Lue keskustelun säännöt.
Oletko sinä tai puolisosi "italialaistyyppinen" riitelijä? Auttakaa ymmärtämään
ippu
10.01.2018 |
Mieheni on tulistuessaan ihan mahdoton, unohtaa kaiken hyvän käytöksen ja yhteiset pelisäännöt. Saan kuulla olevani luuseri, mielisairas, tyhmä, valehtelija, pelkuri, mitä milloinkin. Rikkoo myös fyysisiä rajojani, saattaa kaataa vesilasista vettä päälleni tai muuta vastaavaa. Kaikki kuitataan aina anteeksipyydöllä ja "olin kusipää, olin asiaton", mutta itseäni tilanne vaivaa syvästi. Minulla on turvaton olo suhteessa, kun en voi tietää mistä seuraavaksi menee kuppi nurin ja mitä sitten tapahtuu.
Jos mies olisi muuten kamala, olisi helppo erota. Ollaan oltu 10 vuotta yhdessä, kaksi lasta ja muuten olemme toistemme sielunkumppanit. Seksi on edelleen mahtavaa, hänen kanssaan ei ole koskaan tylsää ja haluamme elämässä samoja asioita.
Miten saisin hänet ymmärtämään, että tämän käytöksen on muututtava? Hän ei tajua, kuinka paljon tilanne ahdistaa, vaan syyttää minua valehtelijaksi ja manipuloijaksi, jos vihjaan että toisen haukkuminen on henkistä väkivaltaa. Suhteemme ensimmäisinä vuosina ei ollut tällaista, riidat ovat pikku hiljaa koko ajan pahentuneet. Voisin mielelläni mennä pariterapiaan tms, mutta miehen mielestä se on turhaa, sillä ongelma on minun korvieni välissä. Help!
Kommentit (35)
Ongelma on kyllä ihan miehen omien korvien välissä.
En tiedä miten italialaiset riitelee mutta tuskin hekään toisiaan haukkuvat noin ja kuittaa asiaa pelkällä temperamentilla. Sitäpaitsi veden kaataminen päälle ja fyysisten rajojen rikkominen..no, tiedät itsekin että se ei ole hyväksyttävää.
Mies kyllä tarvitsee terapiaa kyllä ihan yksinään. Joku vihanhallintaongelmahan tuo on.
Itse olen ollut samanlainen, onneksi pahimmat ylilyönnit, eli juurikin nuo veden heittelyt toisen naamalle ja tavaroiden paiskomiset olen saanut kitkettyä pois mutta vielä on itsehillinnän kanssa töitä että suusta ei tule mitä tahansa ja että riidellä voi myös huutamatta pää punaisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on kyllä ihan miehen omien korvien välissä.
En tiedä miten italialaiset riitelee mutta tuskin hekään toisiaan haukkuvat noin ja kuittaa asiaa pelkällä temperamentilla. Sitäpaitsi veden kaataminen päälle ja fyysisten rajojen rikkominen..no, tiedät itsekin että se ei ole hyväksyttävää.
Mies kyllä tarvitsee terapiaa kyllä ihan yksinään. Joku vihanhallintaongelmahan tuo on.
Itse olen ollut samanlainen, onneksi pahimmat ylilyönnit, eli juurikin nuo veden heittelyt toisen naamalle ja tavaroiden paiskomiset olen saanut kitkettyä pois mutta vielä on itsehillinnän kanssa töitä että suusta ei tule mitä tahansa ja että riidellä voi myös huutamatta pää punaisena.
Kiitos asiallisesta vastauksesta! Mikä sinua auttoi pääsemään paremmin temperamentin kanssa sinuiksi? Oletko ollut suhteessa, jossa se on aiheuttanut ongelmia?
Olen itse kielenkäytöltäni räiskyvä ja sanoisin vivahteikas, mutta en koskaan kutsu miestäni valehtelijaksi ja manipuloijaksi. Hän kutsuu minua! Hän myös arvostelee tapaani käyttää herkästi kovaa ääntä. Hän itse myös manipuloi tai on pakottamassa minua ajattelemaan ja tuntemaan hänen määräämällään tavallaan. Ei hyvä! Hän ei taida ymmärtää, että hän vaatii jotain, mitä minä en oikeasti vain ole. Pidän erittäin huonona käytöksenä valehtelijaksi ja manipuloijaksi kutsumista, koska en todellakaan toimi noin.
