Miten jonkun ihmisen tavote voi olla työ
Siis onhan työ nyt hiton tärkee asia. Mutta että ihan päätavote niin minusta aika surullista. Ja tähän ei nyt lasketa työttömiä mukaan. Vaan ne ketkä on jo töissä ja tyytyy siihen.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta surullisinta on ne tyypit, jotka vääntäytyy pakosta duuniin, tekemään jotain mitä inhoaa, koska pitää. Ajatelkaa miten paljon aikaa te vietätte työpaikalla viikossa tai kuukaudessa tai vuodessa. Ja olla koko se aika pahalla päällä, inhoten sitä mitä tekee?
Monella ei ole vaihtoehtoa. Jotain muuta työtä ei välttämättä saa eikä rahatta pysty elämään.
Voi kouluttautua sen inhoamansa työn teon ohella uudelle alalle.
Feministi lepakko h kirjoitti:
Siis onhan työ nyt hiton tärkee asia. Mutta että ihan päätavote niin minusta aika surullista. Ja tähän ei nyt lasketa työttömiä mukaan. Vaan ne ketkä on jo töissä ja tyytyy siihen.
Minä olen työtön, enkä voi sanoa että työ olisi päätavoitteeni.
Päätavoitteeni on se, että pystyn elämään mukavaa elämää, olemaan onnellinen ja tarjoamaan lapsilleni hyvät lähtökohdat elämään.
Nämä olen jo saavuttanut.
Työ on lähinnä bonusfaktori, mutta se ei saa häiritä sitä mukavaa elämää.
En ole sossupummi enkä elä tukirahoilla, vaan minulla on varallisuutta ja hyvin toimeentuleva puoliso.
Vierailija kirjoitti:
Mistähän lähtien työ, harrastukset ja ihmissuhteet ovat jotenkin sulkeneet toisensa pois? Oikeasti ne menevät sosiaalisella ihmisellä sekaisin, työporukalla urheillaan jne. Eipä siinä muuta tarvitse kuin hyvää ajankäyttöä näiden yhdistämiseen.
Tuo kuulostaa siltä, että ihan koko elämä pyörii työn ympärillä.
Ankeaa.
Ja sitten kun yt:ssä tulee kenkää niin koko elämä hajoaa.
Vierailija kirjoitti:
Mustan ihmisen arvot on jotenki repsahtanu jos työstä on tullu elämän tärkein sisältö. Tosi surullista.
really
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos työskentelee esimerkiksi tutkijana, niin on kiinnostunut työn sisällöstä niin paljon, että se on enemmän elämäntapa. Samoin moni muu ammatti. Rahat elämiseen on saatava jostain joten työ viehättää.
Herää todellisuuteen. Suurelle valtaosalle työnteko on nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä. Kukaan ei mene Alepan kassalle aamuvarhaisella hakemaan mitään elämänsisältöä tai koe sitä viehättävänä elämätapavalintana.
Huippututkijat, taidemaalarit, rock-tähdet ja muut vastaavat ei hirveän hyvin edusta keskimääräistä työssäkävijää. Äärimmäisen pieni joukko jotka todella kykenee elämänsisältönään työtänsä tekemään.
Minusta ei ole surullista (kuten ap:n mielestä on), jos huippututkijat, taidemaalarit, rocktähdet, urheilijat, koodarit ja muut vastaavat kokevat työnsä elämänsä tärkeimpänä asiana. Sehän on vain hienoa asia, jos kykenee elättämään itsensä intohimollaan. Ja me kaikki muutkin hyödymme siitä tieteellisenä edistyksenä, taiteena, tehokkaampina tietokoneohjelmina, viihteenä jne.
Minäkin olen työssä, jota olen tehnyt harrastuksena teini-ikäisestä saakka. Ei tämä elämäni tärkein asia ole, mutta perheen, ystävien ja harrastusten ohella yksi tärkeistä, sisältöä elämään tuovista asioista.
Mä en yleensä viihdy työelämässä. Rahan takia töitä teen. Olisikohan pari vuotta työuran aikana tuntunut siltä, että töihin on kiva mennä, sitten organisaatiota on myllätty ja työviihtyvyys meni saman tien.
Oikeastaan en kesätyöpaikoistakaan pitänyt, mutta pakkohan töissä on käydä, jos työpaikan onnistuu saamaan.
Mun on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka sanovat pitävänsä työstään ja jos työ ei miellytä, niin sitä voi kehittää ja itseään voi kehittää. Se on sama, miten paljon kehittää, koska ei se sen hauskemmaksi mun mielestäni sittenkään muutu. Haastavat työt ovat pahimpia, kun joutuu yksin vastaamaan kaikesta eikä tiedä yhtään, mistä löytäisi apua ja neuvoja.
Ehkä tää ongelman alkusyy on siinä, että olen introvertti enkä aina osaa olla ihmisten seurassa. Vuosien varrella olen tietysti kehittynyt siinäkin, mutta se ei tarkoita, että pitäisin kaikista ja tulisin toimeen kaikkien kanssa.
Teen työni niin hyvin kuin osaan ja jaksan. En kuitenkaan koe, että se olisi elämäni tarkoitus.
