Haluaisin niin jutella äidin kanssa just nyt, mutta en voi.

):

Auttaisi joko isä tai isoäiti jos elossa?

Jaksamista.

Onhan siulla muistot.

Kerro mulle, olen useamman lapsen äiti ja lapset on jo isoja, kaikenlaista on siis elämän varrella eteen tullut. Sama ikävä itseäni on vaivannut, äiti on jo kuollut.

Puhu mulle.

*halaus*

En vaan sopeudu uuteen työpaikkaan. Kaikki muut jotka siirtyvät sinne kanssani, ovat siellä kuin kotonaan. Minulta ei kysytä mitää, vain näiltä muilta. Minulle ei juurikaan puhuta, tervehditään kyllä.

Tuntuu pahalta olla siellä.

Kotona mies kiukuttelee ja viettänyt eilisestä mykkäkoulua kun istuin alakerrassa omissa oloissani kun ahdisti töihinpaluu.

Koko kroppa on niin jumissa, selkä pahiten. Pelkään koko ajan jotain sairauksia ja kuulostelen kroppaani jatkuvasti.

Äiti jaksoi aina kuunnella ja osasi rauhoittaa. Sen jälkeen mielikin oli jotenkin parempi edes hetken.

Nyt ei ole äitiä enää, eikä ketään muutakaan. Isä lopettaa puhelun jos yritän kertoa jotain. Kavereita ei ole. Äiti oli mun paras kaveri.

Ap

Voit tavallaan jatkaa näitä keskusteluja äitisi kanssa vaikka häntä ei enää fyysisesti ole.Minä teen joskus niin vaikka äitini kuoli 14 v.sitten.Tunsin hänet niin hyvin että jos kysyn jotain niin aika hyvin tiedän mitä hän vastaisi....Siis silleen mielessäni käyn sen keskustelun.

Uuteen työpaikkaan tottuminen voi joskus kestää kauan. Tärkeää olisi, ettet jää yksin, vaan menet aina kahvitauolle ym. yhteisiin paikkoihin. Kuuntele, mutta ota tavoitteeksi sanoa joka päivä pari sanaa jollekin työkaverille, jolle et ole paljon puhunut. Juttele reippaasti vaan jotain tavallista, pääasia, että tulee juttua.

Olin itse aivan nuorena töissä niin, että ainut työkaveri ei edes tervehtinyt! Tuntui ikävältä, mutta näytin vain iloista naamaa ja tervehdinkin aina, joskus vastasin itselleni 😊

Todella kurjissa työpaikoissa ei edes tervehditä, joten toivotaan, että työpaikkasi tuosta kehittyy.

Joskus käy niin, että työpaikkaa kannattaa vaihtaa, mutta tee se vasta sitten, jos tämä työpaikka ei tästä kehity.

Kerro miehellesi, että olet vähän kummallinen nyt kun uusi työ vie voimat. Kysy olisiko hän niin ihana, että hieroisi hetken sun selkää. Sano, että palkaksi saa kunnon suukon ja keität vielä kahvit, esimerkiksi. Kerro töistä joku ikävä tilanne ja sano, että tästä johtuu se ahdistus. Mutta onneksi kotona on oma kulta!

Stressaantuneena omia kehon tuntemuksia kuuntelee liian tarkkaan, ihan tavallista on tuntea itsensä sen tähden sairaaksi ja kuvitella kaikkea. Jos sairaudet kovasti huolettaa, niin on ihan ok jutella niistä vaikka kivalle työterveyshoitajalle, ammattilainen osaa asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin!

Sinulla ap on tainnut olla ihana äiti, enkeli maan päällä ja nyt siellä jossakin. Isä ehkä suree äitiäsi, ei osaa valita sanoja ja pakenee olemalla vaan hiljaa. Juttelen itse äidilleni vielä usein esim. kun ajan yksin autolla, kertoilen kuulumisia ja joskus pyydän apua. Usein sen jälkeen mieleen tuleekin joku asia, joka auttaa.

Olen se useamman lapsen äiti viestiketjun alusta, tuli pakottava tarve vastata sulle. Ehkä meidän äidit ajatteli jossain, että meidän piti nyt tässä kohtaa tavata.

Iso hali sulle! ❤️

Vierailija kirjoitti:

Uuteen työpaikkaan tottuminen voi joskus kestää kauan. Tärkeää olisi, ettet jää yksin, vaan menet aina kahvitauolle ym. yhteisiin paikkoihin. Kuuntele, mutta ota tavoitteeksi sanoa joka päivä pari sanaa jollekin työkaverille, jolle et ole paljon puhunut. Juttele reippaasti vaan jotain tavallista, pääasia, että tulee juttua.

