Kysymys miehille: Onko tämä hyvä asu miesystävääni varten?
Olemme tapailleet jonkin aikaa, emmekä ole harrastaneet vielä seksiä. Ensi viikolla viikonloppuna ajattelin pyytää miehen ensimmäistä kertaa yökylään ja pukeutua johonkin ihanaan asuun. Olisiko tämä hyvä valinta?
https://m.zalando.fi/hunkemoeller-wired-demi-kaarituelliset-rintaliivit…
Olen painoindeksiltäni 21. Minulla on b-kupin rinnat.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Mä olen kyllä sitä mieltä, että iso osa tavallisista miehistä menee vähän puihin, jos nainen on pukeutunut ihan übereroottiseen asuun, kun nyt kyseessä on kuitenkin ihan ensimmäinen kerta.
Tulee miehellekin paineita ja voi olla ettei mistään tulekaan mitään.
Muistakaa, ei kaikkea tarvitse näyttää eikä tehdä ekalla kerralla.
Samaa mieltä. Ekalla kerralla miehelle riittää jo se, että hän saa koskea ja tuntea, katsominen saattaa jäädä vähemmälle tai ainakaan tuollainen ei olisi kuin hetken päällä, joten ei siitä mitään iloa olisi.
Vai suunnittelitko ap iltaa, joka on kuin suoraan jostakin romanttisesta pehmopo*noleffasta? Eli söisitte romanttisesti kynttilän valossa, joisitte samppanjaa ja viettäisitte iltaa. Illan kuluessa vetäytyisit makuuhuoneen puolelle, pukeutuisi tähän asuun ja liihottelisit miehen eteen se päälläsi.
Itsellä treffit eivät ole menneet ihan noin, vaan jossakin vaiheessa olemme miehen kanssa vain lähestyneet ja siinä ei ole enää ollut aikaa käydä vaihtamassa alle mitään pikkusievää pukinetta, vaan on menty juuri niillä mitä on ollut. Ja hyvin onkin mennyt, oloni on ollut hyvin seksikäs ja molempien vaatteet ovat löytyneet epämääräisistä kasoista pitkin lattioita.
Toivottavasti miehen kikkeli ei ole miniatyyrikokoa. Jos näin käy, sen jälkeen et enää asuja enää mieti.
Mieluummin tavalliset alusvaatteet.
Vierailija kirjoitti:
Olemme tapailleet jonkin aikaa, emmekä ole harrastaneet vielä seksiä. Ensi viikolla viikonloppuna ajattelin pyytää miehen ensimmäistä kertaa yökylään ja pukeutua johonkin ihanaan asuun. Olisiko tämä hyvä valinta?
https://m.zalando.fi/hunkemoeller-wired-demi-kaarituelliset-rintaliivit…Olen painoindeksiltäni 21. Minulla on b-kupin rinnat.
Kuinka kauan olette tapailleet ja miksi teillä ei ole ollut seksiä vielä? Kummassa on vika, jos seksiä ei ole ollut, vaikka olette tapailleet "jo jonkun aikaa"? Ihmettelen moista saamattomuutta tai sitten et ole ap kovin haluttava nainen.
Ei kikkailua ekalla kerralla, se olisi jotenkin liian laskelmoitua ja kevytkenkäisen naisen puuhaa.
Otsikkoon vastaus: jos olet miehelle ostamassa, miksi kerrot OMAT mittasi? Muuten ihan kiva yöpaita, mutta epäilen ettei petikaverisi suostu siihen pukeutumaan :D
Ihmiset on sekaisin. Tekevät seurustelusta niin hemmetin hankalaa. Kun naiset pukeutuvat seksikkäästi miestään varten, naiset menevät siinä usein pahasti metsään ja vain hankaloittavat asioita. Toki jos seksikkään asun haluat niin seksikkään asun hankit. Itse kyllä toivon että minun naiseni ei mitään asutempauksia tekisi. Hermot menee.
Tuli tällainen vaihtoehto nyt mieleen, idea sinulle... toki voit "panostaa", voit vaihtaa asua johonkin seksikkäämpään miestäsi varten kun iltaa yhdessä vietätte... mutta vaihda johonkin muuhun, helppoon, yksinkertaiseen, vaikkapa: KYLPYTAKKI.
Tai vaikkapa todella suuri paita, niin että reisiäkin hieman peittävät. Vaikkapa kauluspaita/flanellipaita tms - napillinen! - niin että nappeja voi availla mielialan mukaan. Alla voit pitää pikkareita ja rintaliivejä... tai olla pitämättä.
Tuo olisi tuollainen yksinkertainen ilmiselvä seksikäs idea... eikä mikään asusekasotku.

Totta joka sana. Seksikäs olo tulee jo kun tilannetta miettii, ei niinkään siitä mitä päälleen pistää. Pukeutuminen on sivuseikka ja ehkä se on sitten vakiintuneemmalla parilla mukava ja virkistävä kokemus, mutta nuorella parilla turhaa päänvaivaa. Eivät ne miehet niin syvällisiä mieti siinä vaiheessa, kun pilden saanti on jo lähellä.