Työn ideologiana on antautua byrokratian ja eliitin "huo*aksi". Tämä on helppo tutkia ostovoimasta: jos ansaitset työlläsi euron, nettohyöty on alle 10 senttiä. Kaikki muu menee byrokratialle ja eliitille.
Yritysten näkökulmasta tämä menee siten, että pitää tehdä kalliimpaa halvemmalla. Ruoan osalta esimerkiksi sitä, että pitää saada halvemmalla raaka-aineita, joista pitää tuottaa kalliimpia tuotteita.
Työ myös aiheuttaa sellaisen ongelman, ettei ihminen saa ajatella omilla aivoillaan. Et voi toimia työnantajasi ajatuksia vastaan. Pätee myös professoreihin.
Stressi on se joka ihmisen sairastuttaa. Mikäli työ lisää stressiä, on se haitallista. Työttömän stressi tulee siitä, että hän pyrkii pääsemään töihin. Työtön, joka ei edes pyri pääsemään töihin, voi olla kaikista tervein niin mieleltään kuin keholtaan.
Rikkaan ei tarvitse tehdä työtä. Rikkaan on kuitenkin toimittava siten, että hän ei köyhdy. Köyhä työtön voi olla monessa asiassa oikeammassa kuin muut, sillä he voivat kertoa mitä mieltä ovat ja voivat ajatella mitä haluavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos työskentelee esimerkiksi tutkijana, niin on kiinnostunut työn sisällöstä niin paljon, että se on enemmän elämäntapa. Samoin moni muu ammatti. Rahat elämiseen on saatava jostain joten työ viehättää.
Herää todellisuuteen. Suurelle valtaosalle työnteko on nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä. Kukaan ei mene Alepan kassalle aamuvarhaisella hakemaan mitään elämänsisältöä tai koe sitä viehättävänä elämätapavalintana.
Huippututkijat, taidemaalarit, rock-tähdet ja muut vastaavat ei hirveän hyvin edusta keskimääräistä työssäkävijää. Äärimmäisen pieni joukko jotka todella kykenee elämänsisältönään työtänsä tekemään.
Tästä syystä monet jääkin sinne alepan kassalle, koska asenne on tuo. Kaupan alallakin valtavasti etenemismahdollisuuksia ja todella mielekkäitä tehtäviä. Kyllä se on omasta asenteesta kiinni haluaako kehittyä urallaan ja elämässään ja ihmisenä vai onko vielä viiskymppisenäkin "kaupan kassana naama norsunv:nä". Ja tämä ei mitenkään halvenna näitä kaupan kassoja. Tunnen myös niitä jotka saavat aidosti myös sisältöä elämäänsä kaupan kassana. Eli tarkemmin vielä Ei ole mitenkään väärin että on kaupan kassana 20 vuotta kun nauttii siitä, mutta tuo että "mä joudun oleen kaupan kassana että pysysin hengissä, kun onni ei oo potkinut" on juuri siitä omasta asenteesta kiinni.
Kysymys on kylmän matemaattisesta totuudesta.
Kaupassa on yksi kauppias ja montakymmentä kassahenkilöä. Kaikki ei voi edetä mielekkäisiin työtehtäviin ja alkaa päälliköiksi. Maailma ei vaan toimi niin. Ei se toimi jos on liikaa päälliköitä ja liian vähän intiaaneja.
Sama pätee mielekästä tutkijan työtä tekeviin. Jokaista tutkijaa kohden on tuhansia roskakuskeja, siivojia ja kaupankassoja.
Vaikka yksittäisiä työntekijöitä siirreltäisiin työtehtävästä toiseen se ei muuta työelämän rakennetta miksikään. Edelleen on valtaosin näitä ihan tavallisia tylsiä töitä joista kukaan ei erityisemmin nauti ja sitten on pieni joukko työtehtäviä mistä voi saada mielekästä elämänsisältöä. Väestöstä enemmistön kohtaloksi jää tyytyminen siihen työhön mitä nyt sattuu saamaan. Jokainen voi toki yksilötasolla tavoitella näitä parempia hommia. Se kuitenkin tarkoittaa vain sitä, että sinun asemastasi joku muu tekee sen vähemmän mieluisan homman.
Aina joku on se jolle jää Musta-Pekka kortti käteen ja pääsee viemärisukeltajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työ on kuitenkin siinä mielessä luotettava elämänsisältö että siihen voi vaikuttaa itse, jos sen tekee hyvin, niin sen saa pitää, tai löytyy aina toinen paikka. Ihmissuhteet on vähän sellaisia, että vaikka luulee tehneensä kaikkensa, mies vaan häipyy, ryyppää tms. Lapset voi kasvattaa hyvin, mutta nekin häipyvät siitä päivittäisestä elämästä 20v jälkeen luonnollista tietä. Osa ystävistä on pysynyt koko elämän, mutta ei heitäkään niin usein tapaa. Päivittäin elämässä on työ ja sitä kautta tulevat ihmiset sekä kissa tässä kuudenkympin korvissa.
Kuudenkympin korvissa vielä töissä? Taidat olla julkisella sektorilla.
