Mistä motivaatiota laihdutukseen, 97kg
painoin vuosi sitten kun viimeksi kävin puntarilla. Sen jälkeen vaatteet alkanut kiristämään mutta puntarille en uskalla. Seksielämä surkeaa, kun ei jaksa tehdä mitään, läskit painaa keuhkoja. Siksi välttelen seksiä miehen kanssa. Mutta kuitenkaan tuo ei ole riittävä motivaattori, kun ilmankin pärjää.
Ois kiva näyttää hyvältä kesällä, mutta en jaksa kärsi ä puolta vuotta.ä sen takia.
Kuitenkin läskit estää elämästä.
Jos joku lupaisi 20 000 e jos jussiksi laihtuisin 20kg niin varmasti onnistuu! Mutta "turhaan" en jaksa siihen asti kärsiä. Vaikka olisihan se kiva kun lapset pääsisi uimaan kesällä. Mies ei käytä ja itse en kehtaa mennä.
Mistä saatte motivaatiota dieettiin?
Kommentit (44)
Eikö noissa lukemissa ole motivaatiota kerrakseen?
Myös ihan siinä, että kärsit tilanteesta.
Mene alasti kokovartalopeilin eteen. (älä kuitenkaan sulje silmiäsi)
Sulla on, ap, väärä asenne laihduttamiseen. Sen ei tarvitse olla kärsimystä, koska ei se lopu puolen vuoden jälkeen. Muutos syömisiin on tehtävä pysyvästi.
Terveys pitäisi olla riittävä motiivi.Mitkäs sokeriarvot?
Eikös se ole jo hyvä motivaattori, että sulla olisi parempi olla. Jos nyt vaikea hengittää niin miksi kärvistelet? Hyvä nyt vielä tehdä täyskäännös eikä sitten 200 kiloisena harmitella, että miten olet siinä tilanteessa.
Kevyempi olo on paras palkinto. Pystyisit kevyempänä hengittämäänkin paremmin.
Älä ajattele laihduttamista vaan älä hakea parempaa oloa. Tee syömisiisi sellaisia muutoksia (pieniä, yksi kerrallaan) jotka saavat sinut voimaan paremmin. Liiku jonkin verran, vaikka pieni kävelylenkki iltaisin. Sellainen, joka virkistää mieltä. Siitä se lähtee ja kilot alkavat katosta hiljalleen. Et joudu kärsimään joten sulla ei ole mitään hinkua palata entiseen.
Mieti mikä painopudotustavoite sinulle sopii. Onko se esim -25kg kerralla vaiko pienemmissä erissä? Alkuun -2kg jne.
Aloituksessa oli paljonkin hyviä motivaattoreita. Jos ne ei ap:lle toimi, pitänee sitten keksiä jotain itselleen sopivaa motivaattoria. Ap tuntee itsensä, eli raha toimisi, ehkä jokin muukin?
Mutta jos oma olo ja terveys ei toimi motivaattorina, niin laihtumisesta ei tule oikein mitään, päätyy vain jojottelijaksi.
Jätä ensimmäisenä herkut pois, tee kävelylenkkejä. Uinti on myös hyvä.
Samat aatokset täällä! Mulla ei ole pudotettavaa kuin 5-6 kiloa joten tilanteeni on siinä mielessä eri, mutta jos en nyt tee asialle jotain, olen varmaan vuoden päästä samassa jamassa kuin sinä nyt. Kaipaisin jotain hyviä vinkkejä minäkin, paino tuntuu nykyään nousevan jos vain edes ajattelen ruokaa. (Mulla ikä & hormonit syynä, vaihdevuodet nääs...)
Ajattelin kokeilla 8/16 (tai jos ei riitä, 6/18) -dieettiä niin, että syöminen sijoittuisi iltapäivään ja iltaan. Näinpäin siksi, että en yleensäkään ole näläinen aamusta ja pärjään hyvin pelkällä kahvilla yli puolenpäivän, mutta iltasyöminen on iso ongelma. Onko jollakulla kokemusta tästä, toimiiko?
Anna itsellesi rahaa laihtumiskiloista. Varaa esim jokin potti jonka saat käyttää sitten miten huvittaa kun tuloksia syntyy (ei ehkä syömiseen).
Motivaatio: se ihana ja kevyt ja jaksava olo, kun on ihannepainossaan! (Tosin itse olin myös maratonkunnossa siinä vaiheessa, kun ihannepainoni saavutin... mutta toisaalta olin maratonkunnossa jo kun BMI oli 25. Eli kyllä se ihana ja kevyt olo tuli siitä ihannepainosta!)
Teet sen vain ja ainoastaan itsesi takia! Pystyt kyllä, kun päätät, että haluat pystyä!
Tee pieniä positiivisia muutoksia ja keskity niihin. Jos esimerkiksi syöt tavallisesti lounaan hesessä mutta tänään otitkin töihin terveellisen lounaan, iloitse siitä. Älä keskity siihen, että söit koko loppupäivän roskaa. Pienikin hyvä muutos vie eteenpäin.
