Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lanneselän magneettikuvaus. Apua pelottaa!
18.01.2018 |
Minulta on aiemmin kuvattu polvi ja nilkka ja tuolloin pää oli koneen ulkopuolella. Nyt on selän vuoro ja pelottaa mennä kun joutuu niin syvälle sinne koneeseen.
Mulla ahdistusta ja ahtaanpaikan kammo. Rauhoittavaa en voi ottaa kun mulla ei ole saattajaa.
Kommentit (61)
Kävin maanantaina kaularangan kuvauksessa. Hyvin meni vaikka vähän jännitin. Sain valita radiokanavan, jota kuunnella. Korvatulpat oli ja hyvä tuuletus putkessa. Pidin silmiä kiinni koko ajan niin en edes nähnyt tilan ahtautta. Nyt tietysti mietityttää kun maanantaina lääkäri kertoo mitä kuvissa näkyi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tarvitseeko tosiaan saattajaa jos ottaa esilääkityksen? Minulla ollut parissa toimenpiteessä eikä kukaan kysellyt saattajan perään, ja ihan hoitajan silmien alla kuitenkin ulos kävelin yksikseni.
Multa kysyttiin erikseen tulenko omalla autolla. Jos tulen eikä saattajaa, ei esilääkitystä anneta. Jos tulen saattajan kanssa ok ja julkisilla saa mennä miten tykkää :)
Vierailija kirjoitti:
Mua pelotti kanssa ja hoitaja oli valitettavasti ihan kuspeä eikä mitenkään ottanut huomioon vaikka sanoin että pelottaa. SINNE VAAN oli komento ja niin mentiin :D
Se oli ikävä kokemus, mutta siedettävä. Hengissä ollaan ja tutkimus onnistui ihan kun vaan keskittyi ajattelemaan välillä jotain ihan muuta (mikä on vaikeaa sen kaiken paukutuksen ja vinkunan keskellä). Olin niin hermostunut että välillä hihittelinkin siellä yksinäni niille äänille, toimi ihan hyvin siihen paniikkitason laskemiseen. Onhan sitä naurujoogaakin ja mitä vielä :D
Kyllä selviät siitä, pidän sulle peukut pystyssä!
No mitäpä luulet jaksaako sitä hymyillen vuodesta toiseen paapoa aikuisia ihmisiä joita pelottaa magneettikuvaus? Ei siellä ole ylimääräistä aikaa jäädä pitämään terapiasessiota kun joku ei "uskalla" käydä makuulleen kuvauspöydälle.
Mikä ihme siinä voi oikein olla niin pelottavaa, vähän kuin sänkyyn kävisi makuulleen, pelottaako sekin? Ehkä jotenkin voi ymmärtää jos esim. isompaan leikkaukseen meneminen pelottaa kun siinä on oikeastikin riskejä, mutta että joku magneettikuvaus? Ei voi ymmärtää.
Ja vaikka jostain syystä sinulle jotain siellä sattuisikin, niin eipä voisi paljon paremmassa paikassa sattua kuin isossa sairaalassa joka on täynnä hoitohenkilökuntaa. Jo matka sairaalan ovelta parkkipaikalle on moninkerroin vaarallisempi kuin magneetissa käynti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua pelotti kanssa ja hoitaja oli valitettavasti ihan kuspeä eikä mitenkään ottanut huomioon vaikka sanoin että pelottaa. SINNE VAAN oli komento ja niin mentiin :D
Se oli ikävä kokemus, mutta siedettävä. Hengissä ollaan ja tutkimus onnistui ihan kun vaan keskittyi ajattelemaan välillä jotain ihan muuta (mikä on vaikeaa sen kaiken paukutuksen ja vinkunan keskellä). Olin niin hermostunut että välillä hihittelinkin siellä yksinäni niille äänille, toimi ihan hyvin siihen paniikkitason laskemiseen. Onhan sitä naurujoogaakin ja mitä vielä :D
Kyllä selviät siitä, pidän sulle peukut pystyssä!
No mitäpä luulet jaksaako sitä hymyillen vuodesta toiseen paapoa aikuisia ihmisiä joita pelottaa magneettikuvaus? Ei siellä ole ylimääräistä aikaa jäädä pitämään terapiasessiota kun joku ei "uskalla" käydä makuulleen kuvauspöydälle.