Minä täytän maaliskuussa 63 vuotta, olen vielä töissä, ja juu, julkisella olen. Jos terveyttä ja elonpäiviä riittää, olen töissä kunnes tavoite-eläkeikäni täyttyy, vuoden 2019 aikana.
Käyn töissä, jotta saan ruokaa, vaatteita, on tekemistä ja sosiaalisia kontakteja.
En ole koskaan ollut työtön, nykyisellä työnantajallani olen ollut 40-vuotta. Sinun mielestäsi olen pelkkä saamaton nahjus, kuluerä, veronmaksajien kiusa. Omasta mielestäni olen parhaani tehnyt. Töitä olen tehnyt, asiakkaani olen yrittänyt palvella mahdollisimman hyvin.
Mutta että onko työ elämäni sisältö? Ei, lapseni ovat elämäni sisältö ja kotini, jossa elän nyt tyytyväisenä yksin, kun lapset ovat jo aikuisia.
Kotini on tilava, velaton ja kauniisti kalustettu, koska työ, kuten nykyään sanotaan.
Miksikö en jää jo eläkkeelle, vaikka voisin? No toivon, että eläkepäiviä riittää pitkään, ja on mukavaa, jos eläkesumna on sen hitusen isompi.
Jos eläkepäiviä ei riitä, sen on sitten siinä, sitä on turha etukäteen pelätä.
Siksi työ, mutta ei elämän ainoaksi sisällöksi, vaan mahdollistamaan se muu elämä.
70-luvulla ja vielä 80-luvullakin töitä sai kun viitsi vain hakea. Itse olin Posti- ja Telelaitoksen palveluksessa 80-luvulla, ja silloin ainakin Helsingin pääpostitalolla oli joka kerroksessa oma vahtimestari (parhaassa tapauksessa kaksi) pyörittämässä peukaloitaan, kun varsinaisiin työtehtäviin kului päivässä puolisen tuntia.
Nykyään tuollaisia elinikäisen uran tarjoavia yrityksiä ei juurikaan ole, koska yritykset fuusioituvat milloin kenenkin kanssa ja tervehdyttävät kulurakennettaan säännöllisin väliajoin. Lopputuloksena näissä molemmissa ovat yleensä irtisanomiset. Globaalissa yritysmaailmassa Suomi on kalliiden työvoimakustannusten takia yleensä se maa, josta herkimmin irtisanotaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistähän lähtien työ, harrastukset ja ihmissuhteet ovat jotenkin sulkeneet toisensa pois? Oikeasti ne menevät sosiaalisella ihmisellä sekaisin, työporukalla urheillaan jne. Eipä siinä muuta tarvitse kuin hyvää ajankäyttöä näiden yhdistämiseen.
Tuo kuulostaa siltä, että ihan koko elämä pyörii työn ympärillä.
Ankeaa.Ja sitten kun yt:ssä tulee kenkää niin koko elämä hajoaa.
Ei siinä kyllä missään kohtaa lukenut, että sosiaaliset suhteet tulisivat VAIN työn kautta. Voi olla vaikea käsittää, jos oma asenne kaikkeen työhön liittyvään on negatiivinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos työskentelee esimerkiksi tutkijana, niin on kiinnostunut työn sisällöstä niin paljon, että se on enemmän elämäntapa. Samoin moni muu ammatti. Rahat elämiseen on saatava jostain joten työ viehättää.
Herää todellisuuteen. Suurelle valtaosalle työnteko on nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä. Kukaan ei mene Alepan kassalle aamuvarhaisella hakemaan mitään elämänsisältöä tai koe sitä viehättävänä elämätapavalintana.
Huippututkijat, taidemaalarit, rock-tähdet ja muut vastaavat ei hirveän hyvin edusta keskimääräistä työssäkävijää. Äärimmäisen pieni joukko jotka todella kykenee elämänsisältönään työtänsä tekemään.
Tästä syystä monet jääkin sinne alepan kassalle, koska asenne on tuo. Kaupan alallakin valtavasti etenemismahdollisuuksia ja todella mielekkäitä tehtäviä. Kyllä se on omasta asenteesta kiinni haluaako kehittyä urallaan ja elämässään ja ihmisenä vai onko vielä viiskymppisenäkin "kaupan kassana naama norsunv:nä". Ja tämä ei mitenkään halvenna näitä kaupan kassoja. Tunnen myös niitä jotka saavat aidosti myös sisältöä elämäänsä kaupan kassana. Eli tarkemmin vielä Ei ole mitenkään väärin että on kaupan kassana 20 vuotta kun nauttii siitä, mutta tuo että "mä joudun oleen kaupan kassana että pysysin hengissä, kun onni ei oo potkinut" on juuri siitä omasta asenteesta kiinni.
Kysymys on kylmän matemaattisesta totuudesta.
Kaupassa on yksi kauppias ja montakymmentä kassahenkilöä. Kaikki ei voi edetä mielekkäisiin työtehtäviin ja alkaa päälliköiksi. Maailma ei vaan toimi niin. Ei se toimi jos on liikaa päälliköitä ja liian vähän intiaaneja.
Sama pätee mielekästä tutkijan työtä tekeviin. Jokaista tutkijaa kohden on tuhansia roskakuskeja, siivojia ja kaupankassoja.
