Suretteko tekin menetettyä nuoruutta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus, mutta murehtiminen on turhaa. Kannattaa olla iloinen kaikesta siitä, mikä on hyvin.

Oikeasti.

Kiitos vastauksestasi. Olet oikeassa - viime aikoina olen yrittänyt löytää ilon aiheita ja olen jopa onnistunut siinä. Silti surettaa välillä. Minulla taitaa olla jonkin verran painolastia menneisyydestä ja käsittelemättömiä asioita, ja nykyhetkessäkin on melkoisesti haasteita. 

- ap

Tuo saattaa johtua joskus myös nykyhetken virikkeiden puutteesta. Kun pakotat itsesi liikkeelle - ihan mihin tahansa, vaikka kahville tai elokuviin vaikka ypösen yksin, lenkkipolulle (tiedän että kuullostan tyhmältä koutsilta nyt) niin ajatukset selkiytyvät. Sinne omaan maailmaan hukkuminen tapahtuu niin vaivihkaa ettei sitä tajuakaan ja se on upottava suo tai kierre - muutama sana kaupan kassankin kanssa saa havahtumaan et herraisä mihin sitä on vajonnut. Näin ainakin itselleni kävi ja taistelu jatkuu etten huku sinne enempää. Hankkimalla lisää nk- hyviä ärsykkeitä ympärilleni pidän itseni henkisesti kuosissa, ja vaikka tuntuisi etten kykene tekemään jotain niin yllättäen huomaankin taas porskuttavani eteenpäin kunhan vain kohtaan pelkoni. - yksi edellisistä 

Ihan hyvä puhe, pyri vaikka politiikkaan, mutta ei ne ajatukset itsestään sikiä.

Niihin on todella helppo uppoutua niin että unohtaa todellisuuden. 

Oli mulla sellainen vaihe, että olisin toivonut voivani elää nuoruuteni uudelleen ja paremmin. Se meni ohi.

Totuus on, että ihmiselämä on epätäydellistä. Elämä voi olla hyvää keski-ikäisenäkin.

Ja Jeesus rakastaa sinua.

t. Toinen koulukiusattu nuoruutensa ohittanut

Wauuu kirjoitti:

DontWorry kirjoitti:

Me ollaan ikuisesti nuoria!!! Ei iällä ole väliä! Chill :)

Et voi muuttaa Mennyttä! Voit vaikuttaa tulevaan. MENNYT ON ILMAA.

Uuup •-+

Mennyt ei voi muuttaa. Pitää Uskoo Tulevaan.

Paras nuoruus meni tehtaalla duunissa ja kaikki vapaa-aika päihteisiin. Ainoa asia jonka muistan, on se, että olin jossain vaiheessa pitävinäni Radio Mafiasta...

Ei tunnu. Elin tosi täysillä nuorena. Juhlin paljon ja matkustelin. Ja oli ihana mies jonka kanssa seikkailla ympäri maailmaa.

Nyt kolmekymppisenä on kiva asettua aloilleen.

Vierailija kirjoitti:

Ei tunnu. Elin tosi täysillä nuorena. Juhlin paljon ja matkustelin. Ja oli ihana mies jonka kanssa seikkailla ympäri maailmaa.

Nyt kolmekymppisenä on kiva asettua aloilleen.

Homman juju on se, että olet vasta kolmikymppinen. Sulla voi olla hyvin tulossa vielä se elämäsi isompi kriisi, jossa tajuat, että se mitä pidit elämänä oli luuloa elämästä. Inhorealismi tulee siitä, että erittäin moni havahtuu... Tajuaa, ettei ole pohtinut, punninnut, elänyt arvojensa mukaan (luullut elävänsä), elämää on ohjanneet pinnalliset arvot, on vaan mennyt muiden mukana tai ollut muuten vaan vietävissä. Alkaa Ap:n tavoin tajuta, että haluaakin jotain enemmän... Eikä siihen sitten auta, miten paljon joskus luuli tai koki eläneensä. Ei se, että joskus koki eläneensä suojaa niiltä kriiseiltä, mitkä voi tulla.

