Onko outoa jos ei ollut murrosikää? Siis henkistä! Itellä ei ollu ikinä tarvetta kapinoida tms

Olet ap jotenkin jälkeenjäänyt.

Vierailija kirjoitti:

Mitä riuhtaisua siihen tarvitaan, kun on mukavat vanhemmat ja itsekin on rauhallinen, fiksu tapaus? Minä olin ensin ryhmääntymisiässä omassa "jengissä", jossa me ihan vaan juteltiin asioista. Sitten lukioikäisenä keskityin omiin harrastuksiin ja koulutehtäviin, joista sain paljon iloa elämään. Harrastuksetkin olivat aika lailla kotona olemiseen liittyviä: käsityöt, lukeminen ja soittaminen.

Kuulostat luonteeltasi aika tasapaksulta ihmiseltä. Et ole varmaan koskaan elämässäsi revittänyt yhtään mitään, et tehnyt koskaan mitään moraalisesti arveluttavaa, jota muistella jälkeenpäin. Elämäsi on tasapaksua utuista höttöä, virkkaat sukkia vuodesta toiseen ja kun toiset on jossain ulkona vaikka festareilla niin sinä soitat viulua kotonasi yksin ja nautit siitä.

Pääasia tietenkin, että koet elämäsi mukavaksi, mutta sinussa ei vain ole tuon kertomuksen perusteella lainkaan särmää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaalia. Tarkoittaa että ympäristö on osannut suhtautua murrosiän muutoksiin oikein

Ei, murrosikä kuuluu ihmisen elämään aivan kuin uhmaikäkin. Ei se automaattisesti sitä tarkoita, että tavarat lentelee yms, mutta henkinen kasvu irti vanhemmista on tärkeää ihan jokaiselle ihmiselle.

Aivan. Se ei vaadi kummassakaan mitään erikoisia reaktioita. Reaktiot on vastaus ympäristön suhtautumiseen

Vierailija kirjoitti:

Murrosiässä riuhtaistaan itsensä irti lapsuudenperheestä, mutta se tarkoittaa suuresti ihan henkistä ”erottautumista omaksi minuudeksi”. Hyvässä ja tasapainoisessa kodissa palataan kyllä siihen yhteisölliseen perhe-elämään, mutta vaan vähän itsenäisempinä (eli esim. muiden perheenjäsenten mielipiteet eivät enää hetkauta niin tms).

Murrosikää eivät käy läpi näkyvästi välttämättä nuoret, jotka ovat jo joutuneet ”erkaantumaan” aiemmin vanhemmistaan, esim. hankalan avioeron vuoksi. Myöskään nuoret, jotka kokevat tarvetta ”suojella” vanhempiaan, eivät välttämättä näytä murrosikäänsä vanhemmilleen perinteiseen tyyliin. Joillakin on vaan pohdiskelevampi persoona, mutta kyllä se on lähtökohtaisesti vähän kysymyksiä herättävää, mikäli vanhemmat eiväy mitenkään huomaa murrosikää nuorellaan.

Tämä käsitys on vanhentunut. Nykyään uskotaan ettei nuoren tarvitse kapinoida näkyvästi, jos perhe osaa suhtautua muutoksiin oikein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä riuhtaisua siihen tarvitaan, kun on mukavat vanhemmat ja itsekin on rauhallinen, fiksu tapaus? Minä olin ensin ryhmääntymisiässä omassa "jengissä", jossa me ihan vaan juteltiin asioista. Sitten lukioikäisenä keskityin omiin harrastuksiin ja koulutehtäviin, joista sain paljon iloa elämään. Harrastuksetkin olivat aika lailla kotona olemiseen liittyviä: käsityöt, lukeminen ja soittaminen.

Kuulostat luonteeltasi aika tasapaksulta ihmiseltä. Et ole varmaan koskaan elämässäsi revittänyt yhtään mitään, et tehnyt koskaan mitään moraalisesti arveluttavaa, jota muistella jälkeenpäin. Elämäsi on tasapaksua utuista höttöä, virkkaat sukkia vuodesta toiseen ja kun toiset on jossain ulkona vaikka festareilla niin sinä soitat viulua kotonasi yksin ja nautit siitä.

