Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ahdistaa ajatuskin alkaa treffailemaan miehiä.
28.12.2017 |
Aloin kirjoittelemaan yhdellä deittisaitilla ja postia alkoi tulla. Tietysti laidasta laitaan. Oikein ylistäviä postauksia ja miehet vauhkona odottaa tapaamista.
Ihan karseelta tuntuu lähteä tapaamaan täysin tuntemattomia johonkin talven märkään iltaan meluisaan kuppilaan. Se on kuitenkin aina sokkotreffit mikä siellä odottaa.
Ja naisten pitäisi olla täydellisiä. Yäk, itse asiassa mua ei kiinnosta yhtään. Voiko vaan kirjoitella ja jutskata, nähdään sitten vaikka keväällä jos juttua riittää?
Joku mukava ja miellyttävä ja hauska ihminen elämään olisi ihan kiva, mutta ärsyttävä ajatus mennä tönöttämään jonkun kahvikupin kanssa johonkin työhaastattelutilanteeseen. Ja sitten - nähdäänkö toisen kerran. Miten sitä eka tapaamisen jälkeen voi tietää, kuinka mainio persoona toinen ois viiden tapaamiskerran jälkeen? Yäk, en jaksa.
Kommentit (107)
Treffailu ei ole mitenkään pakollista, etenkään jos se jo ajatuksenakin ahdistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ahdistavaahan se onkin! En pidä deittailusta, treffeillä käymisestä, tai koko tutustumisvaiheesta. Koen deittailun ahdistavaksi, ja saan psykosomaattisia oireita kuten kylmänhikoilua, vatsavaivoja ja yleistä hermostuneisuutta. Tunnen olevani paljon tasapainoisempi kun en edes yritä laittaa itseäni esille. Pakit ja huonot kokemukset nakertaa itsetuntoa inhottavasti. Parhaat on jo valittuja, ja nykyajan deittailukulttuuri tuntuu muutenkin olevan sairasta ja pinnallista.
Tuntuu jotenkin todella helpottavalta henkisesti kun ei edes mieti, olisiko joku potentiaalinen kumppani tai yritä tulkita mitään signaaleja tai pode ihastuksen tunteita. Että onko sitä itse sopivan muotoinen ja näköinen vai vastakkaisen sukupuolen mielestä arvoton. Vaikkei kukaan tulekaan kotoa hakemaan.
Tuolla asenteella ei kannata lähteä yksillekään treffeille.
Minulle treffeillä käymisen pointti on pitää hauskaa, tutustua toiseen ihmiseen ja selvittää, mitä voisimme olla toisillemme. Jos nainen on liikkeellä vastentahtoisesti ja nyrpeästi ja kokee koko jutun ahdistavaksi, ei treffeistä tule yhtään mitään.
Älä ihminen pakota itseään mihinkään.
Mulla oli eron jälkeen vaihe, että takas satulaan, kyllä ne taidot palautuu. Mutta aika nopeaan alkoi se kasvokkain tapaaminen tuntua epämiellyttävältä, odotin kyllä viestejä ihan... no en innolla, mutta oli mukavaa kun joku niistä mukavista kirjekavereista oli heittänyt viestiä.
Ne mukavat vaan taisivat joko olla itseni kaltaisia jotka tykkäsivät kirjoittelusta tai peräti varattuja, en tiedä.
Sitten tuli se yksi, jonka kanssa kirjoittelu oli mukavaa ja sitten tuli tapaamisen aika. Luulin, että olisin jo valmiiksi väsynyt ennen treffejä, mutta jotenkin kaikki tuntui ihan erilaiselta. Olin energinen enkä edes keksinyt mitään tekosyitä, minkä takia tapaamista olisi pitänyt siirtää.
Ja sieltähän se sitten löytyi, se ihminen jonka takia saattoi nettideittailun taas lopettaa.