En osaa ottaa kantaa ap:n tapaukseen.
Nyt ei ole kyse italialaistyyppisestä temperamentista todellakaan. En käy diagnosoimaan, mutta terapiaa tarvitaan, se on selvä.
Lainaus tekstistäsi:
"vaan syyttää minua valehtelijaksi ja manipuloijaksi, jos vihjaan että toisen haukkuminen on henkistä väkivaltaa. Suhteemme ensimmäisinä vuosina ei ollut tällaista, riidat ovat pikku hiljaa koko ajan pahentuneet. Voisin mielelläni mennä pariterapiaan tms, mutta miehen mielestä se on turhaa, sillä ongelma on minun korvieni välissä."
Sellaista se on kun joutuu yhdessä elämään. Joko riidellään tai sitten mökötetään. Tai jos kaksi tasaista luonnetta asuu yhdessä, sitten tylsistytään vuosien saatossa. Suotta tuota on stressata, jos et halua riidellä, älä lähde ollenkaan mukaan miehen valituksiin. Yksin on tosi vaikea saada kunnon riitaa aikaan.
Enkä ole minäkään vakuuttunut, että italialaiset välttämättä haukkuvat toisiaan. Ääntä kyllä korotetaan, mutta se on vähän eri asia kuin toisen henkilöön menevät loukkaukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän, että tilanne kuulostaa pahalta. Tällaisia tosi pahoja riitoja tulee ehkä kerran kuussa, muuten yhteiselomme on semmoista perusperheen meininkiä. Tähän haukkumiseen olen tavallaan tottunut, mutta nyt pari kertaa tapahtuneet fyysisten rajojen rikkomiset menevät minulla selkeästi ihon alle. Tuntuu vaikealta luottaa toiseen, vaikka muuten hän on ollut tukenani tosi vaikeissa elämäntilanteissa, kannustaa ja arvostaa.
Joka tapauksessa suhteemme on ulospäin varmasti idyllisen oloinen, ja häpeän syvästi tilannetta. Kaikilla ystävilläni tuntuu olevan tasaisemmat suhteet, korkeintaan mykkäkoulua ja mökötystä. En kehtaa edes kertoa, mitä kaikkea mieheni on minusta sanonut suuttuneena, sillä se saisi minut näyttämään tosi säälittävältä, kun siedän sellaista. Se taas eristää minua ystävistäni, kun en uskalla olla rehellinen.
Niin ja kirsikkana kakun päällä, mieheni tekee töitä julkisuudessa ja on imagoltaan empaattinen, herkkä ja hurmaava. Tuntuu, että vain minä olen ainoa, joka näkee myös tuon nurjan puolen. Esimerkiksi oma perheeni ihailee häntä suuresti, puhumattakaan ventovieraista (naisista), jotka kadulla pysäyttävät ja kiittelevät mieheni työstä.
Ja ennen kuin joku heittää narsistikortin, niin ei, en usko että mieheni on narsisti.
Istut alas miehen kanssa sillon kun ei ole riitatilanne päällä, vaan jonain rauhallisena hetkenä sanot, että nyt puhutaan vakavasti. Sitte latelet faktat tiskiin. Kirjaa vaikka ylös asioita, joita mies on sinusta sanonut ja miten hän on sinuun koskenut. Luettele ne hänelle. Sitten kerrot, miltä asia sinusta tuntuu ja ettet enää jatkossa aio asiaa hyväksyä.
Ja valmistaudut lähtemään, jos vielä kerrankin puhuu sinulle epäkunnioittavaan sävyyn. Kerro, että ensi kerrasta tulee ero ja pidät siitä sitten myös kiinni.
Ei mene kauan kunnes saat turpiin tuolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen käytös ei ole sinun häpeäsi vaan hänen. Puhu sellaiselle ystävälle, johon luotat. Kerro myös tuosta häpeän tunteesta. Jos et halua heille puhua, puhu edes terapeutille. Et sinä miestä sinn tarvitse. Mene yksin.
