Asiattomin kommentti mitä lääkäri/hoitaja on sanonut sinulle?
Itse menin joskus vuosia sitten Terveystaloon psykiatrille, kun oli ollut jo pidemmän aikaa masennusta ja mietin että koska pää sekoaa totaalisesti. Jonkin aikaa kun olin kertonut siinä asioitani niin tämä toteaa että "et sä kyllä masentuneelta vaikuta", viitaten siihen että ulkonäkö ym oli siisti. En muuten varannut toista aikaa.
Outoa että ammattilainen möläyttää noin, vaikka tottakai masennus vaikuttaa niin ettei aina jaksa huolehtia itsestään, mutta olisko ollut parempi että olisin käyttänyt jo pari kuukautta samoja haisevia vaatteita ja hiukset takkupallona? Mitään mahdottoman erikoista mulla ei ollut päällä, vaan ihan perus farkut ja tavallinen musta takki.
Ja kyllähän myös miljonäärijulkkiset tekee itsemurhia, vaikka muiden silmissä niiden elämä on olevinaan täydellistä.
Kommentit (996)
menin hammaslääkäriin poikkimenneen hampaan takia. mulle pistettiin ensin väliaikanen paikka ko ooteltii tekohammasta. hammaslääkäri siinä lopuksi ennenko lähin katto mua arvostelavasti päästä varpaisii ja sanoi 'muutama reikä on myös mitä pitäisi hoitaa, taitaa sokeri maistua ja huomaa kyllä muualtaki ko hampaista sen'.
mielestäni ylipaino ei kuulu hammalääkärille. omalääkäri saa sanoa asiasta, mut ei hammaslääkäri..
Olin poskiontelotulehduksen takia lääkärissä, kun yllättäen tuli taas puheeksi ylipainoni. Lääkäri siihen, että hän voisi tietysti suositella hoitajan vastaanottoa ruokatottumusten tarkateluun, mutta pieniä muutoksiahan se painonpudotus vain vaatii, että ei enää taksilla mäkkäriin. Olin kyllä aika lailla huuli pyöreänä, en siinä tukkoisena niiskuttaessa edes tajunnut kuinka typerä lääkärin möläytys oli.
1. Menin fyysisten stressi+mielialaoireiden takia lääkäriin hakemaan saikkua. Kun mieslääkärille selvisi vaivan syy, hän sanoi painokkaasti, töykeästi ja kovalla äänellä sairaustodistuksesta: "Valehtelemaan en sitten rupea tässä".
2. Työterveyslääkäri kehui laittavansa kertakäyttöpiilarit "liemeen" (piilaripuhdistusaineeseen) ja käyttävänsä niitä uudelleen. Tämä ei ole suositeltavaa, koska likaiset kertispiilarit estävät hapen kulun silmän pinnalle, mitä lääkäri ei tiennyt.
Autoimmuunisairaus ja autonomisen hermoston häiriö. Se vähättelyn, v*ttuilun ja nöyryytyksen määrä on jotain järkyttävää. Jostain syystä en käy enää mielelläni lääkärissä.
Tämä ketju kertoo hyvin havainnollisesti sen, että lääkärit ovat ns vain ihmisiä. Silti av.n miesgynekologiketjuissa on porukkaa, joka vakaasti uskoo, että lääkäri on aina vain ammattitaitoinen ja asiallinen ja neutraali.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
47kg kirjoitti:
Keuhkojen rtg hoitaja ”ei tässä mitään röntgeniä tarvita,taskulamppu riittäis. Kun oot noin laiha” ei onneksi ollu keuhkokuume....
Olin jälkitarkastuksessa keuhkokuumeen jälkeen. Epikriisiin oli kirjoitettu; hoikka nainen. En oikein tiedä miten paino siihen liittyi. Vai liekö nykyään niin harvinaista olla hoikka, että pitää ihan erikseen mainita. Lääkäri tosin oli hyvinkin ylipainoinen...
Lääkärit aina merkkaa ylös ulkonäön. Siitä puhuttiin jo ihan alussa.
Ei minun ulkonäköäni tai painoani ole ainakaan merkitty ylös papereihin, paitsi silloin, jos se liittyy jotenkin kyseiseen vaivaan.