Vaikka yksittäisiä työntekijöitä siirreltäisiin työtehtävästä toiseen se ei muuta työelämän rakennetta miksikään. Edelleen on valtaosin näitä ihan tavallisia tylsiä töitä joista kukaan ei erityisemmin nauti ja sitten on pieni joukko työtehtäviä mistä voi saada mielekästä elämänsisältöä. Väestöstä enemmistön kohtaloksi jää tyytyminen siihen työhön mitä nyt sattuu saamaan. Jokainen voi toki yksilötasolla tavoitella näitä parempia hommia. Se kuitenkin tarkoittaa vain sitä, että sinun asemastasi joku muu tekee sen vähemmän mieluisan homman.
Aina joku on se jolle jää Musta-Pekka kortti käteen ja pääsee viemärisukeltajaksi.
Paitsi urheilussa, yhtä urheilijaa kohti on 10 johtajaa. Tulokset puhuvat puolestaan.
ylös
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos työskentelee esimerkiksi tutkijana, niin on kiinnostunut työn sisällöstä niin paljon, että se on enemmän elämäntapa. Samoin moni muu ammatti. Rahat elämiseen on saatava jostain joten työ viehättää.
Herää todellisuuteen. Suurelle valtaosalle työnteko on nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä. Kukaan ei mene Alepan kassalle aamuvarhaisella hakemaan mitään elämänsisältöä tai koe sitä viehättävänä elämätapavalintana.
Huippututkijat, taidemaalarit, rock-tähdet ja muut vastaavat ei hirveän hyvin edusta keskimääräistä työssäkävijää. Äärimmäisen pieni joukko jotka todella kykenee elämänsisältönään työtänsä tekemään.
Tästä syystä monet jääkin sinne alepan kassalle, koska asenne on tuo. Kaupan alallakin valtavasti etenemismahdollisuuksia ja todella mielekkäitä tehtäviä. Kyllä se on omasta asenteesta kiinni haluaako kehittyä urallaan ja elämässään ja ihmisenä vai onko vielä viiskymppisenäkin "kaupan kassana naama norsunv:nä". Ja tämä ei mitenkään halvenna näitä kaupan kassoja. Tunnen myös niitä jotka saavat aidosti myös sisältöä elämäänsä kaupan kassana. Eli tarkemmin vielä Ei ole mitenkään väärin että on kaupan kassana 20 vuotta kun nauttii siitä, mutta tuo että "mä joudun oleen kaupan kassana että pysysin hengissä, kun onni ei oo potkinut" on juuri siitä omasta asenteesta kiinni.
Kysymys on kylmän matemaattisesta totuudesta.
Kaupassa on yksi kauppias ja montakymmentä kassahenkilöä. Kaikki ei voi edetä mielekkäisiin työtehtäviin ja alkaa päälliköiksi. Maailma ei vaan toimi niin. Ei se toimi jos on liikaa päälliköitä ja liian vähän intiaaneja.
Sama pätee mielekästä tutkijan työtä tekeviin. Jokaista tutkijaa kohden on tuhansia roskakuskeja, siivojia ja kaupankassoja.
Vaikka yksittäisiä työntekijöitä siirreltäisiin työtehtävästä toiseen se ei muuta työelämän rakennetta miksikään. Edelleen on valtaosin näitä ihan tavallisia tylsiä töitä joista kukaan ei erityisemmin nauti ja sitten on pieni joukko työtehtäviä mistä voi saada mielekästä elämänsisältöä. Väestöstä enemmistön kohtaloksi jää tyytyminen siihen työhön mitä nyt sattuu saamaan. Jokainen voi toki yksilötasolla tavoitella näitä parempia hommia. Se kuitenkin tarkoittaa vain sitä, että sinun asemastasi joku muu tekee sen vähemmän mieluisan homman.
Aina joku on se jolle jää Musta-Pekka kortti käteen ja pääsee viemärisukeltajaksi.
Pitää olla vissiin vähän enemmän elämänkokemusta että näkee miten tämä kiertokulku oikeasti toimii. Kaikilla nimittäin on mahdollisuus edetä ja liikkua urallaan koska porukkaa koko ajan häipyy jokaisesta portaasta joko eteenpäin tai sivulle päin tai ulos. Pitää vain tehdä hommansa niin että on valmis seuraavaan siirtoon. Pystyvien tyyppien haku jokaisella alalla jatkuu ihan maailman tappiin. Ne jotka jumituvat epämieluisaan työhön sairastavat negatiivisuutta ja itseluottamuksen puutetta.
On naivia ajatella että viemärisukellus olisi pohjanoteeraus töiden joukossa. Työhön on takuulla sellaiset fyysiset ja henkiset vaatimukset että kuka tahansa ei hommaan kelpaa ja palkka on sen mukainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistähän lähtien työ, harrastukset ja ihmissuhteet ovat jotenkin sulkeneet toisensa pois? Oikeasti ne menevät sosiaalisella ihmisellä sekaisin, työporukalla urheillaan jne. Eipä siinä muuta tarvitse kuin hyvää ajankäyttöä näiden yhdistämiseen.
Tuo kuulostaa siltä, että ihan koko elämä pyörii työn ympärillä.