Summa summarum: opettele ensin kuuntelemaan itseäsi. Tee asioita, joista pidät ja joita ei tarvitse pakottaa. Sitä kautta löydät sen oman polkusi, jota sinun tuleekin kulkea. Eikä rakkauskaan väkisin tule, vaikka kuinka tekisi oikeita asioita.
Toisaalta kukaan tuskin tulee kotoa hakemaan, joten jatka etsimistä jos aiot jotain löytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joku mukava ja miellyttävä ja hauska ihminen elämään olisi ihan kiva, mutta ärsyttävä ajatus mennä tönöttämään jonkun kahvikupin kanssa johonkin työhaastattelutilanteeseen. Ja sitten - nähdäänkö toisen kerran. Miten sitä eka tapaamisen jälkeen voi tietää, kuinka mainio persoona toinen ois viiden tapaamiskerran jälkeen? Yäk, en jaksa.
Minä käyn aina treffeillä baarissa juomassa kaljaa. Kahvilatreffit eivät ole koskaan hauskoja. Ja tiedän kyllä jo 20 minuutin jälkeen, voinko koskaan ihastua ihmiseen vai en. Minulla on hyvä deittailuintuitio, ja aina kun toimin sitä vastaan, saan pettyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostat ihan siltä, että tuskin sun mahdolliset treffikumppanit menettävät yhtään mitään, vaikkei sua pääsisikään treffaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Tällä hetkellä en tapaile ketään, kesällä oli enemmän säätöjä. Erosin siis keväällä. Nyt on sellainen olo, että tavallaan nauttisin siitä huomiosta, mutta ahdistaa ajatuskin mistään vakavemmasta jutusta. Sellaisesta siis missä pitäisi alkaa jo ottamaan se toinen huomioon tulevaisuutta suunnitellessa. Omat tulevaisuudensuunnitelman sisältää tällä hetkellä niin paljon ulkomailla olemista, ettei mikään tapailukuvio oikein nyt tähän sopisi. Tai ainakin tuntuu siltä, että se vaan rajoittaisi ja pakottaisi minut vakiintumaan...
Nauttisit huomiosta? Joopajoo,miehen kannalta se on lähinnä iso vaiva tyhjän takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma vika jos viljelee hattaraunelmia - ei kannata ihmetellä jos pakit tuntuu pahalta. Onhan ihastuminen ihanaa, mutta on hyvä muistaa sen tasoittuvan muutenkin.
Ihminen voi elellä ihan yksinkin. Joko pidemmän, tai lyhyemmän aikaa.
Seurustelukumppani ei voi tehdä sinua kokonaiseksi, jos et ole tarpeeksi ehjä. Kun pärjäät itsesi kanssa, toinen ihminen voi tuoda elämääsi vain lisää hyvää, ei poistaa kurjuuttasi.
Että tässä tulee klisee, mutta hanki elämä, vaikka uusi harrastus. Ala opiskella. Vaihda työpaikkaa. Hanki se elämisen sisältö jostain, ettei tarvitse mennä siinä mistä aita on matalin ja odottaa prinssi uljasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ala. Odota että tulee se miellyttävä jonka haluat tavata. Ei niitä kaikkia ole pakko ikinä nähdä joiden kanssa laittaa viestejä.
Vierailija kirjoitti:
Treffailu ei ole mitenkään pakollista, etenkään jos se jo ajatuksenakin ahdistaa.
No miten siitä vois sitten valittaa? Ap on just niitä joille ei mikään kelpaa. Mennään paikkaan, jossa ihmiset kaipaa seuraa ja sitten päivitellään sitä... Hohhoijaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sinua treffailematta ota parisuhteeseen kuin joku hullu. Treffailun idea on testata sitä yhteensopivuutta, ja kyllä mieskin haluaa sitä tehdä.
Tähän tekis mieli laittaa se vanhan kunnon vastaus livenä tutustumisesta ihmisiin, mutta todennäköisesti vastauksena olisi vaan (jälleen kerran) et ku "on niin hankalaa ja ei ihmisiä tapaa missään ja bad hair day ja valivalivali...."
