Kun mies ei halua viettää aikaa vaimonsa kanssa todella

Ja sä olet sen kanssa - miksi? Se ei siis halua olla sun kanssa, jatkaa vaan koska miksi luopua siitä  että  on joku jakamassa kuluja. Keskustelun paikka.Ja johtopäätösten.

Itse laitoin moisen miehen kiertoon mutta ymmärrän kyllä  etteivät kaikki samaan kykene.

Vierailija kirjoitti:

Ja sä olet sen kanssa - miksi? Se ei siis halua olla sun kanssa, jatkaa vaan koska miksi luopua siitä  että  on joku jakamassa kuluja. Keskustelun paikka.Ja johtopäätösten.

Itse laitoin moisen miehen kiertoon mutta ymmärrän kyllä  etteivät kaikki samaan kykene.

No ekana tulee mieleen lapset. En minä ole valmis jakamaan lapsiani ja olemaan heidän lapsuudestaan puolet pois. Ja antamaan heitä esim uppovieraalle jos mies hankkii uuden naisen yms. On ydinperheessä kuitenkin valtavat edut vaikka ei vuosisadan rakkautta olisikaan...

Toki se ero on käynyt mielessä, mutta realistisesti vasta sitten kun lapset on vähän kasvaneet.

Ja ainakin minä olen yrittänyt enkä heti luovuttanut. Jos se tekee minusta heikon niin olkoon niin.

Ap

Minun miesystävälläni on vähän samaa taipumusta. Olemme olleet yhdessä vasta kaksi vuotta, joista asuneet yhdessä jälkimmäisen. Suhteen alussa mies oli mitä huomaavaisin, ehdotti yhteisiä aktiviteetteja, kuunteli ja keskusteli. Vähitellen suhde on kuitenkin alkanut ajautua suuntaan, jossa mies pitää minua itsestäänselvyytenä. Luulen, että tämä johtuu vain laiskuudesta. Kun vaikka ehdotan, että kävisimme elokuvissa, mies sanoo, että mennään seuraavalla viikolla (emme mene). Kun yritän kertoa jostain mieltäni painavasta tapahtumasta, mies pyytää odottamaan, että hän saa katsottua Youtube-videon loppuun tai mitä olikaan tekemässä (videon jälkeen asia on jo unohtunut). Mies ei ehdota oikeastaan koskaan mitään kahdenkeskistä tekemistä, ja minun ehdottaessani on vastaanotto tosiaan nihkeä. Silloin, kun miehen saa aktivoitua, on meillä kuitenkin aina todella hauskaa yhdessä. Ystäviä mies on aina valmis tapaamaan ja auttaa heitä kaikessa.

Muuten koen, että meillä menee hyvin. Mies kirjoittelee minulle työpäiväni aikana ja huomioi pienillä arjen teoilla, kuten laittamalla lempiruokiani. Arki sujuu hyvin, eikä esimerkiksi kotitöistä tarvitse riidellä. Ainoastaan parisuhteen ja yhteisen ajanvieton eteen tehtävä työ tuntuu kasautuvan minulle. Kun keskustelemme asiasta, mies myöntää ongelman ja lupaa korjata asian, mutta parin viikon päästä asiat ovat jälleen entisellään.

Vierailija kirjoitti:

Minun miesystävälläni on vähän samaa taipumusta. Olemme olleet yhdessä vasta kaksi vuotta, joista asuneet yhdessä jälkimmäisen. Suhteen alussa mies oli mitä huomaavaisin, ehdotti yhteisiä aktiviteetteja, kuunteli ja keskusteli. Vähitellen suhde on kuitenkin alkanut ajautua suuntaan, jossa mies pitää minua itsestäänselvyytenä. Luulen, että tämä johtuu vain laiskuudesta. Kun vaikka ehdotan, että kävisimme elokuvissa, mies sanoo, että mennään seuraavalla viikolla (emme mene). Kun yritän kertoa jostain mieltäni painavasta tapahtumasta, mies pyytää odottamaan, että hän saa katsottua Youtube-videon loppuun tai mitä olikaan tekemässä (videon jälkeen asia on jo unohtunut). Mies ei ehdota oikeastaan koskaan mitään kahdenkeskistä tekemistä, ja minun ehdottaessani on vastaanotto tosiaan nihkeä. Silloin, kun miehen saa aktivoitua, on meillä kuitenkin aina todella hauskaa yhdessä. Ystäviä mies on aina valmis tapaamaan ja auttaa heitä kaikessa.

