Onko liikaa, jos juo 0,7 L viinapullon pari kertaa viikossa?
Minä en siis juo vaan mieheni. Perjantaisin hän tulee minua aikaisemmin kotiin ja iltaan mennessä on Tapio-viinapullo tyhjentynyt. Seuraavana päivänä käy taas Alkossa hakemassa samanlaisen pullon. Joskus juo keskiviikkoisinkin puolikkaan pullon. Juomisesta ei ole tullut mitään haittaa. Juo vain autotallissa yksinään ja kuuntelee musiikkia. Tätä on kestänyt jo 6 vuotta.
Kommentit (272)
Elin vuosia parisuhteessa alkoholistin ja lopulta narkomaanin kanssa. Kaikki alkoi arkitissuttelusta. Ensiksi pari olutta iltaisin. Sitten neljä ja lopulta kuusi ja kahdeksan. Kirkkaat tuli jossain vaiheessa kuvioihin. Kävi katkolla ja lääkärit antoi pillereitä. Niitä pillereitä ja viinaa lähinnä, mutta ihan huumeitakin alkoi menemään kuten kannabista ja amfetamiinia. Vuosia katsoin sitä elämää ja yritin olla tukena. Rahaa paloi ja lopulta kiitti kaikesta hirttäytymällä. Tosin saattoi joutua hirtetyksikin, en tiedä. Siinä se roikkui pihalla omenapuusta kun tulin kotiin. Mitään viestiä ei jättänyt.
Meillä mies on käynyt läpi useita hoitojaksoja alkoholiongelmien vuoksi. Nykyään ollaan luovuttu toivosta ja muutaman kerran vuodessa mies vetää putken. Juo käytännössä 2-3 viikkoa ja menee sen jälkeen psykiatriseen sairaalaan hoidettavaksi. Ei tunne enää juomaputken lopussa mitään tunteita. Yrittänyt itsemurhaakin ajamalla kallioseinämää päin autolla. Vakuutusyhtiö ei korvannut autoa. Poliisi vei aseet jo vuosia sitten ja hyvä niin.
Joillekin miehille tuo voi sopiakin, että menee vapaaehtoisesti hoitoon, mutta ei meillä. Mies ei lähtenyt kuin poliisien ja ensihoitajien pakottamana ja suoraan pakkohoitoon. Oli ottanut känniputken lopuksi 9 ja 11 vuotiaita tyttäriämme hiuksista kiinni ja lyönyt päät yhteen, koska nämä olivat hänen mielestään melunneet. Tappeli myös pannuhuoneessa jonkun viinapirun kanssa. Oli hirveää katsoa miltä näyttää juoppohulluus.
Selvästikään moni ei ymmärrä millaista on elää väkivaltaisen alkoholistin kanssa. Minäkin olin lukuisia kertoja turvakodissa ja vasta sitten kun löysin Jeesuksen, uskalsin erota miehestä. Mieheni heitti minut 7. kerroksesta parvekkeelta alas. Onnekseni ja ehkä myös Jeesuksen ansiosta alla oli lumikasa.
Juominen alkaa salakavalasti. En tajunnut itsekään sen olevan ongelma kunnes lapsemme kertoi isän ottavan kaikki viikkorahat takaisin ja ostavansa kaljaa niillä. Juomista kesti vuodesta 1992 aina vuoteen 2008 asti. Olisi jatkunut pitempäänkin mutta laitoin kaikki keittiöveitset siistiin riviin hänen rintaansa.
Ensikertalaisena vapauduin 4,8 vuoden jälkeen.
En lukenut kaikkia kommentteja, mutta jos mies hoitaa työnsä, perheensä ja parisuhteensa moitteetta niin enpä näkisi että on yhtään liikaa. Toki jos tuosta on haittaa perhe-elämään niin keskustelupöytään mars.
Toimin kampaajana ja aamu lähtee käyntiin kahvilla. Sekaan laitan jaloviinaa ja maitoa. Alkoholi saa minusta sosiaalisen. Minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. Se on ihan diagnosoitu.
Itse en oikeasti osaa sitä niin hyvin arvioida paljonko juon, kun harrastan tuota valkkarin laimentamista jäillä ja vedellä. No nyt joku varmaan ihmettelee, että miksi laimennan. Ihan siksi, etten heiluisi humalassa, koska jos joisin viinin sellaisenaan, niin varmasti olisin todella kännissä.
