Suuret firmat rakentaneet loistohuviloita Lappiin
Kaksi laajaa kelohonkaista lomakylää on noussut Lappiin Saariselälle ja Luostotunturin kupeelle. Miljoonamökeiksi ristittyjä majoja on ihmetelty ja moitiskeltu mm. luonnonsuojelun ja kalleuden takia.
Majoja rakentaneet yhtiöt ja laitokset kuitenkin pitävät kohua turhana ja sanovat majojensa olevan osa suomalaisen yritystoiminnan henkilöstöpolitiikan heräämistä. Majat ovat yleensä työntekijäin käytössä.
Poikkeuksen tekee Orion, jonka maja on tarkoitettu pelkästään johtoportaalle. Sen sijaan mm. Alko on kieltänyt johtajiaan käyttämästä majaansa.
Saariselälle on pystyttänyt majansa mm. Suomen Pankki. Luostolla majoja on jo viitisenkymmentä ja lisää on tulossa.
Rakentajien suurimman ja kauneimman titteliä pitää Kansaneläkelaitos, jonka 30 yösijaa käsittävä 400 neliön maja valmistui elokuussa. Kelan lisäksi Luostolla majailevat mm. Alko, Kemira, Neste ja Orion.
Kommentit (34)
On varaa rakentaa kun yritykset nostivat valtavasti hintoja ja katteita kaikissa tuotteissa ja palveluissa 2020-2025 ja tuhosivat samalla suomalaisten talouden ja ostovoiman ahneudellaan.
VUONNA 1975.
Tuo on lainaus HS 50 vuotta sitten -jutusta!
Jätit (tahallaan?) lähteen mainitsematta:
Kelohonkainen lomamaja Lapissa
HS 50 vuotta sitten 21.10.1975
Nuo mökit on jo myyty tai purettu. Lämmityskulut on valtavat.
Me maksamme nuo huvilat tuotteiden hinnoissa!
Sopimatonta toimintaa kertakaikkiaan.
Vierailija kirjoitti:
VUONNA 1975.
Tuo on lainaus HS 50 vuotta sitten -jutusta!
Eikö noita ole ollut myynnissä jo parikymmentä vuotta.
Kyllä meni ennen paremmin! Ja rahaa oli.
Vierailija kirjoitti:
Jätit (tahallaan?) lähteen mainitsematta:
Kelohonkainen lomamaja Lapissa
HS 50 vuotta sitten 21.10.1975
Ei ole ajat muuttuneet! Ahneus vain kasvanut eksponentiaalisesti.
Noitahan oli ammattiyhdistysliikkeelläkin muka jäsenten käytössä. Pomot siellä rellesti ja nosti päivärahaa päälle.
Vierailija kirjoitti:
Me maksamme nuo huvilat tuotteiden hinnoissa!
Nuo mökit on maksettu kymmeniä vuosia sitten. Sinua ei silloin vielä edes ollut olemassa.
On niitä senkin jälkeen rakennettu mökkejä johtajille. Yksityisille että julkisen puolen päättäjille.
Vierailija kirjoitti:
Noitahan oli ammattiyhdistysliikkeelläkin muka jäsenten käytössä. Pomot siellä rellesti ja nosti päivärahaa päälle.
Voitko antaa esimerkin. On tullut muutamalla firmojen ja henkilökunnan mökillä vierailtua.
Valtionyhtiöillä on periteisesti olleet kaikista prameimmat mökit.
Boomerithan näitä rakenteli kosteita lounaitaan varten. Röyhkeitä olivat jo silloin.
Vierailija kirjoitti:
On niitä senkin jälkeen rakennettu mökkejä johtajille. Yksityisille että julkisen puolen päättäjille.
Johtajilla on omat yksityiset mökit ja henkilöstörahastotkin ovat mökkikylistään luopuneet. Olet vanhan tiedon varassa.
Suomen Pankin "Luppomaja" Saariselällä on ainakin edelleen niiden omistuksessa. Muutama vuosi sitten oli sen lämmityskulut 300 000 e vuodessa...!
Ennenhän ysärillä näillä firmojen ja henkilöstön ja liittojen mökeillä oltiin, mutta se on historiaa kuten kaikki sen ajan henkilöstöedut ja edustuskulut.
Jonnet ei vaan tiedä miten ennen henkilöstöä kestittiin.
Vierailija kirjoitti:
Boomerithan näitä rakenteli kosteita lounaitaan varten. Röyhkeitä olivat jo silloin.
Suomeksi ns. suuret ikäluokat jotka on ollut eläkkeellä ja haudassa jo pitkään.
No tuovat työllisyyttä paikallisille.