Miten oppia puhumaan veljille?
En ole siis puhunut kolmelle veljelleni 1-3 vuoteen. Kaksi on jo muuttanut kotoa, mutta mua erityisesti häiritsee, kun en puhu 11-vuotiaalle veljelle. En edes silloin, jos jompi kumpi vanhemmista käskee mua vaikka pyytämään sitä syömään. Kun tulin joululomalle kotiin, niin sanoin kyllä yhdelle veljelle (oli joulun kotona) "terve", koska ohjaaja tuli käymään ja vanhemmat oli poissa kotoa. Hävetti vähän jälkikäteen, siis vain vähän, ei paljoa. Oikeastaan mun nuorin veli ja vanhin sisko puhuu kaikille perheenjäsenille (Mulla on siis yhteensä 6 sisarusta). En pysty puhumaan, vaikka välillä haluaisinkin. Ainakin tuolle 11v veljelle kannattaisi jollain ihmeellä opetella puhumaan, jos aion joskus muuttaa takaisin kotiin.
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää päästä tosta häpeästä niin puhuminen helpottuu.
Niin varmaan pitäs päästä.
Vierailija kirjoitti:
Riko jää kysymällä "moi, miten on mennyt?" Tyylillä. Ei ne veljet osaa ajatuksiasi lukea etkä sä niiden. Normaali kysymys riittää.
En puhu omille veljelleni usein, mutta silloin tällöin. Veljet eivät juttele oma-aloitteesti mulle eikä se haittaa itseäni yhtään.
Ei tommoseen kukaan pysty ainakaan selvinpäin. :D
Vetis 15v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riko jää kysymällä "moi, miten on mennyt?" Tyylillä. Ei ne veljet osaa ajatuksiasi lukea etkä sä niiden. Normaali kysymys riittää.
En puhu omille veljelleni usein, mutta silloin tällöin. Veljet eivät juttele oma-aloitteesti mulle eikä se haittaa itseäni yhtään.
Ei tommoseen kukaan pysty ainakaan selvinpäin. :D
Huoh! Etkö parempaa pysty? 😋
Onhan se, mitä on tapahtunut ennen lastensuojelun puuttumista ja se, että olet joutunut lastenkotiin melkoinen asia tietysti sinulle, mutta myös pikkuveljelle. 11- vuotias helposti miettii, mitä muut ajattelevat?
Onko muu perhe saanut tukea, tilanteesi on koko perheelle stressaava. Tsemppiä sinulle, toivon että saatte kaikki apua.
On vaan pakko joskus tehdä järkkyjä asioita. Ne karaisevat ja tuovat itseluottamusta.
Vetis 15v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani kokemastasi vääryydestä ja velisuhteiden menetyksestä. Auttaisin jos osaisin. Nyt voin vaan toivoa että kaikki kääntyy parhain päin osaltasi. Jos se jotain merkitsee niin kuulostat fiksulta ihmiseltä. Sulla ei ole mitään syytä hävetä ja anna itsellesi anteeksi <3
Toivottavasti tää ei vaan ollu sitä sarkasmia. Otan riskin ja kiitän.
Ei ollut sarkasmia. Toivon koko sydämestäni kaikkea hyvää sinulle. En tahdo vetää tätä keskustelua sivuraiteille joten sanon vaan että tarinasi kosketti minua.
Sorry jos olen hieman töksäyttäjä kirjoittaja. Tämä ei ole koskaan ollut erityisen vahva laji minulle. :)
Vetis 15v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei!
Tutulta kuulostaa. Minulla on 17-vuotias lapsi, joka on pienestä asti kärsinyt selektiivisestä mutismista. Olemme käyneet erilaisissa terapioissa aivan sieltä päiväkoti-iästä saakka, mutta kunnon apua ei valitettavsati olla saatu. Syy voi tietysti olla myös siinä, että paikkakunnallamme on apua saatavilla varsin huonosti.
Viimeiset kaksi vuotta on mennyt niin, että tyttö ei ole pystynyt puhumaan isälleen. Olemme siis isän kanssa eronneet, ja aiemmin tyttö asui vuoroviikoin luonamme. Mitään kamalaa/traumaattista ei isän luona ole sattunut, mutta siitä huolimatta tyttö vain ei saa sanaa suustaan. Nyt hän onkin asunut pääasiassa minun luona, välillä menee kyllä veljen mukana isälleen. Isästä puhuu positiiviseen sävyyn, kun tämä ei ole paikalla.