Mikä ihme siinä voi oikein olla niin pelottavaa, vähän kuin sänkyyn kävisi makuulleen, pelottaako sekin? Ehkä jotenkin voi ymmärtää jos esim. isompaan leikkaukseen meneminen pelottaa kun siinä on oikeastikin riskejä, mutta että joku magneettikuvaus? Ei voi ymmärtää.
Ja vaikka jostain syystä sinulle jotain siellä sattuisikin, niin eipä voisi paljon paremmassa paikassa sattua kuin isossa sairaalassa joka on täynnä hoitohenkilökuntaa. Jo matka sairaalan ovelta parkkipaikalle on moninkerroin vaarallisempi kuin magneetissa käynti.
Ei siinä olekaan mistään rationaalisesta pelosta kyse. Toivon, ettet oikeasti ole hoitaja, koska kertoo aika huonoa koulutuksenne tasosta jos et ymmärrä fobian perusperiaatetta. Luuletko että ihminen jolla on sosiaalisten tilanteiden pelko pelkää oikeasti että hänet murhataan siihen paikkaan kun hän pitää puhetta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua pelotti kanssa ja hoitaja oli valitettavasti ihan kuspeä eikä mitenkään ottanut huomioon vaikka sanoin että pelottaa. SINNE VAAN oli komento ja niin mentiin :D
Se oli ikävä kokemus, mutta siedettävä. Hengissä ollaan ja tutkimus onnistui ihan kun vaan keskittyi ajattelemaan välillä jotain ihan muuta (mikä on vaikeaa sen kaiken paukutuksen ja vinkunan keskellä). Olin niin hermostunut että välillä hihittelinkin siellä yksinäni niille äänille, toimi ihan hyvin siihen paniikkitason laskemiseen. Onhan sitä naurujoogaakin ja mitä vielä :D
Kyllä selviät siitä, pidän sulle peukut pystyssä!
No mitäpä luulet jaksaako sitä hymyillen vuodesta toiseen paapoa aikuisia ihmisiä joita pelottaa magneettikuvaus? Ei siellä ole ylimääräistä aikaa jäädä pitämään terapiasessiota kun joku ei "uskalla" käydä makuulleen kuvauspöydälle.
Mikä ihme siinä voi oikein olla niin pelottavaa, vähän kuin sänkyyn kävisi makuulleen, pelottaako sekin? Ehkä jotenkin voi ymmärtää jos esim. isompaan leikkaukseen meneminen pelottaa kun siinä on oikeastikin riskejä, mutta että joku magneettikuvaus? Ei voi ymmärtää.
Ja vaikka jostain syystä sinulle jotain siellä sattuisikin, niin eipä voisi paljon paremmassa paikassa sattua kuin isossa sairaalassa joka on täynnä hoitohenkilökuntaa. Jo matka sairaalan ovelta parkkipaikalle on moninkerroin vaarallisempi kuin magneetissa käynti.
Sori sori, ajattelin, että se hymiö siinä lopussa kertoisi sitä, että niin vain se onnistuikin ilman mitään paapomisia ja kuten kirjoitin niin kaikki meni ihan ok. Minusta oli vain vähän keljua toimintaa kun lääkärin kanssa oli puhuttu esilääkityksen mahdollisuudesta ja sitten ilmeisesti kiireestä johtuen homma meni vain SINNE VAAN-periaatteella.
Mutta oli tomera täti ja selvisin ja vielä kerran sori - en odottanut paapomista vain empatiaa.
t.6, jolle vastasit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Magneettikenttä hylkii happimolekyylejä. Vedät henkeesi ilmaa, mutta siinä ei ole happea. Yrität hengittää ja huohotat. Et saa happea. Ahdistava paine tuntuu rinnassa. Hengityäminen on turhaa. Yrität kovasti, mutta tunnet, että kaikki ei ole hyvin. Kohta ei enää kestä.
Menes teini nukkumaan, jos vaikka saisit jotain järkevääkin elämässäsi aikaan kun ei univaje syö aivojasi. Lakkaat kiusaamasta ihmistä, jolla on ihan riittävän vaikeaa ilman näsäviisastelujasikin.
