Teini-ikäisen lapsen seksielämä.
Uuden asian edessä näin vanhempana.
Kyseessä 16-vuotias lapsi, jolle on puhuttu ehkäisystä yms eli siinä ei ongelmaa. Tai siis siinä että harrastaa seksiä, mutta kun en jaksa vanhempana sitä kuunnella ovien ja seinien läpi. Kiusallista vaikkakin normaalia.
Mitä te muut teette? Kuulokkeet korville ? Mitä?
Kommentit (256)
Ja tunnen kyllä monta ihmistä jotka ovat lapsensa äärimmäisen hyvin aikuiseksi kasvattaneet vaikka olisi ne lapset teini-iässä saatu.
Naurettava ajatus että tuollaisella vouhkaamisella saa myöskään kunnolla lasta aikuiseksi kasvatettua.
Mitä enemmän asioita kiellät, sitä enemmän niitä tehdään salassa ja mitä enemmän niitä tehdään salassa sitä vaikeampi on tulla kertomaan jos tarvitsee jossain apua esim.
Avoimuus ja ymmärrys on tärkeitä.
Seksi on normaalia, teineilläkin.
Mutta ehkä hieman hiljempaa harrastettuna.
Oi, tuo oli kauheaa aikaa kun oli hurjat himot eikä oikein paikkoja minne mennä. Tuli kokeiltua auton takapenkki, luonnon helma (kesällä), yliopiston vessa ja taloyhtiön kuivaushuone. Kaikkeen sitä ihminen ajautuu epätoivoisena!
Poikamme on 16 vuotias ja kyllä ne äänet on aika nihkeitä. Sanoin miehelleni, että ei toi kovin sopivaa ole. Jos tekisivät sitä kun ei olla kotona. Poika ja hänen tyttöystävä kun tuli, niin mieheni antoi pojalle teippurullan käteen ja lähti lenkille. Siinä se poika seiso suu auki oli kysymysmerkkiä ja minut jätti sika nauramaan yksinäni siihen tilanteeseen.
Meillä lisättiin eristystä seiniin.
Vie mehua ja pullaa joka kerta kun ääntä alkaa kuulua
Vierailija kirjoitti:
Oi, tuo oli kauheaa aikaa kun oli hurjat himot eikä oikein paikkoja minne mennä. Tuli kokeiltua auton takapenkki, luonnon helma (kesällä), yliopiston vessa ja taloyhtiön kuivaushuone. Kaikkeen sitä ihminen ajautuu epätoivoisena!
Muistan. Parasta oli kun poikaystävän isosisko lähti puoleksi vuodeksi ulkomaille vaihtoon ja poikaystävä kävi siskon kämpällä "kastelemassa kukat" ja "tarkistamassa postit". Siellä tuli käytyä monta kertaa viikossa, vaikka polkupyörällä pelkkiin matkoihin meni yhteensä joku puolitoista tuntia. Kyllä tuli panemisen eteen nähtyä vaivaa.
Menisin kesken aktin huoneeseen ja sanosin, että "säähän oot poika kauhee paneen ku talo raikuu".
Veikkaan, että meno rauhottuu...
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän talossa ei paneskele kuin omistajat. Jos se ei jollekulle passaa niin muuttakoot muualle.
Tämä on oikea periaate, kaikki muu on seurausta siitä että lapsi ei kunnioita vanhempiaan. Minun mielestäni seksielämä ei kuulu teineille, se kuuluu vasta sen ikäiselle, joka pystyy mahdollisen jälkikasvunkin hoitamaan. Mitä salassa tekevät, sille ei mahda mitään, mutta minun jälkikasvulleni on selvää, että en tuollaista touhua suvaitse. Minun alaikäisen tyttäreni luona ei käy yökylässä ketään, eikä myöskään tyttäreni käy yökylässä kenenkään luona. Ei se sen vaikeampaa ole. Nykyisin lapset ovat vanhempiensa kavereita, ja ikään kuin pieniä aikuisia. Se ei ole kasvattamista.
Seksistä ei aina synny lapsia. Katsos, seksi on muutakin kuin yhdyntää.
Katsos kun seksielämä ei kuulu lapsille. Tässä yhteiskunnassa jossa kaikki terve moraali on romahtanut, ei itsestään selvätkään asiat ole enää selviä. Ennen kun yhteiskunta oli vielä terve, oli kaikille täysin selvää että lapset eivät harrasta seksiä, seksi ei kuulu lapsille!
lapsen seksielämä kuulostaa kyllä pervolta.
16-vuotias on nuori.
Mun miehelle hänen isänsä oli aikoinaan sanonut, että kyllä voin tulla yökylään kunhan nukutte vähän hiljempaa. Edellisellä kerralla oli ehkä vähän karannut mopo käsistä, kun hänen vanhempansa nukkuivat seinän toisella puolella :'D
Saa lapsi hankkia talosta osakkeita tai ei harrasta seksiä.
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän talossa ei paneskele kuin omistajat. Jos se ei jollekulle passaa niin muuttakoot muualle.