Noin vuosi sitten hänelle tuli sellainen lukkotilanne, ettei hän pystynyt yhtäkkiä puhumaan veljelleenkään. Sitä jatkui viikkoja, mutta onneksi pikkuveli oli niin sitkeä ja kekseliäs, sekä osasi käyttää huumoria niin hyvin apukeinona, että sai tilanteen laukeamaan ja siskon ulos kuplastaan. Isä ei tähän ikävä kyllä ole pystynyt..Tilanne on isälle kipeä ja hänkin on vetäytynyt kuoreensa asian suhteen, eikä enää oikein edes osaa yrittää keksiä keinoa, jolla saisi tytön puhumaan. sanomaan edes sen moi!
Yritän tässä kertoa, ettet ole yksin. Jos sinulla on siis hoitosuhde psykologin kanssa, kysy selektiivisestä mutismista. Siitä on vielä nykypäivänäkin valitettavan vähän tietoa saatavilla, koska sairaus on ilmeisen harvinainen.
Todella paljon tsemppiä sinulle!
T. Nelikymppinen äiti
En mä sitten tiedä onko tää mutismia vai ei, koska kyllä mä yleensä pystyn vastaamaan, jos multa kysytään jotain. En yhtään tiedä. :/
Olennaista tässä on sana selektiivinen. Selektiivinen mutismi tarkoittaa nimenomaan sitä, että pystyy puhumaan yhden tai useamman ihmisen kanssa suunnilleen normaalisti, mutta sitten jonkun tai joidenkin kanssa ei lainkaan
Oliko sinulla syytä pelätä veljiäsi? Mainitsit aiemman väkivallan perheessäsi, kuka satutti ja ketä?
Olet ilmeisesti voinut huonosti jo useamman vuoden? Se usein kyllä tekee muun perheen varovaiseksi ja tavallinen kevyt yhdessäolo unohtuu. Masennus, alkoholismi, viiltely, syömishäiriö jne. ovat ”virtahepoja olohuoneessa” ja ne vaikuttavat perheen vuorovaikutukseen.
Voivatko vanhempasi olla apuna, tuo syömään pyytäminen on jo ensimmäinen askel parempaan suuntaan.
Sinun pitää vain tsempata itseäsi ensimmäisten askeleiden ottamiseen. Toivon sinulle kaikkea hyvää 👍🏻❤️
Ei sinulla ole mikään kiire, vähitellen. Koko elämä aikaa. Olin yläasteella lähestulkoon mykkä, mutta nyt parikymppisenä olen lähestulkoon normaali. Traumatausta.
Jostain on vaan lähdettävä liikkeelle. Pienistä edistymisistä muodostuu vähitellen tulos. Tsemppiä!
Etkö voisi aloittaa jostain hyvin arkipäiväisestä, ehkä tosiaan se "äiti pyysi syömään" tms. voisi olla hyvä alku? Tai pyydä ojentamaan jotain "antaisitko tuon kynän".
Vierailija kirjoitti:
Vetis 15v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riko jää kysymällä "moi, miten on mennyt?" Tyylillä. Ei ne veljet osaa ajatuksiasi lukea etkä sä niiden. Normaali kysymys riittää.
En puhu omille veljelleni usein, mutta silloin tällöin. Veljet eivät juttele oma-aloitteesti mulle eikä se haittaa itseäni yhtään.
Ei tommoseen kukaan pysty ainakaan selvinpäin. :D
Huoh! Etkö parempaa pysty? 😋
Mulle vaan tuli mieleen se parin päivän takainen "selvinpäin" jankkaus. ':D
Vierailija kirjoitti:
Onhan se, mitä on tapahtunut ennen lastensuojelun puuttumista ja se, että olet joutunut lastenkotiin melkoinen asia tietysti sinulle, mutta myös pikkuveljelle. 11- vuotias helposti miettii, mitä muut ajattelevat?
Onko muu perhe saanut tukea, tilanteesi on koko perheelle stressaava. Tsemppiä sinulle, toivon että saatte kaikki apua.
