Miten jonkun ihmisen tavote voi olla työ

Vierailija kirjoitti:

Työ on kuitenkin siinä mielessä luotettava elämänsisältö että siihen voi vaikuttaa itse, jos sen tekee hyvin, niin sen saa pitää, tai löytyy aina toinen paikka. Ihmissuhteet on vähän sellaisia, että vaikka luulee tehneensä kaikkensa, mies vaan häipyy, ryyppää tms. Lapset voi kasvattaa hyvin, mutta nekin häipyvät siitä päivittäisestä elämästä 20v jälkeen luonnollista tietä. Osa ystävistä on pysynyt koko elämän, mutta ei heitäkään niin usein tapaa. Päivittäin elämässä on työ ja sitä kautta tulevat ihmiset sekä kissa tässä kuudenkympin korvissa.

Kyllä juuri näin.  Tässä on toisaalta myös taustaa sille, miksi potkut ja työttömyyskin voi olla niin kovin raskasta ja loukkaavaa.

Feministi lepakko h kirjoitti:

Anteeks mitä? Terveelle ihmiselle... eli siis kaikki ne ketkä on saavuttanu elämässä muutakin kuin sen työn. Niin ovat sit jotain psykopaatteja vai?

Esimerkiksi normaali koulutus on hyvä olla, jotta pystyy kirjoittamaan oikeaoppista ja selkeää tekstiä siten, että siitä saa selvän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos työskentelee esimerkiksi tutkijana, niin on kiinnostunut työn sisällöstä niin paljon, että se on enemmän elämäntapa. Samoin moni muu ammatti. Rahat elämiseen on saatava jostain joten työ viehättää.

Herää todellisuuteen. Suurelle valtaosalle työnteko on nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä. Kukaan ei mene Alepan kassalle aamuvarhaisella hakemaan mitään elämänsisältöä tai koe sitä viehättävänä elämätapavalintana.

Huippututkijat, taidemaalarit, rock-tähdet ja muut vastaavat ei hirveän hyvin edusta keskimääräistä työssäkävijää. Äärimmäisen pieni joukko jotka todella kykenee elämänsisältönään työtänsä tekemään.

Ei tutkijan tarvitse olla huippu saadakseen tutkija mitä haluaa. Jos sinä et pidä työstäsi niin sääli. Itse pidän työstäni ses sisällön takia. Lisäksi otsikossa on "jonkun ihmisen", oletko varma, että thaikkuprinssi tarkoitti sinua?

On todella tärkeää, että työ on elämänsisältö. Miten muuten sitä elämää kestäisi? Pakkopuurtamisellako!

Vierailija kirjoitti:

No minulle se on tärkeää, koska olen kunnianhimoinen, rakastan haasteita ja uuden oppimista. Saan työstä suunnatonta iloa ja onnistumisen tunnetta. Miksi ihmeessä en tekisi jotain, mistä pidän niin tolkuttomasti? Puoliso on jo hankittu (lapsia en tule tekemään) ja elämä on mallillaan, mihin ihmeeseen sitten pitäisi keskittyä edes? :D 

Ja kun jäät eläkkeelle niin hyppäät sillalta?

Et pääse eläkkeellä töihin, öapsia ei ole ja haasteita ei voi ollakaan vapaa-ajan harrastuksissa.

Onneksi kaltaisesi niljakkeet on helppo tunnistaa.

Vierailija kirjoitti:

Työ on kuitenkin siinä mielessä luotettava elämänsisältö että siihen voi vaikuttaa itse, jos sen tekee hyvin, niin sen saa pitää, tai löytyy aina toinen paikka.