Menin lääkäriin pitkään jatkuneen, paikkaa vaihtavan vatsakivun ja väsymyksen takia. Lääkäri katsoi tietojani ja sanoi " Sulla on näköjään Voxra käytössä... Kuule, oletko nyt varma ettei ne kivut ole vain mielessä?" Lääkäri siis leimasi minut masentuneeksi ja huomionkipeäksi, joka kuvittelee mahakivut!
Katsoin lääkäriä silmiin ja sanoin kylmällä äänellä lääkkeen olevan minulla tarkkaavaisuushäiriöön, ei masennukseen ja haluaisin löytää syyn vaivoihini jotta pystyisin käymään töissä ja tekemään juttuja lasteni kanssa .
Minulla todettiin keliakia.
Menin flunssan vuoksi lääkäriin ja lääkäri sano et "Sun pitäis lihoa enemmän. Oot kuin luuranko" vähän oli kuin wtf fiilis koska en oo anorektikko vaan muuten vaan laiha ja luiseva. Sillon kyllä ärsytti hitosti koska eihän toi mun paino kipeyteen liity
Vierailija kirjoitti:
Kun parikymppisenä kävin gynekologisessa tarkastuksessa pillerien uusimisen yhteydessä, niin naisgynis kehui vuolaasti vaginaani. Miten näyttää niin hyvältä ja sisätutkimusta 2 sormella tunnustellen sanoi että se myös tuntuu todella hyvältä. Tuli vähän ilkeä olo. En tiedä yrittikö vaan lievittää jännitystäni.
Tämähän tarkoittaa vaan samaa kuin "terveeltä". Tuon kaikki haluavat kuulla gyneltä. Että on terve ja normaali, joidenkin tapa ilmaista asia on vain noin että on "hyvä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
47kg kirjoitti:
Keuhkojen rtg hoitaja ”ei tässä mitään röntgeniä tarvita,taskulamppu riittäis. Kun oot noin laiha” ei onneksi ollu keuhkokuume....
Olin jälkitarkastuksessa keuhkokuumeen jälkeen. Epikriisiin oli kirjoitettu; hoikka nainen. En oikein tiedä miten paino siihen liittyi. Vai liekö nykyään niin harvinaista olla hoikka, että pitää ihan erikseen mainita. Lääkäri tosin oli hyvinkin ylipainoinen...
Lääkärit aina merkkaa ylös ulkonäön. Siitä puhuttiin jo ihan alussa.
Ei sitä aina merkitä, riippuuko taudista sitten. Luin sairaalassa omat paperini eikä ulkonäöstäni ollut mainintoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 13-vuotias ja menin näyttämään pitkään kipeänä ollutta polveani lääkärille. Lääkäri oli mies. Minun piti riisua kaikki muut vaatteet paitsi ritsikat ja alushousut ja käydä makaamaan sille lavetille. Lääkäri käänteli polvea ulko-ja sisäsuuntaan oikein perusteellisesti. Sitten kysyi "et kai sä raskaana oo? " Minä en ole jäänyt koskaan sanattomaksi, enkä jäänyt silloinkaan vaan kysyin että "Polvestako sen ensimmäisenä näkee?" Lääkäri vastasi nolona että ei ku siks hän kysyi kun röntgeniin ei saa mennä raskaana.. joo, kolmetoista ja ensimmäisenä epäillään raskaaksi ilman mitään faktoja.
No periaatteessa pitäis aina kysyä ettei sukukypsä nainen ole raskaana ennen säteilytutkimuksia, mutta kieltämättä en ehkä näkisi tarpeelliseksi kysyä 13-vuotiaalta.
Lähettävän lääkärin on pakko kysyä röntgentutkimukseen lähetettävältä naiselta raskauden mahdollisuudesta. Röntgenhoitajan on myös vielä varmistettava asia ennen tutkimusta. Nykyään monissa paikoissa raskaudesta täytyy kysyä jo 12-vuotiaalta (matalin ohjeikäraja, josta olen kuullut, on ollut 11). Lääkäri olisi tosin ennen kysymystä voinut kertoa, miksi asiaa kysytään, että tulee varmasti selväksi, että asiasta kysytään kaikilta. Näin minä teen, kun on erityisen nuori potilas kyseessä :)
T. Ketjuun jo aiemminkin vastannut röntgenhoitaja
Miksi viisikymppisiltä naisilta ei sitten kysytä? Ei kaikilla ole vaihdevuosia vielä silloin.
Vierailija kirjoitti:
"Sun miehes ei oo sulle se oikea, jos et lapsia halua."