Kai siellä sairaalassa voi jossain odotella muutaman tunnin toimenpiteen jälkeen, että pää selviää, jos se siitä on kiinni? Jatkoa ajatellen pitäisikö yrittää hankkia joku tukihenkilö, jos ei sosiaalisia suhteita ole omasta takaa? Joku, joka ymmärtäisi mitä koet.
Vierailija kirjoitti:
Magneettikuvauskoneen sisus on valkoinen valaistu ahdas putki. Pääsi on putken perällä. Koneen käynnistyessä voi nähdä kun voimakas magneettikenttä liikuttaa jopa putken seiniä. Koneen seinät ikäänkuin sykkivät hitaasti. Kone on kuitenkin rakennettu kestämään nämä voimat. Vain 9 tapauksessa magneettikenttä on romahduttanut koneen rungon ja puristanut seinämät potilaan ympärille. Näistäkin 7 potilasta on saatu irrotettua romahtaneen koneen sisuksista hengissä.
Höpö höpö! Täällä vaan joku yrittä tahallaan pelotella aivan keksityillä jutuilla. Älä näistä välitä ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua pelotti kanssa ja hoitaja oli valitettavasti ihan kuspeä eikä mitenkään ottanut huomioon vaikka sanoin että pelottaa. SINNE VAAN oli komento ja niin mentiin :D
Se oli ikävä kokemus, mutta siedettävä. Hengissä ollaan ja tutkimus onnistui ihan kun vaan keskittyi ajattelemaan välillä jotain ihan muuta (mikä on vaikeaa sen kaiken paukutuksen ja vinkunan keskellä). Olin niin hermostunut että välillä hihittelinkin siellä yksinäni niille äänille, toimi ihan hyvin siihen paniikkitason laskemiseen. Onhan sitä naurujoogaakin ja mitä vielä :D
Kyllä selviät siitä, pidän sulle peukut pystyssä!
No mitäpä luulet jaksaako sitä hymyillen vuodesta toiseen paapoa aikuisia ihmisiä joita pelottaa magneettikuvaus? Ei siellä ole ylimääräistä aikaa jäädä pitämään terapiasessiota kun joku ei "uskalla" käydä makuulleen kuvauspöydälle.
Mikä ihme siinä voi oikein olla niin pelottavaa, vähän kuin sänkyyn kävisi makuulleen, pelottaako sekin? Ehkä jotenkin voi ymmärtää jos esim. isompaan leikkaukseen meneminen pelottaa kun siinä on oikeastikin riskejä, mutta että joku magneettikuvaus? Ei voi ymmärtää.
Ja vaikka jostain syystä sinulle jotain siellä sattuisikin, niin eipä voisi paljon paremmassa paikassa sattua kuin isossa sairaalassa joka on täynnä hoitohenkilökuntaa. Jo matka sairaalan ovelta parkkipaikalle on moninkerroin vaarallisempi kuin magneetissa käynti.
Kannattaako ryhtyä hoitajaksi, jos ei jaksa paapoa ihmisiä? Ei hoitajan ammatti ole mikään mekaanikon työ eikä työn kohde ole tunteeton kone.
Vierailija kirjoitti:
Menet ajoissa ja pyydät rauhoittavan. Minulta ei ainakaan koskaan kysytty saattajaa sen takia.
Lieneekö paikasta kiinni tuo. Meillä ainakin on tiukka sääntö, että jos ei ole saattaja mukana, niin esilääkettä ei tipu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua pelotti kanssa ja hoitaja oli valitettavasti ihan kuspeä eikä mitenkään ottanut huomioon vaikka sanoin että pelottaa. SINNE VAAN oli komento ja niin mentiin :D
Se oli ikävä kokemus, mutta siedettävä. Hengissä ollaan ja tutkimus onnistui ihan kun vaan keskittyi ajattelemaan välillä jotain ihan muuta (mikä on vaikeaa sen kaiken paukutuksen ja vinkunan keskellä). Olin niin hermostunut että välillä hihittelinkin siellä yksinäni niille äänille, toimi ihan hyvin siihen paniikkitason laskemiseen. Onhan sitä naurujoogaakin ja mitä vielä :D
Kyllä selviät siitä, pidän sulle peukut pystyssä!
No mitäpä luulet jaksaako sitä hymyillen vuodesta toiseen paapoa aikuisia ihmisiä joita pelottaa magneettikuvaus? Ei siellä ole ylimääräistä aikaa jäädä pitämään terapiasessiota kun joku ei "uskalla" käydä makuulleen kuvauspöydälle.