Jos firma menee nurin, niin se menee nurin riippumatta yksittäisen työntekijän panostuksesta. On myös aloja ja ammatteja, jotka vain katoavat tai joiden tarve vähenee olennaisesti jonkun uuden innovaation myötä, kuten konekirjoittajat, tekniset piirtäjät, puhelunvälittäjät, postinjakajat, arkistonhoitajat, erilaiset kokoonpanotyöntekijät, latojat... Toki jos jaksaa kouluttautua uuteen ammattiin viiden vuoden välein, niin silloinhan tulevaisuus työelämässä on EHKÄ turvattu.

Surullista. Työn mielekkyys ei oo mitään siihen nähden kuinka suuria tunteita voi kokea ihmissuhteissa. Jos elämä ilman työtä tuntuu merkityksettömältä, kannattaa katsoa peiliin. Rakkaudettomuutta sieltä löytyy.

Elämä rakkaan kanssa on täyttymys jonka lisäksi ei kaipaa enää mitään.

Vierailija kirjoitti:

Musta surullisinta on ne tyypit, jotka vääntäytyy pakosta duuniin, tekemään jotain mitä inhoaa, koska pitää. Ajatelkaa miten paljon aikaa te vietätte työpaikalla viikossa tai kuukaudessa tai vuodessa. Ja olla koko se aika pahalla päällä, inhoten sitä mitä tekee?

Monella ei ole vaihtoehtoa. Jotain muuta työtä ei välttämättä saa eikä rahatta pysty elämään.

Vierailija kirjoitti:

Työ on kuitenkin siinä mielessä luotettava elämänsisältö että siihen voi vaikuttaa itse, jos sen tekee hyvin, niin sen saa pitää, tai löytyy aina toinen paikka. Ihmissuhteet on vähän sellaisia, että vaikka luulee tehneensä kaikkensa, mies vaan häipyy, ryyppää tms. Lapset voi kasvattaa hyvin, mutta nekin häipyvät siitä päivittäisestä elämästä 20v jälkeen luonnollista tietä. Osa ystävistä on pysynyt koko elämän, mutta ei heitäkään niin usein tapaa. Päivittäin elämässä on työ ja sitä kautta tulevat ihmiset sekä kissa tässä kuudenkympin korvissa.

Työ on nimenomaan se, johon ei voi vaikuttaa. Vaikka tekisit työsi superhyvin, saattaa työnantajasi mennä konkurssiin ja työpaikka kadota yhdessä päivässä. Ja viisikymppisenä voi olla vaikea löytää uutta. Olet liian kallis ja osaava pahimmassa tapauksessa. Ihmissuhteisiin satsaaminen taas kannattaa, saat aina jotain myös takaisin. Omiin lapsiin panostaminen on paras satsaus ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos työskentelee esimerkiksi tutkijana, niin on kiinnostunut työn sisällöstä niin paljon, että se on enemmän elämäntapa. Samoin moni muu ammatti. Rahat elämiseen on saatava jostain joten työ viehättää.

Herää todellisuuteen. Suurelle valtaosalle työnteko on nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä. Kukaan ei mene Alepan kassalle aamuvarhaisella hakemaan mitään elämänsisältöä tai koe sitä viehättävänä elämätapavalintana.

Huippututkijat, taidemaalarit, rock-tähdet ja muut vastaavat ei hirveän hyvin edusta keskimääräistä työssäkävijää. Äärimmäisen pieni joukko jotka todella kykenee elämänsisältönään työtänsä tekemään.

Ei tutkijan tarvitse olla huippu saadakseen tutkija mitä haluaa. Jos sinä et pidä työstäsi niin sääli. Itse pidän työstäni ses sisällön takia. Lisäksi otsikossa on "jonkun ihmisen", oletko varma, että thaikkuprinssi tarkoitti sinua?

Toki kuka tahansa saa tutkia vaikka omia varpaanvälejään, mutta elääkö sillä? Tutkija-apurahojakaan ei kaikille myönnetä, eivätkä erilaiset tutkimuslaitoksetkaan palkkaa kovin montaa tutkijaa vuosittain. Näillä aloilla ei työllisyyttä paranneta oleellisesti.

