Lue keskustelun säännöt.
Vuosien odotuksen jälkeen vanhemmaksi, tämä onkin painajaista- En jaksa ;(
08.01.2018 |
Olin 38-vuotias kun viimein tulin raskaaksi, mieheni oli 42-vuotias ja olimme olleet yhdessä 10 vuotta.
Ongelmat alkoivat jo vauva-aikana: Tyttö oli itkuinen ja tyytymätön, ei nukahtanut vaunuihin eikä viihtynyt sitterissä vaan olisi ollut koko ajan sylissä. Minä sopeuduin tähän, mies ei ! Muistan , miten mies kerran heijasi lähes kovakouraisesti vaunuja ja huusi " NUKU! VAUVAT NUKKUU VAUNUISSA, MIKSET SÄ" Miestä kismitti, kun olisi halunnut nauttia päiväkahvit pihalla ja sitten päiväpanon makkarissa vauvan tuhistessa takakuistilla, mutta siinä minä sitten kuljeskelin tyttö olkapäällä ja jäähtynyt kahvi kädessä...
Suoraan sanoen vauva tuli väliimme ja vaikka kävimme parisuhdeterapiassa, meille tuli ero tyttären ollessa 8kk . Huoltajuus jäi tietenkin minulle.
Nyt tyttö on 10v ja ihan mahdoton tapaus . Kaikesta saa tapella ja vänkää vastaan minkä kerkeää, on tyytymätön ja kiukkuinen ja narisee. Parhaillaan " rynkyttää" keittiössä tuoleja, koska ei ollut paahtoleipää aamupalaksi. Olen viimeiset 8 vuotta pitänyt tyttöä sylissä/kiinni ja selittänyt ääneni käheäksi " Ei saa. tuo ei nyt auta. rauhoitu. kuuntele". Tuntuu, että lapsen elämä on yhtä tauotonta uhmaikää! Ongelma huomattiin myös päiväkodissa ja ollessaan 5-vuotias tyttö kävi joitain kertoja käyttäytymisterapiassa ym, mutta siitä ei ollut mainittavasti apua. Koulun alkua lykättiin vuodella, koska ei ollut kypsä. Kuitenkaan mitään selkeää adhd ym oireilua tytöllä ei ole ja ei kuulemma "aleta tässä nyt väkisin diagnoosia keksimään".
On sellainen olo, että onko tämä nyt minun vikani?! Olenko antanut liikaa periksi? Olisko vauva-aikana pitänyt antaa rääkyä itsensä uneen siellä vaunuissa eikä nostaa syliin ja leperrellä?
Tytöllä ei enää ole kavereita, kun pomottaa ja haluaisi aina määrätä mitä tehdään ja milloin tehdään.
Mutta nyt pitää mennä katsomaan, onko saanut vaatteet päälle ettei myöhästy koulusta!
Kommentit (32)
:/ mutta onko kuitenkin niin, että vähän helpotti kun sait kirjoitettua nuo asiat ulos? Oletko vielä yksinhuoltaja? Saatko koskaan hengähdystaukoa? Onko isovanhempia, ja jos ei, paikkakunnalta voisi löytyä varamummo?
Itselläni on äärimmäisen raskas 6v ja tunnistan itseni kirjoituksestasi... koulun alkua kauhulla odotellessa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko vanhempina katsoneet rehellisesti itseänne peiliin? Kysyn, koska itsellä kävi myös niin, että lapsi tekemällä tehtiin ja sitten tuntui, ettei oma jaksaminen riittänyt. Olen todella joutunut katsomaan peiliin myös omia käytösmallejani. Monet käytöshäiriöt lapsilla ovat nimittäin suoraa heijastusta omista vanhemmista. Pyydä neuvolasta apua. Yritä saada lapsesi psykologille/terapiaan. Tuossa iässä käytöstä voi vielä muokata parempaan, jos kyse on muuten normaalista lapsesta, jolla ei ole todettu mitään varsinaisia neurologisia ym ongelmia.
