Köyhät, miltä tuntuu katsella autoja ruuhkassa...
...ja ajatella, että yhdenkin niistä hinnalla teidän ongelmanne olisi kaikki poispyyhitty?
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
No ei se mun ongelmia pyyhkäisis pois, ongelmat kun liittyy terveyteen. Rahaa jos saisin sen auton hinnan verran, sekin menisi sijoituksiin, entisten lisäksi. Ei kaikki autottomat ole köyhiä ongelmaisia. Enemmän mua säälittää autossa hytisevät ihmiset, joillakin karvalakki korvilla. Itsellä aina lämmin kun kävelen reippaasti, kunto nousee kun hyötyliikkuu töihin ja töissä. Ja sitä rahansäästöä kun ei tarvitse maksaa veroja, vakuutuksia, bensoja, huoltoja ja korjauksia. Kaiken sen voi sijoittaa tuottavasti. Ihan mielenvikaista ostaa auto josta maksaa 20 000 € tai enemmän kun sen arvo laskee rajusti jo vuodessa. Pidän uusilla autoilla ajavia hölmöinä tuhlareina, jotka ostaa auton vain heikkoa itsetuntoa pönkittämään, luullen että kävellen/julkisilla liikkuvat heitä jotenkin kadehtisi.
Auto ei olekaan sijoitus, joten arvonalemista ei voi kulutushyödykkeestä laskea. Ethän sinä leipäpussia ostaessasi laske, että se on huomenna tyhjä ja arvoton.
Jotkut tarvii aihe vapaa kaltaisen paikan, jossa voivat pönkitää itsetuntoaan haukkumalla muita ja heidän elämäntapaansa.
Tavallaan ärsyttää katsella niitä kalliimpia autoja koska itselläni ei ole sellaisiin varaa, ei lähellekään. Sitten kuitenkin tajuan, että käytännössä kaikki niistä kalliimmista autoista on hankittu lainarahalla eli harvalla oikeasti edes on varaa sellaisiin. Siinä vaiheessa ei enää ärsytäkkään vaan oikeastaan hymyilyttää - enpähän ole itse velkavankeudessa.
Suomeen on viime vuosina rantautunut sellainen "Amerikan malli", eli lainaa otetaan aivan älyttömästi ja sitten rehvastellaan "vauraudella", vaikka todellisuudessa hurjan velkamäärän takia taloudellinen ahdinko kolkuttelee koko ajan oven takana. Miksi pitää vuodesta toiseen elää yli omien varojen? Velan ottaminen on AINA yli omien varojen elämistä.
Yksikään ongelmani ei liity rahaan🤔
Vai että pitäisi olla oikeen kateellinen sun velaksi ostetusta Primerasta, jonka sisällä olevat turvaistuimet kertovat karua kieltään siitä, että sua vituttaa ihan hirveästi elämä. Kuskin paikalla istut ja odotat samoissa liikennevaloissa joka arkipäivä katsoen kaukaisuuteen ja ajattellen: ei helvetti, tätäkö mun elämä on. Olet ollut töissä samassa konttorissa viimeiset 30 vuotta, palkkasi on kasvanut tuona aikana ehkä tonnin. Sinulla on velkainen ja homeinen asunto keskellä metsää Espoon pimeimmässä kolkassa. Puolisosi on rupsahtanut, ja lapset huutavat ja kitisevät jatkuvasti. Kaipaat vapautta, mutta olet kahlittu. Et voi muuta kuin jatkaa ja katsoa sivusta, kun ankea elämäsi lipuu vääjäämättä kohti päätepistettään. Huomenna on lauantai ja lähdet puolisosi pakottamana Hoploppiin viettämään laatuaikaa koko perheen voimin, vaikka olet rankan viikon jälkeen todella väsynyt etkä oikeasti edes haluaisi kuunnella sitä lapsista lähtevää melua. Olet vain surullinen hahmo, joka vihaa elämäänsä.