Pääasia tietenkin, että koet elämäsi mukavaksi, mutta sinussa ei vain ole tuon kertomuksen perusteella lainkaan särmää.

:DDDDDDDDDDD Olen asunut kuudessa eri maassa ja kokenut ja nähnyt yhtä sun toista. - Joo, virkannutkin olen toki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä riuhtaisua siihen tarvitaan, kun on mukavat vanhemmat ja itsekin on rauhallinen, fiksu tapaus? Minä olin ensin ryhmääntymisiässä omassa "jengissä", jossa me ihan vaan juteltiin asioista. Sitten lukioikäisenä keskityin omiin harrastuksiin ja koulutehtäviin, joista sain paljon iloa elämään. Harrastuksetkin olivat aika lailla kotona olemiseen liittyviä: käsityöt, lukeminen ja soittaminen.

Kuulostat luonteeltasi aika tasapaksulta ihmiseltä. Et ole varmaan koskaan elämässäsi revittänyt yhtään mitään, et tehnyt koskaan mitään moraalisesti arveluttavaa, jota muistella jälkeenpäin. Elämäsi on tasapaksua utuista höttöä, virkkaat sukkia vuodesta toiseen ja kun toiset on jossain ulkona vaikka festareilla niin sinä soitat viulua kotonasi yksin ja nautit siitä.

Pääasia tietenkin, että koet elämäsi mukavaksi, mutta sinussa ei vain ole tuon kertomuksen perusteella lainkaan särmää.

En ole tuo aiempi kirjoittaja, mutta tunnistan itseni hyvin tuosta kuvauksestasi. Olen luonteeltani rauhallinen, viihdyn hyvin kotona enkä ole koskaan edes kaivannut mitään festareita tai muuta revittelyä. Ulkomaillakin mulle riittää reittelyksi nähtävyyksien  katsominen, hyvä ruoka, aurinko jne. Enkä todellakaan ole mikään temperamenttinen draamaqueen, jonka elämä on yhtä tunteiden vuoristorataa. Rehellisesti sanottuna olen aika tylsä ihminen. Mutta mulla on onneksi samanalisia tylsiä rakkaita ihmisiä ympärilläni ja sen vuoksi olen hyvin tyytyväinen elämääni. Mulle olisi kauhistus, jos lähipiirissäni olisi jotain temperamenttisia yksilöitä, joiden kanssa olisi jatkuvaa konfliktia milloin mistäkin. 

Minä en uskaltanut kapinoida, väkivaltainen isä ja henkisesti tasapainoton äiti. Kun täytin 18v pakkasin kamat ja häivyin, enkä ole taakse katsellut.

Sukulaisten kautta välillä kuulen, kuinka vanhemmat niin kaipaavat ja ihmettelevät mistä olen vihainen. Niin, mistäköhän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä riuhtaisua siihen tarvitaan, kun on mukavat vanhemmat ja itsekin on rauhallinen, fiksu tapaus? Minä olin ensin ryhmääntymisiässä omassa "jengissä", jossa me ihan vaan juteltiin asioista. Sitten lukioikäisenä keskityin omiin harrastuksiin ja koulutehtäviin, joista sain paljon iloa elämään. Harrastuksetkin olivat aika lailla kotona olemiseen liittyviä: käsityöt, lukeminen ja soittaminen.

Kuulostat luonteeltasi aika tasapaksulta ihmiseltä. Et ole varmaan koskaan elämässäsi revittänyt yhtään mitään, et tehnyt koskaan mitään moraalisesti arveluttavaa, jota muistella jälkeenpäin. Elämäsi on tasapaksua utuista höttöä, virkkaat sukkia vuodesta toiseen ja kun toiset on jossain ulkona vaikka festareilla niin sinä soitat viulua kotonasi yksin ja nautit siitä.

Pääasia tietenkin, että koet elämäsi mukavaksi, mutta sinussa ei vain ole tuon kertomuksen perusteella lainkaan särmää.

:DDDDDDDDDDD Olen asunut kuudessa eri maassa ja kokenut ja nähnyt yhtä sun toista. - Joo, virkannutkin olen toki.