Täh? Miksi mietit jotain 10 vuoden takaista juttua.. Että mitä mies teki ja mitä ei. Ja jos siitä lähdet joka aamu olisiko pitänyt huudattaa vauvana niin voi herttinen. Nyt on nyt.
Minulla on hyvin samanlainen tarina, olimme lähes samanikäisiä, eli teimme lapsen vanhoilla päivillä, alle 10 vuotta yhdessä siihen mennessä. Lapsi oli hyvin odotettu. Ihan samanlaisia haasteita vauvaiässä, ei suostunut olemaan sitterissä, lattialla, vaunuissa, sängyssä nukahti myös huonosti ja nukkui 20 min. pätkiä kerrallaan. Vauva-aika oli siis hyvin vaativa. Miehellä pitkät työpäivät ja sen vuoksi minä valvoin pääasiassa yöt. Yöt oli hankalia sinne pariin vuoteen saakka. Jatkuvaa heräilyä. Tosin välillä myös hyviä kausia, jolloin pitempää unta. Taaperoaika oli myös vaativa, hyvin omatahtoinen lapsi, ei suostunut leikkimään yksin juurikaan, max. 10 min. Perusasiat haastavia oppia, pukeminen hirveää taustelua, hyvin nirso ruokien suhteen. Lapsi on nyt eskarissa, on reipastunut ja pukee jo itse, syö siellä hyvin, kehityksen poikkeamia ei ole havaittu. On kavereita. Eli eskarissa menee onneksi hyvin. Kotona edelleen vanhemmissa kiinni. Hyvin paljon leikitään hänen kanssaan, mutta toivoisin jo vähitellen joitakin itsenäisiä leikkejäkin tulevan. On vielä pienen oloinen niin, että esim. yksin en voi päästää pihallekaan ja tarvitsee apua perusasioissa jatkuvasti. Ei nukahda itsekseen, heräilee yöllä, tarvitsee apua vessassa ja pukemisessa, ym. Uhmaa ei enää ole. Miehen kanssa ollaan vielä yhdessä, mutta lapsen vaativuus on kiristänyt välejämme aina, kun lapsi vaatii jatkuvaa jomman kumman läsnäoloa, niin väistämättä tulee vääntöä vuoroista. Emme tietenkään keskustele asiasta lapsen kuullen, mutta kireyttä se aiheuttaa silloin kun molemmat ovat väsyneitä työpäivän jälkeen ja lapsi vaatii seuraa. Täysin etääntyneitä olemme toisistamme, koska voimavaroja ei riitä enää parisuhteeseen. Minä uskon, että vanhalla iällä raskautumisella on ollut jotakin vaikutusta lapsen kehitykseen sikiöaikana. Jokuhan sillä lapsella oli heti syntymästä ongelmana, kun ei pystynyt oikein missään muualla kuin sylissä tuntemaan olonsa hyväksi. Oma lapseni syntyi myös keskosena ja epäilen, että sillä on ollut vaikutusta myös. Ehkä siinä alun sairaalajaksolla syntyi joku tarve tai turvattomuus tai sitten joku neurologisen kehityksen ongelma sikiöajan haasteiden vuoksi. Kyllä tiesin heti siinä alussa, että se ei ole ihan tavanomaista vauvan kanssa olemista, kun on jo aiempaa kokemusta vauvoista. Sinulla ehkä suurimpana haasteena tuo lapsen päälle jäänyt uhma. Siihen ehkä pyytäisin apua jostakin. Tsemppiä kovasti vanhemmuuteen. Kaikki menee varmasti hyvin loppujen lopuksi, kun saatte tuo uhman aisoihin ennen teini-ikää.
