Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Haluaisin naimisiin mutta mies ei ''VIELÄ''
Ollaan oltu yhdessä yli 10 vuotta, seurustelemaan alettiin 18 vuotiaina. Tilanne on se että itse haluaisin jo naimisiin. Olen aina tiennyt haluavani naimisiin ja luulin että niin mieskin. Alkuseurustelun ajan oli ihan okei että minua ei kosittu, sillä olinhan kuitenkin vasta päälle parikymppinen. Nyt kuitenkin kun ikää alkaa tulemaan ja itsestä tuntuu että ajatus jo erittäin tervetulleelta, tuntuu hölmöltä että mies ei haluakkaan.
Olemme puhuneet tästä asiasta ja enemmän ja vähemmän vuoden ajan, joka kerta vastaus on sama ''en ol vielä valmis'', ''odotan sitä tunnetta että haluan mennä''. Tämä kuulostaa karulta ja kerran purskahdin itkuun, että tarkoittaako se sitä että odottaa vain jotain parempaa naista, että hän ei olisi varma minusta. Kuitenkin vakuuttaa että kyse ei ole siitä ja haluaa kyllä olla minun kanssani. En siis tajua enää yhtään.
Onko muita ketkä olisi päässeet yli ''hääkuumeesta'' ja olisi silti elänyt saman tyypin kanssa onnellisesti? Itseä vaan pelottaa että suhde päättyy katkeruuteen ja/ tai mies heti tämän jälkeen löytää toisen jonka kihlaa. Että vika olisi oikeasti minussa.
Kommentit (130)
Vierailija kirjoitti:
Haluan itse naimisiin pääasiassa kahdesta syystä. Ensimäinen on käytännön asia, sillä olemme suunnitelleet asunnon ostoa sekä lapsia (tässä kohtaa olisi juridisesti helpompi). Toinen syy on romanttisempi, eli tahtoisin olla naimisissa rakastamani miehen kanssa.
-AP
Mutta, et tahdo olla naimisissa miehen kanssa joka rakastaa sinua? Mutta, et tahdo olla naimisissa miehen kanssa joka kunnioittaa ja kuuntelee sinun tahtoasi? Mutta, et tahdo olla naimisissa miehen kanssa jolla on samat unelmat ja päämäärät elämässä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa pahalta, anteeksi nyt vain.
Olimme exän kanssa miltei 7 vuotta yhdessä, viimeisinä vuosina kymmenkunta ihmistä kysyi että koska menemme naimisiin. Emme mene, emme halua, vastasimme.
Kas kummaa, nyt yli neljä vuotta sen suhteen päättymisestä olemme kumpikin naimisissa uuden kumppanin kanssa. Koska se tuntui oikealta. N31
Tämä. En koskaan halunnut naimisiin mieheni kanssa, ajattelin, että liitto voi olla yhtä hyvä tai tuntua yhtä hyvältä sitä ilmankin. Niinhän se kyseinen liitto onkin, ja tuntuukin, mutta sitten tapasin miehen, jota kohtaan todella tunsin rakkautta ja pam! olisin halunnut naimisiin. Mutta en päässyt, se toinen ei halunnut :( Mutta sen jälkeen olemassa oleva avoliittosuhteeni alkoi tuntua suhteelta, jossa en halua enää olla. Avokkini olisi aikoinaan halunnut naimisiin, onneksi en mennyt. Se suhde ei ollut koskaan minulle se oikea, en vain tiennyt sitä, ennen kuin rakastuin kunnolla oikeaan ihmiseen. Nyt osaisin etsiä samaa tunnetta muista, jos vielä olisin menossa naimisiin ja nuorempi. Mutta kun ikää on 45 ja on jo lapsia, niin en väen vängällä aio etsiä aviopuolisoa.
No ap, sulla on selvät sävelet, haluat naimisiin ja lapsia. Jos olet jo lähes kolmekymppinen, kello tikittää. Kerro miehelle suunnitelmasi ja kysy häneltä millä aikataululla häät ja lapsenteko olisivat hänen listallaan. Jos vastaa epämääräisesti tai useamman vuoden, sitten sun pitää vetää siitä omat johtopäätöksesi. Sanot, että asuntoa ei kannata ostaa yhdessä, jos ette ole naimisissa ja suhteen tulevaisuus on epävarma.
