Miten oppia puhumaan veljille?
En ole siis puhunut kolmelle veljelleni 1-3 vuoteen. Kaksi on jo muuttanut kotoa, mutta mua erityisesti häiritsee, kun en puhu 11-vuotiaalle veljelle. En edes silloin, jos jompi kumpi vanhemmista käskee mua vaikka pyytämään sitä syömään. Kun tulin joululomalle kotiin, niin sanoin kyllä yhdelle veljelle (oli joulun kotona) "terve", koska ohjaaja tuli käymään ja vanhemmat oli poissa kotoa. Hävetti vähän jälkikäteen, siis vain vähän, ei paljoa. Oikeastaan mun nuorin veli ja vanhin sisko puhuu kaikille perheenjäsenille (Mulla on siis yhteensä 6 sisarusta). En pysty puhumaan, vaikka välillä haluaisinkin. Ainakin tuolle 11v veljelle kannattaisi jollain ihmeellä opetella puhumaan, jos aion joskus muuttaa takaisin kotiin.
Kommentit (82)
Nähdään puan piti olla nähdään pian.
40
Vierailija kirjoitti:
Käytkö lastenkodissa psykologin tai vastaavan juttusilla? Jos käyt, niin ota tämä asia puheeksi hänen kanssaan. Minusta tosiaan kertomasi kuulostaa selektiiviseltä mutismilta. Psykologilla voi olla neuvoja apukeinoista. On vaikea aloittaa puhuminen jollekulle, jos on pitkään ollut puhumatta.
Käyn puhumassa viikottain psykologille ja sairaanhoitajalle. Olen kertonut niille tästä, ja samoja asioita nekin ehdottaa kuin tekin. Mutismia eivät kyllä ole maininneet. Se vaan on mulle mahdotonta toteuttaa noita ehdotuksia.
Vetis 15v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 15v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohjaaja? Ja aikomus muuttaa takaisin kotiin? Asutko nyt jossain...erityispaikassa? Ymmärrän, että on vaikea aloittaa puhuminen, jos on ollut pitkään puhumatta veljille. Minullakin aika etäiset välit veljiini, joita näen vain 1-2 krt vuodessa ja se harmittaa. Ollaan niin kovin erilaisia, mutta onneksi löytyy yhdistäviäkin tekijöitä. Lisäksi lemmikit on takuuvarma ja helppo keskustelunaihe meidän perheessä.
Voisitko aloittaa ihan vain arkisilla asioilla? Esim. miten menee, otatko lisää ruokaa/kahvia/tms, osaatko auttaa puhelimeni kanssa, jne.Asun tällä hetkellä lastenkodissa, ja jos hyvin käy niin pääsen puolen vuoden päästä kotiin. En pysty edes noin yksinkertaisiin kysymyksiin, vaikka olen yrittänyt avata suuni pari kertaa.
Oletteko muulla tavalla yhteydessä? Jos saat yhteyden viestejä kirjoittelemaan niin ehkä nähdessä helpompi puhua?
Emme ole millään tavalla kontaktissa toisiimme. En mä pysty edes kirjoittamaan, koska kirjoittaminen ja puhuminen on oikeastaan sama asia mulle.
Mitä pahaa voi tapahtua, jos tekstaat tai sanot veljellesi moi?
Kyllä sun veljet varmasti ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vetis 15v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohjaaja? Ja aikomus muuttaa takaisin kotiin? Asutko nyt jossain...erityispaikassa? Ymmärrän, että on vaikea aloittaa puhuminen, jos on ollut pitkään puhumatta veljille. Minullakin aika etäiset välit veljiini, joita näen vain 1-2 krt vuodessa ja se harmittaa. Ollaan niin kovin erilaisia, mutta onneksi löytyy yhdistäviäkin tekijöitä. Lisäksi lemmikit on takuuvarma ja helppo keskustelunaihe meidän perheessä.
Voisitko aloittaa ihan vain arkisilla asioilla? Esim. miten menee, otatko lisää ruokaa/kahvia/tms, osaatko auttaa puhelimeni kanssa, jne.Asun tällä hetkellä lastenkodissa, ja jos hyvin käy niin pääsen puolen vuoden päästä kotiin. En pysty edes noin yksinkertaisiin kysymyksiin, vaikka olen yrittänyt avata suuni pari kertaa.
Miksi asut lastenkodissa?
Viiltelin, jakelin itsestäni kaikkea seksuaalista 20-47-vuotiaille miehille, en käyny koulua ja sossut luuli että meidän perheessä on vielä väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vetis 15v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asutko Porvoossa?
Melkein veikkasit oikein, asun Oulussa.
Sori, ei ole tarkoitus olla k**ipää. Ilmeisesti sinun tilanteesi on melko tavanomaisesta poikkeava. Kai tähänkin maahan monenlaista mahtuu. :)
No näköjään mahtuu, ja ymmärrän kommenttisi.
