Olisitko valmis seksittömään rakkaussuhteeseen?

Vanha akka kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten hän kuvittelee, että hänellä on jokin erityinen oikeus saada seksiä; ikäänkuin parisuhteeseen ryhtyminen merkitsisi lupausta säännöllisestä seksistä; mutta ilmeisesti se osalle merkitsee sitä. - Kuvittelevat kai, että ovat itse loputtoman halukkaiata seksiin.

Ei ole mitään oikeutta seksiin, vaan seksin harrastaminen on täysin vapaaehtoista. Mutta vapaaehtoista on myös parisuhteessa oleminen. Minä olen kiinnostunut vain seksuaalisista parisuhteista, ja jos seksi loppuu pysyvästi mistä tahansa syystä, on parisuhteen loppulaskentakin alkanut.

Pikemminkin voisi kysyä, miksi matalalibidoiset ihmiset kokevat olevansa oiketettuja saamaan parisuhteessa kaikki tarpeensa tyydytetyiksi samalla, kun heidän kumppaninsa tarpeet jäävät tyydyttämättä. Miksi se olisi oikeudenmukaista?

Kuka matala libidoinen olettaa? Mutta, mutta libidon, sukupuolinen halu; vai kuinka sen itse ymmärrät? Miksi tuo -yksinkertaistaen- halu pysyisi samana koko elinajan samanlaisena? Ja mikä takaa sen, että oma libidoni pysyy vakaana, tai vaikka vakaampana kuin kumppanini, enkä löydä aikaa myöten löydä itseäni tilanteesta, jossa kumppanini vaatii minulta tai odottaa saavansa seksiä paljon enemmän kuin, mitä itse haluan tai pystyn tarjoamaan.

Onko hänellä oikeus väittää edellä kerrotun johdosta minua petturuksi, kun haluni eivät (ehkä) olekaan samaa tasoa kuin muutamakymmenen vuotta aiemmin, jolloin ensikertaa harrastimme seksiä ja jolloin olisin ollut valmis seksiin hänen kanssaan milloin tahansa.  

Muutamakymmenen vuotta on pitkäaika ja voisin kuvitella, että tuolle ajanjaksolle riittää niin aktiivisempia kuin passiivisempia kausia.  - Näin siitä huolimatta, että yrittäisin pitää itseni niin henkisesti kuin fyysisesti hyvässä kunnossa.   

Hm, itse kuulun korkealibidoisiin ihmisiin, ja minulla halu on pysynyt samalla tasolla kohta neljäkymmentä vuotta, ehkä pikkuisen viime aikoina hellittänyt. Pakko myöntää, että en ymmärtäisi mieheni 'väliaikaista' haluttomuutta, joko hänellä olisi toinen nainen tai hän ei jostain syystä enää välittäisi minusta seksuaalisessa mielessä. Talousapua en tarvitse, joten kyllä sellaisessa tapauksessa jaettaisiin lusikat, mitäs sitä ihmettelemään ja aikaa hukkaamaan.

Tjaa,a. Omaa kokemusta vuosikymmeniä kestävästä liitosta minulla ei ole (Johtunee ainakin osittain nuoresta iästäni kun en kohdannut, "Sitä oikeaa" teini-ikäisenä... Mutta, mutta kuten moni muukin asia uskon, että oma libidoni saattaa eriaikoina olla eri suuruinen, huolimatta siitä, että totta kai toivon, ettei sen puute aiheuta kitkaa parisuhteeseeni ja yritän pitää sitä samalla tavoin yllä, niinkuin yleisemmin niin fyysistä kuin henkistäkin kuntoani. En siis usko, että se ilman omaa aktiivisuutta pysyisi yllä. Sen sijaan on vaikea vastata siihen tyhjentäväst kuinka "matalan libidon" saattaisin hyväksyä kumppaniltani, ilman erityistä sairautta tms.

Hyväksyn sen ja pystyn elämään sen kanssa, ettei kumppanillani ja minulla mene aina seksuaalinen halukkuus täysin kitkatta. Uskon tämän vielä kuuluvan "normaaliin elämään."  On erinomaisen onnekasta, jos seksuaalinen vetovoima säilyy ja pysyy kumppanin kanssa yllä. Mutta uskon, että sen säilyminen vaatii, ainakin toisinaan kummaltakin vaivannäköä, jopa työtä. Olisin hyvin pettynyt jos parisuhteeni päättyisi seksin tai seksin puutteen vuoksi, ainakin jos meillä olisi samanaikaisesti vielä pieniä lapsia. -Toki on vaikea keksiä, mikä olisi eroon tällöin "hyvä syy" , niin ettei kokisi, -vähintään- pettymystä toiseen, mutta ja todennäköisesti myös itseeni.