Ennen join koko ajan. Nykyään otan vain "aamustartin" ja seuraavaksi työpäivän jälkeen kotona rentouttavan paukun. Pitkin päivää ja iltaa juon laimennettua valkkaria.
Epäilen minulla olevan alkoholiongelma. Nyt kun rehellisesti kerroin tämän, voin kertoa viinan lisäksi käyttäväni rauhoittavia. Välillä otan pillerikännejä.
Kotona meillä on 3 kouluikäistä lasta. Mies ei tiedä touhuistani mitään.
Vasta sitten on alkoholisti jos ei pysty olemaan viikkoa ilman viinaa. Kaksi pulloa viinaa viikossa ei ole aikuiselle miehelle kuin kohtuullista käyttöä, jos siitä ei tule liian humalaan.
Pienikin tissuttelu voi käynnistää haimatulehduksen. Miehelleni kävi niin. En itse ollut silloin kotona. Naapurit kertoivat tuskan huutojen kaikuneen koko rapussa. Kuoli tehohoidosta huolimatta. Joi noin 3 olutta illassa 2 vuoden ajan.
Olen joskus hoitanut työkseni alkoholisteja. He laskevat alleen ihan surutta. Uloste on aina ripulia, ei koskaan kiinteää. Voisin väittää jokaisen noiden miesten, jotka holtittomasti ulostavat ja pissaavat olevan alkoholisteja joilla on jo todellisia ongelmia. Ihme jos työnsä pystyvät hoitamaan.
Ilmeisesti minä olen elänyt sosiaalisessa kuplassani. En tajunnutkaan että vieläkin jopa näinkin paljon tulee tällaisia viestejä kuin tässä ketjussa. Ehkä enemmän huolestuttaa että tuota pidetään jopa normaalina tai melkeinpä joistakin viesteistä välittyy tietty "ylpeys". Huh huh. Voisipa sanoa että surullista.
Aloinpa miettimään omaakin juomistani. Tänä vuonna minulla on tähän päivään mennessä mennyt puoli litraa siideriä, joka oli vielä näitä vanhan lain aikana ostettuja siidereitä. Uuden vuoden aattona meni toinen puolen litran pullo, ja jouluna 1 armanjakki (4 cl) ja puoli pulloa viiniä. Tämä on mielestäni normaalitasoa. Ei meillä mene välttämättä alkoholia ollenkaan jopa kuukausiin, silti meillä on tuhansilla euroilla alkoholia (juomatonta) kotona. Ei ne viinat/viinit/kaljat/siiderit mitenkään huutele tuolta hyllystä tai jääkaapista, vaikka ihan näkyvillä ovat kokoajan.
Meillä alkoholinkulutus on 3-4 pulloa viinaa viikossa. Tomaattikeitto on kyllä parasta krapulaan. Meillä sitä juo mies ja minä. Hiukan voi lisätä viinaa sekaan. Vuohenjuustoa, yrttivoipatonkia ja tomaattikeittoa. Ahhh!!!
En tajua mitä ihmiset kehuskelevat sillä jos eivät juurikaan juo. Minulla menee kaksi 2 litran hanapakkausta viiniä viikossa. Viikonloppuisin saatan juoda vielä snapseja. Yleensä Fernet Brancaa. Arvoisin noin puolilitraa menevän sitä viikonloppuisin. Mies juo molempina iltoina (PE ja LA) 1 L pullon sisuviinaa. Laimentaa Pommacilla. 1 litraan sekoittaa 3 litraa Pommacia.
Nyt tuli kahlattua ketju läpi. Aika samanlaisia kokemuksia minullakin on. Ajan työkseni rekkaa. Iltaisin juon tuollaisen 0,7 pullon. Aina ei mene edes koko pulloa. Töissä pidän mukana korjaussarjaa. Pari kertaa päivässä, aamuisin ja päivällä otan noin 1-2 dl viinaa ja päälle juon vita novaa. Illalla sitten kotona taas korkkaan uuden pullon. Alkoholi ei ole minulle mikään ongelma.
Mieheni on juurikin sellainen ruutupaitainen opinto-ohjaaja joita on jokaisessa ylä-asteen koulussa. Vaikuttaa todella sympaattiselta ja vastuuntuntoiselta. Todellisuudessa hän ei välitä tippaakaan oppilaista, on siis näin itse sanonut. Odottaa vain pitkin työpäivää milloin pääsee kotiin ryyppäämään. Hänellä menee varmasti litra viinaa päivässä. Juo myös työaikana tasoittavia.