Tämä on oikea periaate, kaikki muu on seurausta siitä että lapsi ei kunnioita vanhempiaan. Minun mielestäni seksielämä ei kuulu teineille, se kuuluu vasta sen ikäiselle, joka pystyy mahdollisen jälkikasvunkin hoitamaan. Mitä salassa tekevät, sille ei mahda mitään, mutta minun jälkikasvulleni on selvää, että en tuollaista touhua suvaitse. Minun alaikäisen tyttäreni luona ei käy yökylässä ketään, eikä myöskään tyttäreni käy yökylässä kenenkään luona. Ei se sen vaikeampaa ole. Nykyisin lapset ovat vanhempiensa kavereita, ja ikään kuin pieniä aikuisia. Se ei ole kasvattamista.
Seksistä ei aina synny lapsia. Katsos, seksi on muutakin kuin yhdyntää.
Katsos kun seksielämä ei kuulu lapsille. Tässä yhteiskunnassa jossa kaikki terve moraali on romahtanut, ei itsestään selvätkään asiat ole enää selviä. Ennen kun yhteiskunta oli vielä terve, oli kaikille täysin selvää että lapset eivät harrasta seksiä, seksi ei kuulu lapsille!
16-vuotias on ylittänyt suojaikärajan ja saa harrastaa seksiä vaikka eläkeikäisen kanssa jos haluaa, ei siihen vanhemmilla ole mitään muuta sanomista kuin että kotona sitä ei tarvitse sallia.
Vierailija kirjoitti:
lapsen seksielämä kuulostaa kyllä pervolta.
16-vuotias on nuori.
16 vuotias on lapsi aivan kaikilla mittapuilla! Ihminen on niin kauan lapsi kuin hän ei pysty kantamaan täyttä vastuuta elämästään, teoistaan ja itsestään! Ihminen on lapsi niin kauan kun hän tarvitsee ja hänellä on huoltaja!
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän talossa ei paneskele kuin omistajat. Jos se ei jollekulle passaa niin muuttakoot muualle.
Tämä on oikea periaate, kaikki muu on seurausta siitä että lapsi ei kunnioita vanhempiaan. Minun mielestäni seksielämä ei kuulu teineille, se kuuluu vasta sen ikäiselle, joka pystyy mahdollisen jälkikasvunkin hoitamaan. Mitä salassa tekevät, sille ei mahda mitään, mutta minun jälkikasvulleni on selvää, että en tuollaista touhua suvaitse. Minun alaikäisen tyttäreni luona ei käy yökylässä ketään, eikä myöskään tyttäreni käy yökylässä kenenkään luona. Ei se sen vaikeampaa ole. Nykyisin lapset ovat vanhempiensa kavereita, ja ikään kuin pieniä aikuisia. Se ei ole kasvattamista.
Seksistä ei aina synny lapsia. Katsos, seksi on muutakin kuin yhdyntää.
Katsos kun seksielämä ei kuulu lapsille. Tässä yhteiskunnassa jossa kaikki terve moraali on romahtanut, ei itsestään selvätkään asiat ole enää selviä. Ennen kun yhteiskunta oli vielä terve, oli kaikille täysin selvää että lapset eivät harrasta seksiä, seksi ei kuulu lapsille!
16-vuotias on ylittänyt suojaikärajan ja saa harrastaa seksiä vaikka eläkeikäisen kanssa jos haluaa, ei siihen vanhemmilla ole mitään muuta sanomista kuin että kotona sitä ei tarvitse sallia.
Juuri tämän kirjoitin ensimmäisessä tekstissäni tähän aiheeseen. Kotona ei lapset harrasta seksiä, viestin on oltava se. Mitä salassa tekee, on oma asia, ja jos raskaaksi salassa harrastetusta seksistä tulee, ei auta kuin katsoa peiliin. Vanhempien ei tule mahdollistaa tällaista käyttäytymistä omilla valinnoillaan. Jos lapsi haluaa aloittaa aikuisen elämän, kamat vain kantoon ja katsomaan että miten siivet kantavat. Vanhempien kotona eletään vanhempia kunnioittaen.

Siinä on vain sellainen pikku ongelma, että laki takaa paitsi nuorelle oikeuden päättää omasta seksielämästään, myös vanhemmille velvollisuuden elättää alaikäinen lapsensa. Että ei niitä kamoja ihan noin vaan kantoon laiteta.
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän talossa ei paneskele kuin omistajat. Jos se ei jollekulle passaa niin muuttakoot muualle.
Tämä on oikea periaate, kaikki muu on seurausta siitä että lapsi ei kunnioita vanhempiaan. Minun mielestäni seksielämä ei kuulu teineille, se kuuluu vasta sen ikäiselle, joka pystyy mahdollisen jälkikasvunkin hoitamaan. Mitä salassa tekevät, sille ei mahda mitään, mutta minun jälkikasvulleni on selvää, että en tuollaista touhua suvaitse. Minun alaikäisen tyttäreni luona ei käy yökylässä ketään, eikä myöskään tyttäreni käy yökylässä kenenkään luona. Ei se sen vaikeampaa ole. Nykyisin lapset ovat vanhempiensa kavereita, ja ikään kuin pieniä aikuisia. Se ei ole kasvattamista.
