Onko outoa jos ei ollut murrosikää? Siis henkistä! Itellä ei ollu ikinä tarvetta kapinoida tms

Ei ole outoa. Ei minullakaan ollut "kunnon" räiskyvää murkkuikää tai lähimmillä ystävilläni, sellaista pikku ajoittaista jurotusta maksimissaan. Ja eipä näkynyt näiden ystävien nyt nuorilla aikuisilla lapsillakaan olleen, ja omatkin teinit hyvin säyseitä toistaiseksi ainakin. Tottakai nyt pientä urputusta näkyvissä.

Juuri näin, kun ei ole syytä kapinoida vaan perhe on ns. hyvä, rakastava ja keskusteleva niin miksi kapinoida. Myös tupakkaa ja alkoholia aikoinani maistellut ihan uteliaisuutta, ja toki punaviini maistuu edelleen,  kohtuudella tietenkin ;) Itsenäistyin ja erillistyin vanhemmistakin myöhemmin, päälle parikymppisenä, mutta ei siinäkään ollut suurta draamaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole outoa. Ei minullakaan ollut "kunnon" räiskyvää murkkuikää tai lähimmillä ystävilläni, sellaista pikku ajoittaista jurotusta maksimissaan. Ja eipä näkynyt näiden ystävien nyt nuorilla aikuisilla lapsillakaan olleen, ja omatkin teinit hyvin säyseitä toistaiseksi ainakin. Tottakai nyt pientä urputusta näkyvissä.

Juuri näin, kun ei ole syytä kapinoida vaan perhe on ns. hyvä, rakastava ja keskusteleva niin miksi kapinoida. Myös tupakkaa ja alkoholia aikoinani maistellut ihan uteliaisuutta, ja toki punaviini maistuu edelleen,  kohtuudella tietenkin ;) Itsenäistyin ja erillistyin vanhemmistakin myöhemmin, päälle parikymppisenä, mutta ei siinäkään ollut suurta draamaa.

Tämä on aika oleellinen juttu. Jos vanhempien perustelu johonkin teinin elämää koskevaan asiaan on "koska minä niin sanon", varmasti teini kapinoi, jos kokee vanhempiensa näkemyksen vääräksi, epäoikeudenmukaiseksi tai perusteettomaksi. Jos taas asioista keskustellaan yhdessä, sovitaan pelisäännöistä yhdessä, perustellaan asiat hyvin sekä tehdään kompromisseja, kapinoinnin tarve vähenee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä riuhtaisua siihen tarvitaan, kun on mukavat vanhemmat ja itsekin on rauhallinen, fiksu tapaus? Minä olin ensin ryhmääntymisiässä omassa "jengissä", jossa me ihan vaan juteltiin asioista. Sitten lukioikäisenä keskityin omiin harrastuksiin ja koulutehtäviin, joista sain paljon iloa elämään. Harrastuksetkin olivat aika lailla kotona olemiseen liittyviä: käsityöt, lukeminen ja soittaminen.

Kuulostat luonteeltasi aika tasapaksulta ihmiseltä. Et ole varmaan koskaan elämässäsi revittänyt yhtään mitään, et tehnyt koskaan mitään moraalisesti arveluttavaa, jota muistella jälkeenpäin. Elämäsi on tasapaksua utuista höttöä, virkkaat sukkia vuodesta toiseen ja kun toiset on jossain ulkona vaikka festareilla niin sinä soitat viulua kotonasi yksin ja nautit siitä.

Pääasia tietenkin, että koet elämäsi mukavaksi, mutta sinussa ei vain ole tuon kertomuksen perusteella lainkaan särmää.

:DDDDDDDDDDD Olen asunut kuudessa eri maassa ja kokenut ja nähnyt yhtä sun toista. - Joo, virkannutkin olen toki.

Nyt lähdettiin sitten brassailemaan ulkomaanmatkoilla. Pariisissa on varmasti nättiä tai jossain muussa kulttuurikohteessa. Monessako museossa kävit?

Kuules nyt. En ole lainaamasi kirjoittaja, mutta pakko tarttua tähän. Hän kirjoitti asumisesta ulkomailla, ei matkoista. Ja kun ensin tulet itse vittuilemaan tosi typerällä tyylillä, on vielä idioottimaisempaa vielä jatkovänkyttää vastaan jostain itse tekaisemastasi aiheesta. Ymmärtänet, että tuo sun vittuilu ja väninä kertoo tasan susta itsestäsi, ei kenestäkään muusta. Ehkä sulla on vielä murrosikä kesken? ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä riuhtaisua siihen tarvitaan, kun on mukavat vanhemmat ja itsekin on rauhallinen, fiksu tapaus? Minä olin ensin ryhmääntymisiässä omassa "jengissä", jossa me ihan vaan juteltiin asioista. Sitten lukioikäisenä keskityin omiin harrastuksiin ja koulutehtäviin, joista sain paljon iloa elämään. Harrastuksetkin olivat aika lailla kotona olemiseen liittyviä: käsityöt, lukeminen ja soittaminen.

