Mihin lomakohteeseen olet pettynyt pahasti ja miksi?
Itse vastaan Dubain.
Kävin sielä vanhempieni kanssa muutama vuosi sitten.
Koko paikka oli kuin joku avaruuskaupunki.
Täysin keinotekoinen ja jopa sen vuoksi ahdistava.
Missään ei ollut nähtävillä mitään hienoa historiallista, vaan kaikki oli valkoistaja bling blingiä.
Lisäksi matkan jälkeen kuulin paikan järkyttävistä ihmisoikeusrikkomuksista.
Olin tuolloin alaikäinen, joten en kamalasti googletellut ko. asiaa ennen lomaa.
Muita pettymyksiä kehiin!
Kommentit (456)
Vierailija kirjoitti:
Intia, Goa. En toki odottanut mitään luksusta, mutta en tajunnut kuinka saastunut paikka se on. Intia on ekokatastrofin kourissa. Ja muutenkin Goan hipit alkoivat ottaa päähän. Tavallaan loma oli ihan rento, mutta uudestaan ei tee mieli. Erityisesti Pohjois-Goa oli kauhistus.
Intia ei jätä välinpitämättömäksi, siihen joko ihastuu tai vihastuu. Itse olen viihtynyt Goassa, joka on rikas ja edistyksellinen verrattuna muuhun Intiaan, jossa myös olen jonkun verran matkustanut. Ekokatastrofin partaalla Intia kyllä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole pahasti pettynyt mihinkään lomakohteeseeni ja niitä on paljon. Mun asenne toki onkin se, että kun reissuun lähtee, niin se on aina seikkailu. Mitä sitten jos joku basaarissa tyrkyttää tai ihmiset on tylyjä? Joka paikasta löytyy myös niitä hyviä asioita, jotka mulle jää mieleen. Kokemuksia, uusia asioita ja ihmisiä, kulttuuria. Siksi mä matkustan.
Jaa. Toiset matkustavat rentoutuakseen ja päästäkseen kauas arjen murheista. Ei siinä hirveästi tee mieli jeesustella seikkailumielestä kun on koko perheen etelänreissusta tai pariskunnan häämatkasta maksanut tuhansia ja perillä onkin aivan toista kuin matkaesitteessä oli luvattu, ranta täynnä roskia ja paikalliset yrittävät kusettaa olan takaa. Ei kaikille matkailu ole sinkkuopiskelijan äkkilähtö Berliiniin pyörimään paikallisissa hipsterbaareissa.
Mitä kalliimpi matka, sitä tarkemmin otan selvää kohteesta muualtakin kuin matkaesitteestä. Matkaesitehän on mainos ja sen tarkoitus on myydä matka. En ole sinkkuopiskelija enkä hipsteri vaan reilusti keski-ikäinen.
En ole pettynyt yhteenkään lomakohteeseen. Lomalla haluan rentoutua, päästä irti arjesta ja olla yhdessä perheen kanssa. Hyvä hotelli, aurinkoa, uimista, ruokaa ja drinksuja, kiireettömiä iltakävelyjä, joku retki, museo/raumiot ja shoppailua ym ym. Tiedän mitä lomalta haluan ja valitsen tarkasti kohteen ja ei valita mitään liian halpaa sillä halvalla harvoin saa hyvää.
Madeira.
Molemmille meistä puolison kanssa tuli olo että paikka on kerrasta nähty. Funchal ei ollut ihmeellinen, parasta antia tarjosivat vaellusreitit keskemmällä saarta.
Aah, aivan ihana ketju! Inhoan matkailua, en käy enää koskaan missään. Sukulaisten mielestä pitäisi kiertää maailmaa ja nähdä paikkoja. En usko, että kukaan sivistyy sen enempää ramppaamalla paikasta toiseen.
Olen niin onnellinen, että minulla on koti, jossa viihdyn arkena ja lomalla. Säälin ihmisiä, jotka levottomana seilaavat sinne tänne. Arki on heille vain seuraavan loman odottelua.
