13 vuotta tsunamista
Kommentit (203)
Vierailija kirjoitti:
Se yksi joka menetti veljensä ja molemmat vanhempansa. Mitä hänelle nykyään kuuluu?
Opiskelin lääkäriksi ja minulla on oma perhe.
Sirkesalojen ohella mieleen jäivät erityisesti Karoliina ja Meini-nimisen tytöt jotka menettivät perheensä.
Vierailija kirjoitti:
Ruotsalaiset meni ainakin ihan sekaisin koko maa. Ne onkin semmoisia itkupillejä.
Eikä ne osanneet edes loukkaantuneitaan tuoda pois sieltä, vaan senkin toteutti Suomi.
Muistan ensimmäisiä uutisointeja joissa kerrottiin että suomalaisilla on kaikki hyvin. Ja myös että ei ole tullut avunpyyntöjä/ muita yhteydenottoja tuhoalueilta tjms. Ei kai kun kaikki oli siellä matalana.
Vierailija kirjoitti:
Oli varattu reissu Khao Lakiin. Reissu kerkisi sitten peruuntua..kyllä kylmäsi kun ajatteli miten olis käynyt, ja kun luki siitä tuhon määrästä.
Ai miten kerkisi peruuntua?
Täällä palstalla katsottiin löytyneiden (kuolleiden)kuvia ja nimilistoja ja yritettiin etsiä Sirkesaloa ymv "tuttuja".
Letkunpuistonkulmalainen (yks palstalainen) jäi sille tielleen.
Muistan kun alussa uutisoitiin uhreja olevan pari tuhatta, sitten kymmenen tuhatta. Siitä uhriluku vaan nousi ja nousi, se tuntui lopulta aivan käsittämättömältä että sellaista tapahtui oikeasti jossain todellisessa paikassa sillä hetkellä. Olin 17-vuotias, istuin yksin olohuoneen lattialla ja luin teksti-tv:n sivuilta nimilistoja peläten, että parhaan ystäväni perhe olisi siellä mukana, "kadonneena".
Oli kauheaa, kun uutisia alkoi sitten myöhemmin tulla. Miten laaja vaikutus oli niin monessa maassa ja mitä kurjuutta siitä aiheutui.
Se jäi myös mieleen, kuinka häikäilemättömästi toimittajat pörräsivät lentokentän aulassa ja hyenaalauman tavoin piirittivät järkyttyneet ihmiset. Joukossa oli jopa koko perheensä menettäneitä, en yhtään ihmettele miksei toimittajan ammattia ei arvosteta.
Joka kerta, kun käyn äitini haudalla, tsunami tulee mieleeni. Siinä kun on äidin haudan vieressä lepopaikka 5-henkiselle perheelle jonka tsunami vei. Äiti, isä ja 3 tytärtä. Vanhemmat olisivat nyt jokusen vuoden minua vanhempia eli n.45v ja lapsista nuorin 17v, vanhin 25v.
Thaimaan Khao Lakissa matkalla ollessamme v.2012 kävimme tsunamimuseolla ja sen armeijan laivan luona jonka aalto oli sinne sisämaahan kuljettanut, siinä se nökötti. Oli epätodellista olla siellä, mitään ei enää luonnosta huomannut tapahtuneeksi ja infrastruktuurikin oli korjattu.
Muistan uutisen norsusta (vai monestakin) jonka selkään laitettiin lapsia ja norsu porhalsi viidakkoon.
Kaveri menehtyi. Oli aika kova asia kymmenvuotiaalle käsitellä.
Se suomalaisviranomaisten vähättely heti tsunamin tapahduttua on jäänyt mieleen ja se kyllä viimeistään vei "lapsenuskon" siihen että ihmiset olisi oikeasti päteviä työhönsä. Eihän sitä nyt h*lvetti sentään voi antaa tuollaisia lausuntoja jos ei vielä tiedetä mitään.
Terveisiä Khao Lakista. Täällä muisteltu tänään menneitä... Niin surullista😐, mutta emmä jatkuu...
Vierailija kirjoitti:
Se suomalaisviranomaisten vähättely heti tsunamin tapahduttua on jäänyt mieleen ja se kyllä viimeistään vei "lapsenuskon" siihen että ihmiset olisi oikeasti päteviä työhönsä. Eihän sitä nyt h*lvetti sentään voi antaa tuollaisia lausuntoja jos ei vielä tiedetä mitään.
No ne annettiin sen hetkisten tietojen perusteella.
Mitä muuta olisi pitänyt sanoa?
Ehkä kauheaa sanoa mutta eniten surettaa ne jotka on yksin selvinneet ja koko muu perhe hukkunut. Ehkä armollisempaa joillakin olis ollut mennä perheen mukana eikä jäädä yksin traumoineen ja ikävöimään
Vierailija kirjoitti:
Terveisiä Khao Lakista. Täällä muisteltu tänään menneitä... Niin surullista😐, mutta emmä jatkuu...
Elämä päättyy kuolemaan. Sinun elämä jatkuu, tuskin edes tragedia säväyttää sinua
Eihän sillä yksilötasolla ole mitään merkitystä millaisessa onnettomuudessa menettää läheisensä. Siskoni kuoli ulkomailla lomaillessaan traagisesti onnettomuudessa. Ei se suru sen vähäisempi ole, vaikka ei suuria surulööppejä ollutkaan.