Mikä ihme siinä voi oikein olla niin pelottavaa, vähän kuin sänkyyn kävisi makuulleen, pelottaako sekin? Ehkä jotenkin voi ymmärtää jos esim. isompaan leikkaukseen meneminen pelottaa kun siinä on oikeastikin riskejä, mutta että joku magneettikuvaus? Ei voi ymmärtää.
Ja vaikka jostain syystä sinulle jotain siellä sattuisikin, niin eipä voisi paljon paremmassa paikassa sattua kuin isossa sairaalassa joka on täynnä hoitohenkilökuntaa. Jo matka sairaalan ovelta parkkipaikalle on moninkerroin vaarallisempi kuin magneetissa käynti.
Eipä ole suuret leikkaukset pelottaneet. Kummallinen Tämä ihmismieli. Itse näköjään projisoin kaiken pelon kaikista helpompaan osaa omista tutkimuksista ja leikkauksista. Ja sekin on Tässä vuosien myötä kehittynyt. En ole koskaan ottanut leikkaukseen esilääkitystä ja olen kävellyt itse leikkauspöydällä. Mutta magneettikuvaukseen Otan.
Vierailija kirjoitti:
Jos meinaa iskeä paniikki niin en voi keskittyä mihinkään muuhun. Vaikka kuinka yritän niin hengitän silti pinnallisesti. Alan myös tärisemään kun ahdistaa ja se kaiketi aiheuttaa kuvien epäonnistumisen.
Olis helpompi olla mahallaan, mutta kaiketi selällään on pakko maata?!
Ap
Mä väitän että pystyt keskittymään hengitykseen. Ja niinkuin sanoin, kun et tappele paniikkia vastaan vaan annat ittelles sen luvan kuolla ja kuupata niin se helpottaa. Ja musiikki rauhoittaa kummasti, niin ja mua rentoutti lisäksi se naksutus joka koneesta välillä kuului.
Paniikissa on se jännä juttu että kun pelkäät sitä jotta se tulee, niin se tulee. Siksi tuo periksi antaminen sen iskiessä päälle laukaisee hissukseen tilanteen. Mulla kävi aikoinaan aina niin kun tuosta vaivasta kärsin.
Muista että KUKAAN ei oo tuonne putkeen vielä kuollu, ainakaan kauhusta :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua pelotti kanssa ja hoitaja oli valitettavasti ihan kuspeä eikä mitenkään ottanut huomioon vaikka sanoin että pelottaa. SINNE VAAN oli komento ja niin mentiin :D
Se oli ikävä kokemus, mutta siedettävä. Hengissä ollaan ja tutkimus onnistui ihan kun vaan keskittyi ajattelemaan välillä jotain ihan muuta (mikä on vaikeaa sen kaiken paukutuksen ja vinkunan keskellä). Olin niin hermostunut että välillä hihittelinkin siellä yksinäni niille äänille, toimi ihan hyvin siihen paniikkitason laskemiseen. Onhan sitä naurujoogaakin ja mitä vielä :D
Kyllä selviät siitä, pidän sulle peukut pystyssä!
No mitäpä luulet jaksaako sitä hymyillen vuodesta toiseen paapoa aikuisia ihmisiä joita pelottaa magneettikuvaus? Ei siellä ole ylimääräistä aikaa jäädä pitämään terapiasessiota kun joku ei "uskalla" käydä makuulleen kuvauspöydälle.
Mikä ihme siinä voi oikein olla niin pelottavaa, vähän kuin sänkyyn kävisi makuulleen, pelottaako sekin? Ehkä jotenkin voi ymmärtää jos esim. isompaan leikkaukseen meneminen pelottaa kun siinä on oikeastikin riskejä, mutta että joku magneettikuvaus? Ei voi ymmärtää.
Ja vaikka jostain syystä sinulle jotain siellä sattuisikin, niin eipä voisi paljon paremmassa paikassa sattua kuin isossa sairaalassa joka on täynnä hoitohenkilökuntaa. Jo matka sairaalan ovelta parkkipaikalle on moninkerroin vaarallisempi kuin magneetissa käynti.
