Yllättäen raskaana, en tiedä miten tulen selviämään
Sain juuri tietää olevani raskaana jo 13.viikolla. Tilanne tulevaa vauvaa ajatellen on todella huono ja sekava. Asun mieheni kanssa tämän kotimaassa ulkomailla, minulla on täällä työ toukokuuhun asti, jonka tosin joudun jättämään sen vaarallisuuden vuoksi piakkoin. Miehellä vakityö ja taloudellisesti tulemme juuri ja juuri toimeen, sillä olemme hiljattain ostaneet täältä hieman riskillä asunnon, johon meni kaikki säästöt ja yllättäviä kuluja tuntuu tulevan koko ajan.
Asuinmaassamme ei ole minkäänlaisia äitiys- tai isyysavustuksia. Isyysloman pituus on yksi päivä!
Raskauksen ultrannut lääkäri teki selväksi että näillä viikoilla (13+5) ei enää keskeytystä sosiaalisista syistä saa, enkä siihen kyllä varmaan edes pystyisi.
Totuus on kuitenkin että emme tule selviämään taloudellisesti mitenkään. Työsopimukseni päätyttyä en edes saa täältä ilmaista terveydenhuoltoa. Asuntoa ei voi nyt myydä tai maan lakien mukaan edes vuokrata eteenpäin ensimmäiseen kahteen vuoteen.
Myöskään henkisesti en ole mitenkään valmistautunut vanhemmuuteen tai edes siitä koskaan unelmoinut.
Mies ottaa asian rauhallisemmin, hokee että kaikki järjestyy mutta itse olen paniikissa.
Mitä ihmettä nyt?
Onko täällä yllätysvauvan saaneita? Muita joilla talous tiukilla? Miten selvitä järkytyksestä? Mitä tekisit tilanteessani?
Olet raskaana 14. viikolla.