Nyt lähdettiin sitten brassailemaan ulkomaanmatkoilla. Pariisissa on varmasti nättiä tai jossain muussa kulttuurikohteessa. Monessako museossa kävit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä riuhtaisua siihen tarvitaan, kun on mukavat vanhemmat ja itsekin on rauhallinen, fiksu tapaus? Minä olin ensin ryhmääntymisiässä omassa "jengissä", jossa me ihan vaan juteltiin asioista. Sitten lukioikäisenä keskityin omiin harrastuksiin ja koulutehtäviin, joista sain paljon iloa elämään. Harrastuksetkin olivat aika lailla kotona olemiseen liittyviä: käsityöt, lukeminen ja soittaminen.

Jos on vapaan kasvatuksen tulos, eikä ole mitän rajoja ollutkaan, niin eihän silloin tietenkään ole mitään mitä vastaan kapinoida. Onneksi olit kiltti luonteeltasi, vähän suuremmalla temperamentilla varustettu päätyy tuossa tilanteessa kapinoimaan yhteiskunnan sääntöjä vastaan ja siinä taas ei hyvä heilu.

Mitä? Vapaa kasvatus, kun ihminen osaa käyttäytyä. Eikö se ole tavoite? Ei ole mitään mitä vastaan kapinoida? Tarkoitatko että hyvin käyttäytyvää pitää kovasti kasvattaa, että hänellä on jotain mitä vastaan kapinoida?

Ei minulla ollut kapinavaihetta ja välit vanhempiin olivat neutraalit. En kyllä kertonut puuhistani ja salasin muutenkin asioita. Onko tuo nyt sitten murrosikää vai ei. Sen muistan että kiinnostus porukalla peuhaamiseen, seikkailukirjojen lukemiseen, pyöräilyyn päämäärättömästi ja metsissä juoksenteluun loppui kun seinään 12-13 vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä riuhtaisua siihen tarvitaan, kun on mukavat vanhemmat ja itsekin on rauhallinen, fiksu tapaus? Minä olin ensin ryhmääntymisiässä omassa "jengissä", jossa me ihan vaan juteltiin asioista. Sitten lukioikäisenä keskityin omiin harrastuksiin ja koulutehtäviin, joista sain paljon iloa elämään. Harrastuksetkin olivat aika lailla kotona olemiseen liittyviä: käsityöt, lukeminen ja soittaminen.

Jos on vapaan kasvatuksen tulos, eikä ole mitän rajoja ollutkaan, niin eihän silloin tietenkään ole mitään mitä vastaan kapinoida. Onneksi olit kiltti luonteeltasi, vähän suuremmalla temperamentilla varustettu päätyy tuossa tilanteessa kapinoimaan yhteiskunnan sääntöjä vastaan ja siinä taas ei hyvä heilu.

Mitä? Vapaa kasvatus, kun ihminen osaa käyttäytyä. Eikö se ole tavoite? Ei ole mitään mitä vastaan kapinoida? Tarkoitatko että hyvin käyttäytyvää pitää kovasti kasvattaa, että hänellä on jotain mitä vastaan kapinoida?

En tietenkään tarkoita mitään tollaista, hyvähän se on, että kyseinen ihminen on luonteeltaan niin kiltti ettei ole tehnyt mitään. Totesin, että vastaava kasvatus ei toimi kaikille, nyt oli onni onnettomuudessa kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä riuhtaisua siihen tarvitaan, kun on mukavat vanhemmat ja itsekin on rauhallinen, fiksu tapaus? Minä olin ensin ryhmääntymisiässä omassa "jengissä", jossa me ihan vaan juteltiin asioista. Sitten lukioikäisenä keskityin omiin harrastuksiin ja koulutehtäviin, joista sain paljon iloa elämään. Harrastuksetkin olivat aika lailla kotona olemiseen liittyviä: käsityöt, lukeminen ja soittaminen.

Jos on vapaan kasvatuksen tulos, eikä ole mitän rajoja ollutkaan, niin eihän silloin tietenkään ole mitään mitä vastaan kapinoida. Onneksi olit kiltti luonteeltasi, vähän suuremmalla temperamentilla varustettu päätyy tuossa tilanteessa kapinoimaan yhteiskunnan sääntöjä vastaan ja siinä taas ei hyvä heilu.