Muuten koen, että meillä menee hyvin. Mies kirjoittelee minulle työpäiväni aikana ja huomioi pienillä arjen teoilla, kuten laittamalla lempiruokiani. Arki sujuu hyvin, eikä esimerkiksi kotitöistä tarvitse riidellä. Ainoastaan parisuhteen ja yhteisen ajanvieton eteen tehtävä työ tuntuu kasautuvan minulle. Kun keskustelemme asiasta, mies myöntää ongelman ja lupaa korjata asian, mutta parin viikon päästä asiat ovat jälleen entisellään.

Kuulostaa tutulta. Ja kun lapset syntyi oli sitäkin ongelmaa että mies oli aina naama väärinpäin kun piti tehdä perheen kanssa jotain. Silloin annoin uhkavaatimukset ja sen jälkeen se on ainakin jotenkin pystynyt esittämään kiinnostunutta.

Vaikean esim erosta tekee se että mies on juurikin muuten "perushyvä" mies. Ja tuttavien on vaikeaa ymmärtää koska he näkevät vain sen ahkeran työssäkävijän ja superkohteliaan + huumorintajuisen tyypin. Minun näkökulmasta taas sama tyyppi on melko paljon arjesta poissaoleva ja minut usein yksin jättävä. Toki hän auttaa kotitöissä ja lastenhoidossa kun paikalla on, käy kaupassa, vie lapsia päiväkotiin, lääkäriin, hammaslääkäriin jotta minun ei tarvitse kesken omaa työpäivää jne. Kai meillä on sitten vain järkiliitto ilman suuria tunteita...

ap

Miehet ovat kuin koirat, sinä et voi puheella selittää, mitä sinä tarvitset ja miksi. Sinun pitää saada avattua hänen silmänsä muuten tai puheen riittävän lyhyttä ja terävää. 

Esim. olisit voinut kysyä häissä, aikooko hän samalla etsiä sinulle tanssittajan, ettet sinä puolestasi jää pöytään yksin surkeana. 

Ei se toki riitä koko ongelmaa ratkaisemaan, koska jos alat olla jo liian kyllästynyt tilanteeseen, siihen pitäisi saada totaalinen muutos. Itsellä meni systeemi tosi pahaksi ja yritin puhua ihan väsyksiin asti. Sitten alkui itku ja huuto ja sitten mies alkoi vältellä tilanteita. Lopulta sain hänet ymmärtämään sillä, että en ollutkaan hänen käytettävisssään tai tavoitettavissaan enkä halunnut häneltä mitään. 

Luulen, että tässä on taustalla se, että naiset opetetaan huolehtimaan ihmissuhteiden vuorovaikutuksesta pienestä pitäen. Tytöille ja naisille suunnattu kirjallisuus, lehdet, elokuvat sekä tv-sarjat käsittelevät ensisijaisesti ihmissuhteita ja niiden hoitamista. Luonnollisesti tunnetaidot kehittyvät tällöin eri tasolle kuin miehillä, joiden kasvatuksessa empatiakyvyn ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen jätetään usein vähemmälle. Mies ei siis ehkä vain näe, kuinka tuhoisaa hänen toimintansa on suhteellenne, eikä sitä, että vaimo yksinään yrittää vastata parisuhteen hyvinvoinnista.

Kerro suoraan että kaipaat sitä että joku oisi sinusta kiinnostunut, ja miehen on aika päättää onko se kiinnostunut hän itse vai lähdetkö testaamaan markkina-arvoasi vapailla markkinoilla.