En tajua minäkään miksi on pakko treffailla, jos se ahdistaa. Minuakin se ahdistaa, joten en treffaile. Sinkkuna olo on mukavaa.
Tapaat vasta sitten keväällä tai ensi vuonna. Ihan miten itse tuntuu. Eikä mitään sokkotreffejä tarvita vaan ihan rauhassa tutustumista ja sitten päättää kannattaako tavata. Sarjadeittailu tuskin antaa kenellekään kovin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Miksi teillä on niin vaikeaa??
Onhan se tietysti inhottavaa kun miehillä on siellä jalkojen välissä se kamala juttu, jonka ne haluaa työntää naisen sisälle. Mutta jos siitä ei tykkää, niin unohtakaa koko juttu, ei kannata asialla itseään kiusata.
Entäs ne pettymykset ja pettämiset? Asetatte itse kummallisia rajoitteita ja tavoitteita. Ottakaa rennommin. Mistä naiset keksivät niitä hattarafantasioitaan - äitikö opettaa vai tv-sarjoista ja tyttöjen kikattelupiireissä kehitettyjä. Astukaa elämään ja nauttikaa mitä on.
Jos joku tapaamanne tyyppi ei sytytä, ei tarvitse jatkaa - vai onko kyse läheisriippuvuudesta, että pitää joku saada ja kun on sitten pettymys niin jauhetaan siitä AV-palstalla.
En tiedä mikä siinä on. Minulla ei ole kyse mistään läheisriippuvaisuudesta, että olisi pakko saada vain joku. Osaan hyvin olla yksin enkä edes haluaisi tiivistä parisuhdetta, jossa muutetaan yhteen ja jos näin tapahtuisikin, sen ihmisen pitäisi olla todella hyvä eikä kuka tahansa. Mutta sitten kun lähtee treffeille ihan vain, kun elämä on muuten niin tylsää, tulee se hirveä paniikki, että miten vieraalle ihmiselle puhutaan ja mitä jos juttu ei luistakaan ja mitä jos sanon jotain tyhmää jne. Näitä ongelmia minulla ei ole koskaan esim töissä, vaan ainoastaan treffeille lähtiessä. Eli periaatteessa deittailuelämän ulkopuolella olen ihan tyytyväinen itseeni ja itsevarma ja viihdyn itsekseni, mutta kun lähtee treffeille, olen ihan eri ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Tapaat vasta sitten keväällä tai ensi vuonna. Ihan miten itse tuntuu. Eikä mitään sokkotreffejä tarvita vaan ihan rauhassa tutustumista ja sitten päättää kannattaako tavata. Sarjadeittailu tuskin antaa kenellekään kovin paljon.
Muuten olen ihan samaa mieltä, mutta tätä lihavoitua en tajua. Miten ihmeessä sarjadeittailu ei anna kenellekään kovin paljon, jos ne ensimmäiset tapailukumppanit ovat täysiä katastrofeja? Pakkohan se on mennä treffeille useamman kanssa, jos ei ensimmäisen kanssa natsaa ja haluaa kuitenkin jonkun löytää.
Alue: Aihe vapaa
Tällä hetkellä en tapaile ketään, kesällä oli enemmän säätöjä. Erosin siis keväällä. Nyt on sellainen olo, että tavallaan nauttisin siitä huomiosta, mutta ahdistaa ajatuskin mistään vakavemmasta jutusta. Sellaisesta siis missä pitäisi alkaa jo ottamaan se toinen huomioon tulevaisuutta suunnitellessa. Omat tulevaisuudensuunnitelman sisältää tällä hetkellä niin paljon ulkomailla olemista, ettei mikään tapailukuvio oikein nyt tähän sopisi. Tai ainakin tuntuu siltä, että se vaan rajoittaisi ja pakottaisi minut vakiintumaan...