Kiitos vastanneille. Kirjoituksistanne sain muistutuksen siitä, että hyvin monet - ja monenlaiset - ihmiset kokevat nuorena epävarmuutta, yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden tunnetta. En siis ole tuntemusteni kanssa yksin nyt enkä ollut silloinkaan, vaikka minusta tuntuikin siltä. 

Tunsin tuossa joulunpyhien jälkeen ahdistusta ja epämääräistä surua. Ilmeisesti jokin joulussa muistutti minua kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden takaisista tapahtumista. Nyt pohdittuani asioita ahdistus on lievittynyt. Muistutin itseäni siitä, että nyt kaikki on kunnossa tai ainakin paremmin kuin kymmenen vuotta sitten. Tunnen siis myös jonkinlaista helpotusta. 

Onko teilläkin sellaista, että mietitte esim. tasan kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden takaisia juttuja?  Että ne tapahtumat oikein nousevat sieltä pinnalle? En osaa selittää tätä kunnolla, mutta jostain syystä tuollaiset tasaluvut tuntuvat vaikuttavan minuun paljon. Kai siinä jotenkin vertaa nykyhetkeä silloisiin tapahtumiin. 

Vieläkin tunnen jonkinlaista surumielisyyttä, mutta se on ihan ok tunne. Asioiden pohtiminen ja myös teidän viestinne auttoivat. Kiitos vielä kerran. 

- ap

Sen vielä sanon, että tämänhetkinen ysärinostalgia aiheuttaa minulle ristiriitaisen olon. Jotkut jutut aiheuttavat lämpimiä tunteita ja mukavia muistoja. Toisista asioista taas tulee paha, tyhjä, outo tai ahdistunut olo. Miten muilla? 

- ap

Ei tunnu samalta.

Miten menee ap? 

Vierailija kirjoitti:

Miten menee ap? 

Olin unohtanut tämän ketjun olemassaolon, kunnes äsken näin tämän otsikon sattumalta. Mitenkö menee... Olen ollut fyysisesti kipeänä. En ole vieläkään hankkinut päiväkirjaa, pitäisi kai. 

- ap

En.

Näin jälkikäteen ajatellen elin ainakin kaikkea muuta kuin tylsän nuoruuden.

Oli tuskaa ja riemua.

Kun kuuntelen joidenkin elämää en kadu vaikka joudun maksamaan tietenkin seurauksena pienituloista elämää.

Ehjä alitajuisesti tajusin, että valittavana on tylsä pikkutuloinen ahdasmielisten ihmisten ympyröimä typerä ekämä taikka hurja tuskainen hetki täysillä elämistä.

Jos olisin ollut rikas olisin tietenkin saanut kaiken sekä hurjuuden että turvallisuuden.

Lukiossa ei vielä paljon tullut "elettyä". Parikymppisenä opiskelijana sitten sairastuin tavalla joka vaikutti sosiaaliseen itsetuntoon, enkä kauheasti ehtinyt matkustaa ja juhlia sitä ennen. Kyllähän sitä ja tätä on tullut tehtyä, mutta sairauden varjo on ollut kaiken päällä ja siitä johtuva jatkuva pahoinvointi aiheuttanut alisuoriutumista, ja tuntuu etten ole ollut läsnä ja oma itseni. Ihmissuhteet joita tuona aikana olen luonut ovat jääneet valjuiksi tai osoittautuneet myrkyllisiksi. Rahaa ei ole myöskään ole ollut liikaa, koska lama ja alisuoritetut opinnot. Miettii sitäkin, olisiko taloudellisesti parempana aikana terveydenhuollossa ollut jaksamista enemmän perehtyä asioihini, niin etten olisi joutunut selvittelemään ongelmiani itse ja vaatimalla vaatimaan tarvitsemaani hoitoa. 30v. kolkuttelee ja voin nyt paremmin kuin pitkään aikaan, mutta miettiihän sitä että olisi voinut olla parempikin nuoruus.