Malta! Ruma paikka ja paikalliset tosi tylyjä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Intia, Goa. En toki odottanut mitään luksusta, mutta en tajunnut kuinka saastunut paikka se on. Intia on ekokatastrofin kourissa. Ja muutenkin Goan hipit alkoivat ottaa päähän. Tavallaan loma oli ihan rento, mutta uudestaan ei tee mieli. Erityisesti Pohjois-Goa oli kauhistus.
Intia ei jätä välinpitämättömäksi, siihen joko ihastuu tai vihastuu. Itse olen viihtynyt Goassa, joka on rikas ja edistyksellinen verrattuna muuhun Intiaan, jossa myös olen jonkun verran matkustanut. Ekokatastrofin partaalla Intia kyllä on.
Goa rikas ja edistyksellinen...päivän parhaat naurut! Joo tiedän, että sanoit verattuna muuhun Intiaan, mutta silti.....:D
Täällä nää suomalaisten matkailijoiden yleisimmät valituksen aiheet ovat hyvin tiivistettynä:)
Sää (sille ei kukaan mahda mitään)
Likaisuus (joo, maailmalla on yleensä likaisempaa. Etenkin suurkaupungeissa ja kohteissa, jotka ovat kehitystasoltaan alempana Suomea)
Tylyt ihmiset (on niitä kuulkaa täälläkin)
Tyrkyttäminen (no ärsyttäähän se, mut on osa heidän kulttuuriaan ja yrittävät tienata sillä leipää pöytään)
Kusettaminen (totta kai ne yrittää, kun osa turisteista on niihin jo langennut)
Huono ruoka (joka paikassa ei valitettavasti ole tarjolla lihapullia)
Ei mitään nähtävää (??? silmät auki!)
Ei mitään tekemistä(??? ei lomalla tarvii)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kouvola.
Miten Kouvolaan voi pettyä?
Mulla kävi itse asiassa päinvastoin. Olin vuosien ajan kuullut Kouvolan haukkumista, ja kun vihdoin pääsin käymään siellä, ei se mielestäni siihen kaikkeen päivittelyyn nähden NIIN paha ollut. Eihän siellä paljon mitään ole, mutta eipä sitten mitään pahaakaan.
Mutta olenkin kotoisin Porista, joka on vähän vastaava kaupunki - siksi kokemus ei ehkä ollut niin shokeeraava.
Vierailija kirjoitti:
Turkki. Alanya. Ei niin edullinen kohde, kuin mainostettu, tinkiminen ei kiitos. Ja ne agressiiviset ja iholle tulevat sisäänheittäjät.
Bulgaria, Kultahietikko. Ihan kiva kohde, mutta jotenkin niin pieni. Viikko riitti.
Lempparini taasen Bulgarian Sunny Beach.
Wt- ja tt-kisan voittaja??😂🤣😅😆
Kautokeino Norjassa. Ei edes paikkaa jossa käydä syömässä.
Malesia. Kuala Lumpur ja Langawi. Tosin olin matkassa itsekeskeisen seksuaalisesti surkean miehen kanssa. Silti. Hyvää oli se, ettei missään ollut koiria.
Tromssa. Tylyä asiakaspalvelua. Kallista joka paikassa. Ei ilmaisia parkkipaikkoja. Ahtaat tiet. En mene enää.
Te jotka olette pettyneitä Venäjään: perehtykää historiaan, Neuvostoliiton peruja on se ettei olla ystävällisiä tuntemattomille. Kulttuurintuntemus!
Itse en ole pettynyt oikeastaan mihinkään. Reissaan avoimin mielin ilman odotuksia.
Vierailija kirjoitti:
Sopot, joka on Gdanskin kyljessä. Oltiin Gdanskissa lomalla ja päätettiin yhtenä päivänä käydä Sopotin rannalla, jota hehkutettiin upeaksi ja yhdeksi Euroopan parhaista hiekkarannoista. Rantavesi oli täynnä jotain mustaa (levää?) ja se haisi. Lisäksi ihmisiä oli kamalasti.