Uskon että työstään kiinnostuneet ihmiset ovat kiinnostuneita ylipäätään asioista. Jäädessään työttömäksi hakevat he uutta työtä tai keksivät jotain muuta. Eläkkeellä heillä saattaa olla lopulta aikaa harrastaa tai matkustella enemmän, muuttavat mahdollisesti pois tästä maasta. Fiksu keksii aina jotain. Toki eläkkeelle jääminen voi olla alkuun kriisi, mutta vastuuntuntoinen ihminen ottaa silloinkin härkää sarvista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos työskentelee esimerkiksi tutkijana, niin on kiinnostunut työn sisällöstä niin paljon, että se on enemmän elämäntapa. Samoin moni muu ammatti. Rahat elämiseen on saatava jostain joten työ viehättää.

Herää todellisuuteen. Suurelle valtaosalle työnteko on nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä. Kukaan ei mene Alepan kassalle aamuvarhaisella hakemaan mitään elämänsisältöä tai koe sitä viehättävänä elämätapavalintana.

Huippututkijat, taidemaalarit, rock-tähdet ja muut vastaavat ei hirveän hyvin edusta keskimääräistä työssäkävijää. Äärimmäisen pieni joukko jotka todella kykenee elämänsisältönään työtänsä tekemään.

Tästä syystä monet jääkin sinne alepan kassalle, koska asenne on tuo. Kaupan alallakin valtavasti etenemismahdollisuuksia ja todella mielekkäitä tehtäviä. Kyllä se on omasta asenteesta kiinni haluaako kehittyä urallaan ja elämässään ja ihmisenä vai onko vielä viiskymppisenäkin "kaupan kassana naama norsunv:nä". Ja tämä ei mitenkään halvenna näitä kaupan kassoja. Tunnen myös niitä jotka saavat aidosti myös sisältöä elämäänsä kaupan kassana.  Eli tarkemmin vielä Ei ole mitenkään väärin että on kaupan kassana 20 vuotta kun nauttii siitä, mutta tuo että "mä joudun oleen kaupan kassana että pysysin hengissä, kun onni ei oo potkinut" on juuri siitä omasta asenteesta kiinni.

Itsellä työ on elämäntapa, josta nyt vielä maksetaankin.

En käsitä työtä samalla tavalla "työnä" kuten varmaan pääosa ihmiistä.

Vertaisin itseäni NHL kiekkoilijaan, vaikken urheilualalla olekaan.

Helvetin mukavaa on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi nähdä kaikkien näiden työhönsä keskittyjien ilmeet eläkkeelle jäädessä.

Niitä on kyllä nähty, jotka pitää seitenkymppisinä väkisin potkia ulos toimistolta. Kotona kun ei odota mitään kun ihminen ei ole oppinut täyttämään elämäänsä millään muulla kuin työllään. Jos se ei ole surullista, ei mikään.

Nyt menee epäilemättä tämän keskustelun hilserajan yli mutta sanon kuitenkin: olen itse tulkinnut niin että osa ihmisistä nyt on vaan sellaisia, että heillä ei ole sellaista sisäistä elämää, joka viihdyttäisi heitä, eikä sellaista mielikuvitusta, joka auttaa pitämään ihmistä hauskassa kotoisassa pikkupuuhassa. Kyse ei siis välttämättä ole mistään valtavasta työorientoitumisesta vaan siitä että työ on paikka jossa joku antaa ohjeet ja kertoo mitä pitää tehdä ja lopuksi sanoo että "hyvä tyttö/poika". 

Koska itse en ole tuollainen, olen taipuvainen myös säälimään tuollaisia ihmisiä mutta miksi heitä oikeasti pitäisi sääliä? He ovat nauttineet ajastaan työelämässä täysillä. On hyvä että ihmiset ovat erilaisia. 