Näin tuumas mulle lääkäri, kun kirjoitti e-pillerireseptiä pyynnöstäni. Kyseessä vanhempi naishenkilö ja piti varmaan puolen tunnin esitelmän aiheesta vauvakuume ja biologinen kello. Olin tuolloin 29v.
Kai teit tuosta valituksen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin 13-vuotias ja menin näyttämään pitkään kipeänä ollutta polveani lääkärille. Lääkäri oli mies. Minun piti riisua kaikki muut vaatteet paitsi ritsikat ja alushousut ja käydä makaamaan sille lavetille. Lääkäri käänteli polvea ulko-ja sisäsuuntaan oikein perusteellisesti. Sitten kysyi "et kai sä raskaana oo? " Minä en ole jäänyt koskaan sanattomaksi, enkä jäänyt silloinkaan vaan kysyin että "Polvestako sen ensimmäisenä näkee?" Lääkäri vastasi nolona että ei ku siks hän kysyi kun röntgeniin ei saa mennä raskaana.. joo, kolmetoista ja ensimmäisenä epäillään raskaaksi ilman mitään faktoja.
No periaatteessa pitäis aina kysyä ettei sukukypsä nainen ole raskaana ennen säteilytutkimuksia, mutta kieltämättä en ehkä näkisi tarpeelliseksi kysyä 13-vuotiaalta.
Lähettävän lääkärin on pakko kysyä röntgentutkimukseen lähetettävältä naiselta raskauden mahdollisuudesta. Röntgenhoitajan on myös vielä varmistettava asia ennen tutkimusta. Nykyään monissa paikoissa raskaudesta täytyy kysyä jo 12-vuotiaalta (matalin ohjeikäraja, josta olen kuullut, on ollut 11). Lääkäri olisi tosin ennen kysymystä voinut kertoa, miksi asiaa kysytään, että tulee varmasti selväksi, että asiasta kysytään kaikilta. Näin minä teen, kun on erityisen nuori potilas kyseessä :)
T. Ketjuun jo aiemminkin vastannut röntgenhoitaja
Miksi viisikymppisiltä naisilta ei sitten kysytä? Ei kaikilla ole vaihdevuosia vielä silloin.
Kyllä multa on kysytty
Ei asiaton kommentti, mutta ensimmäinen gynekologi kommentoi kohtuani "onhan se pieni". Luulin vuosien ajan, että kohtuni on jotenkin epätavallisen pieni. Kunnes vaihdoin lääkäriä ja sattumalta mainitsin tämän ja uusi gyne totesi kummastuneena, että ihan normaalin kokoinen kohtu se on synnyttämättömälle naiselle :´D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
47kg kirjoitti:
Keuhkojen rtg hoitaja ”ei tässä mitään röntgeniä tarvita,taskulamppu riittäis. Kun oot noin laiha” ei onneksi ollu keuhkokuume....
Olin jälkitarkastuksessa keuhkokuumeen jälkeen. Epikriisiin oli kirjoitettu; hoikka nainen. En oikein tiedä miten paino siihen liittyi. Vai liekö nykyään niin harvinaista olla hoikka, että pitää ihan erikseen mainita. Lääkäri tosin oli hyvinkin ylipainoinen...
Lääkärit aina merkkaa ylös ulkonäön. Siitä puhuttiin jo ihan alussa.
Ei sitä aina merkitä, riippuuko taudista sitten. Luin sairaalassa omat paperini eikä ulkonäöstäni ollut mainintoja.
Sairauteen kuulumattomat kirjaukset kannattaa poistattaa. Aluehallintovirasto auttaa loppukädessä. Ulkonäkö ei liity millään tavalla suurimpaan osaan sairauksista.
Ensimmäisessä työpaikassani koulussa sairastuin flunssaan ja olin todella kipeä. Ensimmäinen kokemus työterveydestä oli siis se, kun minulta mitattiin vain kuume ja sanottiin sitten, että en saa sairaslomaa "koska sinulla ei ole kuumetta. Ei täältä mitään saikkua saa vaikka olisi kuinka kipeä, jos ei ole kuumetta". Tuijotin epäuskoisena takaisin hetken ja sitten kävelin pois. Tein sitten täysin tukkoisena ja kurkkukipuisena pari viikkoa töitä ja tartutin varmaan aika monta lasta, mutta eipä ollut kuumetta.