Hanki itsellesi oma erillinen asunto, ala säästää toivomaasi tulevaisuutta varten. Älä luovu suunnitelmistasi miehen takia, äläkä odottele häntä. Elä omaa elämääsi. Jos mies huomaa että haluaakin elää kanssasi ja hankkia lapsia, sitten neuvottelette suhteenne ehdot uudestaan. Jos mies ei osoita mitään puoleenvälin tulon merkkejä, sitten katkaiset välit ja etsit uuden miehen, jonka kanssa teillä on yhteiset haaveet, tai hankit lapsen yksin.
Älä jää odottelemaan, elämä menee muuten sun ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vika ei ole sinussa vaan miehen pelkuruudessa. Monet miehet pelkäävät sitoutumista ja sitten selittelevät kaiken maailman tekosyitä. Joko ei oo rahaa tai ei vielä oikee aika ja mitä kaikkee.
Mä olin exäni kanssa 8 vuotta josta viimeiset 4 vuotta odottelin häitä. Aina sano kanssa että myöhemmin, myöhemmin. Ei niitä häitä sitten koskaan tullut. Kyllästyin odottelemaan lopulta ja vaihdoin miestä ja nyt oon ihanan miehen kanssa joka kihlas mut ensimmäisen vuoden aikana. Molemmista tuntuu nyt oikeelta.
Tää mun exä on edelleen sinkku eikä varmaan koskaan vakiinnu. Sääli että tuhlasin niin paljon hyvää nuoruuttani miehen kanssa jota ei pätkääkään kiinnostanu mun onnellisuus.
Hei oikeesti nyt vähän jotain rajaa noihin vaatimuksiin sille, mitä muiden pitää tehdä sulle, jotta SÄ oisit onnellinen! Ai mennä kanssasi naimisiin!? Oletko vähän itsekeskeinen huomioh)ora primadonna? Ei kenenkään elämäntehtävä tai velvollisuus ole tehdä sinua MILLÄÄN LAILLA onnelliseksi, siitä olet vastuussa vain sinä itse.
Kyllä mä haluun tehdä mun miehen onnelliseksi ja arvostaa hänen unelmiaan ja tarpeitaan. Toivon toki että saisin samaa takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluat naimisiin...miksi?
Oikeusturvan takia? Mun äidin ystävältä kuoli mies sairaskohtaukseen. Olivat yhdessä olleet ja asuneet vuosikaudet, mutta eivät naimisissa. Mies kuoli kuitenkin yllättäen ja aika nuorena joku 60v joten testamenttia tai muutakaan ei ollut.
Koko omaisuus meni edellisessä suhteessa syntyneelle pojalle. Nainen joutu ulos heidän yhteisestä kodista. Leskellä olisi sentään asumisoikeus, mutta avoliitossa ei.
Tästä syystä en ole mennyt naimisiin. Lasten perintö kuuluu heille ja minulla on oma selustan turva tätäkin varten.
Nimenomaan näin. Käsittämätöntä ahneutta uuden kumppanin tulla siihen perimään, kun perintö ei hänelle kuulu. Ja kaikki vanhemmat eivät turvaa lastensa asemaa tarpeeksi, näitäkin on nähty, missä vanhempi selittää lapsille silmät sinisinä, ettei uusi kumppani ole kiinnostunut varoistani, voit luottaa siihen, että saat perinnön (ilman ositusta). Joopa joo.... Ja lapsi ei ymmärrä, että eihän asia niin ole, ja sietää syrjintää uuden kumppanin tultua leiriin, koska vanhempi manipuloi sillä perintöpuheella lasta kestämään syrjinnän.
Parempi on kun sille uudelle ei vain simppelisti anneta mitään mahiksia kumppaninsa omaisuuteen ikinä, niin tajuaa heti ettei se ole hänelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ap, sulla on selvät sävelet, haluat naimisiin ja lapsia. Jos olet jo lähes kolmekymppinen, kello tikittää. Kerro miehelle suunnitelmasi ja kysy häneltä millä aikataululla häät ja lapsenteko olisivat hänen listallaan. Jos vastaa epämääräisesti tai useamman vuoden, sitten sun pitää vetää siitä omat johtopäätöksesi. Sanot, että asuntoa ei kannata ostaa yhdessä, jos ette ole naimisissa ja suhteen tulevaisuus on epävarma.