Mies ei arvosta sinua, jos haukkuu. Ehkä joskua on niin ollut, mutta ei ole enää. Ei kukaan, joka arvostaa puolisoaan, käy käsiksi ja nimittele. Nyt herätys.
Kysy mieheltä että voisiko hän kohdella ystäviään tai työtovereitaan samalla tavalla kun kohtelee sinua. Entä miten ajattelisi lähipiirin suhtautuvan jos tietäisi mitä kotonanne tapahtuu.
Jos kaadat vesilasillisen tms. ventovieraan päälle, saat sakot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuollaisella käytöksellä ole mitään tekemistä temperamentin kanssa, ei edes italialaisen. Itsekin tulistun helposti, mutta lähinnä vain ääni nousee, enkä nimittele ketään enkä koskaan ole loukannut toisen fyysistä koskemattomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Kysy mieheltä että voisiko hän kohdella ystäviään tai työtovereitaan samalla tavalla kun kohtelee sinua. Entä miten ajattelisi lähipiirin suhtautuvan jos tietäisi mitä kotonanne tapahtuu.
Jos kaadat vesilasillisen tms. ventovieraan päälle, saat sakot.
Mies on sitä mieltä, että totta kai läheisissä suhteissa tulee esille erilaisia puolia ihmisestä kuin muissa suhteissa. Ja minäkin olen tehnyt asioita, joita kuulemma ei kenellekään voisi kertoa, niin tasoissa ollaan. Ja myönnän, että olen joitakin vuosia sitten lapsellisesti kostanut miehelle riidan jälkeen laittamalla hänen proteiinijuomaansa valkosipulia. Ja kerran (kun lapset olivat pieniä ja olimme molemmat kauheissa univeloissa), mieheni esti suutuspäissääm minua fyysisesti menemästä itkevän lapsen huoneeseen (en muista enää miksi mies oli suuttunut ja päätti, että en muka saa mennä sinne), ahdistuin lapsen yltyvästä itkusta niin paljon, että purin miestä käteen jotta hän irrottaisi käden ovenkarmista ja pääsisin lohduttamaan lastani. Siinä ovat omat "syntini", joita mieheni käyttää selittämään sitä, että en ole itsekään pyhimys ja minulla ei ole häntä oikeutta vaatia tilille toiminnastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ippu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on kyllä ihan miehen omien korvien välissä.
En tiedä miten italialaiset riitelee mutta tuskin hekään toisiaan haukkuvat noin ja kuittaa asiaa pelkällä temperamentilla. Sitäpaitsi veden kaataminen päälle ja fyysisten rajojen rikkominen..no, tiedät itsekin että se ei ole hyväksyttävää.
Mies kyllä tarvitsee terapiaa kyllä ihan yksinään. Joku vihanhallintaongelmahan tuo on.
Itse olen ollut samanlainen, onneksi pahimmat ylilyönnit, eli juurikin nuo veden heittelyt toisen naamalle ja tavaroiden paiskomiset olen saanut kitkettyä pois mutta vielä on itsehillinnän kanssa töitä että suusta ei tule mitä tahansa ja että riidellä voi myös huutamatta pää punaisena.Kiitos asiallisesta vastauksesta! Mikä sinua auttoi pääsemään paremmin temperamentin kanssa sinuiksi? Oletko ollut suhteessa, jossa se on aiheuttanut ongelmia?
Terapia on auttanut ja kaikenlainen itsetutkiskelu. Vähensin myös alkoholinkäyttöä ja karsin parhaani mukaan kaikenlaisia stressitekijöitä elämästä pois. Ja aika ja ikäkin rauhoittanut.
Terapiassa käytiin läpi miksi kohdistan kaikki epäonnistumiset, turhautumiset ja tietyt epärealistiset odotukset toiseen ja miksi kaadan miehen niskaan ne vihan tunteet mitä en joskus ole saanut tai uskaltanut ilmaista. Yksi syy oli että elin ensimmäistä kertaa suhteessa jossa oli turvallinen olla jolloin tavallaan "uskalsin" olla vapautuneesti. Samoin, kun se että en ollut koskaan nähnyt mitään muuta tapaa riidellä kun tuo, kotona siis vanhemmat riiteli ihan samalla tavalla. Toistin siis sitäkin kuviota.