Eiköhän pitäisi olla keittiössä tekemässä tytölle selväksi ettei tuoleja rynkytetä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on hyvin samanlainen tarina, olimme lähes samanikäisiä, eli teimme lapsen vanhoilla päivillä, alle 10 vuotta yhdessä siihen mennessä. Lapsi oli hyvin odotettu. Ihan samanlaisia haasteita vauvaiässä, ei suostunut olemaan sitterissä, lattialla, vaunuissa, sängyssä nukahti myös huonosti ja nukkui 20 min. pätkiä kerrallaan. Vauva-aika oli siis hyvin vaativa. Miehellä pitkät työpäivät ja sen vuoksi minä valvoin pääasiassa yöt. Yöt oli hankalia sinne pariin vuoteen saakka. Jatkuvaa heräilyä. Tosin välillä myös hyviä kausia, jolloin pitempää unta. Taaperoaika oli myös vaativa, hyvin omatahtoinen lapsi, ei suostunut leikkimään yksin juurikaan, max. 10 min. Perusasiat haastavia oppia, pukeminen hirveää taustelua, hyvin nirso ruokien suhteen. Lapsi on nyt eskarissa, on reipastunut ja pukee jo itse, syö siellä hyvin, kehityksen poikkeamia ei ole havaittu. On kavereita. Eli eskarissa menee onneksi hyvin. Kotona edelleen vanhemmissa kiinni. Hyvin paljon leikitään hänen kanssaan, mutta toivoisin jo vähitellen joitakin itsenäisiä leikkejäkin tulevan. On vielä pienen oloinen niin, että esim. yksin en voi päästää pihallekaan ja tarvitsee apua perusasioissa jatkuvasti. Ei nukahda itsekseen, heräilee yöllä, tarvitsee apua vessassa ja pukemisessa, ym. Uhmaa ei enää ole. Miehen kanssa ollaan vielä yhdessä, mutta lapsen vaativuus on kiristänyt välejämme aina, kun lapsi vaatii jatkuvaa jomman kumman läsnäoloa, niin väistämättä tulee vääntöä vuoroista. Emme tietenkään keskustele asiasta lapsen kuullen, mutta kireyttä se aiheuttaa silloin kun molemmat ovat väsyneitä työpäivän jälkeen ja lapsi vaatii seuraa. Täysin etääntyneitä olemme toisistamme, koska voimavaroja ei riitä enää parisuhteeseen. Minä uskon, että vanhalla iällä raskautumisella on ollut jotakin vaikutusta lapsen kehitykseen sikiöaikana. Jokuhan sillä lapsella oli heti syntymästä ongelmana, kun ei pystynyt oikein missään muualla kuin sylissä tuntemaan olonsa hyväksi. Oma lapseni syntyi myös keskosena ja epäilen, että sillä on ollut vaikutusta myös. Ehkä siinä alun sairaalajaksolla syntyi joku tarve tai turvattomuus tai sitten joku neurologisen kehityksen ongelma sikiöajan haasteiden vuoksi. Kyllä tiesin heti siinä alussa, että se ei ole ihan tavanomaista vauvan kanssa olemista, kun on jo aiempaa kokemusta vauvoista. Sinulla ehkä suurimpana haasteena tuo lapsen päälle jäänyt uhma. Siihen ehkä pyytäisin apua jostakin. Tsemppiä kovasti vanhemmuuteen. Kaikki menee varmasti hyvin loppujen lopuksi, kun saatte tuo uhman aisoihin ennen teini-ikää.
Njaa.. Meillä lapset tehty nuorena ja neljäs lapsista oli juuri tuollainen. Riitti, että otin synnytyksessä elin ja vasta syntymän jälkeen huomattiin pään mallista, että olikin ollut synnytyskanavassa tulossa kun minä vedin epin voimalla sikeitä.. Ties kuinka kauan ollut siellä tuloillaan ja kätilö ei tajunnut mitään.
Pienestä se on kiinni. Poika kiukkuinen, jälkeenjäänyt, pää oudon mallinen ja todella reppana.
Lapsissa on eroja ja niin on kasvatuksessakin.
Kummasta lie kyse.