Hanki itsellesi oma erillinen asunto, ala säästää toivomaasi tulevaisuutta varten. Älä luovu suunnitelmistasi miehen takia, äläkä odottele häntä. Elä omaa elämääsi. Jos mies huomaa että haluaakin elää kanssasi ja hankkia lapsia, sitten neuvottelette suhteenne ehdot uudestaan. Jos mies ei osoita mitään puoleenvälin tulon merkkejä, sitten katkaiset välit ja etsit uuden miehen, jonka kanssa teillä on yhteiset haaveet, tai hankit lapsen yksin.
Älä jää odottelemaan, elämä menee muuten sun ohi.
Aika tyhmä neuvo, kunehkä ap kokee, että tuo mies on hänen omaa elämäänsä. Mitä muuta siinä elämässä voisi edes olla? Silitystä, tv:n katselua ja töissäkäyntiä? Joku harrastus, mitä siitä? Eivät ne ole tuo mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vika ei ole sinussa vaan miehen pelkuruudessa. Monet miehet pelkäävät sitoutumista ja sitten selittelevät kaiken maailman tekosyitä. Joko ei oo rahaa tai ei vielä oikee aika ja mitä kaikkee.
Mä olin exäni kanssa 8 vuotta josta viimeiset 4 vuotta odottelin häitä. Aina sano kanssa että myöhemmin, myöhemmin. Ei niitä häitä sitten koskaan tullut. Kyllästyin odottelemaan lopulta ja vaihdoin miestä ja nyt oon ihanan miehen kanssa joka kihlas mut ensimmäisen vuoden aikana. Molemmista tuntuu nyt oikeelta.
Tää mun exä on edelleen sinkku eikä varmaan koskaan vakiinnu. Sääli että tuhlasin niin paljon hyvää nuoruuttani miehen kanssa jota ei pätkääkään kiinnostanu mun onnellisuus.
Hei oikeesti nyt vähän jotain rajaa noihin vaatimuksiin sille, mitä muiden pitää tehdä sulle, jotta SÄ oisit onnellinen! Ai mennä kanssasi naimisiin!? Oletko vähän itsekeskeinen huomioh)ora primadonna? Ei kenenkään elämäntehtävä tai velvollisuus ole tehdä sinua MILLÄÄN LAILLA onnelliseksi, siitä olet vastuussa vain sinä itse.
Kyllä mä haluun tehdä mun miehen onnelliseksi ja arvostaa hänen unelmiaan ja tarpeitaan. Toivon toki että saisin samaa takaisin.
Odella tyhmä asenne. Toivottavasti miehesi oikein hyväksikäyttää tätä asennettasi sinussa, eikä anna sulle millimetriäkään takaisin. Toivottavasti oikein isosti hyväksikäyttää typeryyttäsi ja naiviuttasi. Toivottavasti sitten itket yksinäsi aikanaan paskassa autossa, huolehtien yksin lapsista, kodista ja kaikesta, kun miehesi makaa sohvalla mielenkiintonsa sinuun menettäneenä ja roikkuu netissä. Siitäs saisit.
Mikä ihme sua risoo? Mulla on ihana mies joka huolehtii mun onnellisuudesta ja mä hänen. Oo vaan kade.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluat naimisiin...miksi?
Oikeusturvan takia? Mun äidin ystävältä kuoli mies sairaskohtaukseen. Olivat yhdessä olleet ja asuneet vuosikaudet, mutta eivät naimisissa. Mies kuoli kuitenkin yllättäen ja aika nuorena joku 60v joten testamenttia tai muutakaan ei ollut.
Koko omaisuus meni edellisessä suhteessa syntyneelle pojalle. Nainen joutu ulos heidän yhteisestä kodista. Leskellä olisi sentään asumisoikeus, mutta avoliitossa ei.
Itse en ainakaan tekisi lapsia avoliittoon tai muutenkaan hankkisi yhteistä omaisuutta. Avioehdolla tietenkin voi rajata jotain ettei erossa mene toisen lypsämiseksi, mutta en haluaisi olla se joka kuolemantapauksessa jää puille paljaille tai se joka on vuosia taloudellisesti ottanut takkiin, hoitanut lapset ja mahdollistanut miehen uran ja erotessa huomaa että kaikki omaisuus onkin miehen.