On meillä ollut perhetyöntekijä, josta äiti ei ikävä kyllä pitänyt (äiti inhoaa kaikkia joilla on omat mielipiteet), joten sen piti sitten lähteä. Mutta mä ja mun isosisko ainakin kyllä tykättiin siitä kauheasti. Ja on vanhemmille sanottu, että sossu voi varata niille ajan perheneuvolaan(?), mutta eivät kuulema tarvitse sellaista.
Vierailija kirjoitti:
On vaan pakko joskus tehdä järkkyjä asioita. Ne karaisevat ja tuovat itseluottamusta.
Tiedän.
Vierailija kirjoitti:
Vetis 15v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani kokemastasi vääryydestä ja velisuhteiden menetyksestä. Auttaisin jos osaisin. Nyt voin vaan toivoa että kaikki kääntyy parhain päin osaltasi. Jos se jotain merkitsee niin kuulostat fiksulta ihmiseltä. Sulla ei ole mitään syytä hävetä ja anna itsellesi anteeksi <3
Toivottavasti tää ei vaan ollu sitä sarkasmia. Otan riskin ja kiitän.
Ei ollut sarkasmia. Toivon koko sydämestäni kaikkea hyvää sinulle. En tahdo vetää tätä keskustelua sivuraiteille joten sanon vaan että tarinasi kosketti minua.
Sorry jos olen hieman töksäyttäjä kirjoittaja. Tämä ei ole koskaan ollut erityisen vahva laji minulle. :)
Kiitos paljon kun kommentoit noin kivasti. Ja toivon sullekkin kaikkea hyvää. :)
Vierailija kirjoitti:
Vetis 15v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei!
Tutulta kuulostaa. Minulla on 17-vuotias lapsi, joka on pienestä asti kärsinyt selektiivisestä mutismista. Olemme käyneet erilaisissa terapioissa aivan sieltä päiväkoti-iästä saakka, mutta kunnon apua ei valitettavsati olla saatu. Syy voi tietysti olla myös siinä, että paikkakunnallamme on apua saatavilla varsin huonosti.
Viimeiset kaksi vuotta on mennyt niin, että tyttö ei ole pystynyt puhumaan isälleen. Olemme siis isän kanssa eronneet, ja aiemmin tyttö asui vuoroviikoin luonamme. Mitään kamalaa/traumaattista ei isän luona ole sattunut, mutta siitä huolimatta tyttö vain ei saa sanaa suustaan. Nyt hän onkin asunut pääasiassa minun luona, välillä menee kyllä veljen mukana isälleen. Isästä puhuu positiiviseen sävyyn, kun tämä ei ole paikalla.
Noin vuosi sitten hänelle tuli sellainen lukkotilanne, ettei hän pystynyt yhtäkkiä puhumaan veljelleenkään. Sitä jatkui viikkoja, mutta onneksi pikkuveli oli niin sitkeä ja kekseliäs, sekä osasi käyttää huumoria niin hyvin apukeinona, että sai tilanteen laukeamaan ja siskon ulos kuplastaan. Isä ei tähän ikävä kyllä ole pystynyt..Tilanne on isälle kipeä ja hänkin on vetäytynyt kuoreensa asian suhteen, eikä enää oikein edes osaa yrittää keksiä keinoa, jolla saisi tytön puhumaan. sanomaan edes sen moi!
Yritän tässä kertoa, ettet ole yksin. Jos sinulla on siis hoitosuhde psykologin kanssa, kysy selektiivisestä mutismista. Siitä on vielä nykypäivänäkin valitettavan vähän tietoa saatavilla, koska sairaus on ilmeisen harvinainen.
Todella paljon tsemppiä sinulle!
T. Nelikymppinen äiti
En mä sitten tiedä onko tää mutismia vai ei, koska kyllä mä yleensä pystyn vastaamaan, jos multa kysytään jotain. En yhtään tiedä. :/
Olennaista tässä on sana selektiivinen. Selektiivinen mutismi tarkoittaa nimenomaan sitä, että pystyy puhumaan yhden tai useamman ihmisen kanssa suunnilleen normaalisti, mutta sitten jonkun tai joidenkin kanssa ei lainkaan
No kysyn tästä tiistaina psykologilta.
Toivottavasti tää ei vaan ollu sitä sarkasmia. Otan riskin ja kiitän.