Kysymys, laskun maksamisesta
Jos eräpäivä on lauantaina 15.4, niin voinko maksaa laskun vasta ensimmäisenä arkipäivänä eli ensviikon tiistaina, ilman että tulee ongelmia. Entä jos maksan vasta keskiviikkona niin tuleeko silloin ongelmia.
Kommentit (9)
Mutta jos mielit saada bonusta esim Elisan laskusta tai Tapiolan vakuutuksista pitää lasku maksaa eräpäivänä, muuten ei tule bonuksia.
Tuo yhden neron kertoma siitä että maksaa laskun joskus vasta kun huomautus tulee ja alkuperäisellä summalla (ilman huomautuskuluja) on aika ilkeää. Ainakin näin pienyrittäjän näkökannalta. Muutenkin kun laskuun laitetaan 3viikkoa maksuaikaa laskun kirjiotuspäivästä ja huomautuslasku lähtee vasta kun maksu on kaksi viikkoa tai yli myöhässä, niin kyllä silloin on asiakas saanut jo niin pitkän maksuajan, että olisi kohtuullista maksaa nuo huomautuskulut ja viivästyskorko. Kun kuitenkin sen huomautuslaskunkin lähettäminen maksaa. Ja teettää ylimääräistä työtä lahetellä noita huomautuslaskuja asiakkaille jotka piitää " pankkinaan" . mutta onneksi tuommoisia on harvassa, ainakin meillä!
eikä sille alunperinkään ollu maksuaikaa kuin 5 päivää. Lasku oli kumminkin kirjoitettu väärin, ja mun pitää reklamoida siitä niin siksi kyselen täältä tuota eräpäivän tarkkuutta. Voisin maksaa maksun vaikka heti, mutta haluan eka varmistaa matkatoimistolta että kaikki ok. Se on seuraavan kerran auki vasta tiistaina, että siksi maksaminen vähän viivästyy.
t.ap
kyseessä on siis ihan viimeisen hädän toimintamalli, ei mikään normikäytäntö. ja hädän hetelläkin olen jättänyt vetkutukseen semmoisten tahojen saatavat, jossa puhelimeen vastaava tyyppi (olettaen että soittaisin) ei henkilökohtaisesti piittaa pätkääkään minun laskuistani.
jeps joo, ja ihan totta mä en edes oo enää tehnyt tuota moneen vuoteen vaan joskus lukioaikana kun olin tasan peeaa.
kertomukseni tarkoitus oli valaista aapeelle kuinka kauan periaatteessa on mahdollista vetkuilla laskunmaksun kanssa.
Toi summa ei onneks ollu iso, mutta kotivakuutus vähän riepo kun sekin myöhästy, summa oli kuitenkin useampi satku. Normaalisti maksan laskut sitä mukaa kun tulevat. mutta nuo jäi jostain syystä maksamatta. Ja Hesarissa on joskus ollut tuosta kans, että bonuksia ei tule, jos on myöhässä maksu.
Ei siinä mitään, ymmärrän kyllä hyvin jos rahat on vähissä. Itsekkin joskus joutuu viivyttämään maksamista kun tulee polttoaineyhtiön kymppitonnin diesellasku ja asiakkaiden maksut eivät ole vielä tulleet :) Mutta silloin kyllä kannattaa soittaa ja sanoa että myöhästyy vähän, siis pienemmissäkin summissa kun kymppitonnissa :) Minä ainakin ilahdun, jos asiakas soittaa ja sanoo suoraan että ei pysty vilä maksamaan, sovitaan sitten laskulle maksuaikaa ja silloin en karhuja lähetä ellei sitten vielä maksu viivästy ilmoittamatta useita viikkoja.
Meilläkin varmaan " helpottaa" asiakkaita maksamaan laskun ajallaan just tuo, että ei olla iso ja kasvoton jättiyritys. Ja paikkakunta on sen verran pieni, että ihmisiä ihan selvästi nolottaa tulla kaupassa vastaan, jos laskun maksu on myöhässä. Sen verran täytyy vielä ihmisten laskunmaksua kehua, että ulosottoon ei kuuden vuoden aikana ole tarvinnut laiitta kun yksi lasku ja musta se on tosi hyvin siihen määrään nähden, mitä meiltäkin laskutetaan :)
T: 5
tarkkoja siitä, että maksu matkasta on tilillä eräpäivänä. Meillä on lukenu laskussa ukaasi, että varaus peruuntuu, jos ei makseta ajoissa. Mut toi eka arkipäivä riittää tossa, kun lau ei ole pankkipäivä, eikä maanantaikaan pääsiäisen takia. tiistaina kerkeää siis hyvin.
Aika moni firma lisää sitten seuraavaan laskuun ne 5¿ huomarit, katsopas vain. Ainakin puhelinfirmat tekee näin. Minäkin joudun olosuhteiden pakosta maksamaan joskus laskuja myöhässä, joskus vasta toisesta huomautuksesta.
Lain mukaan jos eräpäivä on pyhäpäivä niin eräpäivä siirtyy seuraavaan mahdolliseen arkipäivään eli nyt siis tiistaihin. Jos taas on kyse jostakin asiakkaalle tulevasta maksusta esim. lapsilisä, jonka eräpäivä on pyhäpäivä niin se siirtyy edelliseen mahdolliseen arkipäivään.
itse olen oikein tiukkoina aikoina saattanut maksaa laskun vasta sinä päivänä kun eka muistutus tulee. siis olen silloin maksanut sillä alkuperäisellä summalla, vaikka muistutukseen olisi lisätty mitä. juoni tässä on se, että voin aina selittää että " voi kauhee, se lasku oli tosiaan myöhässä, mutta mites kun mä maksoin sen nyt kummiskin ja kun tulin töistä niin huomasin että oli tullut tää muistutus, että mites, maksanko mää nyt erikseen vielä ne huomautuskulut ja voi voi.."
tämän selityksen olen muotoillut valmiiksi, vaikkei vielä koskaan ole tullut käyttöä. enkä ole joutunut mihinkään vaikeuksiin.