Mitä? Vapaa kasvatus, kun ihminen osaa käyttäytyä. Eikö se ole tavoite? Ei ole mitään mitä vastaan kapinoida? Tarkoitatko että hyvin käyttäytyvää pitää kovasti kasvattaa, että hänellä on jotain mitä vastaan kapinoida?

Oletko ihan tosissasi?

Eli tavoite mielestäsi on, että kaikki ihmiset olisivat rauhallisia, maltillisia, kulttuurista kiinnostuneita kotihiiriä, jotka osaavat ilman mitään ohjausta tehdä täydellisen oikeita valintoja elämässään heti kolmevuotiaasta lähtien? Ei ole tavoitteena ainakaan minulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä riuhtaisua siihen tarvitaan, kun on mukavat vanhemmat ja itsekin on rauhallinen, fiksu tapaus? Minä olin ensin ryhmääntymisiässä omassa "jengissä", jossa me ihan vaan juteltiin asioista. Sitten lukioikäisenä keskityin omiin harrastuksiin ja koulutehtäviin, joista sain paljon iloa elämään. Harrastuksetkin olivat aika lailla kotona olemiseen liittyviä: käsityöt, lukeminen ja soittaminen.

Jos on vapaan kasvatuksen tulos, eikä ole mitän rajoja ollutkaan, niin eihän silloin tietenkään ole mitään mitä vastaan kapinoida. Onneksi olit kiltti luonteeltasi, vähän suuremmalla temperamentilla varustettu päätyy tuossa tilanteessa kapinoimaan yhteiskunnan sääntöjä vastaan ja siinä taas ei hyvä heilu.

Mitä? Vapaa kasvatus, kun ihminen osaa käyttäytyä. Eikö se ole tavoite? Ei ole mitään mitä vastaan kapinoida? Tarkoitatko että hyvin käyttäytyvää pitää kovasti kasvattaa, että hänellä on jotain mitä vastaan kapinoida?

Oletko ihan tosissasi?

Eli tavoite mielestäsi on, että kaikki ihmiset olisivat rauhallisia, maltillisia, kulttuurista kiinnostuneita kotihiiriä, jotka osaavat ilman mitään ohjausta tehdä täydellisen oikeita valintoja elämässään heti kolmevuotiaasta lähtien? Ei ole tavoitteena ainakaan minulla.

Ei kai tuossa niin lue? Vaan hämmästystä taas vapaan kasvatuksen tulkinnasta.

Mikä sinusta on tavoite ellei mukava ja sopuisa elämä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä riuhtaisua siihen tarvitaan, kun on mukavat vanhemmat ja itsekin on rauhallinen, fiksu tapaus? Minä olin ensin ryhmääntymisiässä omassa "jengissä", jossa me ihan vaan juteltiin asioista. Sitten lukioikäisenä keskityin omiin harrastuksiin ja koulutehtäviin, joista sain paljon iloa elämään. Harrastuksetkin olivat aika lailla kotona olemiseen liittyviä: käsityöt, lukeminen ja soittaminen.

Jos on vapaan kasvatuksen tulos, eikä ole mitän rajoja ollutkaan, niin eihän silloin tietenkään ole mitään mitä vastaan kapinoida. Onneksi olit kiltti luonteeltasi, vähän suuremmalla temperamentilla varustettu päätyy tuossa tilanteessa kapinoimaan yhteiskunnan sääntöjä vastaan ja siinä taas ei hyvä heilu.

Mitä? Vapaa kasvatus, kun ihminen osaa käyttäytyä. Eikö se ole tavoite? Ei ole mitään mitä vastaan kapinoida? Tarkoitatko että hyvin käyttäytyvää pitää kovasti kasvattaa, että hänellä on jotain mitä vastaan kapinoida?

En tietenkään tarkoita mitään tollaista, hyvähän se on, että kyseinen ihminen on luonteeltaan niin kiltti ettei ole tehnyt mitään. Totesin, että vastaava kasvatus ei toimi kaikille, nyt oli onni onnettomuudessa kyllä.