Onneksi nykyisin olen eri työpaikassa ja meillä töistä saa olla omalla ilmoituksella pois jopa 3 päivää. Vaikka ei olisi kuumetta.
Vierailija kirjoitti:
Lääkäreitten yritykset olla vitsikkäitä tai keventää tunnelmaa taitavat olla aika usein tuhoontuomittuja. Sairaana niihin itsekin takertuu, terveenä ehkä heilauttaisi kättä mokomille typerille sanoille. Siispä lääkäreitten pitäisi yrittää olla mahdollisimman totisia ja välttää minkäänlaista huumorinkäyttöä. Itse tosin karjalaisen perimän takia aattelen että "ilo pintaan vaikka syvän märkänis" - sillä mentaliteetilla harvoin saa kunnon hoitoa. Valitusta, itkua, ehkä vähän liioitteluakin, niin johan alkavat ottaa tosissaan. Ja kannattaa varmaan joskus miettiä että ottaa sinne vastaanotolle vaikka jonkun ystävän mukaan tueksi, jos tuntuu ettei jaksaisi kohdata tilannetta.
No soisi niiden itsekin tajuavan että vieraille ihmisille ei heitetä asiatonta läppää. Peruskäytöstavat hukassa osalta.
Olin ollut päiväkirurgiassa yksityisellä puolella. Siinä tuskissani sängyllä vääntelin ja pyysin kipulääkettä. Hoitaja heitti ne minulle ovensuusta sängyn jalkopäähän. En saanut niitä otettua mitenkään sieltä itse. Tämä tapahtui jo vuosia sitten. Hoitajat kiukuttelivat minulle koska olisivat halunneet hoitaa oikeita potilaita eikä leikkisairaita kuten minä heidän mielestään.
Lapsen kanssa sattui kerran korvalääkärillä että hoitaja heitti laukkuni seinään ja osa tavaroista putosi lattialle. Hän hermostui kun en saanut lasta rauhoittumaan. Lapsi pelkäsi ihan hysteerisesti korvalääkäriä.
Vierailija kirjoitti:
Kävin muutama päivä sitten toista kertaa mielenterveyshoitajalla masennuksen takia. Hoitaja on mies. Hän ehdotti minulle lääkitystä ja kertoi lääkkeen sivuvaikutuksista. Viimeiseksi hän sanoi, että harmittavin asia on varmaan se, että seksuaalinen halukkuus voi vähentyä. Mutisin itsekseni, että ei harmita. Mies kysyi, että olenko siis neitsyt. Totesin olevani. Hoitaja kysyi onko minulla uskonnollinen vakaumus. Ihmettelin kysymystä ja sanoin ei, olen ihan tavallinen luterilainen. Seuraavaksi hoitaja kysyi ivalliseen sävyyn miksi sitten olen vielä neitsyt, vaikka olen jo 27-vuotias! Olisi pitänyt vastata, että ei kuulu sinulle, mutta hämmennyin törkeästä kysymyksestä niin, että mutisin vain etten seurustele, kun ei ole käynyt flaksi. Hoitaja sanoi, että ai sinulla on tällainen päätös. Sanoin jo ärtyneenpänä, että ei ole, en vain käy baareissa tai muutenkaan etsi ketään. Hoitaja jatkoi inttämistä, että kyllähän miehiä muuallakin tapaa. Ihan kuin minun pitäisi ikäni takia hypätä sänkyyn kenen hyvänsä kanssa! Toistin, ettei nyt vain ole ketään. Hoitaja kehtasi vielä kysyä olenko masentunut, koska en ole saanut seksiä ikinä! Vastani vihaisena kieltävästi. Tein valituksen epäasiallisesta käytöksestä.
Mt-puolella on töissä paljon sellaista porukkaa, joilla on todella kummallinen suhtautuminen seksuaalisuuteen ja siihen liittyviin asioihin. Minun psykologini oli sitä mieltä, että masturbointi ei ole hyväksi minulle ja että minun pitäisi mennä pokaamaan joku yhden illan hoito baarista. En käy enää kyseisen henkilön vastaanotolla. Hyvä muuten, että teit tuosta moukkahoitajasta valituksen.
Työpaikan terveystarkastuksessa sairaanhoitajalla kartoitettiin elämäntapojani. Kerroin, että olen aloittanut juoksuharrastuksen. Hoitsu siihen, että tärkeämpää harrastaa jokapäivä vaikka 10 min kevyttä liikuntaa. Aijaa.....väärää liikuntaa !