Olen ehkä kylmä realisti, mutta näitä asioita jokaisen pitäisi miettiä. Puolet avioliitoista päättyy eroon.
Oletko vähän tyhmä, avoliitossakin asunnon voi ostaa yhteisesti molempien nimiin ja kun se on pantu molempien nimiin omistussuhde on 50:50 samantekevää, kuka lyhentää lainaa.paljon turvallisempi kummankin pitää omat osuutensa, kuin jokin v)itun avioliitto. Lastenkin oikeudet ovat samat kuin avioliitossa jne.
Ohis mutta perintö on perintö vasta, kun sen saa. Sitä ennen se on vain toisen ihmisen omaisuutta, joka kuuluu vain kyseiselle ihmiselle itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ohis mutta perintö on perintö vasta, kun sen saa. Sitä ennen se on vain toisen ihmisen omaisuutta, joka kuuluu vain kyseiselle ihmiselle itselleen.
Joo o, mutta harva koittaa päästä eroon omaisuudestaan, jotta muille ei jäisi perittävää. Sikäli se on perintöä jo sitä ennen. Varsinkin jos perittävä itse on sanonut perijälle, että nämä ja nämä sinä sitten aikanaan perit. Mun isä sanoi mulle niin uuden aviopuolisonsa nenän edessä. Typerä äm)mä suuttui!
En muuttais yhteen ennen kihloja. Onhan tää nyt nähty niin monta sataa kertaa että kun se mies saa naisen ensin parisuhteeseen ja sen jälkeen yhteen asumaan, niin ei se mies itse enää muuta kaipaa. Sillähän on jo kodinhengetär, vakkariseksiä ja seuralainen. Seurustella kyllä voisin ennen yhteenmuuttoa ja kihloja pidempäänkin, en ole muuttamassa yhteen 3kk tuntemisen jälkeen. Nyt vähän järkeä päähän naiset!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vika ei ole sinussa vaan miehen pelkuruudessa. Monet miehet pelkäävät sitoutumista ja sitten selittelevät kaiken maailman tekosyitä. Joko ei oo rahaa tai ei vielä oikee aika ja mitä kaikkee.
Mä olin exäni kanssa 8 vuotta josta viimeiset 4 vuotta odottelin häitä. Aina sano kanssa että myöhemmin, myöhemmin. Ei niitä häitä sitten koskaan tullut. Kyllästyin odottelemaan lopulta ja vaihdoin miestä ja nyt oon ihanan miehen kanssa joka kihlas mut ensimmäisen vuoden aikana. Molemmista tuntuu nyt oikeelta.
Tää mun exä on edelleen sinkku eikä varmaan koskaan vakiinnu. Sääli että tuhlasin niin paljon hyvää nuoruuttani miehen kanssa jota ei pätkääkään kiinnostanu mun onnellisuus.
Hei oikeesti nyt vähän jotain rajaa noihin vaatimuksiin sille, mitä muiden pitää tehdä sulle, jotta SÄ oisit onnellinen! Ai mennä kanssasi naimisiin!? Oletko vähän itsekeskeinen huomioh)ora primadonna? Ei kenenkään elämäntehtävä tai velvollisuus ole tehdä sinua MILLÄÄN LAILLA onnelliseksi, siitä olet vastuussa vain sinä itse.
Kyllä mä haluun tehdä mun miehen onnelliseksi ja arvostaa hänen unelmiaan ja tarpeitaan. Toivon toki että saisin samaa takaisin.
Odella tyhmä asenne. Toivottavasti miehesi oikein hyväksikäyttää tätä asennettasi sinussa, eikä anna sulle millimetriäkään takaisin. Toivottavasti oikein isosti hyväksikäyttää typeryyttäsi ja naiviuttasi. Toivottavasti sitten itket yksinäsi aikanaan paskassa autossa, huolehtien yksin lapsista, kodista ja kaikesta, kun miehesi makaa sohvalla mielenkiintonsa sinuun menettäneenä ja roikkuu netissä. Siitäs saisit.
Mikä ihme sua risoo? Mulla on ihana mies joka huolehtii mun onnellisuudesta ja mä hänen. Oo vaan kade.