Provo. Koulun alkua ei lykätä vaan lapsi laitetaan pienryhmään. Ja tuon ikäinen olisi jo eskarin käynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauva-aika meni varmasti juuri miten pitikin, annoit syliä ja hoivaa, hyvä niin! Kuulostaa rivien välistä ehkä vähän siltä, että ongelmat ovat alkaneet ensimmäisen uhmaiän (alkaa yleensä 1,5v-2,5v välillä) myötä? Olet ehkä ollut voimaton ja et ole jostain syystä osannut alkaa kohtelemaan lasta ikätason mukaan? Tarkoitan siis, että esimerkiksi kolmevuotiaan kiukkua voi enää hoitaa kuin vauvan kiukkua, ei edes sen kaksivuotiaan kiukkua. Syliä ja lohtua tarvitsee isompikin lapsi, mutta myös tiedon siitä että aikuinen on vahvempi ja pystyy vetämään rajat. Äitikin hermostuu välillä ja se on ihan ok. Esimerkiksi tuo miehesi tilanne minkä kuvasit, kuulostaa kuitenkin jossain määrin ymmärrettävältä purkaukselta, mutta ehdottomasti syliähän se vauva tarvitsi, sinä olit oikeassa. Mutta isompi lapsi tarvitsee jo kokemuksia siitäkin, että vanhemmalla ok rajansa mitä hän sietää.
Näihin tapoihin hoitaa vauvan itkut, uhmakiukut jnen vaikuttaa hyvin usein myös oma lapsuus, miten itseä on kohdeltu tietyssä iässä. Olisi ehkä fiksua yrittää vielä jotain perheneuvolan kaltaista apua, selittää jollekin miten esimerkiksi kolme ensimmäistä vuotta mielestäsi menivät lapsen kanssa. Toki kukaan täällä ei voi tietää mikä lastasi vaivaa, meillä on vain sinun lyhyt kirjoitus asiasta, joten älä ota näitä kirjoituksia itseesi. Muista myös, että täydellistä vanhempaa ei ole. Kaikilla on lapsen kehitysvaiheita, jotka ovat itselle erityisiä kipupisteitä. Ja kukaan ei oikeastaan tiedä täysin onnistuneensa/epäonnistuneensa kuin vasta myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on hyvin samanlainen tarina, olimme lähes samanikäisiä, eli teimme lapsen vanhoilla päivillä, alle 10 vuotta yhdessä siihen mennessä. Lapsi oli hyvin odotettu. Ihan samanlaisia haasteita vauvaiässä, ei suostunut olemaan sitterissä, lattialla, vaunuissa, sängyssä nukahti myös huonosti ja nukkui 20 min. pätkiä kerrallaan. Vauva-aika oli siis hyvin vaativa. Miehellä pitkät työpäivät ja sen vuoksi minä valvoin pääasiassa yöt. Yöt oli hankalia sinne pariin vuoteen saakka. Jatkuvaa heräilyä. Tosin välillä myös hyviä kausia, jolloin pitempää unta. Taaperoaika oli myös vaativa, hyvin omatahtoinen lapsi, ei suostunut leikkimään yksin juurikaan, max. 10 min. Perusasiat haastavia oppia, pukeminen hirveää taustelua, hyvin nirso ruokien suhteen. Lapsi on nyt eskarissa, on reipastunut ja pukee jo itse, syö siellä hyvin, kehityksen poikkeamia ei ole havaittu. On kavereita. Eli eskarissa menee onneksi hyvin. Kotona edelleen vanhemmissa kiinni. Hyvin paljon leikitään hänen kanssaan, mutta toivoisin jo vähitellen joitakin itsenäisiä leikkejäkin tulevan. On vielä pienen oloinen niin, että esim. yksin en voi päästää pihallekaan ja tarvitsee apua perusasioissa jatkuvasti. Ei nukahda itsekseen, heräilee yöllä, tarvitsee apua vessassa ja pukemisessa, ym. Uhmaa ei enää ole. Miehen kanssa ollaan vielä yhdessä, mutta lapsen vaativuus on kiristänyt välejämme aina, kun lapsi vaatii