Kiitos tästä. Auttoi ymmärtämään muutamaa ihmistä, jotka eivät lainkaan ymmärtäneet, että minulla on elämää myös työn ulkopuolella. Ihmettelivät mitä minä teen kaikella sillä säästyneellä ajalla, kun menin osa-aikaiseen työhön.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä työ on elämäntapa, josta nyt vielä maksetaankin.

En käsitä työtä samalla tavalla "työnä" kuten varmaan pääosa ihmiistä.

Vertaisin itseäni NHL kiekkoilijaan, vaikken urheilualalla olekaan.

Helvetin mukavaa on.

Olet onnekas.

Itse olin vuosia tuollaisessa työssä. 

Kun se loppui, menin "tavalliseen työhön".

Kumma kyllä, löydän sieltäkin kivoja asioita.

Monelle tuntuu tavoite olevan pysyä työttömänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työ on kuitenkin siinä mielessä luotettava elämänsisältö että siihen voi vaikuttaa itse, jos sen tekee hyvin, niin sen saa pitää, tai löytyy aina toinen paikka. Ihmissuhteet on vähän sellaisia, että vaikka luulee tehneensä kaikkensa, mies vaan häipyy, ryyppää tms. Lapset voi kasvattaa hyvin, mutta nekin häipyvät siitä päivittäisestä elämästä 20v jälkeen luonnollista tietä. Osa ystävistä on pysynyt koko elämän, mutta ei heitäkään niin usein tapaa. Päivittäin elämässä on työ ja sitä kautta tulevat ihmiset sekä kissa tässä kuudenkympin korvissa.

Kuudenkympin korvissa vielä töissä? Taidat olla julkisella sektorilla.

Minä täytän maaliskuussa 63 vuotta, olen vielä töissä, ja juu, julkisella olen. Jos terveyttä ja elonpäiviä riittää, olen töissä kunnes tavoite-eläkeikäni täyttyy, vuoden 2019 aikana.

Käyn töissä, jotta saan ruokaa, vaatteita, on tekemistä ja sosiaalisia kontakteja.

En ole koskaan ollut työtön, nykyisellä työnantajallani olen ollut 40-vuotta. Sinun mielestäsi olen pelkkä saamaton nahjus, kuluerä, veronmaksajien kiusa. Omasta mielestäni olen parhaani tehnyt. Töitä olen tehnyt, asiakkaani olen yrittänyt palvella mahdollisimman hyvin.

Mutta että onko työ elämäni sisältö? Ei, lapseni ovat elämäni sisältö ja kotini, jossa elän nyt tyytyväisenä yksin, kun lapset ovat jo aikuisia.

Kotini on tilava, velaton ja kauniisti kalustettu, koska työ, kuten nykyään sanotaan.

Miksikö en jää jo eläkkeelle, vaikka voisin? No toivon, että eläkepäiviä riittää pitkään, ja on mukavaa, jos eläkesumna on sen hitusen isompi.

Jos eläkepäiviä ei riitä, sen on sitten siinä, sitä on turha etukäteen pelätä.

Siksi työ, mutta ei elämän ainoaksi sisällöksi, vaan mahdollistamaan se muu elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No minulle se on tärkeää, koska olen kunnianhimoinen, rakastan haasteita ja uuden oppimista. Saan työstä suunnatonta iloa ja onnistumisen tunnetta. Miksi ihmeessä en tekisi jotain, mistä pidän niin tolkuttomasti? Puoliso on jo hankittu (lapsia en tule tekemään) ja elämä on mallillaan, mihin ihmeeseen sitten pitäisi keskittyä edes? :D 

Ja kun jäät eläkkeelle niin hyppäät sillalta?

Et pääse eläkkeellä töihin, öapsia ei ole ja haasteita ei voi ollakaan vapaa-ajan harrastuksissa.

Onneksi kaltaisesi niljakkeet on helppo tunnistaa.