Totta joka ikinen sana! Pilden päälle kun vain pääsisi!
Edellisten kanssa samoilla linjoilla. Ei se homma ole vaatteista kiinni. Voi tosiaan myös antaa naisesta ihan tahtomattakin sellaisen kuvan, että on laskelmoinut koko jutun, jos oikein on viimeisen päälle hepenet.
MUTTA tästä ketjusta kiitokset, tuli tilattua pari yöasua itseni (ja aviomieheni) iloksi ;-)
Mies62 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset on sekaisin. Tekevät seurustelusta niin hemmetin hankalaa. Kun naiset pukeutuvat seksikkäästi miestään varten, naiset menevät siinä usein pahasti metsään ja vain hankaloittavat asioita. Toki jos seksikkään asun haluat niin seksikkään asun hankit. Itse kyllä toivon että minun naiseni ei mitään asutempauksia tekisi. Hermot menee.
Tuli tällainen vaihtoehto nyt mieleen, idea sinulle... toki voit "panostaa", voit vaihtaa asua johonkin seksikkäämpään miestäsi varten kun iltaa yhdessä vietätte... mutta vaihda johonkin muuhun, helppoon, yksinkertaiseen, vaikkapa: KYLPYTAKKI.
Tai vaikkapa todella suuri paita, niin että reisiäkin hieman peittävät. Vaikkapa kauluspaita/flanellipaita tms - napillinen! - niin että nappeja voi availla mielialan mukaan. Alla voit pitää pikkareita ja rintaliivejä... tai olla pitämättä.
Tuo olisi tuollainen yksinkertainen ilmiselvä seksikäs idea... eikä mikään asusekasotku.
Totta joka sana. Seksikäs olo tulee jo kun tilannetta miettii, ei niinkään siitä mitä päälleen pistää. Pukeutuminen on sivuseikka ja ehkä se on sitten vakiintuneemmalla parilla mukava ja virkistävä kokemus, mutta nuorella parilla turhaa päänvaivaa. Eivät ne miehet niin syvällisiä mieti siinä vaiheessa, kun pilden saanti on jo lähellä.
Totta joka ikinen sana! Pilden päälle kun vain pääsisi!
:D
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa AP:) nauti ja tunne olosi naiselliseksi ja seksikkääksi.
Suosittelen sellaista baby doll yläosaa. Saat esim wish:sta tilattua. Läpikuultava, seksikäs. Nam! Oma mieheni ainakin ihan kiihkona. Punainen, musta ja lila lempivrejä näissä seksasuissa, ja sukkanauhaliivit ja korsetti, stayupit...
Kysy mieheltä mikä kiihottaa. nautinnollisia hetkiä, ja nauti ennenkaikkea miehestä:)
Hyi hitto mitä lässytystä ja kliseistä pusi pusi ja nami nami-soopaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi? Kannattaako kaikkea suunnitella niin viimeistä piirtoa myöten? Minä antaisin mennä ainakin ihan näteissä tavallisissa alusvaatteissa ja en edes ajattelisi tuollaisia hepeneitä. Nuo jotenkin pilaisivat tilanteen aitouden ja siitä tulisi sinun suunnittelema ja käsikirjoittama kohtaus.
Ihanko totta? Jos haluaa toista varten panostaa?itse ainakin pääsen tunnelman juurikin, kun tunnen itseni seksikkääksi.
Ap
Jos SINÄ haluat tuntea itsesi seksikkääksi, niin miksi kysyt muiden mielipidettä? Laita päälle sellaista jossa tunnet itsesi seksikkääksi. Ne vaatteet on sinua varten, ei miestä varten, hän kyllä pääsee tunnelmaan.
Eikä sitä miestäkään tarvitse kutsua. Voihan sitä yksinkin tunnelmoida
Olen heteromies ja en pidä tuollaisia asuja ollenkaan seksikkäinä. Ei enää eletä 70-luvulla.
Ole joko kokonaan alasti tai sitten pidä peittävät vaatteet ja sitten riisut yhtäkkiä ne kaikki......se on jo vähän hottia.
Onneksi tuo on yöpaita.
Eihän nyt kukaan rakasteluaan toreille tai tielle - kadulle vie mukanaan!
Kyllä siinä poikaystäväkin häpeäisi ja kaikkoisi alta aikayksikon.
Nolo ja häpeissään.
Etta julkeaa ; (
Siis yöpaitaa juurikin pidetään nimenomaan yöllä
Vierailija kirjoitti:
Olen heteromies ja en pidä tuollaisia asuja ollenkaan seksikkäinä. Ei enää eletä 70-luvulla.
Ole joko kokonaan alasti tai sitten pidä peittävät vaatteet ja sitten riisut yhtäkkiä ne kaikki......se on jo vähän hottia.
Tuollainen asu on todellakin 70-80 -lukua. Tulee mieleen joku rempseä naissetsivä tai vastaava tai Tyttökultien miestennielijä Blanche.

The golden girls
https://www.google.es/search?q=the+golden+girls&rlz=1C1GGRV_enES756ES75…
Pääsittekö puuhiin? Pistitkö hepenen päällesi?