jatkuvaa jomman kumman läsnäoloa, niin väistämättä tulee vääntöä vuoroista. Emme tietenkään keskustele asiasta lapsen kuullen, mutta kireyttä se aiheuttaa silloin kun molemmat ovat väsyneitä työpäivän jälkeen ja lapsi vaatii seuraa. Täysin etääntyneitä olemme toisistamme, koska voimavaroja ei riitä enää parisuhteeseen. Minä uskon, että vanhalla iällä raskautumisella on ollut jotakin vaikutusta lapsen kehitykseen sikiöaikana. Jokuhan sillä lapsella oli heti syntymästä ongelmana, kun ei pystynyt oikein missään muualla kuin sylissä tuntemaan olonsa hyväksi. Oma lapseni syntyi myös keskosena ja epäilen, että sillä on ollut vaikutusta myös. Ehkä siinä alun sairaalajaksolla syntyi joku tarve tai turvattomuus tai sitten joku neurologisen kehityksen ongelma sikiöajan haasteiden vuoksi. Kyllä tiesin heti siinä alussa, että se ei ole ihan tavanomaista vauvan kanssa olemista, kun on jo aiempaa kokemusta vauvoista. Sinulla ehkä suurimpana haasteena tuo lapsen päälle jäänyt uhma. Siihen ehkä pyytäisin apua jostakin. Tsemppiä kovasti vanhemmuuteen. Kaikki menee varmasti hyvin loppujen lopuksi, kun saatte tuo uhman aisoihin ennen teini-ikää.
Mikä oli keskosuuden syy? Mulla lapsi jolla keskosuus johtui raskausmyrkytyksestä. Hyvin samanlaiselta kuulostaa kuin sinun lapsesi. Stressiolosuhteet kohdussa muokkaavat lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höps, ei ikä vaikuta lapsen luonteeseen. Juuri sain lapsen, 43v iässä, rauhallinen lapsi. Mutta lapsi on jo neljäs ja vanhemmilla rauhallinen ja määrätietoinen toimintatapa jossa lapsi tuntee olonsa turvalliseksi.
Eka lapsi on aivan erilainen kun olin silloin epävarms ja hädissäni, ilman suvun tukea, ilman mitään kokemusta lapsista.
En nyt väitä että aina on niin, mutta usein rauhallinen ja ennustettava, systemaattinen toiminta antaa lapsellekin rauhan kasvaa ja kehittyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on hyvin samanlainen tarina, olimme lähes samanikäisiä, eli teimme lapsen vanhoilla päivillä, alle 10 vuotta yhdessä siihen mennessä. Lapsi oli hyvin odotettu. Ihan samanlaisia haasteita vauvaiässä, ei suostunut olemaan sitterissä, lattialla, vaunuissa, sängyssä nukahti myös huonosti ja nukkui 20 min. pätkiä kerrallaan. Vauva-aika oli siis hyvin vaativa. Miehellä pitkät työpäivät ja sen vuoksi minä valvoin pääasiassa yöt. Yöt oli hankalia sinne pariin vuoteen saakka. Jatkuvaa heräilyä. Tosin välillä myös hyviä kausia, jolloin pitempää unta. Taaperoaika oli myös vaativa, hyvin omatahtoinen lapsi, ei suostunut leikkimään yksin juurikaan, max. 10 min. Perusasiat haastavia oppia, pukeminen hirveää taustelua, hyvin nirso ruokien suhteen. Lapsi on nyt eskarissa, on reipastunut ja pukee jo itse, syö siellä hyvin, kehityksen poikkeamia ei ole havaittu. On kavereita. Eli eskarissa menee onneksi hyvin. Kotona edelleen vanhemmissa kiinni. Hyvin paljon leikitään hänen kanssaan, mutta toivoisin jo vähitellen joitakin itsenäisiä leikkejäkin tulevan. On vielä pienen oloinen niin, että esim. yksin en voi päästää pihallekaan ja tarvitsee apua perusasioissa jatkuvasti. Ei nukahda itsekseen, heräilee yöllä, tarvitsee