Minun työni ja harrastukseni on sama asia. Eläkkeelle jääminen ei vaikuttaisi mitenkään mihinkään muuten kuin että en saisi harrastuksestani rahaa (samalla tavalla). Minulla on myös hyvin aktiivinen elämä työn ulkopuolella ja ihan hirveästi kaikkea kivaa puuhaa aina. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi nähdä kaikkien näiden työhönsä keskittyjien ilmeet eläkkeelle jäädessä.

Niitä on kyllä nähty, jotka pitää seitenkymppisinä väkisin potkia ulos toimistolta. Kotona kun ei odota mitään kun ihminen ei ole oppinut täyttämään elämäänsä millään muulla kuin työllään. Jos se ei ole surullista, ei mikään.

Nyt menee epäilemättä tämän keskustelun hilserajan yli mutta sanon kuitenkin: olen itse tulkinnut niin että osa ihmisistä nyt on vaan sellaisia, että heillä ei ole sellaista sisäistä elämää, joka viihdyttäisi heitä, eikä sellaista mielikuvitusta, joka auttaa pitämään ihmistä hauskassa kotoisassa pikkupuuhassa. Kyse ei siis välttämättä ole mistään valtavasta työorientoitumisesta vaan siitä että työ on paikka jossa joku antaa ohjeet ja kertoo mitä pitää tehdä ja lopuksi sanoo että "hyvä tyttö/poika". 

Koska itse en ole tuollainen, olen taipuvainen myös säälimään tuollaisia ihmisiä mutta miksi heitä oikeasti pitäisi sääliä? He ovat nauttineet ajastaan työelämässä täysillä. On hyvä että ihmiset ovat erilaisia. 

Mutta miksi työn tekeminen ei voi olla hauskaa ja mielekästä tekemistä? Minusta on täysin optimaalinen tilanne saada rahaa jostain, mitä joka tapauksessa vähintäänkin harrastaisi. Itse ainakin koen, että minulla on elämässä vähän liikaakin sisältöä kun en edes ehdi tekemään kaikkea mielekästä ja kivaa kun on jo niin paljon kaikkea puuhaa, niin työn kuin vapaa-ajan harrastusten ja sosiaalisen elämän puitteissa. Elämä on siis aktiivista, jännittävää ja vaihtelevaa ja nautin siitä ihan hirveästi. 

Mitä nämä "oikea" elämäntavoitteet edes olisivat sitten?

Olen ollut työssä 37 vuotta (vielä 10 vuotta eläkkeelle) ja tehnyt lukuisia erilaisia hommia "työurani" alkuvuosikymmenen aikana. En ole vielä ollut sellaisessa työssä jota en olisi kokenut mielekkääksi ja haastavaksi. Olin mm. todella surkea asiakaspalvelija ison egoni kanssa, mutta riittävän älykäs ymmärtämään ja analysoimaan tilannettani ja näkemään, että moni kollega tuntui saavan asiakkailta aivan erilaisia rektioita. Yritin kovasti tulla paremmaksi asiakaspalvelijaksi ja iloitsin pienistä onnistumisistani.

Nykyinen asiantuntijatyö sopii minulle kuin naula päähän, työ on pelkää suunnittelemista ja ongelmien ratkomista päivästä toiseen yhteistyössä muiden kanssa. Jonkun muun painajainen on minun iloinen puuhamaani. Ilman laajaa kokemusta muista töistä en edes ymmärtäisi miten mahtavalla tolalla asiani nyt ovat.  

Minun neuvoni nuorille on se, että mene töihin, älä ole nirso, älä kuvittele, että tulet tekemään samaa hommaa  lopuikäsi äläkä kuvittele, että on sellaisia hommia, joista ei ole mitään hyötyä sinulle itsellesi.

Mulle on tärkeää että työ on mieluista ja kehityn siinä. On mulla myös mieluisia harrastuksia. Ja perhe ja ystäviä. Mutta kyllä se työ silti on iso osa elämää ja mieluisa vakityö tavoitteena.