No ehkä paremmin huolehtisit omasta onnellisuudestasi IHAN ITSE, etköhän sä itse tiedä parhaiten mistä tulet onnelliseksi, eikä se toinen. Ja jos se toinen ei huolehdikaan sitten mielesäsi tarpeeksi onnellisuudestasi sinusta tulee häntä syyllistävä katkera paska. Joka pahoitat toisen mielen, koska uuuh, sua ei nyt mielistelty riittävästi.
Ei toinen voi tietenkään ulkoa tietää mun tarpeista mutta voin kertoa niistä hänelle niin hän osaa ottaa ne huomioon. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vika ei ole sinussa vaan miehen pelkuruudessa. Monet miehet pelkäävät sitoutumista ja sitten selittelevät kaiken maailman tekosyitä. Joko ei oo rahaa tai ei vielä oikee aika ja mitä kaikkee.
Mä olin exäni kanssa 8 vuotta josta viimeiset 4 vuotta odottelin häitä. Aina sano kanssa että myöhemmin, myöhemmin. Ei niitä häitä sitten koskaan tullut. Kyllästyin odottelemaan lopulta ja vaihdoin miestä ja nyt oon ihanan miehen kanssa joka kihlas mut ensimmäisen vuoden aikana. Molemmista tuntuu nyt oikeelta.
Tää mun exä on edelleen sinkku eikä varmaan koskaan vakiinnu. Sääli että tuhlasin niin paljon hyvää nuoruuttani miehen kanssa jota ei pätkääkään kiinnostanu mun onnellisuus.
Hei oikeesti nyt vähän jotain rajaa noihin vaatimuksiin sille, mitä muiden pitää tehdä sulle, jotta SÄ oisit onnellinen! Ai mennä kanssasi naimisiin!? Oletko vähän itsekeskeinen huomioh)ora primadonna? Ei kenenkään elämäntehtävä tai velvollisuus ole tehdä sinua MILLÄÄN LAILLA onnelliseksi, siitä olet vastuussa vain sinä itse.
Kyllä mä haluun tehdä mun miehen onnelliseksi ja arvostaa hänen unelmiaan ja tarpeitaan. Toivon toki että saisin samaa takaisin.
Odella tyhmä asenne. Toivottavasti miehesi oikein hyväksikäyttää tätä asennettasi sinussa, eikä anna sulle millimetriäkään takaisin. Toivottavasti oikein isosti hyväksikäyttää typeryyttäsi ja naiviuttasi. Toivottavasti sitten itket yksinäsi aikanaan paskassa autossa, huolehtien yksin lapsista, kodista ja kaikesta, kun miehesi makaa sohvalla mielenkiintonsa sinuun menettäneenä ja roikkuu netissä. Siitäs saisit.
Mikä ihme sua risoo? Mulla on ihana mies joka huolehtii mun onnellisuudesta ja mä hänen. Oo vaan kade.
No ehkä paremmin huolehtisit omasta onnellisuudestasi IHAN ITSE, etköhän sä itse tiedä parhaiten mistä tulet onnelliseksi, eikä se toinen. Ja jos se toinen ei huolehdikaan sitten mielesäsi tarpeeksi onnellisuudestasi sinusta tulee häntä syyllistävä katkera paska. Joka pahoitat toisen mielen, koska uuuh, sua ei nyt mielistelty riittävästi.
Ei toinen voi tietenkään ulkoa tietää mun tarpeista mutta voin kertoa niistä hänelle niin hän osaa ottaa ne huomioon. :)
Todella ahdistavaa hänelle. Hänkin eläisi mielellään varmaan omaa elämäänsä, ei sinun, vaikka avioliittoo halusikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ap, sulla on selvät sävelet, haluat naimisiin ja lapsia. Jos olet jo lähes kolmekymppinen, kello tikittää. Kerro miehelle suunnitelmasi ja kysy häneltä millä aikataululla häät ja lapsenteko olisivat hänen listallaan. Jos vastaa epämääräisesti tai useamman vuoden, sitten sun pitää vetää siitä omat johtopäätöksesi. Sanot, että asuntoa ei kannata ostaa yhdessä, jos ette ole naimisissa ja suhteen tulevaisuus on epävarma.
Hanki itsellesi oma erillinen asunto, ala säästää toivomaasi tulevaisuutta varten. Älä luovu suunnitelmistasi miehen takia, äläkä odottele häntä. Elä omaa elämääsi. Jos mies huomaa että haluaakin elää kanssasi ja hankkia lapsia, sitten neuvottelette suhteenne ehdot uudestaan. Jos mies ei osoita mitään puoleenvälin tulon merkkejä, sitten katkaiset välit ja etsit uuden miehen, jonka kanssa teillä on yhteiset haaveet, tai hankit lapsen yksin.