apua vessassa ja pukemisessa, ym. Uhmaa ei enää ole. Miehen kanssa ollaan vielä yhdessä, mutta lapsen vaativuus on kiristänyt välejämme aina, kun lapsi vaatii jatkuvaa jomman kumman läsnäoloa, niin väistämättä tulee vääntöä vuoroista. Emme tietenkään keskustele asiasta lapsen kuullen, mutta kireyttä se aiheuttaa silloin kun molemmat ovat väsyneitä työpäivän jälkeen ja lapsi vaatii seuraa. Täysin etääntyneitä olemme toisistamme, koska voimavaroja ei riitä enää parisuhteeseen. Minä uskon, että vanhalla iällä raskautumisella on ollut jotakin vaikutusta lapsen kehitykseen sikiöaikana. Jokuhan sillä lapsella oli heti syntymästä ongelmana, kun ei pystynyt oikein missään muualla kuin sylissä tuntemaan olonsa hyväksi. Oma lapseni syntyi myös keskosena ja epäilen, että sillä on ollut vaikutusta myös. Ehkä siinä alun sairaalajaksolla syntyi joku tarve tai turvattomuus tai sitten joku neurologisen kehityksen ongelma sikiöajan haasteiden vuoksi. Kyllä tiesin heti siinä alussa, että se ei ole ihan tavanomaista vauvan kanssa olemista, kun on jo aiempaa kokemusta vauvoista. Sinulla ehkä suurimpana haasteena tuo lapsen päälle jäänyt uhma. Siihen ehkä pyytäisin apua jostakin. Tsemppiä kovasti vanhemmuuteen. Kaikki menee varmasti hyvin loppujen lopuksi, kun saatte tuo uhman aisoihin ennen teini-ikää.
Njaa.. Meillä lapset tehty nuorena ja neljäs lapsista oli juuri tuollainen. Riitti, että otin synnytyksessä elin ja vasta syntymän jälkeen huomattiin pään mallista, että olikin ollut synnytyskanavassa tulossa kun minä vedin epin voimalla sikeitä.. Ties kuinka kauan ollut siellä tuloillaan ja kätilö ei tajunnut mitään.
Pienestä se on kiinni. Poika kiukkuinen, jälkeenjäänyt, pää oudon mallinen ja todella reppana.
Lapsissa on eroja ja niin on kasvatuksessakin.
Kummasta lie kyse.
Mitä ihmettä :o :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Provon huutelijalle; kyllä voidaan koulun alkua lykätä. Meillekin sitä ehdoteltiin autismin kirjoiselle lapselle, koska ryhmätoiminnassa on haasteita. Turha ehdotus, kun niitä haasteita voi olla vielä vuosienkin päästä. Lapsi käy nyt ekaluokkaa pienryhmässä.
Mies on ihan loppu ja isä/tytär-viikot menevät sodaksi, mies sortuu kasvattamaan huutamalla vaikkei se mitään auta.
Olen mielestäni kasvattanut tyttöä niin hyvin kuin pystyin, opettanut jo taaperona että ei oteta kädestä. Ei heitetä. Ei purra. En edes muista, monta kertaa olen näin vuosina nostanut tytön syliin, katsonut silmiin ja aloittanut " Kuuntele. Rauhoitu ja kuuntele. Oliko tuo kivaa?" On ollut selkeät ulkoilu-ajat, ruoka-ajat ja nukkuma-ajat. On leikitty ja touhuttu yhdessä. Tai ainakin yritetty.. Pesukoneen tyhjennyskimpassa kun johti siihen ,että tyttö heitti pestyt vaatteet pyttyyn ja piparien leipominen kaulimella muksimiseen. Olisikohan tyttö ollut 4 tai 5 vuotta noihin aikoihin..
Välillä ihmettelen, etten ole jo sortunut mäiskimään rullalle käärityllä sanomalehdellä peffalle! Lähellä on ollut.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies on ihan loppu ja isä/tytär-viikot menevät sodaksi, mies sortuu kasvattamaan huutamalla vaikkei se mitään auta.