Muutama risteily tyttöporukassa, baari-ilta viettelyhepenet päällä, tekee itsetunnolle kumman hyvää. Jos ies kysyy aiotko pettää niin kerro että et aio jos ei ole pakko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sä olet sen kanssa - miksi? Se ei siis halua olla sun kanssa, jatkaa vaan koska miksi luopua siitä  että  on joku jakamassa kuluja. Keskustelun paikka.Ja johtopäätösten.

Itse laitoin moisen miehen kiertoon mutta ymmärrän kyllä  etteivät kaikki samaan kykene.

No ekana tulee mieleen lapset. En minä ole valmis jakamaan lapsiani ja olemaan heidän lapsuudestaan puolet pois. Ja antamaan heitä esim uppovieraalle jos mies hankkii uuden naisen yms. On ydinperheessä kuitenkin valtavat edut vaikka ei vuosisadan rakkautta olisikaan...

Toki se ero on käynyt mielessä, mutta realistisesti vasta sitten kun lapset on vähän kasvaneet.

Ja ainakin minä olen yrittänyt enkä heti luovuttanut. Jos se tekee minusta heikon niin olkoon niin.

Ap

Mutta olet siis ollut sen kanssa  jo 4v ennen lapsiakin? Jos se ei silloinkaan mitään järkännyt oisi voinut kuvitella sun vähän miettivän lisääntymistä sen kanssa jo ennen ekaa lasta.Tai jo  ekan jälkeen. Joo, ei se yrittäminen valitettavasti aina ole järkevää, siinähän vaan antaa miehelle signaalin että sen tekemiset ja tekemättäjättämiset ovat naisen mielestä ok.Eivät sunkaan sanat ja teot ole sopusoinnussa jos nalkutat mutten toteuta sitä mitä sanot. Kärsi siis rauhassa.

Takana 20 vuoden liitto. Ei ikinä oltu yhdessä lomareissulla, hotellissa, bileissä ym. Viimeiset neljä vuotta puhuin, että haluaisin nyt treffeille, kun lapset jo isoja. Ei tullut treffejä. Ei nukuttukaan yhdessä vuosiin, ei seksiä, ei suukkoja. Koko suhde näivettyi, kun mies ei halunnut mitään. Ei edes kävelylenkille suostunut. Kateellisena katsoin ja kuuntelin tuttavaparien yhteistä elämää.

Uuden rakkaan kanssa ollaan käyty hotellissa ja mökkiviikonloppu vietetty ja mies halusi viedä.

Mun exmies ei kanssa tajunnut millään. Puhe ei auttanut. Hän ei osannut jotenkin kuvitella että minä olen itsenäinen ihminen, jolla on omia toiveita, mieluhaluja ja unelmia. Hän näki mut vaan esineenä, huonekaluna "hänen" kodissaan.

Kotona hän päätti mitä tehdään, ja oletti että minä istun pitämässä häntä kädestä. En olisi saanut mennä yläkertaan lukemaan, vaan oletti että istun hänen vieressään kun hän katsoo jotain urheilua, joka mua ei kiinnostanut. Ei halunnut lähteä ulos mun kanssa, ei kahvilaan, ei leffaan, ei lomamatkalle kesällä...

Sitten kyllästyin pyytämään, itkemään ja anomaan siitä normaalia yhteiselämää. Lähdin yksin tai ystävien kanssa lenkille, ostoksille, uimaan, elokuviin, juhlimaan, jne...Pyysin aina miestä mukaan, aina vastaus oli "en halua lähteä, etkö voi jäädä mun kanssa kotiin?" Kun mies meni, hän ei yleensä pyydellyt mua mukaan vaan vietti aikaa niin että varmisti että olisin yksin kotona (säilössä). Olin vasta aloittanut uudessa työpaikassa, joten kesälomaa oli vain viikko. Mies olisi halunnut, että istun hänen kanssaan kotona tv;n edessä (ulos hän ei halunnut lähteä kotimaassakaan kesällä päivisin, kun siellä on kuuma ja hikoaa ja rahaa kuluu lomalla). Lopulta sitten lähdin ulkomaanmatkalle yksin.