Terapia oli siis se avain. Paljon myös pohdin asioita itsekseni, kirjoitin asioita ylös ja purin silläkin tavalla omia ahdistuksia joita riitatilanteissa ennen kohdistin mieheeni.
Ongelmia todellakin oli, koska vedin ihan hillittömät raivarit ihan pienestäkin riidasta ja haukuin miehen, heittelin tavaroita, huusin pää punaisena...jos jotain positiivista, niin ainakin lepyin nopeasti joten riidat oli lyhyitä mutta sitäkin raivokkaampia. Ja tottakai se nyt loukkasi toista osapuolta. Jälkeenpäin omat riehumiset hävetti ihan hirveästi ja anteeksipyytäminen oli ihan kamalan vaikeaa.
Vieläkin meinaa kiehua yli ja silloin menen yleensä vetämään henkeä ulos tai mies lähtee kävelemään ja saan kiehua yksinäni. Asiat puhutaan sitten kun on kumpikin rauhoittunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä siis turkkilainen riitelijä
Tässä lainaus yhden lempibloggarini blogista turkkilaisten riidoista
"
Pahin loukkaus on sanoa jotain kamalaa vastapuolen sukulaisista. Toisinaan kiukku saa äärettömät mittasuhteet, muistan opasajoilta bussinkuljettajan jolla oli tapana heilutella penkin alla olevaa vasaraa kiilaaville kuljettajille. Tai tapauksen minibussissa, jossa loputonta puolihuutoa kännykkään puhunut matkustaja ei muiden pyynnöistä huolimatta madaltanut desibelejään ja menetti lopulta puhelimensa pöpelikköön vieressä istuvan toimesta. Purkautumisen jälkeen paikallinen kiukku kuitenkin laantuu nopeasti. Edellisenä iltana toisille solvauksia huutaneet naapurimme istuvat seuraavana aamuna sulassa sovussa parvekkeella aamiaisella ja vilkuttelevat töihin lähteville naapureille. Kukaan ei enää muistakaan keittiönkuilun kautta kaikuvia ilkeitä sanoja."
Ulkosuomalaisen äidin merkintöjä-blogista
Minulla oli myös vaikea mies, joka kiukustuessaan halusi aina 'voittaa' tilanteen. Eli ei voinut joustaa tilanteen mukaan, vaan kun suuttui, vaati huutamalla ja joskus ihan fyysisesti kiinni pitämällä, että minä jotenkin olisin nöyrtynyt. Erohan siitä tuli kun en jaksanut enää sellaista katsella, lisäksi itseäni ahdisti hänen tiukat vaatimuksensa lapsille.
Nyt ollaan asuttu eri osoitteissa jo useampi vuosi, ja ollaan oikein hyvissä väleissä. Mies on sanonut, että hän on varmaankin asperger-luonne (vaikka onkin aivan sujuva ja sosiaalinen ihmisten kanssa - opittu taito), joka tarvitsee tiukan kontrollin ja paljon tilaa. Eihän sellainen lapsiperheessä ole mahdollista, joten ahdistavaa kitumista oli meidän yhteiselo monta vuotta. Nyt kun mies asuu omassa asunnossaan, hän on lapsillekin parempi isä, koska tietää pääsevänsä stressitilanteista omaan rauhaansa milloin tahansa.
Eli summa summarum, miehesi on varmaankin stressaantunut eikä vaan osaa tulkita omaa tilannettaan eikä asettua muiden asemaan (AS-piirteet). Sinuna ottaisin aikalisän, eli vuokraisin oman kämpän itsellesi vaikka puoleksi vuodeksi.
Vierailija kirjoitti:
Ippu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on kyllä ihan miehen omien korvien välissä.
En tiedä miten italialaiset riitelee mutta tuskin hekään toisiaan haukkuvat noin ja kuittaa asiaa pelkällä temperamentilla. Sitäpaitsi veden kaataminen päälle ja fyysisten rajojen rikkominen..no, tiedät itsekin että se ei ole hyväksyttävää.