Olen mielestäni kasvattanut tyttöä niin hyvin kuin pystyin, opettanut jo taaperona että ei oteta kädestä. Ei heitetä. Ei purra. En edes muista, monta kertaa olen näin vuosina nostanut tytön syliin, katsonut silmiin ja aloittanut " Kuuntele. Rauhoitu ja kuuntele. Oliko tuo kivaa?" On ollut selkeät ulkoilu-ajat, ruoka-ajat ja nukkuma-ajat. On leikitty ja touhuttu yhdessä. Tai ainakin yritetty.. Pesukoneen tyhjennyskimpassa kun johti siihen ,että tyttö heitti pestyt vaatteet pyttyyn ja piparien leipominen kaulimella muksimiseen. Olisikohan tyttö ollut 4 tai 5 vuotta noihin aikoihin..
Välillä ihmettelen, etten ole jo sortunut mäiskimään rullalle käärityllä sanomalehdellä peffalle! Lähellä on ollut.
ap
Ap, en hyväksy minkäänlaista väkivaltaa lasten kasvatuksessa, mutta on muitakin keinoja asettaa RAJAT. Tilanteessa jossa tuon ikäinen lapsi kolauttaa kaulimella, sanotaan LOPETA ja jos ei lopu yhteen kehoitukseen niin nyrkkiä pöytään ja kaulin pois lapselta, piparien leipominen loppui siihen. Lapselle jolla ei ole ollut aikaisemmin todellisia rajoja, tämä voi tulla "shokkina" ja reaktio olla mitä tahansa. Mutta tätä tyttösi pyysi käytöksellään - selkeää rajaa, raamia olemiselle eli TURVAA.
Poijgrxx kirjoitti:
Provon huutelijalle; kyllä voidaan koulun alkua lykätä. Meillekin sitä ehdoteltiin autismin kirjoiselle lapselle, koska ryhmätoiminnassa on haasteita. Turha ehdotus, kun niitä haasteita voi olla vielä vuosienkin päästä. Lapsi käy nyt ekaluokkaa pienryhmässä.
Teillä sentään oli diagnoosi, mutta ap:n lapsella ei mitään. "Koulun alkua lykättiin vuodella, koska ei ollut kypsä. Kuitenkaan mitään selkeää adhd ym oireilua tytöllä ei ole ja ei kuulemma "aleta tässä nyt väkisin diagnoosia keksimään"."
Oishan tuo oikeasti edes eskaria käynyt tai sit se pienryhmä. Nyt saa sen vaikutelman että tyhjän päälle jätettiin.
Ap ei kerro kaikkea ja siksi provosoi lukijoitaan.
Lapsesi kuulostaa nepsyltä, terveisin asperger adhd tourette+ lapsen vanhempi
Vierailija kirjoitti:
Provo. Koulun alkua ei lykätä vaan lapsi laitetaan pienryhmään. Ja tuon ikäinen olisi jo eskarin käynyt.
Eihän tuossa edes kerrottu missä oli sen lykkäysvuoden, eikä väitetty ettei eskaria ole käyty.
Ja riippuu ihan kunnasta onko mitään pienryhmiä tarjolla, joskus eskari tuplataan, joskus mennään startti/0-luokalle, tapoja on monia.
Uuh näitä kun lukee voi ilmoittaa puolisolle, että jos haluat lapsia etsi uusi parisuhde
Onneks ei ole lapsia niin ei ole näitä ongelmiakaan. Jännästi ne kuvitelmat ihanasta vauvavuodesta ja vanhemmuudesta karisee kun lapsi ei olekkaan se pikku ihanuus vaan hirviö. Mutta onneks täälläkin on niitä pariskuntia joilla lapsiarki on silkkaa ruusuilla tanssimista ja taivaallista.
Vauvaa ei pidä huudattaa, hän tarvitsee läheisyyttä ja turvaa, olet toiminut oikein. Mutta... lapsi on jo 10v. Onko hänelle asetettu vauvaiän jälkeen rajoja kuinka johdonmukaisesti? Vaikuttaa sille, että hän pompottaa ja pomottaa sinua. Eri ikäisillä lapsilla on erilaiset tarpeet. Kyllä tytär rajoja kaipaa ja kenties hakeekin niitä huonolla käytöksellään. Hakisin apua perheneuvolasta. Onko isä kuvioissa miten?