Meillä oli hotelli Gdanskin rannalla, käytännössä saman hiekkarannan äärellä. Siellä ei ollut juuri ketään, vesi oli puhdasta ja oli tosi miellyttävää. Lisäksi halvempaa kuin Sopotissa. Ei myöskään turisteja, koska jostain syystä ihmiset eivät ole tajunneet tuota paikkaa.
Aivan sama mielipide! Oli todella pieni paikka, eikä ranta mitenkään erikoinen. Oltiinnpuolet lomasta Gdanskissa (erittäin jees!) ja loppyaika Sopotissa. Ei olisi kannattanut. Tosi iso pettymys! Yks 500m katu täynnä hm yms kauppoja ja huonoja ravintoloita. Rantakatu samaa kuraa. Sopotia mainostettiin kuninkaallisten yms. varakkaiden lomakohteena jonka vuoksi uteliaisuus heräsi paikkaa kohtaan. Ei kyllä ollut tosiaan minkään väärti.
Barcelonaan. Oli tylsää, eikä juuri mitään mielenkiintoista nähtävää muihin euroopan isoihin kaupunkeihin verrattuna. Merivesi likaista. Kauhean kuuma.
Pariisi olikin järkytys. Yllättävän likaista, kiireinen ja epäystävällinen vaikutelma. Odotukset oli niin korkealla, kun sitä hehkutetaan niin "romanttisena" paikkana.
Vierailija kirjoitti:
Barcelonaan. Oli tylsää, eikä juuri mitään mielenkiintoista nähtävää muihin euroopan isoihin kaupunkeihin verrattuna. Merivesi likaista. Kauhean kuuma.
Ei mitään nähtävää ja kuumakin? :D Hei oikeesti, pysykää kotona!
Vierailija kirjoitti:
Etelä - Teneriffa. Playa de las Americas. Hotelleja hotelleja hotelleja. Ihmisiä laahustaa t-paidoissaan pitkin rantakatua, jossa turismikojut, kiinalaisten vaatekaupat ja halvat baarit peräkkäin. TYLSÄÄÄ ja jotenkin teennäistä elämää.
Jos on pakko mennä Teneriffalle, niin suositteleen Puerto de la Cruz'ia, jossa sentään jonkunlaista kerroksellista historiaa ja normaalia elämää.
se keskusta on aivan karmea, mutta Adeje noin 500m (?) on aivan ihana.
Alanya ja Antalya molemmat. Miehet käyttäytyivät liian hyökkäävästi. "You and me, disko tonight?". Näin sanoi hotellin apupoika heti ekana päivänä. Sain Alanyassa täysin vieraalta mieheltä kukkia. Juttelin kohteliaisuudesta ravintolan ulkopuolella hänen kanssaan. Ehkä 10 min. juttelun jälkeen hän halusi näyttää, missä asuu. Minä nauroin, että en tuntemattoman kanssa lähde katsomaan mitään asuntoa. Hän alkoi haukkua minua, suuttui todella rajusti. Keskustelu loppui siihen, että hän väitti minun antavan seksiä kaikille muille miehille siinä ravintolassa ja sylkäisi minua päin. Lähdin sisälle ravintolaan odottamaan, että hän varmasti on häipynyt. Antalyassa taas kaikki tyrkyttivät markkinoilla ja kojuissa tavaraa, ylihintaan tietenkin. Kerran kun en suostunut ostamaan mitään, myyjämies sanoi, että jos minulla ei ole rahaa, voin maksaa myös takahuoneessa ja ystäväni kelpaa myös. Nuori taksikuski taas ajoi Antalyassa 2 km päähän ainakin 10 km mutkan kautta. Kun sanoin, että en maksa ylimääräistä, vain lyhimmän reitin, hän ei ollut ymmärtävinään englantia.