Eli KASVATUS, jota vastaan on pakko kapinoida...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Murrosiässä riuhtaistaan itsensä irti lapsuudenperheestä, mutta se tarkoittaa suuresti ihan henkistä ”erottautumista omaksi minuudeksi”. Hyvässä ja tasapainoisessa kodissa palataan kyllä siihen yhteisölliseen perhe-elämään, mutta vaan vähän itsenäisempinä (eli esim. muiden perheenjäsenten mielipiteet eivät enää hetkauta niin tms).

Murrosikää eivät käy läpi näkyvästi välttämättä nuoret, jotka ovat jo joutuneet ”erkaantumaan” aiemmin vanhemmistaan, esim. hankalan avioeron vuoksi. Myöskään nuoret, jotka kokevat tarvetta ”suojella” vanhempiaan, eivät välttämättä näytä murrosikäänsä vanhemmilleen perinteiseen tyyliin. Joillakin on vaan pohdiskelevampi persoona, mutta kyllä se on lähtökohtaisesti vähän kysymyksiä herättävää, mikäli vanhemmat eiväy mitenkään huomaa murrosikää nuorellaan.

Tämä käsitys on vanhentunut. Nykyään uskotaan ettei nuoren tarvitse kapinoida näkyvästi, jos perhe osaa suhtautua muutoksiin oikein.

En ottanut kantaa siihen, kuinka voimakkaasti se kapinointi tapahtuu. Ei sen tarvitse olla mitään astioiden paiskomista. Sanoin, että jos vanhemmat eivät oikeasti huomaa millään lailla, että murrosikä on ollut, niin se on kysymyksiä herättävää.

Ei mullakaan varmaan monen mielestä ole ollut sellaista "kapinallista" murrosikää, mutta kun kaikilla se kapina on vähän erilaista. Jonkun ihmisen/perheen mittakaavassa pienikin vanhemmille vastaanpaneminen jossakin toisten ihmisten mielestä ihan normaalissa jutussa voi olla iso asia, kaikki ollaan niin eriluontoisia. Kaikkien kapinavaiheeseen ei kuulu kahden sentin levyiset kajalit, naama täynnä luvattomia lävistyksiä tai karkaaminen viisi vuotta vanhemman poikaystävän mukaan.

Mäkin kyllä koin vielä yläasteella, että ei mulla ollut sellaista murrosikää. Mutta sitten se vanhemmista erkaantumisen ja pienten yhteenottojen aikakausi koitti lukiossa, jolloin kuulin isänikin puhuvan, että nytkö sille se murrosikä iski.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä riuhtaisua siihen tarvitaan, kun on mukavat vanhemmat ja itsekin on rauhallinen, fiksu tapaus? Minä olin ensin ryhmääntymisiässä omassa "jengissä", jossa me ihan vaan juteltiin asioista. Sitten lukioikäisenä keskityin omiin harrastuksiin ja koulutehtäviin, joista sain paljon iloa elämään. Harrastuksetkin olivat aika lailla kotona olemiseen liittyviä: käsityöt, lukeminen ja soittaminen.

Jos on vapaan kasvatuksen tulos, eikä ole mitän rajoja ollutkaan, niin eihän silloin tietenkään ole mitään mitä vastaan kapinoida. Onneksi olit kiltti luonteeltasi, vähän suuremmalla temperamentilla varustettu päätyy tuossa tilanteessa kapinoimaan yhteiskunnan sääntöjä vastaan ja siinä taas ei hyvä heilu.

Mitä? Vapaa kasvatus, kun ihminen osaa käyttäytyä. Eikö se ole tavoite? Ei ole mitään mitä vastaan kapinoida? Tarkoitatko että hyvin käyttäytyvää pitää kovasti kasvattaa, että hänellä on jotain mitä vastaan kapinoida?

Oletko ihan tosissasi?

Eli tavoite mielestäsi on, että kaikki ihmiset olisivat rauhallisia, maltillisia, kulttuurista kiinnostuneita kotihiiriä, jotka osaavat ilman mitään ohjausta tehdä täydellisen oikeita valintoja elämässään heti kolmevuotiaasta lähtien? Ei ole tavoitteena ainakaan minulla.