Eipä ole suuret leikkaukset pelottaneet. Kummallinen Tämä ihmismieli. Itse näköjään projisoin kaiken pelon kaikista helpompaan osaa omista tutkimuksista ja leikkauksista. Ja sekin on Tässä vuosien myötä kehittynyt. En ole koskaan ottanut leikkaukseen esilääkitystä ja olen kävellyt itse leikkauspöydällä. Mutta magneettikuvaukseen Otan.
Leikkauspöydälle ei -llä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menet ajoissa ja pyydät rauhoittavan. Minulta ei ainakaan koskaan kysytty saattajaa sen takia.
Lieneekö paikasta kiinni tuo. Meillä ainakin on tiukka sääntö, että jos ei ole saattaja mukana, niin esilääkettä ei tipu.
Kummallista, oma esilääkitykseni taisi olla 5mg Diapam. Eikö näitä ihmiset kuitenkin saa myös reseptillä kotiin ja arkielämässäänkin käytä, eikä siihen mitään valvojaa tarvitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menet ajoissa ja pyydät rauhoittavan. Minulta ei ainakaan koskaan kysytty saattajaa sen takia.
Lieneekö paikasta kiinni tuo. Meillä ainakin on tiukka sääntö, että jos ei ole saattaja mukana, niin esilääkettä ei tipu.
Kummallista, oma esilääkitykseni taisi olla 5mg Diapam. Eikö näitä ihmiset kuitenkin saa myös reseptillä kotiin ja arkielämässäänkin käytä, eikä siihen mitään valvojaa tarvitse.
Ei 5mg diapamia tunnu juuri missään. Itse olen ottanut välilllä töihin 10mg enkä ole huomannut mitään erikoista, mitään saattajaa ei tarvitse..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua pelotti kanssa ja hoitaja oli valitettavasti ihan kuspeä eikä mitenkään ottanut huomioon vaikka sanoin että pelottaa. SINNE VAAN oli komento ja niin mentiin :D
Se oli ikävä kokemus, mutta siedettävä. Hengissä ollaan ja tutkimus onnistui ihan kun vaan keskittyi ajattelemaan välillä jotain ihan muuta (mikä on vaikeaa sen kaiken paukutuksen ja vinkunan keskellä). Olin niin hermostunut että välillä hihittelinkin siellä yksinäni niille äänille, toimi ihan hyvin siihen paniikkitason laskemiseen. Onhan sitä naurujoogaakin ja mitä vielä :D
Kyllä selviät siitä, pidän sulle peukut pystyssä!
No mitäpä luulet jaksaako sitä hymyillen vuodesta toiseen paapoa aikuisia ihmisiä joita pelottaa magneettikuvaus? Ei siellä ole ylimääräistä aikaa jäädä pitämään terapiasessiota kun joku ei "uskalla" käydä makuulleen kuvauspöydälle.
Mikä ihme siinä voi oikein olla niin pelottavaa, vähän kuin sänkyyn kävisi makuulleen, pelottaako sekin? Ehkä jotenkin voi ymmärtää jos esim. isompaan leikkaukseen meneminen pelottaa kun siinä on oikeastikin riskejä, mutta että joku magneettikuvaus? Ei voi ymmärtää.
Ja vaikka jostain syystä sinulle jotain siellä sattuisikin, niin eipä voisi paljon paremmassa paikassa sattua kuin isossa sairaalassa joka on täynnä hoitohenkilökuntaa. Jo matka sairaalan ovelta parkkipaikalle on moninkerroin vaarallisempi kuin magneetissa käynti.
Kannattaako ryhtyä hoitajaksi, jos ei jaksa paapoa ihmisiä? Ei hoitajan ammatti ole mikään mekaanikon työ eikä työn kohde ole tunteeton kone.
Itse ainakin ymmärrän ahtaanpaikankammon ja parhaani mukaan tsemppaan ja kannustan potilasta. Yritetään saada kuvaus onnistumaan eri tavoin yrittämällä. Mutta kovin hirveän kauan siinä ei ehdi miettiä, sillä aikataulut ovat todella tiukat ja seuraavien potilaiden kuvausajat ja mahdolliset vastaanottoajat lääkärille myöhästyvät jos aikataulussa ei pysytä. Seuraavat asiakkaat ovat vihaisia kun heidän aikansa myöhästyy. Tämän vuoksi ei voida ”paapoa” kovin pitkään. Mutta kovasti yritetään tsempata, saa kuunnella musiikkia, voidaan laittaa suojat silmille ja väkisin ei kuvata. Tiesithän ap, että saat ottaa myös saattajan mukaan kuvaushuoneeseen henkiseksi tueksi?
