Miten kamalaa alatiesynnytys on? Ja onko joku synnyttänyt ilman kivunlievitystä?

Minulla on ollut kaksi aivan helppoa kivutonta synnytystä. Avautuminen on ilmeisesti tapahtunut jo kotona .  Vauva tuli nätisti ulos yhdellä kovalla ponnistuksella. Olo oli aivan normaali synnytyksen jälkeen.  Tietenkin oli aivan sattumaa että ehdin sinne synnärille. Ekan lapsen syntyessä kävelin itse paukkupakkasessa Naistenklinikalle. Olen kuullut kyllä ja nähnyt muitakin helppoja tapauksia. Ei näistä ihan vieraille passaa puhua, voivat raivostua. 

Olen synnyttänyt kolme ilman puudutuksia tai lääkkeitä. Ilokaasua olen vedellyt ja siinä se. Avautumisvaiheen tuntien odotuksen loppuosa oli  kärvistelyä, ponnistusvaihe pari minuuttia laaki, eikä se edes sattunut.  Kun taas se mikä sattui oli ne muutamat tikit, joita alakertaan jouduttiin joka kerran laittamaan. En puudu suihkeilla enkä piikeillä, enkä olisi etukäteen uskonut että toimivia vaihtoehtoja ei muka ole tarjota.

Kolme ilman kivunlievitystä synnyttänyt ja yhden kaikilla mahdollisilla puudutteilla. Kyllä nämä kolme olivat selkeästi helpompia, lääkittynä en tajunnut esim ponnistamista ollenkaan, lopulta imukupilla autettiin.

Kolmesta luomusta ensimmäinen oli mallia syöksy, kotona pari tuntia ei kovin kipeää supistelua, jonka jälkeen juuri kerettiin sairaalan ovesta sisään. Ponnistaminen sattui, mutta tajusin kuinka homma pitää tehdä. Toinen kestikin sitten pidempään, ja avustettiin oksitosiinilla. En voi suositella, se oli niin rajua ja piti vaan maata niissä piuhoissa. Kolmas oli ihanan helppo, makailin ammeessa pari tuntia ja sitten saikin jo ponnistaa. Yhdellä työnnöllä syntyi. Tämän viimeisen ottaisin koska vaan uusiksi.

Ihan kivuttomasti meni ilman mitään lievityksiäkin. Tosin tuoli olis voinut olla parempia ja lehtiä enemmän.

En ymmärrä naisia jotka hehkuttaa luomusynnytystä. Oon synnyttäny kaks kertaa, lääkkeillä ja nyt vasta luomuna pakon edessä, koska synnytys oli niin nopea. Eka synnytys oli ihan mukava kokemus, kun sain kivunlievitystä. Tämä toinen olikin oma lukunsa, kun mitään ei keretty antaa. Aivan täyttä helvettiä alusta loppuun ja kipein kokemukseni varmasti ikinä. Huusin ja itkin. Onneksi on lapsiluku nyt täynnä eikä tarvi enää synnyttää.

Eka epiduraalilla. Oli silti pisin ja kivuliain ihan selkeästi (muttei enää pistoksen jälkeen). Toka ilokaasun voimin ja kolmas tenssillä. Tokassa ei olisi ehdittykään lääkitä, kolmannessa en kokenut tarvitsevani, kun edellisestä tiesin, että ok menee ilmankin. Ehkä se tuntematt oman pelko siinä on myös iso juttu, kuntietää, että jossain vaiheessa niitä lääkkeitä ei sitten enää saakaan, jos liikaa odottelee.

Hyvin meni ja oli paitsi kivuliasta, myös jotenkin mielenkiintoista. Hyvä muisto niistä jäi ja toivon pääseväni siihen hommaan vielä uudelleenkin 😊

Mutta ekassa oli kivut ihan omaa luokkaansa. Ei ole siis synnytykset veljeksiä, eikä sitä ennakkoon tiedä. Minulla kaikissa vauvan asento hyvä jne. Varmaan aikalailla erilaista, jos vauva jotenkin jumittaa siellä. Tosin sittenhän varmaan useimmiten lääkkeillä saadaan hommaa helpotettua. Kai aika harvassa ne ihan kamalat synnytykset.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä naisia jotka hehkuttaa luomusynnytystä. Oon synnyttäny kaks kertaa, lääkkeillä ja nyt vasta luomuna pakon edessä, koska synnytys oli niin nopea. Eka synnytys oli ihan mukava kokemus, kun sain kivunlievitystä. Tämä toinen olikin oma lukunsa, kun mitään ei keretty antaa. Aivan täyttä helvettiä alusta loppuun ja kipein kokemukseni varmasti ikinä. Huusin ja itkin. Onneksi on lapsiluku nyt täynnä eikä tarvi enää synnyttää.

En ymmärrä naisia, jotka eivät ymmärrä että me kaikki olemme erilaisia ja koetaan asiat eri tavalla.

Itselleni se lääkkein häiritty synnytys oli hankala, pitkä ja uuvuttava. Kehoni teki lakon ja synnytys piti käynnistää uudestaan lääkkeillä. En tuntenut mitään, keho ei antanut mitään merkkejä mitä tehdä, ponnistin, kun kätilö kertoi että nyt tulee supistus, ponnista.

Tämä verrattuna niihin kahteen synnytykseen ilman kivunlievitystä, jossa kroppa luonnollisesti tunsi mitä tapahtuu ja pää luonnollisesti tiesi mitä tehdä, oli kuin kaksi täysin eri asiaa.

Mulle siis sopii luomu, sulle lääkkeellinen. Sellaisia me ollaan, erilaisia, mutta koskaan ei ole tullut mieleen kauhistella, miksi joku suostuu ottamaan kivunlievityksen. Ei ole multa pois.