Unohda ajatus, että laihdutat, syö ruoka-aikaan vatsa täyteen ruokaa ja ruoka-aika on kun on nälkä, välillä ei napostella ja karkit, kakut, sipsit, limpsat, ranskalaiset jne ei ole ruokaa.
Palkitse itseäsi aina jollain pienellä kun joku välietappi on saavutettu. Pudotan itsekin painoa. Mies ei ole ikinä läskeistäni valittanut, mutta on esimerkiksi luvannut yhdet pitkään haluamani housut, kun seiraava, eli 60kg on saavutettu. En ikinä raaskinut itse ostaa niitä housuja kun ajattelin, etten osta isompaa kokoa kuin mitä haluan oikeasti käyttää 😊
Vierailija kirjoitti:
Samat aatokset täällä! Mulla ei ole pudotettavaa kuin 5-6 kiloa joten tilanteeni on siinä mielessä eri, mutta jos en nyt tee asialle jotain, olen varmaan vuoden päästä samassa jamassa kuin sinä nyt. Kaipaisin jotain hyviä vinkkejä minäkin, paino tuntuu nykyään nousevan jos vain edes ajattelen ruokaa. (Mulla ikä & hormonit syynä, vaihdevuodet nääs...)
Ajattelin kokeilla 8/16 (tai jos ei riitä, 6/18) -dieettiä niin, että syöminen sijoittuisi iltapäivään ja iltaan. Näinpäin siksi, että en yleensäkään ole näläinen aamusta ja pärjään hyvin pelkällä kahvilla yli puolenpäivän, mutta iltasyöminen on iso ongelma. Onko jollakulla kokemusta tästä, toimiiko?
Älä tee ongelmaa siitä iltasyömisestä. Tärkeintä on, mitä syöt silloin. Äläkä myöskään siitä, ettei ruoka maistu aamulla. Syöt oman rytmisi mukaan.
Sinulla on väärä lähtökohta, kun ajattelen laihduttamisen olevan kärsimystä. Älä ajattele mitään projektia tai alkavasi laihduttamaan. Lähde ulos pienelle lenkille ja huomaa, miten hyvä olo sen jälkeen on. Aloita vaikka pokemonin pelaaminen, niin saat motivaation lähteä ulos joka päivä ja lenkitkin pidentyvät huomaamatta, kun metsästät pokemoneja ja pokestoppeja.
Lenkin jälkeen ei tee edes mieli heti syödä raskaasti. Huomaat vähitellen, kuin oman olon keveneminen, ajatusten kirkastuminen ja energiatason nousu on palkitsevaa. Se kaikki tapahtuu samaan tahtiin, kun muutat ruokavaliota terveellisempään suuntaan ja lisäät liikuntaa. Hanki uusi harrastus. Itse aloitin sählyryhmässä. En ole pelannut sitä sitten lapsuuteni, mutta hyvin se lähti sujumaan, vaikken mitään osaakaan. Todella kiva laji. Mukana on muutama reilusti ylipainoinen nainen ja hyvin sujuu heilläkin. Jos eivät jaksa juosta, niin jäävät puolustuspäähän ja heiltä onkin vaikea saada palloa pois.
Tsemppiä elämäntapojen muutokseen. Tee pieniä muutoksia yksi kerrallaan, jolloin niistä tulee pysyviä muutoksia elämääsi, eikä mitään väliaikaista projektia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samat aatokset täällä! Mulla ei ole pudotettavaa kuin 5-6 kiloa joten tilanteeni on siinä mielessä eri, mutta jos en nyt tee asialle jotain, olen varmaan vuoden päästä samassa jamassa kuin sinä nyt. Kaipaisin jotain hyviä vinkkejä minäkin, paino tuntuu nykyään nousevan jos vain edes ajattelen ruokaa. (Mulla ikä & hormonit syynä, vaihdevuodet nääs...)
Ajattelin kokeilla 8/16 (tai jos ei riitä, 6/18) -dieettiä niin, että syöminen sijoittuisi iltapäivään ja iltaan. Näinpäin siksi, että en yleensäkään ole näläinen aamusta ja pärjään hyvin pelkällä kahvilla yli puolenpäivän, mutta iltasyöminen on iso ongelma. Onko jollakulla kokemusta tästä, toimiiko?
Älä tee ongelmaa siitä iltasyömisestä. Tärkeintä on, mitä syöt silloin. Äläkä myöskään siitä, ettei ruoka maistu aamulla. Syöt oman rytmisi mukaan.
Tuo oman rytmin mukaan syöminen on tärkeää, auttaa laihtumaan ja pysymään painossa paljon paremmin kuin se, että kyttäilee ns. yleisiä suosituksia siitä, mihin aikaan pitää ja ei pidä syödä ja sitten väkisin yrittää niitä noudattaa siitä huolimatta vaikkei juuri silloin olekaan nälkä. Ole vaikka koko aamu syömättä ja syö illalla oikein tukeva ateria, jos se tuntuu rytmillesi sopivalta 😊
Kyllä sen motivaation pitää lähteä siitä omasta olosta ja sen parantamisesta. Pienin askelin lähdet liikkeelle, kohta huomaat jo tuloksia. Ota vaikka seurantaan muutama Instan tili painonpudottajista.