T. 33
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menet ajoissa ja pyydät rauhoittavan. Minulta ei ainakaan koskaan kysytty saattajaa sen takia.
Lieneekö paikasta kiinni tuo. Meillä ainakin on tiukka sääntö, että jos ei ole saattaja mukana, niin esilääkettä ei tipu.
Kummallista, oma esilääkitykseni taisi olla 5mg Diapam. Eikö näitä ihmiset kuitenkin saa myös reseptillä kotiin ja arkielämässäänkin käytä, eikä siihen mitään valvojaa tarvitse.
Epäilemättä. Mutta meillä ohjeistus on, että ei esilääkettä ilman saattajaa. Tämä ohje nyt vaan meille on tullut ylemmältä tasolta ja sitä meidän on pakko noudattaa. Emme voi tietää miten kukainenkin lääkkeeseen reagoi. Jos jotain tapahtuu, niin joudumme vastuuseen. Esimerkkinä Panacod, itse menen siitä ihan sekaisin ja moni muu vetää niitä kevyesti monta päivässä. Lääkevaste on eri ihmisillä erilainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menet ajoissa ja pyydät rauhoittavan. Minulta ei ainakaan koskaan kysytty saattajaa sen takia.
Lieneekö paikasta kiinni tuo. Meillä ainakin on tiukka sääntö, että jos ei ole saattaja mukana, niin esilääkettä ei tipu.
Kummallista, oma esilääkitykseni taisi olla 5mg Diapam. Eikö näitä ihmiset kuitenkin saa myös reseptillä kotiin ja arkielämässäänkin käytä, eikä siihen mitään valvojaa tarvitse.
Epäilemättä. Mutta meillä ohjeistus on, että ei esilääkettä ilman saattajaa. Tämä ohje nyt vaan meille on tullut ylemmältä tasolta ja sitä meidän on pakko noudattaa. Emme voi tietää miten kukainenkin lääkkeeseen reagoi. Jos jotain tapahtuu, niin joudumme vastuuseen. Esimerkkinä Panacod, itse menen siitä ihan sekaisin ja moni muu vetää niitä kevyesti monta päivässä. Lääkevaste on eri ihmisillä erilainen.
Lisään vielä, että emme vaadi saattajaa kiusaksi vaan se on ihan turvallisuussyistä. Kyllä lääke annetaan jos saattaja on mukana ja lääkäri lupaa antaa lääkkeen. Kaikkien etuhan se on, että saadaan kuvaus onnistumaan. Ihan vilpitön halu meillä on kuvata kaikki potilaat ja saada hyvät kuvat :)
Vierailija kirjoitti:
Nyt tulee jotain tod.positiivista ja ihmeellistä.
Kun olet ollut vahvassa magneettikentässä-olosi on loppupäivän kuin leijuisi-ihana tunne.
Tämä on tieteellisestikin todistettu ja magneettiputkea käytetään jopa masennuksen hoitona.
Kyllä sä sen kestät ja ihmettelet sitä leijuvaa oloa!
Haluaisinpa kyllä lukea nuo tieteelliset artikkelit...
Vierailija kirjoitti:
Minulta on kuvattu lanneranka kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla olen pyytänyt päästä laitteeseen jalat edellä, ja se on onnistunut. Tuolloin pää on ollut melkein ulkona laitteesta.
Kuinka pitkällä ihmisellä jää pää laitteen ulkopuolelle lannerangan magneetissa?
Mulla ei taida olla toivoakaan, että saisin pitää pääni laitteen ulkopuolella, kun pituutta on 162 cm. Olisi niin paljon helpompi mennä laitteeseen, kun tietäisi, ettei ole siellä putkessa kokonaan.
Alue: Aihe vapaa
Muakin pelotti ihan hulluna kuvaus (vatsa kuvattiin) mut ei ollu kauheeta.Siellä kulki raikas ilma koko ajan eikä tullu yhtään tukehtumisen tunne.Pitää silmät kiinni, rentoutuu, ajattelee mukavia ja miettii miten ihanaa ettei tämä tutkimus ole yhtään kivulias.