Asiattomin kommentti mitä lääkäri/hoitaja on sanonut sinulle?
Itse menin joskus vuosia sitten Terveystaloon psykiatrille, kun oli ollut jo pidemmän aikaa masennusta ja mietin että koska pää sekoaa totaalisesti. Jonkin aikaa kun olin kertonut siinä asioitani niin tämä toteaa että "et sä kyllä masentuneelta vaikuta", viitaten siihen että ulkonäkö ym oli siisti. En muuten varannut toista aikaa.
Outoa että ammattilainen möläyttää noin, vaikka tottakai masennus vaikuttaa niin ettei aina jaksa huolehtia itsestään, mutta olisko ollut parempi että olisin käyttänyt jo pari kuukautta samoja haisevia vaatteita ja hiukset takkupallona? Mitään mahdottoman erikoista mulla ei ollut päällä, vaan ihan perus farkut ja tavallinen musta takki.
Ja kyllähän myös miljonäärijulkkiset tekee itsemurhia, vaikka muiden silmissä niiden elämä on olevinaan täydellistä.
Kommentit (996)
Kärsin aivan järkyttävästä kurkkukivusta. Päädyin varaamaan jopa ajan yksityiselle lääkäriasemalle, kipu oli niin kova ja kestänyt melkein kaksi viikkoa. Minut otti vastaan ulkomaalaistaustainen huonosti suomea puhuva mieslääkäri. Katsoi sitten nieluuni ja totesi lakoonisesti: "Ehkä sinä ole nuolaissut jonku lusikkaa".
Lääkärit eivät ole seksikkäitä, sekö se sitten on se ainoa puute niillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs gynekologi (vanhempi nainen) oli todella omituinen. Menin gynelle jatkuvan vatsakivun takia, ja hän keskittyi täysin epäolennaiseen: ulompien häpyhuulieni kokoon. Kommentoi, että onpas isot lärpyttimet (!), otti kiinni niistä ja nyki edestakaisin ja hoki samalla "plärp plärp, plärp plärp". Minä totesin siinä vaiheessa, että kiitos, tämä oli tässä. Nousin, pukeuduin ja häivyin. Tilanne oli täysin absurdin tuntuinen, ja jos ei olisi ollut kyse niin henkilökohtaisesta hetkestä, olisin uskonut olevani piilokamerassa. Ja häpyhuuleni eivät ole edes normaalia suuremmat, joten senkin takia ihmettelen suuresti!
Plärp plärp 🤣 En saa happea
Kirjoittamaan (valitettavasti) kuitenkin pystyt. Toivottavasti hapenpuutteesi jatkui! Yksi typerys palstalla vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Menin kovan rintakivun takia lääkäriin. Lääkäri totesi ilman tutkimusta, että kyllä se kipu loppuu kun kuolet.
Sen enempää hoitoa en siltä yksityiseltä lääkäriasemalta saanut, lasku piti kuitenkin maksaa n. 120e.
No kuolitko?
Olin masennuksen ja sopimattomien mielialalääkkeiden vuoksi (jälleen) lääkärissä. Taisivat olla silloin kolmannet mielialalääkkeet kokeilussa, ja kaikista oli tullut niin pahoja sivuoireita, että ne päädyttiin vaihtamaan. Tuolla kertaa oli mm. hengenahdistusta ja koko kehon kattavaa ihottumaa.
Ulkomaalainen mieslääkäri piti minulle pitkän saarnan siitä, että suomalaiset naiset masentuvat, koska eivät tee lapsia. Suomalaisten naisten pitäisi elää niin kuin naisten kuuluu elää, tehdä lapsia ja hoitaa koti. Suomalaiset naiset ovat kuulemma luonnottomia.
Olin mieheni kanssa yrittänyt lasta yli seitsemän vuoden ajan, kunnes luovutimme, kun ei keinohedelmöityskään onnistunut useamman kokeilun jälkeen. Sen hetkinen vaikea masennus johtui aivan muista syistä, sillä tuosta lapsien yrittämisestä oli luovuttu jo paria vuotta aiemmin. Repi auki vanhan haavan. Tein valituksen, ei johtanut mihinkään.