Älä jää odottelemaan, elämä menee muuten sun ohi.
Aika tyhmä neuvo, kunehkä ap kokee, että tuo mies on hänen omaa elämäänsä. Mitä muuta siinä elämässä voisi edes olla? Silitystä, tv:n katselua ja töissäkäyntiä? Joku harrastus, mitä siitä? Eivät ne ole tuo mies.
Ei. Mun neuvo on paras jonka voi naiselle antaa!
Yhdessä eläminen on ns. kahden kauppa, perustuu yhteiselle sopimukselle että miten ollaan ja edetään. Kumpikin osapuoli tuo neuvottelupöytään omat toiveensa ja niistä sovitaan sitten kummallekin sopiva kompromissi. Jos sellaiseen ei päästä, kannattaa erota heti.
Jos toinen osapuoli ei suostu neuvottelemaankaan, sitten siihen epätasa-arvoiseen suhteeseen jääminen on todella tyhmää. Jos mies siis elää omaa elämäänsä kuten haluaa, eikä halua samoja asioita kuin sinä, mitä ihmettä sä siinä sitten roikut hänen elämänsä statistina?
Oikeasti, usko mua, se miten tyytyväinen tulet elämääsi olemaan, riippuu täysin sinusta itsestäsi, siitä miten pystyt tekemään omat päätöksesi, pitämään puolesi ja kantamaan vastuusi omien tulevaisuudensuunnitelmiesi toteuttamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ap, sulla on selvät sävelet, haluat naimisiin ja lapsia. Jos olet jo lähes kolmekymppinen, kello tikittää. Kerro miehelle suunnitelmasi ja kysy häneltä millä aikataululla häät ja lapsenteko olisivat hänen listallaan. Jos vastaa epämääräisesti tai useamman vuoden, sitten sun pitää vetää siitä omat johtopäätöksesi. Sanot, että asuntoa ei kannata ostaa yhdessä, jos ette ole naimisissa ja suhteen tulevaisuus on epävarma.
Hanki itsellesi oma erillinen asunto, ala säästää toivomaasi tulevaisuutta varten. Älä luovu suunnitelmistasi miehen takia, äläkä odottele häntä. Elä omaa elämääsi. Jos mies huomaa että haluaakin elää kanssasi ja hankkia lapsia, sitten neuvottelette suhteenne ehdot uudestaan. Jos mies ei osoita mitään puoleenvälin tulon merkkejä, sitten katkaiset välit ja etsit uuden miehen, jonka kanssa teillä on yhteiset haaveet, tai hankit lapsen yksin.
Älä jää odottelemaan, elämä menee muuten sun ohi.
Aika tyhmä neuvo, kunehkä ap kokee, että tuo mies on hänen omaa elämäänsä. Mitä muuta siinä elämässä voisi edes olla? Silitystä, tv:n katselua ja töissäkäyntiä? Joku harrastus, mitä siitä? Eivät ne ole tuo mies.
Ei. Mun neuvo on paras jonka voi naiselle antaa!
Yhdessä eläminen on ns. kahden kauppa, perustuu yhteiselle sopimukselle että miten ollaan ja edetään. Kumpikin osapuoli tuo neuvottelupöytään omat toiveensa ja niistä sovitaan sitten kummallekin sopiva kompromissi. Jos sellaiseen ei päästä, kannattaa erota heti.
Jos toinen osapuoli ei suostu neuvottelemaankaan, sitten siihen epätasa-arvoiseen suhteeseen jääminen on todella tyhmää. Jos mies siis elää omaa elämäänsä kuten haluaa, eikä halua samoja asioita kuin sinä, mitä ihmettä sä siinä sitten roikut hänen elämänsä statistina?
Oikeasti, usko mua, se miten tyytyväinen tulet elämääsi olemaan, riippuu täysin sinusta itsestäsi, siitä miten pystyt tekemään omat päätöksesi, pitämään puolesi ja kantamaan vastuusi omien tulevaisuudensuunnitelmiesi toteuttamisesta.