Vierailija kirjoitti:
Vetis 15v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vetis 15v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ohjaaja? Ja aikomus muuttaa takaisin kotiin? Asutko nyt jossain...erityispaikassa? Ymmärrän, että on vaikea aloittaa puhuminen, jos on ollut pitkään puhumatta veljille. Minullakin aika etäiset välit veljiini, joita näen vain 1-2 krt vuodessa ja se harmittaa. Ollaan niin kovin erilaisia, mutta onneksi löytyy yhdistäviäkin tekijöitä. Lisäksi lemmikit on takuuvarma ja helppo keskustelunaihe meidän perheessä.
Voisitko aloittaa ihan vain arkisilla asioilla? Esim. miten menee, otatko lisää ruokaa/kahvia/tms, osaatko auttaa puhelimeni kanssa, jne.Asun tällä hetkellä lastenkodissa, ja jos hyvin käy niin pääsen puolen vuoden päästä kotiin. En pysty edes noin yksinkertaisiin kysymyksiin, vaikka olen yrittänyt avata suuni pari kertaa.
Miksi et pysty? Onko sinun ja veljien välillä jotain negatiivista, josta on jäänyt trauma? Vai oletteko vain vieraantuneet toisistanne, koska olet asunut siellä lastenkodissa? Eikö 11-vuotias hakeudu seuraasi ja tule juttelemaan itsenäisesti? Hankala tilanne. En tiedä miten osaisin auttaa.
Kirjoitat tänne kuitenkin ihan sujuvasti. Voisitko ajatella, että kirjoittaisit veljillesi kirjeen, sähköpostin, whatsapp-viestin tai tekstarin? Kirjoittamalla ja somen kautta voisi olla helpompi lähestyä.
Puhumattomuuden alkuaikoina kyllä pelkäsinkin mun veljiä (jopa sitä 11-vuotiasta), mutta nyt se on vaan "tapa". Tämä ei johdu laitoksesta, koska mut otettiin huostaan vasta puoli vuotta sitten. En uskalla varmaan laittaa viestiäkään, vaikka olis kiva jos veljiä vois kutsua veljiksi.
Mikä olisi mahdollisimman pieni juttu, joka veisi kommunikointianne jotenkin eteenpäin ja joka ei olisi kuitenkaan sinusta liian vaikea? Mitä, jos lähettäisit ennen seuraavaa kotilomaasi sille 11-vuotiaalle tekstarin, jossa lukee "Moi, nähdään puan!" Mikä olisi pahinta, mitä sinulle voisi tapahtua tuon tekstarin lähettämisen takia.
Häpeä ja itsetuhoiset ajatukset.
Sulla on ollut aika rankka elämä. Älä ole liian ankara itsellesi. <3
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sun veljet varmasti ymmärtää.
Minkä?
No, miten muuten veljesi käyttäytyy läsnä ollessasi? Onko nekin hiljaisi kuin sinä niille?
Hei!
Tutulta kuulostaa. Minulla on 17-vuotias lapsi, joka on pienestä asti kärsinyt selektiivisestä mutismista. Olemme käyneet erilaisissa terapioissa aivan sieltä päiväkoti-iästä saakka, mutta kunnon apua ei valitettavsati olla saatu. Syy voi tietysti olla myös siinä, että paikkakunnallamme on apua saatavilla varsin huonosti.
Viimeiset kaksi vuotta on mennyt niin, että tyttö ei ole pystynyt puhumaan isälleen. Olemme siis isän kanssa eronneet, ja aiemmin tyttö asui vuoroviikoin luonamme. Mitään kamalaa/traumaattista ei isän luona ole sattunut, mutta siitä huolimatta tyttö vain ei saa sanaa suustaan. Nyt hän onkin asunut pääasiassa minun luona, välillä menee kyllä veljen mukana isälleen. Isästä puhuu positiiviseen sävyyn, kun tämä ei ole paikalla.
Noin vuosi sitten hänelle tuli sellainen lukkotilanne, ettei hän pystynyt yhtäkkiä puhumaan veljelleenkään. Sitä jatkui viikkoja, mutta onneksi pikkuveli oli niin sitkeä ja kekseliäs, sekä osasi käyttää huumoria niin hyvin apukeinona, että sai tilanteen laukeamaan ja siskon ulos kuplastaan. Isä ei tähän ikävä kyllä ole pystynyt..Tilanne on isälle kipeä ja hänkin on vetäytynyt kuoreensa asian suhteen, eikä enää oikein edes osaa yrittää keksiä keinoa, jolla saisi tytön puhumaan. sanomaan edes sen moi!
Yritän tässä kertoa, ettet ole yksin. Jos sinulla on siis hoitosuhde psykologin kanssa, kysy selektiivisestä mutismista. Siitä on vielä nykypäivänäkin valitettavan vähän tietoa saatavilla, koska sairaus on ilmeisen harvinainen.
Todella paljon tsemppiä sinulle!