Olikohan sama lääkäri kuin mulla :o Otti molemmista käsistä kiinni, katsoi syvälle silmiin ja sanoi: paras lääke masennukseen on hankkia lapsia. Muuten hyvä, mutta olen vela, ja vakaasti sitä mieltä, että lasten saaminen pilaisi elämäni :D
Vierailija kirjoitti:
Olin masennuksen ja sopimattomien mielialalääkkeiden vuoksi (jälleen) lääkärissä. Taisivat olla silloin kolmannet mielialalääkkeet kokeilussa, ja kaikista oli tullut niin pahoja sivuoireita, että ne päädyttiin vaihtamaan. Tuolla kertaa oli mm. hengenahdistusta ja koko kehon kattavaa ihottumaa.
Ulkomaalainen mieslääkäri piti minulle pitkän saarnan siitä, että suomalaiset naiset masentuvat, koska eivät tee lapsia. Suomalaisten naisten pitäisi elää niin kuin naisten kuuluu elää, tehdä lapsia ja hoitaa koti. Suomalaiset naiset ovat kuulemma luonnottomia.
Olin mieheni kanssa yrittänyt lasta yli seitsemän vuoden ajan, kunnes luovutimme, kun ei keinohedelmöityskään onnistunut useamman kokeilun jälkeen. Sen hetkinen vaikea masennus johtui aivan muista syistä, sillä tuosta lapsien yrittämisestä oli luovuttu jo paria vuotta aiemmin. Repi auki vanhan haavan. Tein valituksen, ei johtanut mihinkään.
Se voi olla niin että lääkkeiten kemiallien vaikutus estää raskaaksitulon ja sitä paitsi niitä ei pitäisi käyttää muutenkaan raskauden aikana mahdollisten hermostokehityksen ongelmien vuoksi. Joten kannattaisi ensin yrittää parantua masennuksesta vaikka käymällä terapiassa. Myös metsässä lenkkeily piristää mieltä.
Hoitaja kyseli, mitä varten olen tutkimuksissa. Kerroin, että tarkoitus on aloittaa lapsettomuushoidot. Hän kyseli vielä, millaiset. Vastasin että inseminaatio luovuttajan siittiöillä ja jos ne eivät auta niin IVF. Hoituri tokaisi "Ai jaa. No, olishan se sitten edes puoleksi oma."
Ja kerran olin hel ve til lisissä kivuissa sairaalassa odottamassa selkäleikkausta. Tuskat olivat todellakin kovat. Ystäväni tuli onneksi vierailulle ja hän sai minut hetkeksi nauramaankin. Hoitaja sattui tulemaan huoneeseen ja sanoi" Eipä sinulla taidakaan olla mitään vaivaa". No eipä, seuraavana yönä selkäni sitten leikattiin, vain kaksi viikkoa edellisestä kerrasta.
Vierailija kirjoitti:
Olin masennuksen ja sopimattomien mielialalääkkeiden vuoksi (jälleen) lääkärissä. Taisivat olla silloin kolmannet mielialalääkkeet kokeilussa, ja kaikista oli tullut niin pahoja sivuoireita, että ne päädyttiin vaihtamaan. Tuolla kertaa oli mm. hengenahdistusta ja koko kehon kattavaa ihottumaa.
Ulkomaalainen mieslääkäri piti minulle pitkän saarnan siitä, että suomalaiset naiset masentuvat, koska eivät tee lapsia. Suomalaisten naisten pitäisi elää niin kuin naisten kuuluu elää, tehdä lapsia ja hoitaa koti. Suomalaiset naiset ovat kuulemma luonnottomia.
Olin mieheni kanssa yrittänyt lasta yli seitsemän vuoden ajan, kunnes luovutimme, kun ei keinohedelmöityskään onnistunut useamman kokeilun jälkeen. Sen hetkinen vaikea masennus johtui aivan muista syistä, sillä tuosta lapsien yrittämisestä oli luovuttu jo paria vuotta aiemmin. Repi auki vanhan haavan. Tein valituksen, ei johtanut mihinkään.
Minkämaalainen lääkäri?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin masennuksen ja sopimattomien mielialalääkkeiden vuoksi (jälleen) lääkärissä. Taisivat olla silloin kolmannet mielialalääkkeet kokeilussa, ja kaikista oli tullut niin pahoja sivuoireita, että ne päädyttiin vaihtamaan. Tuolla kertaa oli mm. hengenahdistusta ja koko kehon kattavaa ihottumaa.