Ankeaa.Ja sitten kun yt:ssä tulee kenkää niin koko elämä hajoaa.
Ei siinä kyllä missään kohtaa lukenut, että sosiaaliset suhteet tulisivat VAIN työn kautta. Voi olla vaikea käsittää, jos oma asenne kaikkeen työhön liittyvään on negatiivinen.
Harvadin proffa John Kotter sanoi jo pitkän aikaa sitten, ettei työpaikoilla kannata luoda sosiaalisia suhteita, koska ne kuolevat kuitenkin kun yrityksiä pilkotaan ja ihmisiä potkitaan pois. Tämä lisää painetta kodin ja muiden läheisten välisiin sosiaalisiin suhteisiin, joka on taas hallituksellekin ongelma, koska läheisiin olevat välit sitovat ihmisen paikkakunnalle. Vartiainen yrittää tätä kovasti purkaa, mutta purkaminen tarkoittaa lisää avioeroja yms.
Vierailija kirjoitti:
Työn ideologiana on antautua byrokratian ja eliitin "huo*aksi". Tämä on helppo tutkia ostovoimasta: jos ansaitset työlläsi euron, nettohyöty on alle 10 senttiä. Kaikki muu menee byrokratialle ja eliitille.
Yritysten näkökulmasta tämä menee siten, että pitää tehdä kalliimpaa halvemmalla. Ruoan osalta esimerkiksi sitä, että pitää saada halvemmalla raaka-aineita, joista pitää tuottaa kalliimpia tuotteita.
Työ myös aiheuttaa sellaisen ongelman, ettei ihminen saa ajatella omilla aivoillaan. Et voi toimia työnantajasi ajatuksia vastaan. Pätee myös professoreihin.
Stressi on se joka ihmisen sairastuttaa. Mikäli työ lisää stressiä, on se haitallista. Työttömän stressi tulee siitä, että hän pyrkii pääsemään töihin. Työtön, joka ei edes pyri pääsemään töihin, voi olla kaikista tervein niin mieleltään kuin keholtaan.
Rikkaan ei tarvitse tehdä työtä. Rikkaan on kuitenkin toimittava siten, että hän ei köyhdy. Köyhä työtön voi olla monessa asiassa oikeammassa kuin muut, sillä he voivat kertoa mitä mieltä ovat ja voivat ajatella mitä haluavat.
Päivän huumoripläjäys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työ on kuitenkin siinä mielessä luotettava elämänsisältö että siihen voi vaikuttaa itse, jos sen tekee hyvin, niin sen saa pitää, tai löytyy aina toinen paikka. Ihmissuhteet on vähän sellaisia, että vaikka luulee tehneensä kaikkensa, mies vaan häipyy, ryyppää tms. Lapset voi kasvattaa hyvin, mutta nekin häipyvät siitä päivittäisestä elämästä 20v jälkeen luonnollista tietä. Osa ystävistä on pysynyt koko elämän, mutta ei heitäkään niin usein tapaa. Päivittäin elämässä on työ ja sitä kautta tulevat ihmiset sekä kissa tässä kuudenkympin korvissa.
Kuudenkympin korvissa vielä töissä? Taidat olla julkisella sektorilla.
Minä täytän maaliskuussa 63 vuotta, olen vielä töissä, ja juu, julkisella olen. Jos terveyttä ja elonpäiviä riittää, olen töissä kunnes tavoite-eläkeikäni täyttyy, vuoden 2019 aikana.
Käyn töissä, jotta saan ruokaa, vaatteita, on tekemistä ja sosiaalisia kontakteja.
En ole koskaan ollut työtön, nykyisellä työnantajallani olen ollut 40-vuotta. Sinun mielestäsi olen pelkkä saamaton nahjus, kuluerä, veronmaksajien kiusa. Omasta mielestäni olen parhaani tehnyt. Töitä olen tehnyt, asiakkaani olen yrittänyt palvella mahdollisimman hyvin.
Mutta että onko työ elämäni sisältö? Ei, lapseni ovat elämäni sisältö ja kotini, jossa elän nyt tyytyväisenä yksin, kun lapset ovat jo aikuisia.
Kotini on tilava, velaton ja kauniisti kalustettu, koska työ, kuten nykyään sanotaan.
Miksikö en jää jo eläkkeelle, vaikka voisin? No toivon, että eläkepäiviä riittää pitkään, ja on mukavaa, jos eläkesumna on sen hitusen isompi.
Jos eläkepäiviä ei riitä, sen on sitten siinä, sitä on turha etukäteen pelätä.
Siksi työ, mutta ei elämän ainoaksi sisällöksi, vaan mahdollistamaan se muu elämä.70-luvulla ja vielä 80-luvullakin töitä sai kun viitsi vain hakea. Itse olin Posti- ja Telelaitoksen palveluksessa 80-luvulla, ja silloin ainakin Helsingin pääpostitalolla oli joka kerroksessa oma vahtimestari (parhaassa tapauksessa kaksi) pyörittämässä peukaloitaan, kun varsinaisiin työtehtäviin kului päivässä puolisen tuntia.