Viikonloput ovat melkein aina hirveitä. Juo usein itsensä sellaiseen koomaan että olen joutunut soittamaan monesti ambulanssin kun en ole pystynyt päättelemään hengittääkö hän. Ensihoitajat ovat neuvoneet laittamaan suun eteen pienen peilin jolla näkee hengittääkö hän jos peili höyrystyy.
Lauantaina olin tehnyt ruoaksi jauhelihakastiketta ja perunoita. Yöllä oksenteli tuota jauhelihakastiketta pitkin asuntoa ja kusi alleen olohuoneen sohvalla. Luulin hänen olleen hereillä, mutta oli täydellisesti sammunut viereeni. Kusemista en olisi edes huomannut jos se ei olisi lotissut lattialle.
Niin, ja minä siis joudun viemään hänet töihin, koska hän poltti korttinsa jo vuosia sitten ensimmäisen kerran. Hänen autossaan on myös alkolukko. Puhaltamalla hän ei saisi autoaan koskaan käyntiin, koska hänellä on aina jonkin verran promilleja. Töissä juo salmiakkikossua ettei verenpaineet laske liian alas.
Krapulassa ei vaadi mitään drinkkejä vaan haluaa juoda suoraan pullosta pillillä viinaa. Toipuessaan imeskelee jääpaloja.
Mies jäi työttömäksi pari vuotta sitten. Jouduin aluksi ostamaan hänelle tupakat, viinat ja kaljat. Hän ei saanut aikaiseksi hakea edes tukia. Jossain vaiheessa sitten pidin vapaapäivän ja vein hänet kelaan. Homma alkoi rullaamaan ja nyt mies odottaa kotona kiltisti valmiin ruoan kanssa. Vaihtoi nimittäin viinalla läträämisen savuihin. Olemme sopineet hänellä olevan lupa polttaa kaksi spliffiä päivässä. Siirtyi myös kokonaan vegaaniksi. Töllää päivät pitkät koneella luontodokumentteja ja plärää ruohonjuuri -sivustoa. Joi ennen litran viinaa joka ilta.
Minäkin olen elänyt jossain kuplassa. Olen ollut huolissani, kun on juotu kolmena päivänä viikossa sen verran, ettei ulkopuolinen näkisi...
En ole koskaan kuullut alle laskemisesta tai näistä määristä.
N49
Joo. Ex-mies oli töissä eräällä bussifirmalla. Hänellä oli vaikka mitä ongelmia ja yksi niistä linkittyi vahvasti alkoholiin. Kerran tarvitsin häneltä kyytiä Helsingistä Keskisuomeen ja sattumoisin hän oli ajamassa linaa Helsinki-Rovaniemi pikana. Jossain Heinolan kohdalla tajusin hänen olevan täysin naamat ja tuolloin olimme moottoritiellä. Paahtoi täysillä menemään bussi täynnä ihmisiä. Ei kauheasti välittänyt ihmisistä.
Oma mieheni tulehdutti haimansa ja kävi melkein kuoleman porteilla, mutta Herra Jeesus toi hänet takaisin.
Tällä hetkellä mies ei juo lainkaan alkoholia, mutta käyttää kannabista säännöllisesti ja käy töissä.
Alkoholi vie hirveästi voimia toipumiseen. Nyt mies käy lenkillä, siivoaa ja on loistava isä lapsilleen.
Kiitos Jeesukselle kannabiksesta. Se voi olla portti parempaan elämään alkoholismista!
Tuntuu siltä ettei moni vain huomaa ympärillä tapahtuvia asioita. Minunkin miehellä on päihdeongelma. Ei todellakaan juo enää joka ilta. Silloin kun joi, meni tuo litra kirkasta päivässä. Joskus kaksikin litraa. Nykyään ottaa lyhyitä putkia. Sellaisia 3-6 päivän ryyppyputkia. Huumeet ovat jääneet kokonaan pois. Ennen saattoi ottaa essoja viinan kanssa. En edes tiedä kaikkea.
No kyllähän tuo alkoholin palaminen on yksilöllistä. Mutta ei se elimistölle hyväksikään ole.