Yh-isät! onko raskasta?

20 jatkaa. Voisin kuvitella siis, että yh-isälläkin olisi tällainen tilanne raskas.

ei tää itse arki raskasta oo, päinvastoin.

kaksi murkkuikäistä lasta, toisella itsetunnon kanssa haasteita. äidillään vain joka toisen viikonlopun, välillä ei sitäkään.

Raskainta on nähdä lapsissa se että kuinka välit äitiin loitontuvat kokoajan, varsinkin nuoremman kohdalla.

Haluaisin että voisivat olla äidillään enemmänkin mutta jos äiti ei halua ottaa vastaan tai jos lapsi itse ei äidin käytöksen vuoksi halua mennä niin vaikea se on pakottaakaan...

Onko täällä yh-isejä?

Aika moni vuoroviikkoisä nyt vastaili jotka eivät ole lähelläkään yksinhuoltajia. Mikäs siinä viikko latailla akkuja ja se äitikin lasten elämässä tiiviisti jakamassa vastuun lapsista.

Mikä yh vanhempi se on jos lapset ovat vuoroviikoin isällä ja vuoroviikoin äidillä? Hä? Yh=yksinhuoltajuus.

No joo. Olen ollut leskenä kolmisen vuotta ja lapset on vähän toisella kymmenellä. Niiden kanssa ei ole mitään ongelmaa, ruokaa vaan kun on riittävästi, läksyjä katsotaan joskus yhdessä ja sillä tavalla. Seinäkiipeilyä harrastetaan ja niin poispäin.

Kyllä ne tuntuu olevan vähän valittajia jotka sanoo, että lapset on raskaita. Taitaa olla jokunen muukin asia elämässä raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Mikä yh vanhempi se on jos lapset ovat vuoroviikoin isällä ja vuoroviikoin äidillä? Hä? Yh=yksinhuoltajuus.

Jep. En laske vuoroviikkoisejä yh-iseiksi.. 

Sellaisen voin laskea yh:ksi jonka lapsi on toisella vanhemmalla vähemmän kuin 2 viikonloppua kuussa.

Eli päävastuu on vain yhdellä, toisella lapsi käy vain "kylässä". Toki tällöinkin voi ja mun mielestä kannattaa olla yhteishuoltajuus.

Vanha ketju, mutta aina ajankohtainen.

Minusta tuli yh-iskä taannoin kun äiti oli niin kuormittunut lapsista, olkoonkin, että olivat viikkoasumisessa, mutta silti, se oli äidille liikaa. Varmaan siksi kun hän tekee osa-aikatöitä. Lapset on päiväkodissa (1 ja 2-vuotiaat). Rakastan tietenkin lapsiani, mutta en voi kehua, että yh-iskänä oleminen mitään ilotulitusta on. Lapset sairastaa usein eikä se yrittäjälle ole herkkua kun ei pääse töihin ja tienaamaan. Koskaan ei ole ollut rahaongelmia, mutta nyt on joutunut elämään välillä säästöillä ja omaa aikaa ei juuri ole. 

On myös tunne, että miehisyys on kadonnut, ei oikein kiinnosta tehdä lasten kanssa muuta kuin käydä kaupassa ja omien vanhempien luona syömässä. Onneksi asuvat lähellä niin ei tarvitse murehtia jatkuvasti, paistetaanko tänään kalapuikkoja vai Saarioisten makaronilaatikkoa.

Halusin kovasti lapsia, mutta sukset meni ristiin jo ennen toisen lapsen syntymää, joten tässä sitä nyt ollaan eikä elämä tarjonnut ihan sitä mitä kuvitteli. No, kyllähän ne tenavat tuosta kasvaa ja alkaa varmaan muutamassa vuodessa helpottua, mutta eipä ole tällä hetkellä elämältä kauheasti odotuksia.

Kaveripiirissä on nyt parikin yh-iskää itseni lisäksi. Tuntuu, että naiset ovat "voimaantuneet" niin paljon w o k en seurauksena, että lapset ovat vain rasite. Rouva halusi kovasti äidiksi kun 40 alkoi tulla mittariin. Kaksoset näkyi ultrassa, mikä tietenkin kauhistutti, mutta ajatukseen tottui ja vähän jopa innostuikin kun lapsia tuleekin 2 ja heistä on seuraa toisilleen. Olimme tavanneet vajaa vuosi aiemmin ja halusimme vielä perheen ennen kuin on myöhäistä.

Ilmeisesti en lopulta tuntenut koko ihmistä, sillä hän alkoi tuntua todella raskaalta tyypiltä. Koko ajan valitusta ja mitään en tehnyt oikein vaikka kaikkeni yritin. Erosimme jo ennen synnytystä. 

Nyt kaksoset (2,5v) on minulla ja äiti tapaa heitä kun on se "fiilis". Keskittyy uraansa psykoterapeuttina (niinpä - eikö olekin aika tragikoomista).

Hyvinä päivinä on ihan voittajafiilis kun pärjään yksin, mutta sitten kun lapset on kipeitä tai tulee pitkä jakso huonostinukuttuja öitä niin tekisi mieli itsekin painua vain ovesta ulos ja viedä lapset äitinsä oven taakse. Se tunne menee onneksi nopeasti ohi, mutta yksin ei todellakaan ole helppoa. Neuvolassa jaksavat aina tsempata että parin vuoden päästä kaikki on jo paljon helpompaa, mutta enpä tiedä - mitä nyt on kavereilta kuullut niin elämän raskauden määrä on vakio, vain tyyli muuttuu.

Silti, en antaisi päivääkään tästä pois.

Vierailija kirjoitti:

Näin vuoroviikkoisänä pakko todeta että elämä hymyilee, pitkästä aikaa. Todella mukavaa puuhata koko viikko lasten kanssa, ilman että toinen kyylää jokaista liikettä. Nautin! Uusi nyksäkin kuvioissa, jolla myös omia lapsia. Tykkään!

Itse eronneena isänä kans omalla vuorollani olen tyytyväinen siihen että saan olla lasten kanssa rauhassa ilman että huomionkipeä nainen on jatkuvasti päsmäröimässä. Itsellä paljon nuoruudesta työkokemusta lastenhoidosta ja päiväkodeista, joten alunperin minä olin se, joka opetti vauvanhoidon ja vaipanvaihdot naiselle.

Noin yleisesti sanoisin että lapset on helppoja, mutta heidän äitinsä on hankalia. Siksi monet miehet uupuu.