Nykyään tuollaisia elinikäisen uran tarjoavia yrityksiä ei juurikaan ole, koska yritykset fuusioituvat milloin kenenkin kanssa ja tervehdyttävät kulurakennettaan säännöllisin väliajoin. Lopputuloksena näissä molemmissa ovat yleensä irtisanomiset. Globaalissa yritysmaailmassa Suomi on kalliiden työvoimakustannusten takia yleensä se maa, josta herkimmin irtisanotaan.
Julkisen sektorin virkapossu syö pöydässäsi. Ja julkisen eläkeläinen myös. Ja sinä maksat. Sossujen punikkitaloustieteen mukaan julkinen sektori on veronmaksaja vaikka saa palkkansa verovaroista. Ja tietysti valtionvelasta. Julkisen sektorin eläkkeitä on leikattava rankalla kädellä. Ei yksityisen sektorin.
Sossupummi verovaroilla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työ on kuitenkin siinä mielessä luotettava elämänsisältö että siihen voi vaikuttaa itse, jos sen tekee hyvin, niin sen saa pitää, tai löytyy aina toinen paikka. Ihmissuhteet on vähän sellaisia, että vaikka luulee tehneensä kaikkensa, mies vaan häipyy, ryyppää tms. Lapset voi kasvattaa hyvin, mutta nekin häipyvät siitä päivittäisestä elämästä 20v jälkeen luonnollista tietä. Osa ystävistä on pysynyt koko elämän, mutta ei heitäkään niin usein tapaa. Päivittäin elämässä on työ ja sitä kautta tulevat ihmiset sekä kissa tässä kuudenkympin korvissa.
Kuudenkympin korvissa vielä töissä? Taidat olla julkisella sektorilla.
Minä täytän maaliskuussa 63 vuotta, olen vielä töissä, ja juu, julkisella olen. Jos terveyttä ja elonpäiviä riittää, olen töissä kunnes tavoite-eläkeikäni täyttyy, vuoden 2019 aikana.
Käyn töissä, jotta saan ruokaa, vaatteita, on tekemistä ja sosiaalisia kontakteja.
En ole koskaan ollut työtön, nykyisellä työnantajallani olen ollut 40-vuotta. Sinun mielestäsi olen pelkkä saamaton nahjus, kuluerä, veronmaksajien kiusa. Omasta mielestäni olen parhaani tehnyt. Töitä olen tehnyt, asiakkaani olen yrittänyt palvella mahdollisimman hyvin.
Mutta että onko työ elämäni sisältö? Ei, lapseni ovat elämäni sisältö ja kotini, jossa elän nyt tyytyväisenä yksin, kun lapset ovat jo aikuisia.
Kotini on tilava, velaton ja kauniisti kalustettu, koska työ, kuten nykyään sanotaan.
Miksikö en jää jo eläkkeelle, vaikka voisin? No toivon, että eläkepäiviä riittää pitkään, ja on mukavaa, jos eläkesumna on sen hitusen isompi.
Jos eläkepäiviä ei riitä, sen on sitten siinä, sitä on turha etukäteen pelätä.
Siksi työ, mutta ei elämän ainoaksi sisällöksi, vaan mahdollistamaan se muu elämä.70-luvulla ja vielä 80-luvullakin töitä sai kun viitsi vain hakea. Itse olin Posti- ja Telelaitoksen palveluksessa 80-luvulla, ja silloin ainakin Helsingin pääpostitalolla oli joka kerroksessa oma vahtimestari (parhaassa tapauksessa kaksi) pyörittämässä peukaloitaan, kun varsinaisiin työtehtäviin kului päivässä puolisen tuntia.
Nykyään tuollaisia elinikäisen uran tarjoavia yrityksiä ei juurikaan ole, koska yritykset fuusioituvat milloin kenenkin kanssa ja tervehdyttävät kulurakennettaan säännöllisin väliajoin. Lopputuloksena näissä molemmissa ovat yleensä irtisanomiset. Globaalissa yritysmaailmassa Suomi on kalliiden työvoimakustannusten takia yleensä se maa, josta herkimmin irtisanotaan.
Julkisen sektorin virkapossu syö pöydässäsi. Ja julkisen eläkeläinen myös. Ja sinä maksat. Sossujen punikkitaloustieteen mukaan julkinen sektori on veronmaksaja vaikka saa palkkansa verovaroista. Ja tietysti valtionvelasta. Julkisen sektorin eläkkeitä on leikattava rankalla kädellä. Ei yksityisen sektorin.
Tämä on oikein. Nykyinen eläkejärjestelmä pitää purkaa ja jokaisen pitää itse säästää omat eläkkeensä. Tällöin myös perilliset saavat säästösi, jos satut delaamaan. Ne, jotka eivät voi tehdä töitä, voidaan hoitaa verotuksen kautta.
Vierailija kirjoitti:
Mä en yleensä viihdy työelämässä. Rahan takia töitä teen. Olisikohan pari vuotta työuran aikana tuntunut siltä, että töihin on kiva mennä, sitten organisaatiota on myllätty ja työviihtyvyys meni saman tien.
Oikeastaan en kesätyöpaikoistakaan pitänyt, mutta pakkohan töissä on käydä, jos työpaikan onnistuu saamaan.