Seksistä ei aina synny lapsia. Katsos, seksi on muutakin kuin yhdyntää.[/
Taidat olla aika vanhoillinen!!
Katsos kun seksielämä ei kuulu lapsille. Tässä yhteiskunnassa jossa kaikki terve moraali on romahtanut, ei itsestään selvätkään asiat ole enää selviä. Ennen kun yhteiskunta oli vielä terve, oli kaikille täysin selvää että lapset eivät harrasta seksiä, seksi ei kuulu lapsille!
16-vuotias on ylittänyt suojaikärajan ja saa harrastaa seksiä vaikka eläkeikäisen kanssa jos haluaa, ei siihen vanhemmilla ole mitään muuta sanomista kuin että kotona sitä ei tarvitse sallia.
Juuri tämän kirjoitin ensimmäisessä tekstissäni tähän aiheeseen. Kotona ei lapset harrasta seksiä, viestin on oltava se. Mitä salassa tekee, on oma asia, ja jos raskaaksi salassa harrastetusta seksistä tulee, ei auta kuin katsoa peiliin. Vanhempien ei tule mahdollistaa tällaista käyttäytymistä omilla valinnoillaan. Jos lapsi haluaa aloittaa aikuisen elämän, kamat vain kantoon ja katsomaan että miten siivet kantavat. Vanhempien kotona eletään vanhempia kunnioittaen.
Kertoo suomalaisesta rakentamisesta. Paremmin pitäisi eristää. Inhottavaa myös, jos vessaäänet kuuluu koko taloon.
Hirveän seksikielteistä täällä, mutta ymmärrän toki, ettei nämä intiimit äänet oikein kuuluisi toisten korville.
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies77 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän talossa ei paneskele kuin omistajat. Jos se ei jollekulle passaa niin muuttakoot muualle.
Tämä on oikea periaate, kaikki muu on seurausta siitä että lapsi ei kunnioita vanhempiaan. Minun mielestäni seksielämä ei kuulu teineille, se kuuluu vasta sen ikäiselle, joka pystyy mahdollisen jälkikasvunkin hoitamaan. Mitä salassa tekevät, sille ei mahda mitään, mutta minun jälkikasvulleni on selvää, että en tuollaista touhua suvaitse. Minun alaikäisen tyttäreni luona ei käy yökylässä ketään, eikä myöskään tyttäreni käy yökylässä kenenkään luona. Ei se sen vaikeampaa ole. Nykyisin lapset ovat vanhempiensa kavereita, ja ikään kuin pieniä aikuisia. Se ei ole kasvattamista.
Seksistä ei aina synny lapsia. Katsos, seksi on muutakin kuin yhdyntää.
Katsos kun seksielämä ei kuulu lapsille. Tässä yhteiskunnassa jossa kaikki terve moraali on romahtanut, ei itsestään selvätkään asiat ole enää selviä. Ennen kun yhteiskunta oli vielä terve, oli kaikille täysin selvää että lapset eivät harrasta seksiä, seksi ei kuulu lapsille!
16-vuotias on ylittänyt suojaikärajan ja saa harrastaa seksiä vaikka eläkeikäisen kanssa jos haluaa, ei siihen vanhemmilla ole mitään muuta sanomista kuin että kotona sitä ei tarvitse sallia.
Juuri tämän kirjoitin ensimmäisessä tekstissäni tähän aiheeseen. Kotona ei lapset harrasta seksiä, viestin on oltava se. Mitä salassa tekee, on oma asia, ja jos raskaaksi salassa harrastetusta seksistä tulee, ei auta kuin katsoa peiliin. Vanhempien ei tule mahdollistaa tällaista käyttäytymistä omilla valinnoillaan. Jos lapsi haluaa aloittaa aikuisen elämän, kamat vain kantoon ja katsomaan että miten siivet kantavat. Vanhempien kotona eletään vanhempia kunnioittaen.
Eli nuori ei ”kunnioita” vanhempiaan jos hänellä on seksielämä ? Ymmärrän jos kyse olisi oikeasti nuoresta lapsesta, mutta kyllä se on aivan sairasta kieltää vastuulliselta ehkäisyä käyttävältä nuorelta seksuaalinen kanssakäyminen ”koska silloin 60-luvulla kun minä olin nuori oli esiaviollinen seksi synti ja homous rikos!!!!” Nuorelle varmaan syntyy todella ”terve” suhde seksiin kun se on olevinaan niin paha asia ja suuri tabu.
Meillä ei mitään ongelmaa asian kanssa, 16v tyttö ja 19v (ulkomaalainen) poikaystävä ja välillä äänistä päätellen tyttö todella nauttii sängyssä ja jos seksi ei suju niin turha yrittää mitään suhdetta rakentaa! Todella vanhoillista kieltää teini-ikäisiltä lapsilta seksi.