Jos on vapaan kasvatuksen tulos, eikä ole mitän rajoja ollutkaan, niin eihän silloin tietenkään ole mitään mitä vastaan kapinoida. Onneksi olit kiltti luonteeltasi, vähän suuremmalla temperamentilla varustettu päätyy tuossa tilanteessa kapinoimaan yhteiskunnan sääntöjä vastaan ja siinä taas ei hyvä heilu.

Mitä? Vapaa kasvatus, kun ihminen osaa käyttäytyä. Eikö se ole tavoite? Ei ole mitään mitä vastaan kapinoida? Tarkoitatko että hyvin käyttäytyvää pitää kovasti kasvattaa, että hänellä on jotain mitä vastaan kapinoida?

En tietenkään tarkoita mitään tollaista, hyvähän se on, että kyseinen ihminen on luonteeltaan niin kiltti ettei ole tehnyt mitään. Totesin, että vastaava kasvatus ei toimi kaikille, nyt oli onni onnettomuudessa kyllä.

Tai fiksut vanhemmat, jotka tuntevat lapsensa. Mulla oli aika vapaa lapsuus, koska olen luonteeltani harkitseva ja itsenäinen, eikä vanhemmillta ollut täten syytä olla jatkuvasti rajoittamassa ja valvomassa tekemisiäni. Toki ylilyöntejä sattui, onhan kyse kuitenkin lapsesta, joka vasta oppii, mutta noin ylipäätään selvittiin teini-iästäkin ilman mitään tappeluja tai merkittävää kapinointia. Toista oli sitten siskoni kohdalla, jolle murrosikä tuli ryminällä. Sisko on muutenkin vähän huithapelimpi ja siskolla ja vanhemmilla meni sukset ristiin useinkin. Nykyään siskolla on läheisemmät välit vanhempiin kuin mulla.

Mulla oli helppo murrosikä, mutta ihan järkyttävä kolmenkympin kriisi.

Mikä murrosikä ! Meillä oli aina perheessä niin vaikeeta, ja vanhemmilla sen verran isoja huolia kokoajan, että ymmärsin olla ilman murrosikää.

Nuoruus meni lähinnä pärjätessä siten, että vanhempien tarttenu minusta huolehtia.

Kun teineillä on tekemistä, ei murrosikää ole olemassakaan. 

Murrosikä on keksitty vasta -70 luvulla.

Itse olen sitä mieltä, että tuohon teini-iän tunnemyrskyilyyn vaikuttaa melko paljon myös hormonit. Ja hormonit vaikuttaa eri tavalla eri ihmisiin. Itse olin todella hyväntuulinen ja nauravainen lapsi, minusta ei meinaa löytää edes kuvaa jossa en hymyilisi leveästi, vaikka sisaruksistani sellaisia on. Ikävuodet 12-17 olin kuitenkin ajan ärtynyt ja räjähdysherkkä selittämättömästä syystä. Tietysti oli hyviä ja onnellisiakin hetkiä, mutta koko ajan oli omituinen ahdistus ja epämukavuuden tunne taustalla, vähän niin kuin nyt aikuisena olisi koko ajan pahimmat henkiset pms-oireet ja paha univelka päällä. En tiedä mihin sitä epämukavuutta oikein vertaisi, tai miten sen pukisi sanoiksi. Vähän niin kuin olisi kiristävä housunvyötärö, kylmät ja märät kengät jalassa ja kutiava ihottuma joka puolella. Noita ei siis konkreettisesti ollut (paitsi ajoittain :D), mutta samantyylinen räjähdysherkkä ja pahantuulinen olo oli koko ajan, kuin mitä aikuisella olisi tuollaisessa tilanteessa. Tuollaisessa mielentilassa on helppo teininä lietsoutua huutamaan vanhemmilleen pahimpina aikoina haistavitut kerran päivässä ja paiskomaan tavaroita sanojensa pontimeksi kun vaatii jotain, mikä kielletään. Minulla oli kyllä kotona asiat ihan hyvin, ja loistavat vanhemmat, ja olin ihan hyvin kasvatettu, vaikka sitä ei ehkä uskoisi. Suunnilleen 18-vuotiaana palauduin omaksi, hyväntuuliseksi ja aurinkoiseksi itsekseni. Hullua on, että nyt kolmekymppisenä tunnistan oman 9-vuotiaan itseni enemmän itsekseni kuin 16-vuotiaan. Mutta joka tapauksessa olen sitä mieltä, että monen teinin päänpehmenemisen, mielivaltaisuuden, raivokkuuden ja kapinoinnin takana on hirveä hormonimyrsky. Jotkut ehkä pääsevät helpommalla noiden hormonien kanssa.