No jokainen arvaa, että pian meillä ei ollut minkäälaista suhdetta enää. Kun ei ole mitään yhteistä kuin se parisuhde, jota sitäkin elellään erillään, eikä mistään puhuta, niin se oli sitten siinä.

Minä sain tietysti hakea eronkin, edes siihen ei mies pystynyt. Hän oli kuitenkin järkyttynyt erosta, vaikka minä olin yrittänyt puhua hänen kanssaan suhteemme ongelmista jos kaksi vuotta.

Miehiä on vaan niin vaikea ymmärtää. Yllä selitys, ettei heille anneta lapsina ja nuorina tarpeeksi ihmissuhdekasvatusta on osuva. Ne asiat joita nainen voi pitää itsestäänselvyyksinä eivät lopulta miehille olekaan sitä. Lisäksi miesten on jotenkin hirmuisen vaikea hahmottaa että nainenkin on ihminen ja persoona. Se tulee aina yllärinä miehelle ettei nainen ole hänen mini-me.

Kasvattakaa ihmiset niitä poikalapsianne paremmin, niin heistä tulee aikuisina onnellisempia, ei tartte itkeä turhia eroja.

Mies aina sanoo että rakastaa ja haluaa olla vain minun kanssa. Ja menee suunniltaan jos puhun erosta. Reissuja ei voi yhdessä kuulemma tehdä koska lapsille ei ole hoitajaa. Mutta kyllä miehen vanhemmat lapsia hoitaa jotta mies pääsee esim. treeneihin. Kaikki lapsivapaat illat on minun järjestämiä/ vaatimia. Olen myös yllättänyt; hankkinut lapsille hoitajan ja vienyt miehen syömään. Aika pahvi saa olla jos ei mukamas vaan tajua tehdä samaa vastavuoroisesti.

Toki tämä elämäntilanne on haastava pikkulapsien, töiden jne kanssa. Minun kaaliin ei vaan mene miksi se vähäinen energia ja aika sitten tuhlataan mieluummin vaikka työkavereiden kanssa bilettämiseen, kuin että tekisi oman kumppanin kanssa jotain.

Olenkin melko etäinen nykyään ja mies vaan ihmettelee mikä on. Hohhoijjaa.

ap

Yksi ongelma voi olla sekin että malli puuttuu. Kuvailemasi dynamiikka on todella yleinen parisuhteessa, ja ainoastaan naisille markkinoidaan asiaa ongelmana, miehille se on vain elämää. Miesten maailmassa naisen ei kuulukaan olla hauskaa ja kiinnostavaa seuraa, vaan ärsyttävä ja nalkuttava riivinrauta jota paetaan kavereiden luo. Naisia taas kehotetaan aktiivisesti odottamaan kumppanilta enemmän, ja nuo odotukset vaikuttavat omaan toimintaan siten, että yhteistä aikaa pyritään lisäämään, ei välttelemään.

Miehen ei siis kuulukaan viihtyä naisensa kanssa, jolloin hän ei näe yhteisen ajan puutteessa mitään ongelmaa. Miehen silmissä yhteistä aikaa toivova nainen toteuttaa hänelle "äijäkulttuurin" markkinoivaa mallia naisesta, joka juurikin vaatii ja nalkuttaa. Sama kulttuuri viestittää että naisen toiveisiin ei tarvitse reagoida. Sitten kun ero tulee, niin mies on järkyttynyt, suhdehan oli ns. normaali.

Vierailija kirjoitti:

Yksi ongelma voi olla sekin että malli puuttuu. Kuvailemasi dynamiikka on todella yleinen parisuhteessa, ja ainoastaan naisille markkinoidaan asiaa ongelmana, miehille se on vain elämää. Miesten maailmassa naisen ei kuulukaan olla hauskaa ja kiinnostavaa seuraa, vaan ärsyttävä ja nalkuttava riivinrauta jota paetaan kavereiden luo. Naisia taas kehotetaan aktiivisesti odottamaan kumppanilta enemmän, ja nuo odotukset vaikuttavat omaan toimintaan siten, että yhteistä aikaa pyritään lisäämään, ei välttelemään.