Olin itse aivan nuorena töissä niin, että ainut työkaveri ei edes tervehtinyt! Tuntui ikävältä, mutta näytin vain iloista naamaa ja tervehdinkin aina, joskus vastasin itselleni 😊

Todella kurjissa työpaikoissa ei edes tervehditä, joten toivotaan, että työpaikkasi tuosta kehittyy.

Joskus käy niin, että työpaikkaa kannattaa vaihtaa, mutta tee se vasta sitten, jos tämä työpaikka ei tästä kehity.

Kerro miehellesi, että olet vähän kummallinen nyt kun uusi työ vie voimat. Kysy olisiko hän niin ihana, että hieroisi hetken sun selkää. Sano, että palkaksi saa kunnon suukon ja keität vielä kahvit, esimerkiksi. Kerro töistä joku ikävä tilanne ja sano, että tästä johtuu se ahdistus. Mutta onneksi kotona on oma kulta!

Stressaantuneena omia kehon tuntemuksia kuuntelee liian tarkkaan, ihan tavallista on tuntea itsensä sen tähden sairaaksi ja kuvitella kaikkea. Jos sairaudet kovasti huolettaa, niin on ihan ok jutella niistä vaikka kivalle työterveyshoitajalle, ammattilainen osaa asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin!

Sinulla ap on tainnut olla ihana äiti, enkeli maan päällä ja nyt siellä jossakin. Isä ehkä suree äitiäsi, ei osaa valita sanoja ja pakenee olemalla vaan hiljaa. Juttelen itse äidilleni vielä usein esim. kun ajan yksin autolla, kertoilen kuulumisia ja joskus pyydän apua. Usein sen jälkeen mieleen tuleekin joku asia, joka auttaa.

Olen se useamman lapsen äiti viestiketjun alusta, tuli pakottava tarve vastata sulle. Ehkä meidän äidit ajatteli jossain, että meidän piti nyt tässä kohtaa tavata.

Iso hali sulle! ❤️

Kiitos ihanasta viestistäsi. Itku tuli.

Kävin pienellä kävelylenkillä. Auttoi hieman pahimpaan oloon.

Äitini oli todellinen enkeli. Pidetty ihminen. Mun paras kaveri. Samoin lapseni. Lapseni oli äidilleni kaikki kaikessa ja myös päinvastoin. Ei ollut asiaa jota hänelle ei olisi voinut kertoa. Kuunteli aina.

Pahinta, ja siksi varmaan vaikea hyväksyä, tässä on se että en valinnut itse tuota työpaikkaa. Koko osastomme myytiin kyseiselle yritykselle. Yritän nyt sinnitellä kevään ja katson mihin suuntaan kehittyy. Ehkä totun hitaasti kun taustalla äidin pitkä sairaus ja kuolema (kuoli reilu vuosi sitten).

Mies ei tunnu ymmärtävän miksi totun hitaasti. Halaa ja antaa läheisyyttä kyllä, mutta kaipaisin sitä aidosti kuuntelevaa ihmistä.

Isä toki suree äitiäni eli puolisoaan mutta tuntuu ettei hän ymmärrä että minäkin haluan puhua omista ajatuksistani ja asioistani. Hän kokee oikeudekseen kyllä kaataa kaiken pahan olonsa mun niskaan.

Mietin että varaisin huomenna ajan työterveyteen. Pelottaa vaan sekin että saan ikuisen mielenterveyspotilaan leiman ja sen jälkeen fyysisetkin vaivat pistetään mielenterveyden piikkiin.

Ap

Käy vaan työterveydessä, hyvä ajatus. Itsekin olen käynyt työterveyspsykologilla juttelemassa vaikeassa tilanteessa, eikä siitä mitään leimaa otsaan ole saanut. Aika moni käy, mutta siitä ei vaan niin puhuta.

Ihana viesti sinulta nro 9. Olet lämmin ihminen. Minäkin olen menettänyt hiljattain tärkeimmän ihmiseni elämässäni ja kaipaan häntä valtavasti. Tiedän kuitenkin mitä hän sanoisi missäkin tilanteessa, joten sanon itse itselleni ne sanat tarvittaessa. Voimia sinulle ap. Näet äitisi vielä joskus ja hän elää sydämessäsi siihen saakka<3

Työterveydessä ei saa leimaa, kun puhuu asioistaan. Ihminen on fiksu, jos osaa hakea itselleen keskusteluapua. Kun äidin kuolemasta on vain vuosi, on varmasti vielä paljon asioita omassa mielessä käsittelemättä. Suru ottaa aikansa, kaikilla se aika on eri. Älä anna kenenkään omaa rytmiäsi hoputtaa, mutta etsi silti elämääsi ilon aiheita, vaikka pieniä.