Koska maailma on nähtävästi mustavalkoinen, kerro nyt sitten ihmeessä mitkä sinulla ovat tavoitteena?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä riuhtaisua siihen tarvitaan, kun on mukavat vanhemmat ja itsekin on rauhallinen, fiksu tapaus? Minä olin ensin ryhmääntymisiässä omassa "jengissä", jossa me ihan vaan juteltiin asioista. Sitten lukioikäisenä keskityin omiin harrastuksiin ja koulutehtäviin, joista sain paljon iloa elämään. Harrastuksetkin olivat aika lailla kotona olemiseen liittyviä: käsityöt, lukeminen ja soittaminen.

Kuulostat luonteeltasi aika tasapaksulta ihmiseltä. Et ole varmaan koskaan elämässäsi revittänyt yhtään mitään, et tehnyt koskaan mitään moraalisesti arveluttavaa, jota muistella jälkeenpäin. Elämäsi on tasapaksua utuista höttöä, virkkaat sukkia vuodesta toiseen ja kun toiset on jossain ulkona vaikka festareilla niin sinä soitat viulua kotonasi yksin ja nautit siitä.

Pääasia tietenkin, että koet elämäsi mukavaksi, mutta sinussa ei vain ole tuon kertomuksen perusteella lainkaan särmää.

:DDDDDDDDDDD Olen asunut kuudessa eri maassa ja kokenut ja nähnyt yhtä sun toista. - Joo, virkannutkin olen toki.

Nyt lähdettiin sitten brassailemaan ulkomaanmatkoilla. Pariisissa on varmasti nättiä tai jossain muussa kulttuurikohteessa. Monessako museossa kävit?

Kyllähän minä tietysti matkustanut olen, kun on koti Suomessa ja ulkomailla aina kummassakin ollut, mutta tarkoitin sitä, että olen _asunut_ ulkomailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä riuhtaisua siihen tarvitaan, kun on mukavat vanhemmat ja itsekin on rauhallinen, fiksu tapaus? Minä olin ensin ryhmääntymisiässä omassa "jengissä", jossa me ihan vaan juteltiin asioista. Sitten lukioikäisenä keskityin omiin harrastuksiin ja koulutehtäviin, joista sain paljon iloa elämään. Harrastuksetkin olivat aika lailla kotona olemiseen liittyviä: käsityöt, lukeminen ja soittaminen.

Jos on vapaan kasvatuksen tulos, eikä ole mitän rajoja ollutkaan, niin eihän silloin tietenkään ole mitään mitä vastaan kapinoida. Onneksi olit kiltti luonteeltasi, vähän suuremmalla temperamentilla varustettu päätyy tuossa tilanteessa kapinoimaan yhteiskunnan sääntöjä vastaan ja siinä taas ei hyvä heilu.

Eivät vanhempani kannattaneet vapaata kasvatusta, mutta olin neljästä sisaruksesta nuorin, ja vanhemmat olivat jo tottuneet siihen, miltä se tuntuu, kun lapset kasvavat kohti omaa elämäänsä. - Minulla oli aina lukurauha ja sopuisa koti. Äitini ei ollut itse aikanaan voinut opiskella ja siksi osasi kannustaa juuri minun laistani nuorta. En halunnut nuorena seurustella enkä bilettää. Käytän nykyisinkin alkoholia varsin maltillisesti. Opiskelusta oli minulle paljon hyötyä ja iloa. Opiskelen edelleen. :)

Jaa-a, itse olin kuulemma helppo lapsi enkä kapinoinut myöskään murrosiässä.  En nähnyt siihen oikein syytä.  Puoliso samanlainen.  Yhteinen lapsi on ollut välillä hyvinkin voimakastahtoinen mutta myös älykäs ja kun häneen on suhtautunut asiallisesti, asiat selittäen, ilman sturm und drangia on päästy aikuisikään asti.  Sittemmin lapsikin menestynyt loistavasti myös korkeakoulussa ja yrittäjänä.

Ihmisten arvot ja arvostukset vaihtelevat laidasta toiseen.  Jotenkin tuntuu hassulta olettaa että kaikkien pitäisi seurata jotain (hyvinkin freudilaiselta haiskahtavaa) yleistä kehitysteoriaa, johon automaattisesti kuuluisi kapinointi.  Ikään kuin ihmisten välillä ei olisi mitään geeneistä, perhedynamiikasta tai vaikka koko kulttuurista nousevia yksilö/ryhmäeroja.