Juurihan tuo yksi tuossa selittää, miten mies tekee hänet onnelliseksi ja hän miehensä, ehkä ap haluaa sitä samaa? Niin mitenkään ei se yksinoleminen anna sitä samaa siinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vika ei ole sinussa vaan miehen pelkuruudessa. Monet miehet pelkäävät sitoutumista ja sitten selittelevät kaiken maailman tekosyitä. Joko ei oo rahaa tai ei vielä oikee aika ja mitä kaikkee.
Mä olin exäni kanssa 8 vuotta josta viimeiset 4 vuotta odottelin häitä. Aina sano kanssa että myöhemmin, myöhemmin. Ei niitä häitä sitten koskaan tullut. Kyllästyin odottelemaan lopulta ja vaihdoin miestä ja nyt oon ihanan miehen kanssa joka kihlas mut ensimmäisen vuoden aikana. Molemmista tuntuu nyt oikeelta.
Tää mun exä on edelleen sinkku eikä varmaan koskaan vakiinnu. Sääli että tuhlasin niin paljon hyvää nuoruuttani miehen kanssa jota ei pätkääkään kiinnostanu mun onnellisuus.
Hei oikeesti nyt vähän jotain rajaa noihin vaatimuksiin sille, mitä muiden pitää tehdä sulle, jotta SÄ oisit onnellinen! Ai mennä kanssasi naimisiin!? Oletko vähän itsekeskeinen huomioh)ora primadonna? Ei kenenkään elämäntehtävä tai velvollisuus ole tehdä sinua MILLÄÄN LAILLA onnelliseksi, siitä olet vastuussa vain sinä itse.
Kyllä mä haluun tehdä mun miehen onnelliseksi ja arvostaa hänen unelmiaan ja tarpeitaan. Toivon toki että saisin samaa takaisin.
Odella tyhmä asenne. Toivottavasti miehesi oikein hyväksikäyttää tätä asennettasi sinussa, eikä anna sulle millimetriäkään takaisin. Toivottavasti oikein isosti hyväksikäyttää typeryyttäsi ja naiviuttasi. Toivottavasti sitten itket yksinäsi aikanaan paskassa autossa, huolehtien yksin lapsista, kodista ja kaikesta, kun miehesi makaa sohvalla mielenkiintonsa sinuun menettäneenä ja roikkuu netissä. Siitäs saisit.
Mikä ihme sua risoo? Mulla on ihana mies joka huolehtii mun onnellisuudesta ja mä hänen. Oo vaan kade.
No ehkä paremmin huolehtisit omasta onnellisuudestasi IHAN ITSE, etköhän sä itse tiedä parhaiten mistä tulet onnelliseksi, eikä se toinen. Ja jos se toinen ei huolehdikaan sitten mielesäsi tarpeeksi onnellisuudestasi sinusta tulee häntä syyllistävä katkera paska. Joka pahoitat toisen mielen, koska uuuh, sua ei nyt mielistelty riittävästi.
Ei toinen voi tietenkään ulkoa tietää mun tarpeista mutta voin kertoa niistä hänelle niin hän osaa ottaa ne huomioon. :)
Hirveä, ahdistava kumppani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vika ei ole sinussa vaan miehen pelkuruudessa. Monet miehet pelkäävät sitoutumista ja sitten selittelevät kaiken maailman tekosyitä. Joko ei oo rahaa tai ei vielä oikee aika ja mitä kaikkee.
Mä olin exäni kanssa 8 vuotta josta viimeiset 4 vuotta odottelin häitä. Aina sano kanssa että myöhemmin, myöhemmin. Ei niitä häitä sitten koskaan tullut. Kyllästyin odottelemaan lopulta ja vaihdoin miestä ja nyt oon ihanan miehen kanssa joka kihlas mut ensimmäisen vuoden aikana. Molemmista tuntuu nyt oikeelta.
Tää mun exä on edelleen sinkku eikä varmaan koskaan vakiinnu. Sääli että tuhlasin niin paljon hyvää nuoruuttani miehen kanssa jota ei pätkääkään kiinnostanu mun onnellisuus.
Hei oikeesti nyt vähän jotain rajaa noihin vaatimuksiin sille, mitä muiden pitää tehdä sulle, jotta SÄ oisit onnellinen! Ai mennä kanssasi naimisiin!? Oletko vähän itsekeskeinen huomioh)ora primadonna? Ei kenenkään elämäntehtävä tai velvollisuus ole tehdä sinua MILLÄÄN LAILLA onnelliseksi, siitä olet vastuussa vain sinä itse.