Miehen ei siis kuulukaan viihtyä naisensa kanssa, jolloin hän ei näe yhteisen ajan puutteessa mitään ongelmaa. Miehen silmissä yhteistä aikaa toivova nainen toteuttaa hänelle "äijäkulttuurin" markkinoivaa mallia naisesta, joka juurikin vaatii ja nalkuttaa. Sama kulttuuri viestittää että naisen toiveisiin ei tarvitse reagoida. Sitten kun ero tulee, niin mies on järkyttynyt, suhdehan oli ns. normaali.

Totta, mutta surullista. Kolmas kerta omalla kohdallani sanoi toden ja sain miehen, joka ihan oikeasti nauttii seurastani ja haluaa viettää aikaa kanssani ja kokea yhdessä asioita. Eksä ei tajua edelleenkään, missä meni pieleen. 

Ihanaa nähdä omat mietteet noin selkeästi muotoiltuina, 12!

Luin tuon lausuntosi miehelle hänen rentona hetkenään, pientä mussutusta ja murinaa vain kuului, ja tänä aamuna hän oli juttelevainen. Jos hän olisi ollut lukuhetkellä normaalissa vireystilassaan puolustautumassa koko maailmaa vastaan, siitä olisi tullut kolmen päivän mökötys. Että kun ei ymmärretä.

Minua ihmetyttää se, ettei miesväki ymmärrä asettavansa tuossa naisen oman äitinsä saappaisiin. Miksei ymmärretä, että nainen odottaa jotain muuta kuin päästä paapomaan kuritonta kakaraa päästäkseen sitten sänkyyn sen syrjimäksi? Ja sitten ihmetellään vielä, ettei äidinkorvike sytytä, ja laitetaan se naisen viaksi...

Vierailija kirjoitti:

Mies aina sanoo että rakastaa ja haluaa olla vain minun kanssa. Ja menee suunniltaan jos puhun erosta. Reissuja ei voi yhdessä kuulemma tehdä koska lapsille ei ole hoitajaa. Mutta kyllä miehen vanhemmat lapsia hoitaa jotta mies pääsee esim. treeneihin. Kaikki lapsivapaat illat on minun järjestämiä/ vaatimia. Olen myös yllättänyt; hankkinut lapsille hoitajan ja vienyt miehen syömään. Aika pahvi saa olla jos ei mukamas vaan tajua tehdä samaa vastavuoroisesti.

Toki tämä elämäntilanne on haastava pikkulapsien, töiden jne kanssa. Minun kaaliin ei vaan mene miksi se vähäinen energia ja aika sitten tuhlataan mieluummin vaikka työkavereiden kanssa bilettämiseen, kuin että tekisi oman kumppanin kanssa jotain.

Olenkin melko etäinen nykyään ja mies vaan ihmettelee mikä on. Hohhoijjaa.

ap

Teidän kummankaan sanat eivät vastaa tekoja. Mies ei halua aikuistua ja ottaa vastuuta vaan elelee puolipoikamiehen elämää sinun hyväksyessä  asian hiljaisesti. Sen sijaan että sanot, älä sano enää vaan toimi kuten mies toimii.Se näyttää olevan ainoa tapa saada mies ymmärtämään että perheessä pitää olla samat säännöt kummallekin vanhemmalle. Nyt miehesi on sitä mieltä että saa mennä miten tahtoo.Jos itse koita samaa, tulee mutinaa. Testaapa ja tule sitten kertomaan millainen  metakka syntyi.

Itsellä vähän sama tilanne. Lisäksi olen elättäjä ja kuuntelen jatkuvaa arvostelua kaikesta mitä teen väärin. Haluan vain määräillä häntä, kun pyysin ettei ottaisi minun pankkikorttiani ja työntäisi sitä kauppareissun päätteeksi pelikoneeseen.

Ajattelin ehdottaa ihan vakavissani, että hoitaisimme lapsia yhdessä pahimman vauvavaiheen yli ja eläisimme avoimessa suhteessa. Olen laskeskellut, että näin minäkin saisin välillä lastenhoitoapua ja seksiä, jossa mies ei makaisi kuin lahna.

