä tähän ko. tyyppiin niin voithan myöhemmin vaikka kysyä miten tentti meni jne.
En oletakkaan että kukaan jauhaisi itseään kiinnostamattomista aiheista. Pointti oli, että osaan esitelmöidä, tai kertoa faktoja asioista jotka minua kiinnostavat, mutta muuten minun on hyvin vaikea ottaa osaa mihinkään keskusteluun vastavuoroisesti. Esimerkiksi jos kaveri kertoo jostain ongelmastaan niin en osaa oikein kommentoida mitään, jos ei tule jotain suoraa tarkoin rajattua kysymystä. Small talk on ihan mahdotonta. Ylimalkaiset neuvot siitä miten sosiaalisissa tilanteissa tulisi käyttäytyä, eivät juuri auta minua. En osaa soveltaa niitä tilanteen mukaan, sosiaaliset taidot eivät tule luonnostaan vaan opettelemalla. Jokainen tilanne on hieman erilainen, ja siksi niitä on hyvin vaikea soveltaa tilanteen mukaan. vaikka olenkin oppinut paljon ja suurimman osan ajasta olen ihan asiallinen, niin mokia ja hankalia tilanteita tulee vastaan jatkuvasti. En kaipaa neuvoja vaan Yritän vääntää rautalangasta sitä millä tavoin tämä syndrooma vaikeuttaa sosiaalista kanssakäymistä. Asperger on neurologinen poikkeama aivoissa ja näen asiat, erityisesti sosiaaliset tilanteet eri tavalla kuin ns. Normaalit. Se on vähän kun puhuttais eri kieltä, siltä usein tuntuu. Ymmärrän, että sinun on hyvin vaikeaa käsittää miten koen nämä asiat, sillä en itsekkään ymmärrä neurotyypillisten maailmaa, vaikka olen ihan helvetisti siihen aikaa ja energiaa laittanut.
Vierailija kirjoitti:
Mua niin ärsyttää se, ettei saa puhua viasta tai vammasta, vaan ominaisuudesta. Minkä hemmetin takia tämä sitten on DIAGNOOSI, jos se on vain jokin hieno ominaisuus? Ei vasenkätisyys tai silmien värikään ole diagnooseja, vaan ne nimenomaan ovat niitä ominaisuuksia. Itse kyllä koen olevani sosiaalisesti vammainen. Ja en todellakaan sano kaikkea koko ajan suoraan, paitsi läheisille jotka ymmärtävät. Muuten pyrin käyttäytymään ja olemaan asiallinen.
T: asperger myöskin
On vaikea puhua viasta tai vammasta, kun lapsi on perusterve, hyvin koulussa menestyvä ja onnellinen. Mutta se, että tähän on päästy, on vaatinut meiltä vanhemmilta ja koululta paljon, varsinkin kun lapsi oli pieni. Vanhemmiten piirteet ovat lievittyneet, joustavuutta on tullut paljon lisää. Diagnoosi on perusteltu, koska vaikeudet varhaislapsuudessa haittasivat niin voimakkaasti normi elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitavat keksiä noita diagnooseja, jotta työllistäisivät näitä kuntouttajia ja terapeutteja.
Ihan kyseenalaistettavissa on aspergerin oireyhtymä, mutta eihän sitä voida kumota, koska bisnekset kärsisivät. Aspergerilla ei ole samankaltaista bisnestä, mitä add- tai adhd-lääkekaupalla.
Ehkä syvemmätkin autistit ovat sitten vain pelleilijöitä! Teeskentelydiagnoosi, siitä vaan reippaasti puhumaan ja reagoimaan muiden tavoin niin eivät suotta työllistäisi vammaispalveluja ja hoitajia! Ihan on kyseenalaistettavissa!
Minä olen huomannut saman. Ihan piruuttaan heijaavat ja tihrustavat yläviistoon sormiaan räpytellen. Kaikki asiat he kuulevat ja ymmärtävät mutta ovat niin ollakseen, etteivät vastaa mitään.
Keva-diagnoosiin tehtiin varmasti myös testit? Jos nämä ovat osoittaneet kehitysvammaisuuden, luulisi myös tukitoimia löytyvän. On aivan selvä, ettei keva selviä normiluokan tahdissa.