Vierailija

Kiroiletko vain tiettyjen henkilöiden kuullen tai alatko puhua vahvempaa murretta kun toinekin puhuu?

Olen tajunnut etten itse muuta tapaa jolla puhun missään tilanteessa. En kiroile koskaan, puhun melko hitaasti ja pienellä äänellä. Murresanoja en käytä. Olen tuttujen kanssa epäillyt, että tämä johtuu siitä kun en "kuule" muiden käyttämiä sanoja. Poimin puheesta vain asian mitä toinen on kertomassa. Onko joillakin muilla myös näin?

  • ylös 8
  • alas 1

Kommentit (15)

Vierailija

Tottakai puhun eri tavalla esim lapselleni kuin asiakkaalle. En tosin kiroile kummallekkaan.

  • ylös 16
  • alas 0
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vanhempien ihmisten seurassa en kiroile ja vältän sellaista ns. "nuorisokieltä".

Muuten en tietääkseni muuta puhetyyliäni.

Vierailija

Tietääkseni en puhu eritavalla. Mutta on se aika nolon kuuloista kun joku vaihtaa puhetyyliään. Esim. vaimoni alkaa tiettyjen kavereidensa kanssa puhumaan epämääräisellä Tampereen murretta kuulostavalla tyylillä. Typerän kuuloista.

Vierailija

Puhun eri tyyliin kavereille kuin puhun vanhemmilleni/isovanhemmilleni ja asiakkaille heitäkin asiallisemmin. Puhun myös lapsille pehmeämmällä äänensävyllä kuin muille.

Kavereille voi puhua vähän roisimmin ja erilaisia juttuja. Isoäidille ei välttämättä halua kertoa miten iso d viikonlopun pokalla oli. :D

Vierailija

Lisään vielä että puolisoni vaihtaa rajusti puhetyyliään kun puhuu minulle. Itsehän en tätä huomaa. Puhuu rauhallisesti ja käyttää vähemmän murretta, näin on kertonut tekevänsä. Kavereiden seurassa puhuu kovalla äänellä, kiroilee enemmän ja puheessa kuuluu murre vahvasti. Eipä sitä pystyisikään juttelemaan jos toinen puhuu kovaa ja nopeasti ja toinen hiljaa ja hitaasti. Ap

Vierailija

Jonkin verran. Mitä vierastavampi olen tietyn ihmisen seurassa, sitä "hienommin" yritän puhua. Yritän enemmän kuulostaa naiselta silloin. Läheisten kanssa taas ääni on paljon matalampi. Joskus ihan hirvittää, että kuulostanko mieheltä.

Jos yritän vaikuttaa rennolta kohdatessani jonkun uuden tyypin, saattaa lipsua jotain murretta, mitä en normaalisti puhu.

Vierailija

aina kun aktiivimallin innoittama puhelinmyyjä soittaa, niin muutun tahtomattani kirkuvaksi hirviöksi

Vierailija

Ilmeisesti kärsin jonkinlaisesta persoonallisuushäiriöstä, koska alan kopioimaan toisen puhe- ja käyttäytymistyyliä. Ei vissiin omaa persoonaa löydy niin joutuu käyttää muiden.

Vierailija

Minusta se on täysin luonnollista, että puhetyyli muuttuu sen mukaan kenelle puhuu. Puhun töissä alaisilleni ihan eri tavoin, kuin vaikka kotona miehelleni. Tai kun heitän naapurin kanssa kohteliasta liibalaabaa verrattuna siihen kuinka siskoni kanssa puramme yhdessä päivän tapahtumia.

Vierailija

Työpaikalla olen rennompi ja humoristisempi toisten samanlaisten kanssa kuin tiukkapipojen ja se vaikuttaa tottakai puhetyyliin ja muuhunkin käytökseen.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minusta se on täysin luonnollista, että puhetyyli muuttuu sen mukaan kenelle puhuu. Puhun töissä alaisilleni ihan eri tavoin, kuin vaikka kotona miehelleni. Tai kun heitän naapurin kanssa kohteliasta liibalaabaa verrattuna siihen kuinka siskoni kanssa puramme yhdessä päivän tapahtumia.

Niinhän suurimmalle osalle ihmisistä käy, halutaan tiedostomattomasti puhua samalla tavalla kuin toinen ettei keskustelu ole epätasapainoinen.  Normaalia kuulla miten toiset puhuvat. Epänormaalia olla kuuro muiden käyttämiä sanoja kohtaan. Ap

Vierailija

Minua ahdisti aikoinaan ekalla työpaikalla kun oli niin erilaisia porukoita, toiset olivat koulutettuja humanisteja, osa näistä sympaattisia mielestäni, osa ei. Sitten oli aika tympeä naisporukka, jolla ei esim. ollut mitään estoja rääviä työkavereiden asioita. Sitten oli mukavia peruskoulun käyneitä ihmisiä, joiden kanssa aina mietin mitä vitsejä uskaltaa heittää kun omissa piireissäni sekä työpaikan koulutettujen kanssa olin tottunut tiettyyn verbaaliseen, ironiseen kommentointiin joka ilmeisesti meni ohi muilta. En halunnut olla leuhka, mutten vaikuttaa tyhmältäkään, halusin luoda pätevän vaikutelman ketään loukkaamatta. 

Tämä oli 90-luvulla jolla koulutustaso yleensä oli matalampi. Tunsin itseni kameleontiksi kävellessäni  toimiston toisesta päästä toiseen ihmisiä moikkaillessani. Joskus kun juttelin X:n kanssa henkeviä, tuli Y huoneeseen ja tuli olo että olin jäänyt kiinni, pettänyt Y:n jonka kanssa olin koettanut luoda vain ystävällistä suhdetta ja downplayannut meidän koulutuseroa. Lopulta kehitin työuupumuksen, uskon että paljonkin tämän stressin takia. 

Vierailija

Toinen kameleontti tässä! Se on kyllä kamalaa. Miksi toiset osaavat olla niitä omia itsejään mutten minä?

Vierailija

Kyllä. Se on ihmiselle luontaista, että valitsee puhetavan sen mukaan, kuka on keskustelukumppanina. Ihmisellä on vikaa päässä, jos ei kykene tähän vaan puhuu ihan samalla tavalla lapselle, vanhukselle, työkaverille jne.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla