Mitä yleisesti nolona pidettyä asiaa et häpeä vaikka "pitäisi" ?
Onko se kenties nenän kaivaminen julkisella paikalla, kovaääninen nauru vai mikä?
Itse en osaa hävetä sitä, että kun vien hoitolapset pulkkamäkeen niin lasken itsekin mäkeä. Muut paikalla olevat aikuiset yleensä pyörittelevät silmiään mutta mitä sitten :D Ja ovat siis sen ikäisiä että osaisivat kyllä laskea yksinkin (5- ja 6v) mutta kun se laskeminen vaan on kivaa!
Kommentit (576)
Sitä että olen isossa yliopistosairaalassa töissä ja leimaan edelleen kellokorttia, vaikka kaikkien ammattiryhmien ei enää tarvitse.
Oon kertonut naispuoliselle työkaverille että kiihotun isoista häppäreistä.
Ei hävettänyt kertoa.
M45
Minua ei haittaa siistimätön karvoitukseni. Kyllä se on niin, että se mikä on luotu myös ylpeänä kannetaan. Uimahallissa kyllä katsotaan pitkään, mikä vähän outoa.
Isoa kaljavatsaani. Jostain syystä tällanen vatsa on keski-ikäsellä miehellä ihan ok, suoranainen koristus, mutta naiselle ei hyväksyttäisi mukamas kuin litteä vatsa. No, minä pidän omasta pallomahastani, isällänikin oli tämmöinen. Mulla vatsa tuntuu ihan luonnostaankin pullistuvan palloksi, huomaan sen jo lapsuuskuvista, mutta toki ylipaino ja kaljanjuonti maksimoi ilmiön. Rakastan olutta.
Toivoisin että naisetkin voisivat kasvattaa muhkean parran, sopisi erinomaisesti tämän kaljavatsan seuraksi. Mutta partaa en kehtaa kasvattaa, en pidä huomiosta yhtään, partaisena naisena ei muuta saiskaan.
Iso vatsani on hyvä ystäväni, siinä voi pitää kakea kun katsoo tv:tä, tai käsiä.
ps. en käy uimahalleissa tai nakuile julkisesti, tarkotin ihan vaatteet päällä elämää.
N46
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksin leffassa käyminen. Ei tullut mieleenkään tuntea noloutta siitä. Ihmettelin kun aloin kuulla, ettei jotkut ihmiset kehtaa mennä yksin leffaan. Sitten aloin leffassa itekin huomata, että oon ainoo yksin ja aloin miettiä, että jos on oletus, ettei kukaan mee sinne yksin, niin luuleekohan muut, että mulle on tehty oharit. (Asia josta kyllä tuntisin noloutta, vaikka muuten yksin olemisesta en.)
Mihin se yksin leffaan menemisen "nolous" perustuu? Ei kai vaan just tohon oharijuttuun?
Minä tiedän monia, jotka eivät voi mennä baariin tai edes päivällä kahvilaan yksin.
No ei tee oikein mieli mennä baariin yksin, kun on heti joku limainen vanha ukko kimpussa, vaikka siinä ei mitään noloa olekaan.
N20
Se, että olen passiivinen työtön.
Yksin juomista. Musta on ihan kumota se punkkupullo ihan itekseenkin toisinaan.
Ylipainoani. Epäedustavia vaatteitani. Huonosti laitettua tukkaa. Eli ulkonäköäni. En osaa hävetä kun olen todennut että aina on joku kauniimpi. Ja ihan sama muutenkin.
En osaa hävetä sitä, ettei mulla ole pahemmin rahaa. Eikä ole koskaan ollut ja tuskin tulee olemaankaan. Olen lähtöisin tosi vaatimattomista oloista ja jotenkin en ole koskaan tuntenut tarvetta saada kuin välttämätön, mulla ei ole oikein mitään rahaa koskevia haaveita/tavoitteita, enkä kadehdi muiden varallisuutta.
Tämä kuitenkin tuntuu olevan monelle tosi arka aihe omalla kohdalla ja aihe on yllättävänkin vaikea. Mua ei vaan kiinnosta. Elän mielestäni silti ihan täyttä elämää ja olen kiitollinen, et mulla on ruokaa, lämpöä ja turvaa omissa vaatimattomissa oloissani.
Raskausarpia (ei siis raskauden aiheuttamia) ja joo eivät oo hienoja mutta what ever
Vierailija kirjoitti:
En jaksa nolostua jos joku näkee minut hiippailevan alasti kotona. En aina jaksa vetää verhoja eteen.
Samma här :D
Jos joku saa sieluunsa vamman tiirailemalla tämän tädin pömppövatsaa tai huonosti parturoitua häpyaluetta keittiössä nuudeliateriaa nakuna häärätessäni, se olkoon hänen ongelmansa.
Kuukautishelvetin loppumisen ohella löysin ikääntymisestä tämänkin ilon, että pystyy jo armahtamaan itsensä joutavien asioiden häpeämisestä :)
Piereskelyä. Ei sovi joka paikkaan mutta liian kammoksuttu asia vaikka on ihmisen normaalia elintoimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Onko se kenties nenän kaivaminen julkisella paikalla, kovaääninen nauru vai mikä?
Itse en osaa hävetä sitä, että kun vien hoitolapset pulkkamäkeen niin lasken itsekin mäkeä. Muut paikalla olevat aikuiset yleensä pyörittelevät silmiään mutta mitä sitten :D Ja ovat siis sen ikäisiä että osaisivat kyllä laskea yksinkin (5- ja 6v) mutta kun se laskeminen vaan on kivaa!
Alastomana mökkirannassa auringonottoa.meillä on suojaava kaislikko, jos joku kiikareilla tiirailee (tätä on tapahtunut, kun linssit välkähtivät vastavalossa) jos naapuri haluaa stalkata mun kiinteitä ja isoja tissejä, valinta on katsojan silmissä. )!
Minä uin alasti mukavuussyistä. Julkisella rannalla olen siveydensipuli.
Seksissä en häpeä mitään, mitä pitäisi hävetä??? En myöskään häpeä miestäni seksissä missään. Saa ehdottaa vapaasti.
Lapsenmielisyys. Minäkin hulluttelen ja iloitsen. Pulkkamäki ja leikki lasten kanssa on ihanaa. Teen kärrynpyöriä ja keinun lasten leikkipaikalla. Nautin elämästä. Jos lapsettaa niin lapsettaa. ;)
En häpeä mokiani tai virheitäni. Kaikki tekevät virheitä.
En häpeä iloani ja haluani. Näytän ne avoimesti. Inhoan teeskentelyä. Leikkimielisyys ja elinvoimaisuus tuo iloa elämään! Intohimoisuus tuo elämään myös syvyyttä. Elämä ei tunnu raskaalta kun on intohimoa!
Vierailija kirjoitti:
Annan kaikkien karvojen kasvaa ihan vapaasti. Olen nainen.
Kai pimbs kuitenkin trimmaat?
Vierailija kirjoitti:
Revin mun huulia.
Jaa tussun huulia?
Että mieheni on työtön ja luottotiedoton ja minä elätän häntä.