Ulkomaalainen mieslääkäri piti minulle pitkän saarnan siitä, että suomalaiset naiset masentuvat, koska eivät tee lapsia. Suomalaisten naisten pitäisi elää niin kuin naisten kuuluu elää, tehdä lapsia ja hoitaa koti. Suomalaiset naiset ovat kuulemma luonnottomia.
Olin mieheni kanssa yrittänyt lasta yli seitsemän vuoden ajan, kunnes luovutimme, kun ei keinohedelmöityskään onnistunut useamman kokeilun jälkeen. Sen hetkinen vaikea masennus johtui aivan muista syistä, sillä tuosta lapsien yrittämisestä oli luovuttu jo paria vuotta aiemmin. Repi auki vanhan haavan. Tein valituksen, ei johtanut mihinkään.
Se voi olla niin että lääkkeiten kemiallien vaikutus estää raskaaksitulon ja sitä paitsi niitä ei pitäisi käyttää muutenkaan raskauden aikana mahdollisten hermostokehityksen ongelmien vuoksi. Joten kannattaisi ensin yrittää parantua masennuksesta vaikka käymällä terapiassa. Myös metsässä lenkkeily piristää mieltä.
Minulla ei ollut mitään lääkitystä silloin, kun yritimme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin masennuksen ja sopimattomien mielialalääkkeiden vuoksi (jälleen) lääkärissä. Taisivat olla silloin kolmannet mielialalääkkeet kokeilussa, ja kaikista oli tullut niin pahoja sivuoireita, että ne päädyttiin vaihtamaan. Tuolla kertaa oli mm. hengenahdistusta ja koko kehon kattavaa ihottumaa.
Ulkomaalainen mieslääkäri piti minulle pitkän saarnan siitä, että suomalaiset naiset masentuvat, koska eivät tee lapsia. Suomalaisten naisten pitäisi elää niin kuin naisten kuuluu elää, tehdä lapsia ja hoitaa koti. Suomalaiset naiset ovat kuulemma luonnottomia.
Olin mieheni kanssa yrittänyt lasta yli seitsemän vuoden ajan, kunnes luovutimme, kun ei keinohedelmöityskään onnistunut useamman kokeilun jälkeen. Sen hetkinen vaikea masennus johtui aivan muista syistä, sillä tuosta lapsien yrittämisestä oli luovuttu jo paria vuotta aiemmin. Repi auki vanhan haavan. Tein valituksen, ei johtanut mihinkään.
Minkämaalainen lääkäri?
Vaikea sanoa, iranilainen, irakilainen, intialainen? Ehkä. Ei ollut valkoinen, ei musta, vaan siltä väliltä. Nimestä ei voinut päätellä mitään. Eikä aksentista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin myös masentunut ja yksi päivä epätoivo kävi niin syväksi että otin yliannostuksen mielialalääkkeitä jolloin jouduin ensiapuun. Siellä ylimielisen oloinen lääkäri tuli naureskelemaan, että "vedit sitten vähän nappeja".
Päivystyksessä silloin tällöin työskentelevänä ei oikein riitä empatiaa huomionhakuisia narsisteja kohtaan. Näitä tapauksia riittää niin paljon että vähän ihmetyttää miksi masentunut ei hae apua sieltä psykiatrilta suoraan. Jos oikeasti taas haluaa tehdä suisidin niin hyviä keinoja kyllä löytyy. Ei siis empatiaa näille itsekeskeisille leikkimasentuneille.
Vaihda alaa.
Psykiatrille pääseekin tosi helposti, se kun menee vaan.
Osa masennuslääkkeistä on täysin turvallisia raskausaikana ja osa ei. Psykiatrut tietävät näistä tarkemmin eli hoitoa ei tarvitse keskeyttää raskauden takia.
Vierailija kirjoitti:
Lääkäri valitti ylipainostani ja sano että pitäis pudottaa. Menin sinne flunssan takia hakemaan sairaslomaa. Ei kuulu mun ylipaino lääkärille paitsi jos sen takia sinne menen.
Kyllä se ylipaino kuuluu asioihin josta pitää voida puhua lääkärin vastaanotolla mutta toki asiallisessa sävyssä. Jos lääkäri asiasta huomauttaa niin kyse on yleensä reilusta ylipainosta eikä mistään muutamasta liikakilosta. Lihavalla ihmisellä on suuri alttius saada hengitystystieinfektioita kun keuhkot pysyvät lysyssä suuren vatsan vuoksi. Jos vielä tupakoit niin sekin asia olisi pitänyt ottaa esille.