Ennen kuin edes kysytte, en todella tiedä miten olen jäänyt tällaiseen suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies aina sanoo että rakastaa ja haluaa olla vain minun kanssa. Ja menee suunniltaan jos puhun erosta. Reissuja ei voi yhdessä kuulemma tehdä koska lapsille ei ole hoitajaa. Mutta kyllä miehen vanhemmat lapsia hoitaa jotta mies pääsee esim. treeneihin. Kaikki lapsivapaat illat on minun järjestämiä/ vaatimia. Olen myös yllättänyt; hankkinut lapsille hoitajan ja vienyt miehen syömään. Aika pahvi saa olla jos ei mukamas vaan tajua tehdä samaa vastavuoroisesti.

Toki tämä elämäntilanne on haastava pikkulapsien, töiden jne kanssa. Minun kaaliin ei vaan mene miksi se vähäinen energia ja aika sitten tuhlataan mieluummin vaikka työkavereiden kanssa bilettämiseen, kuin että tekisi oman kumppanin kanssa jotain.

Olenkin melko etäinen nykyään ja mies vaan ihmettelee mikä on. Hohhoijjaa.

ap

Teidän kummankaan sanat eivät vastaa tekoja. Mies ei halua aikuistua ja ottaa vastuuta vaan elelee puolipoikamiehen elämää sinun hyväksyessä  asian hiljaisesti. Sen sijaan että sanot, älä sano enää vaan toimi kuten mies toimii.Se näyttää olevan ainoa tapa saada mies ymmärtämään että perheessä pitää olla samat säännöt kummallekin vanhemmalle. Nyt miehesi on sitä mieltä että saa mennä miten tahtoo.Jos itse koita samaa, tulee mutinaa. Testaapa ja tule sitten kertomaan millainen  metakka syntyi.

Kyllä minä saan mennä miten tahdon, se ei miestä periaatteessa kiinnosta. Kyse on siitä että mies ei halua viettää YHTEISTÄ aikaa. Ja minkäs sille voi? No ei yhtään mitään! Taas on mies ainakin kolmena iltana nukahtanut klo. 9 sänkyyn kesken ohjelman katsomisen. Ja eiköhän taas tänään ruokapöydässä alkanut puhelemaan miten Ville pyysi sinne ja tänne illalla. Eli hän laittaa lapset nukkumaan ja häipyy - minä jään yksin (oman yksinäisen laatuaikani kanssa toki).

Ap

Kuinka sitten selittää sen että sosialisoi ja aina valmis menemään ystävien kanssa?

Miten sinä huomioit miestäsi?

Vierailija kirjoitti:

Minun miesystävälläni on vähän samaa taipumusta. Olemme olleet yhdessä vasta kaksi vuotta, joista asuneet yhdessä jälkimmäisen. Suhteen alussa mies oli mitä huomaavaisin, ehdotti yhteisiä aktiviteetteja, kuunteli ja keskusteli. Vähitellen suhde on kuitenkin alkanut ajautua suuntaan, jossa mies pitää minua itsestäänselvyytenä. Luulen, että tämä johtuu vain laiskuudesta. Kun vaikka ehdotan, että kävisimme elokuvissa, mies sanoo, että mennään seuraavalla viikolla (emme mene). Kun yritän kertoa jostain mieltäni painavasta tapahtumasta, mies pyytää odottamaan, että hän saa katsottua Youtube-videon loppuun tai mitä olikaan tekemässä (videon jälkeen asia on jo unohtunut). Mies ei ehdota oikeastaan koskaan mitään kahdenkeskistä tekemistä, ja minun ehdottaessani on vastaanotto tosiaan nihkeä. Silloin, kun miehen saa aktivoitua, on meillä kuitenkin aina todella hauskaa yhdessä. Ystäviä mies on aina valmis tapaamaan ja auttaa heitä kaikessa.

<

Jos asiat ovat noin jo kahden vuoden jälkeen, ajattele mitä tapahtuu kun mies kyllästyy sinuun. Harkitsisin vakavasti suhteen päättämistä.