Mun on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka sanovat pitävänsä työstään ja jos työ ei miellytä, niin sitä voi kehittää ja itseään voi kehittää. Se on sama, miten paljon kehittää, koska ei se sen hauskemmaksi mun mielestäni sittenkään muutu. Haastavat työt ovat pahimpia, kun joutuu yksin vastaamaan kaikesta eikä tiedä yhtään, mistä löytäisi apua ja neuvoja.
Ehkä tää ongelman alkusyy on siinä, että olen introvertti enkä aina osaa olla ihmisten seurassa. Vuosien varrella olen tietysti kehittynyt siinäkin, mutta se ei tarkoita, että pitäisin kaikista ja tulisin toimeen kaikkien kanssa.
Teen työni niin hyvin kuin osaan ja jaksan. En kuitenkaan koe, että se olisi elämäni tarkoitus.
Ei ole alkusyy tuossa. Minä nautin työstäni ja saan siitä sisältöä elämääni. Työhöni kuuluu mm muiden valmentaminen, opettamien, ryhmätyöskentely ja mentorointi. Ja minä olen todellakin introvertti.
Sossupummi verovaroilla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työ on kuitenkin siinä mielessä luotettava elämänsisältö että siihen voi vaikuttaa itse, jos sen tekee hyvin, niin sen saa pitää, tai löytyy aina toinen paikka. Ihmissuhteet on vähän sellaisia, että vaikka luulee tehneensä kaikkensa, mies vaan häipyy, ryyppää tms. Lapset voi kasvattaa hyvin, mutta nekin häipyvät siitä päivittäisestä elämästä 20v jälkeen luonnollista tietä. Osa ystävistä on pysynyt koko elämän, mutta ei heitäkään niin usein tapaa. Päivittäin elämässä on työ ja sitä kautta tulevat ihmiset sekä kissa tässä kuudenkympin korvissa.
Kuudenkympin korvissa vielä töissä? Taidat olla julkisella sektorilla.
Minä täytän maaliskuussa 63 vuotta, olen vielä töissä, ja juu, julkisella olen. Jos terveyttä ja elonpäiviä riittää, olen töissä kunnes tavoite-eläkeikäni täyttyy, vuoden 2019 aikana.
Käyn töissä, jotta saan ruokaa, vaatteita, on tekemistä ja sosiaalisia kontakteja.
En ole koskaan ollut työtön, nykyisellä työnantajallani olen ollut 40-vuotta. Sinun mielestäsi olen pelkkä saamaton nahjus, kuluerä, veronmaksajien kiusa. Omasta mielestäni olen parhaani tehnyt. Töitä olen tehnyt, asiakkaani olen yrittänyt palvella mahdollisimman hyvin.
Mutta että onko työ elämäni sisältö? Ei, lapseni ovat elämäni sisältö ja kotini, jossa elän nyt tyytyväisenä yksin, kun lapset ovat jo aikuisia.
Kotini on tilava, velaton ja kauniisti kalustettu, koska työ, kuten nykyään sanotaan.
Miksikö en jää jo eläkkeelle, vaikka voisin? No toivon, että eläkepäiviä riittää pitkään, ja on mukavaa, jos eläkesumna on sen hitusen isompi.
Jos eläkepäiviä ei riitä, sen on sitten siinä, sitä on turha etukäteen pelätä.
Siksi työ, mutta ei elämän ainoaksi sisällöksi, vaan mahdollistamaan se muu elämä.70-luvulla ja vielä 80-luvullakin töitä sai kun viitsi vain hakea. Itse olin Posti- ja Telelaitoksen palveluksessa 80-luvulla, ja silloin ainakin Helsingin pääpostitalolla oli joka kerroksessa oma vahtimestari (parhaassa tapauksessa kaksi) pyörittämässä peukaloitaan, kun varsinaisiin työtehtäviin kului päivässä puolisen tuntia.
Nykyään tuollaisia elinikäisen uran tarjoavia yrityksiä ei juurikaan ole, koska yritykset fuusioituvat milloin kenenkin kanssa ja tervehdyttävät kulurakennettaan säännöllisin väliajoin. Lopputuloksena näissä molemmissa ovat yleensä irtisanomiset. Globaalissa yritysmaailmassa Suomi on kalliiden työvoimakustannusten takia yleensä se maa, josta herkimmin irtisanotaan.
Julkisen sektorin virkapossu syö pöydässäsi. Ja julkisen eläkeläinen myös. Ja sinä maksat. Sossujen punikkitaloustieteen mukaan julkinen sektori on veronmaksaja vaikka saa palkkansa verovaroista. Ja tietysti valtionvelasta. Julkisen sektorin eläkkeitä on leikattava rankalla kädellä. Ei yksityisen sektorin.
Onneksi julkinen sektori on koko ajan supistumaan päin. Itsekin työskentelin siis Posti- ja Telelaitoksella, joka sittemmin yhtiöitettiin. Telepuolesta tuli Sonera ja Posti nyt on ruohohonleikkuu- ja hoivapalveluineen mitä on.
Hoivapalveluista puheen ollen, SOTE-uudistus kaventaa koko ajan julkisen puolen pottia terveyspalveluista, ja kohta meillä ei ole terveyskeskuksiakaan kuin suurimmissa kunnissa.