Kyllä mä haluun tehdä mun miehen onnelliseksi ja arvostaa hänen unelmiaan ja tarpeitaan. Toivon toki että saisin samaa takaisin.
Odella tyhmä asenne. Toivottavasti miehesi oikein hyväksikäyttää tätä asennettasi sinussa, eikä anna sulle millimetriäkään takaisin. Toivottavasti oikein isosti hyväksikäyttää typeryyttäsi ja naiviuttasi. Toivottavasti sitten itket yksinäsi aikanaan paskassa autossa, huolehtien yksin lapsista, kodista ja kaikesta, kun miehesi makaa sohvalla mielenkiintonsa sinuun menettäneenä ja roikkuu netissä. Siitäs saisit.
Mikä ihme sua risoo? Mulla on ihana mies joka huolehtii mun onnellisuudesta ja mä hänen. Oo vaan kade.
No ehkä paremmin huolehtisit omasta onnellisuudestasi IHAN ITSE, etköhän sä itse tiedä parhaiten mistä tulet onnelliseksi, eikä se toinen. Ja jos se toinen ei huolehdikaan sitten mielesäsi tarpeeksi onnellisuudestasi sinusta tulee häntä syyllistävä katkera paska. Joka pahoitat toisen mielen, koska uuuh, sua ei nyt mielistelty riittävästi.
Ei toinen voi tietenkään ulkoa tietää mun tarpeista mutta voin kertoa niistä hänelle niin hän osaa ottaa ne huomioon. :)
Todella ahdistavaa hänelle. Hänkin eläisi mielellään varmaan omaa elämäänsä, ei sinun, vaikka avioliittoo halusikin.
Miehellesihän tulee paha mieli, jos sinä tuolallailla asetat siis ehtoja rakkaudellesi häntä kohtaan, jos ehdoissasi on asioita, joiden tekeminen sinulle inhottaa häntä. Ei hän katsos muutu sinua diggaavaksi ihmiseksi menemällä kanssasi naimisiin vaan olette erillisiä yksilöitä omine haluinenne. Aivan järkyttävää olettaa, että mies haluaa samaa mitä sinä, eihän hän saa siitä itselleen mitään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohis mutta perintö on perintö vasta, kun sen saa. Sitä ennen se on vain toisen ihmisen omaisuutta, joka kuuluu vain kyseiselle ihmiselle itselleen.
Joo o, mutta harva koittaa päästä eroon omaisuudestaan, jotta muille ei jäisi perittävää. Sikäli se on perintöä jo sitä ennen. Varsinkin jos perittävä itse on sanonut perijälle, että nämä ja nämä sinä sitten aikanaan perit. Mun isä sanoi mulle niin uuden aviopuolisonsa nenän edessä. Typerä äm)mä suuttui!
Siitäkin huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohis mutta perintö on perintö vasta, kun sen saa. Sitä ennen se on vain toisen ihmisen omaisuutta, joka kuuluu vain kyseiselle ihmiselle itselleen.
Joo o, mutta harva koittaa päästä eroon omaisuudestaan, jotta muille ei jäisi perittävää. Sikäli se on perintöä jo sitä ennen. Varsinkin jos perittävä itse on sanonut perijälle, että nämä ja nämä sinä sitten aikanaan perit. Mun isä sanoi mulle niin uuden aviopuolisonsa nenän edessä. Typerä äm)mä suuttui!
Siitäkin huolimatta.
No se ei nyt ole pointti tässä.
Alue: Aihe vapaa
Siis oman selustan turvaaminen on järkevää, mutta harmittavan usein omaisuus (talo, auto jne) on miehen hankkimaa ja miehen nimissä. Nainen maksaa juoksevia kuluja, käy kaupassa, hoitaa lasten vaatteet ja harrastukset. Molemmat on voinu rahallisesti panostaa yhtä paljon, mutta toisella on omaisuutta ja toisella ei. Asiaa ei ole mietitty sen enempää, koska on uskottu rakkauden ja elämän kantavan. Itse suhteen aikana ei ole ollut väliä kuka maksaa ja mitä, mutta eron tai kuoleman hetkellä on