Sen sijaan lyhytaikaiset sairauslomat esim. flunssan vuoksi pitäisi voida sopia työpaikalla suoraan esimiehen kanssa. On aivan järjetöntä byrokratiaa käyttää tervetydenhuollon resursseja tähän. Oma asiansa ovat pitemmät sairauslomat tai muut työntekijän saamat etuudet joihin Kela vaatii todistuksen.
Hieman tukeva nuori mieslääkäri epäili urheillessa kaatumisen seurauksena tulleen polvikivun syyksi nivelrikkoa, jota 'ylipaino mahdollisesti vielä pahentanut'. No, ei ollut nivelrikkoa eikä tästä johtuen sitä ollut voinut ylipaino pahentaakkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin myös masentunut ja yksi päivä epätoivo kävi niin syväksi että otin yliannostuksen mielialalääkkeitä jolloin jouduin ensiapuun. Siellä ylimielisen oloinen lääkäri tuli naureskelemaan, että "vedit sitten vähän nappeja".
Päivystyksessä silloin tällöin työskentelevänä ei oikein riitä empatiaa huomionhakuisia narsisteja kohtaan. Näitä tapauksia riittää niin paljon että vähän ihmetyttää miksi masentunut ei hae apua sieltä psykiatrilta suoraan. Jos oikeasti taas haluaa tehdä suisidin niin hyviä keinoja kyllä löytyy. Ei siis empatiaa näille itsekeskeisille leikkimasentuneille.
Vaihda alaa.
Psykiatrille pääseekin tosi helposti, se kun menee vaan.
En vaihda alaa koska siihen ei ole mitään syytä. Potilaat hoidan kunnolla mutta intoksikaatiopotilaan on turha odottaa empatiaa. Sitä potilaan ymmärtämistä ja kädestä pitämistä voi sitten anella psykiatrian puolen ihmisiltä tai tukihenkilöiltä jos sinne joskus pääsee.
Ainakin pääkaupunkiseudulla psykiatriset potilaat ovat paljolti tuuliajolla kun kokenut henkilökunta on paljolti lähtenyt huonojen työolojen vuoksi. Kuka viitsisi työskenellä suolakaivoksessa jos parempi työpaikka on tarjolla.
"Tulitko hakemaan sairauslomaa?" kysyi hoitaja, kun yöllä menin sairaalan ensiapuun kivuliaan sappikohtauksen takia.
Toisella kerralla (sama paikka, eri hoitaja) kommentoi "näin heti, ettei sulla ole mitään hätää" (oksensin verta).
"Oho" sanoi hoitaja, kun sairaalassa sain lääkkeet ja ihmettelin, mikä oli se uusi pilleri siellä joukossa. Olin saanut väärän lääkeannoksen (sydänosastolla naapurihuoneen miespotilaan lääkkeet).
Nasu-75 kirjoitti:
Ala-asteen terveydenhoitaja sanoi vuositarkastuksen yhteydessä, että toi sun selkä on niin mutkalla, että 18-vuotiaana et enää sängystä pääse ylös. Minulla siis lievä skolioosi.
Edelleen reilu 40-kymppisenä selkä on toiminnassa.
No aika outoa on loukkaantua tuollaisesta. Itselläni ei tietääkseni ole skolioosia, mutta tavallista isompi notko on. Onpa hurjaa.
Minulla on paha notkoselkä, minkä takia on ongelmia. Eräs lääkäri tivasi miksei selälleni ole tehty mitään lapsena ja kerroin koulun terkkarin sanoneen että selkä suoristuu kun kasvan. Lääkäri repesi ivalliseen nauruun ja huudahti, ettei semmoista voi nyt uskoa ja minun olisi pitänyt tajuta hakeutua fysioterapiaan. 10/11vuotiaanako?
Menin astmakohtauksen takia paikalliselle terveysasemalle kolmen aikaan iltapäivällä. Hoitaja kysyin närkästyneenä, että miksi en tullut jo aamupäivästä, terveysasema kun suljetaan klo 16. No kohtaus alkoi vasta iltapäivästä.. Sama hoitaja oli myös sitä mieltä, että kohtauksen täytyi johtua siitä, että en varmaankaan osaa käyttää astmalääkkeitä oikein.