T. Nelikymppinen äiti
Vierailija kirjoitti:
Sulla on ollut aika rankka elämä. Älä ole liian ankara itsellesi. <3
Onko tää sarkasmia? Jos ei, niin ystävällinen kommentti.
Vierailija kirjoitti:
No, miten muuten veljesi käyttäytyy läsnä ollessasi? Onko nekin hiljaisi kuin sinä niille?
Vastasin tähän vähän ylempänä :D
Vierailija kirjoitti:
Hei!
Tutulta kuulostaa. Minulla on 17-vuotias lapsi, joka on pienestä asti kärsinyt selektiivisestä mutismista. Olemme käyneet erilaisissa terapioissa aivan sieltä päiväkoti-iästä saakka, mutta kunnon apua ei valitettavsati olla saatu. Syy voi tietysti olla myös siinä, että paikkakunnallamme on apua saatavilla varsin huonosti.
Viimeiset kaksi vuotta on mennyt niin, että tyttö ei ole pystynyt puhumaan isälleen. Olemme siis isän kanssa eronneet, ja aiemmin tyttö asui vuoroviikoin luonamme. Mitään kamalaa/traumaattista ei isän luona ole sattunut, mutta siitä huolimatta tyttö vain ei saa sanaa suustaan. Nyt hän onkin asunut pääasiassa minun luona, välillä menee kyllä veljen mukana isälleen. Isästä puhuu positiiviseen sävyyn, kun tämä ei ole paikalla.
Noin vuosi sitten hänelle tuli sellainen lukkotilanne, ettei hän pystynyt yhtäkkiä puhumaan veljelleenkään. Sitä jatkui viikkoja, mutta onneksi pikkuveli oli niin sitkeä ja kekseliäs, sekä osasi käyttää huumoria niin hyvin apukeinona, että sai tilanteen laukeamaan ja siskon ulos kuplastaan. Isä ei tähän ikävä kyllä ole pystynyt..Tilanne on isälle kipeä ja hänkin on vetäytynyt kuoreensa asian suhteen, eikä enää oikein edes osaa yrittää keksiä keinoa, jolla saisi tytön puhumaan. sanomaan edes sen moi!
Yritän tässä kertoa, ettet ole yksin. Jos sinulla on siis hoitosuhde psykologin kanssa, kysy selektiivisestä mutismista. Siitä on vielä nykypäivänäkin valitettavan vähän tietoa saatavilla, koska sairaus on ilmeisen harvinainen.
Todella paljon tsemppiä sinulle!
T. Nelikymppinen äiti
En mä sitten tiedä onko tää mutismia vai ei, koska kyllä mä yleensä pystyn vastaamaan, jos multa kysytään jotain. En yhtään tiedä. :/
No 15v tyttö ja 11v poika ei nyt normiperheessäkään juttele paljoa muuta kuin satunnaista tiuskimista.
15v tyttö joka on häröillyt sitäsuntätä ja huostaan otettu sekä 11v poika joka on tästä kaikesta varmasti aika hämmentynyt tuskin puhuvat senkään vertaa.
Jos keskittyisit parantelemaan vain sitä pääkoppaasi etkä ottaisi stressiä siitä miten usein ja miten paljon juttelet kellekin. Jos tuntuu siltä ettei ole mitään sanottavaa niin yleensäkin silloin kannattaa olla hiljaa.
Olen pahoillani kokemastasi vääryydestä ja velisuhteiden menetyksestä. Auttaisin jos osaisin. Nyt voin vaan toivoa että kaikki kääntyy parhain päin osaltasi. Jos se jotain merkitsee niin kuulostat fiksulta ihmiseltä. Sulla ei ole mitään syytä hävetä ja anna itsellesi anteeksi <3
Sun pitää päästä tosta häpeästä niin puhuminen helpottuu.
Vierailija kirjoitti:
No 15v tyttö ja 11v poika ei nyt normiperheessäkään juttele paljoa muuta kuin satunnaista tiuskimista.
15v tyttö joka on häröillyt sitäsuntätä ja huostaan otettu sekä 11v poika joka on tästä kaikesta varmasti aika hämmentynyt tuskin puhuvat senkään vertaa.
Jos keskittyisit parantelemaan vain sitä pääkoppaasi etkä ottaisi stressiä siitä miten usein ja miten paljon juttelet kellekin. Jos tuntuu siltä ettei ole mitään sanottavaa niin yleensäkin silloin kannattaa olla hiljaa.
:D
Riko jää kysymällä "moi, miten on mennyt?" Tyylillä. Ei ne veljet osaa ajatuksiasi lukea etkä sä niiden. Normaali kysymys riittää.
En puhu omille veljelleni usein, mutta silloin tällöin. Veljet eivät juttele oma-aloitteesti mulle eikä se haittaa itseäni yhtään.
Emme ole millään tavalla kontaktissa toisiimme. En mä pysty edes kirjoittamaan, koska kirjoittaminen ja puhuminen on oikeastaan sama asia mulle.