Tällä kaikella tahdon siis sanoa, että maailma muuttuu jatkuvasti, ja jos haluaa pysyä kehityksessä mukana, on kouluttauduttava jatkuvasti. Vain innokkaimmat oravanpyörässä juoksijat selviytyvät.
Vierailija kirjoitti:
Sossupummi verovaroilla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työ on kuitenkin siinä mielessä luotettava elämänsisältö että siihen voi vaikuttaa itse, jos sen tekee hyvin, niin sen saa pitää, tai löytyy aina toinen paikka. Ihmissuhteet on vähän sellaisia, että vaikka luulee tehneensä kaikkensa, mies vaan häipyy, ryyppää tms. Lapset voi kasvattaa hyvin, mutta nekin häipyvät siitä päivittäisestä elämästä 20v jälkeen luonnollista tietä. Osa ystävistä on pysynyt koko elämän, mutta ei heitäkään niin usein tapaa. Päivittäin elämässä on työ ja sitä kautta tulevat ihmiset sekä kissa tässä kuudenkympin korvissa.
Kuudenkympin korvissa vielä töissä? Taidat olla julkisella sektorilla.
Minä täytän maaliskuussa 63 vuotta, olen vielä töissä, ja juu, julkisella olen. Jos terveyttä ja elonpäiviä riittää, olen töissä kunnes tavoite-eläkeikäni täyttyy, vuoden 2019 aikana.
Käyn töissä, jotta saan ruokaa, vaatteita, on tekemistä ja sosiaalisia kontakteja.
En ole koskaan ollut työtön, nykyisellä työnantajallani olen ollut 40-vuotta. Sinun mielestäsi olen pelkkä saamaton nahjus, kuluerä, veronmaksajien kiusa. Omasta mielestäni olen parhaani tehnyt. Töitä olen tehnyt, asiakkaani olen yrittänyt palvella mahdollisimman hyvin.
Mutta että onko työ elämäni sisältö? Ei, lapseni ovat elämäni sisältö ja kotini, jossa elän nyt tyytyväisenä yksin, kun lapset ovat jo aikuisia.
Kotini on tilava, velaton ja kauniisti kalustettu, koska työ, kuten nykyään sanotaan.
Miksikö en jää jo eläkkeelle, vaikka voisin? No toivon, että eläkepäiviä riittää pitkään, ja on mukavaa, jos eläkesumna on sen hitusen isompi.
Jos eläkepäiviä ei riitä, sen on sitten siinä, sitä on turha etukäteen pelätä.
Siksi työ, mutta ei elämän ainoaksi sisällöksi, vaan mahdollistamaan se muu elämä.70-luvulla ja vielä 80-luvullakin töitä sai kun viitsi vain hakea. Itse olin Posti- ja Telelaitoksen palveluksessa 80-luvulla, ja silloin ainakin Helsingin pääpostitalolla oli joka kerroksessa oma vahtimestari (parhaassa tapauksessa kaksi) pyörittämässä peukaloitaan, kun varsinaisiin työtehtäviin kului päivässä puolisen tuntia.
Nykyään tuollaisia elinikäisen uran tarjoavia yrityksiä ei juurikaan ole, koska yritykset fuusioituvat milloin kenenkin kanssa ja tervehdyttävät kulurakennettaan säännöllisin väliajoin. Lopputuloksena näissä molemmissa ovat yleensä irtisanomiset. Globaalissa yritysmaailmassa Suomi on kalliiden työvoimakustannusten takia yleensä se maa, josta herkimmin irtisanotaan.
Julkisen sektorin virkapossu syö pöydässäsi. Ja julkisen eläkeläinen myös. Ja sinä maksat. Sossujen punikkitaloustieteen mukaan julkinen sektori on veronmaksaja vaikka saa palkkansa verovaroista. Ja tietysti valtionvelasta. Julkisen sektorin eläkkeitä on leikattava rankalla kädellä. Ei yksityisen sektorin.
Tämä on oikein. Nykyinen eläkejärjestelmä pitää purkaa ja jokaisen pitää itse säästää omat eläkkeensä.
Tällöin myös perilliset saavat säästösi, jos satut delaamaan. Ne, jotka eivät voi tehdä töitä, voidaan hoitaa verotuksen kautta.
Olen samaa mieltä että pitäisi purkaa, mutta ongelma onkin tässä ponzissa suhteellisen iso väliinputoajien joukko. Eli miten käyt 40-60 vuotiaille työllisille, jotka ovat kalliilla tämän ponzin rahoittaneet mutta eivät enää ehdi tästä syystä enää kerryttään omaa pottiaan omalla työurallaan? eläkerahastojen jako takaisin ei ole vastaus kun rahat eivät riitä sekä työllisille että jo eläkkeellä oleville.
Mistähän lähtien työ, harrastukset ja ihmissuhteet ovat jotenkin sulkeneet toisensa pois? Oikeasti ne menevät sosiaalisella ihmisellä sekaisin, työporukalla urheillaan jne. Eipä siinä muuta tarvitse kuin hyvää ajankäyttöä näiden yhdistämiseen.