Mies kyllä tarvitsee terapiaa kyllä ihan yksinään. Joku vihanhallintaongelmahan tuo on.
Itse olen ollut samanlainen, onneksi pahimmat ylilyönnit, eli juurikin nuo veden heittelyt toisen naamalle ja tavaroiden paiskomiset olen saanut kitkettyä pois mutta vielä on itsehillinnän kanssa töitä että suusta ei tule mitä tahansa ja että riidellä voi myös huutamatta pää punaisena.Kiitos asiallisesta vastauksesta! Mikä sinua auttoi pääsemään paremmin temperamentin kanssa sinuiksi? Oletko ollut suhteessa, jossa se on aiheuttanut ongelmia?
Terapia on auttanut ja kaikenlainen itsetutkiskelu. Vähensin myös alkoholinkäyttöä ja karsin parhaani mukaan kaikenlaisia stressitekijöitä elämästä pois. Ja aika ja ikäkin rauhoittanut.
Terapiassa käytiin läpi miksi kohdistan kaikki epäonnistumiset, turhautumiset ja tietyt epärealistiset odotukset toiseen ja miksi kaadan miehen niskaan ne vihan tunteet mitä en joskus ole saanut tai uskaltanut ilmaista. Yksi syy oli että elin ensimmäistä kertaa suhteessa jossa oli turvallinen olla jolloin tavallaan "uskalsin" olla vapautuneesti. Samoin, kun se että en ollut koskaan nähnyt mitään muuta tapaa riidellä kun tuo, kotona siis vanhemmat riiteli ihan samalla tavalla. Toistin siis sitäkin kuviota.
Terapia oli siis se avain. Paljon myös pohdin asioita itsekseni, kirjoitin asioita ylös ja purin silläkin tavalla omia ahdistuksia joita riitatilanteissa ennen kohdistin mieheeni.
Ongelmia todellakin oli, koska vedin ihan hillittömät raivarit ihan pienestäkin riidasta ja haukuin miehen, heittelin tavaroita, huusin pää punaisena...jos jotain positiivista, niin ainakin lepyin nopeasti joten riidat oli lyhyitä mutta sitäkin raivokkaampia. Ja tottakai se nyt loukkasi toista osapuolta. Jälkeenpäin omat riehumiset hävetti ihan hirveästi ja anteeksipyytäminen oli ihan kamalan vaikeaa.
Vieläkin meinaa kiehua yli ja silloin menen yleensä vetämään henkeä ulos tai mies lähtee kävelemään ja saan kiehua yksinäni. Asiat puhutaan sitten kun on kumpikin rauhoittunut.
Kiitos! Haluan ajatella, että toivoa on! Miehellä on taustalla vaikeita kokemuksia lapsena ja tunnekielteinen kasvatus, joten ymmärrän tavallaan mistä hallitsematon viha ja raivo kumpuaa. Haluan kuitenkin ajatella, että hän voi siihen saada apua ja suhteemme hyvät puolet kantaisivat vaikeuksien yli.
Voihan siinä jotain perää olla, että eteläisemmissä maissa riidellään ja huudetaan, ja sitten vaan vedetään syvään henkeä ja jatketaan kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Voihan siinä jotain perää olla, että eteläisemmissä maissa riidellään ja huudetaan, ja sitten vaan vedetään syvään henkeä ja jatketaan kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Voi kun pliisua. Kuulisittepa meidän "keskustelun"😲😲😲😂😂😂😂
Olin italialaisen kanssa naimisissa eikä hän koskaa tuolla tavalla käyttäytynyt riidellessä vaan keskustelu rauhallisesti asiasta kuin asiasta. Ei hänen vanhemmatkaa koskaan riidelleet huutaen. Joskus otti pattiin, kun mies oli niin rauhallinen, mutta häneltä kyllä opin rakentavan keskustelutaidon riitatilanteissa.
Mee terapiaan vaikka yksin, ehkä miehesi kiinnostuu tulemaan joskus mukaan. Mutta toista ei voi väkisin muuttaa, jos ei itse halua. Jos ei ymmärrä sun tunnetta tai oo valmis kuuntelemaan, eroon päädytte lopulta.