Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun päätitte tehdä lapsia, niin tuliko nämä asiat yllätyksenä?
26.12.2017 |
Rahaa kuluu eikä omaa aikaa ole. Lapset eivät välttämättä pidäkään teistä huolta vanhana ja muutenkin saattavat olla vaikkapa vakavasti sairaita (henkisesti tai fyysisesti) lapsesta saakka. Kaikki ei olekaan auvoista jokeltelua päivästä toiseen ja sen jälkeen paluu työelämään käy kuin ruusuilla tanssiminen. Kasvattaminen ei sujukaan kuin oppikirjoissa, vaan sen eteen täytyy nähdä todellakin vaivaa. Yhtäkkiä huomaat, että lapset ovatkin imeneet sinun huonot tapasi ja niitä ei enää saakaan muutettua (koska ei jaksa nähdä vaivaa). Vtuttaa niin, että puretaan kaikki paska olo siihen sinkkuun/lapsettomaan ystävään ja yritetään todistella kuinka paljon paremmin asiat on, kun on OMA PERHE. Ei nähdä sinkun säälivää katsetta, koska sehän on kateutta.
Mulle nuo kaikki on ollut aina selvää ja olen pitkään miettinyt, haluanko tuollaista elämää. Olen toki tietoinen myös niistä hyvistä hetkistä, mutta olen tietoinen myös siitä, että minulla on vain tämä yksi elämä elettävänä. Haluan elää sen niin, että olen ONNELLINEN. Minua ei tule haittaamaan tämä lapsettomuuteni vanhana, nimittäin tarvitsen paljon enemmän omaa aikaa kuin ns. normaali ihminen. Haluan pohtia ajatuksiani ja maailmanmenoa. Mielestäni ihmiskunta ei tarvitse näin paljoa ihmisiä, jos ollenkaan. Ihan oikeasti, luonto on nyt järjestänyt niin, että kaikki eivät lisäänny ja sen on oltava ok myös niille, jotka väenvängällä ovat pukanneet tänne 7 lasta. Mutta huolehtikaa niistä sitten itse, kasvattakaa ne niin, että kestätte ja menkää sellaiseen työhön, että on vara elättää. Me mun kaltaiset sitten elämme omaan tyyliimme.
Harva kritisoi lapsiperheiden elämää samoin kuin äitylit ja isukit kritisoi lapsettomien elämää. "Helppoahan se on, kun", "hyvähän se on matkustella, kun.." No niin onkin. Ihanaa elämää.
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taidat olla todellisuudessa tosi katkera. Miksi muutoin nähdä vaivaa tuollaiseen vuodatukseen.
Oletko jotenkin tyhmä? Ap vain totesi, että lapsettomana on helpompaa. Mitä se sinua haittaa? Olen perheellinen ja tiedän, että ap on oikeassa. Kuka tahansa perheellinen vaihtaisi paikkoja lapsettoman kanssa, jos voisi. Mikä sinua vaivaa, ettet pysty myöntämään totuutta?
Sinulla on ilmeisesti useampi lapsi? Miksi sitten itse et jättänyt lapsilukua vain yhteen, jos vaihtaisit paikkaa lapsettoman kanssa koska tahansa? Olisit nyt edes vähän helpottanut omaa elämääsi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mulle tullut oikeastaan mikään yllätyksenä. Olin jo ennen omia lapsiani hoitanut paljon ystävieni lapsia ja tiesin, millaista lasten kanssa oleminen on. Yövalvomiset yms olivat siis jo ihan tiedossa oleva ja koettukin asia. Oman ajan väheneminenkin oli ihan selvää, juuri siksihän mä olin ystävieni lapsia niin paljon hoitanutkin, että he saisivat omaa aikaa. Ja vastaavasti he myöhemmin hoitivat mun lapsiani, jotta mä sain omaa aikaa. Lisäksi mulla oli vanhempani ja sisarukseni, jotka ottivat aina tarvittaessa lapseni hoitoon. Sairaanhoitajan koulutuksestakin oli apua, kun lapset sairastelivat. Eipä sitä sairaiden kanssa työpaikallakaan sen helpommalla olisi päässyt, pikemminkin päinvastoin: yhden tai kahden sairastuneen hoito on paljon kevyempää kuin koko osastollisen, vaikka töissä onkin myös työkaverit.
Rahan kulumiseenkin osasin varautua, koska tietenkin kasvava lapsi tarvitsee vähän väliä uusia vaatteita, ikäänsä ja kehitystasoaan vastaavia leluja ja muita tarvikkeita. Hieman yllätyksenä tuli teini-ikäisen pojan syömä ruokamäärä, itselläni kun on vain siskoja. Mutta ruokaa sai kaupasta, joten teinille vaan rahat ja ostoslista käteen ja jannu kauppaan.
Kasvattamista en koskaan edes varsinaisesti ajatellut. Ajattelin vain, että oma esimerkkini on parasta, mitä voin lapsilleni tarjota. Siinähän nuo kasvoivat rinnallani täysipäisiksi, kivoiksi aikuisiksi ilman erityistä panostamista kasvattamiseen. Taaperosta lähtien otin heidät mukaan kotitöihin. Kieltämättä joskus kuuntelin hämmästyneenä, kun kaverini kertoivat omista lapsistaan ja erityisesti teineistään, jotka eivät laittaneet rikkaa ristiin kotitöiden eteen. On kuitenkin ihan oma valinta, jos alkaa piiaksi omille lapsilleen.
Töihin paluussakaan ei ollut kummallakaan kertaa ongelmaa. Korkeintaan vähän harmitti, kun kotiäitivuodet olivat ohi ja piti palata töihin. Aika nopeasti kuitenkin sopeutui taas herätyskellon soimiseen ja töihin lähtemiseen. Enemmän mua on kuitenkin työssäkäynti vituttanut kuin lasten kanssa oleminen.
Vierailija kirjoitti:
Ei mulle tullut oikeastaan mikään yllätyksenä. Olin jo ennen omia lapsiani hoitanut paljon ystävieni lapsia ja tiesin, millaista lasten kanssa oleminen on. Yövalvomiset yms olivat siis jo ihan tiedossa oleva ja koettukin asia. Oman ajan väheneminenkin oli ihan selvää, juuri siksihän mä olin ystävieni lapsia niin paljon hoitanutkin, että he saisivat omaa aikaa. Ja vastaavasti he myöhemmin hoitivat mun lapsiani, jotta mä sain omaa aikaa. Lisäksi mulla oli vanhempani ja sisarukseni, jotka ottivat aina tarvittaessa lapseni hoitoon. Sairaanhoitajan koulutuksestakin oli apua, kun lapset sairastelivat. Eipä sitä sairaiden kanssa työpaikallakaan sen helpommalla olisi päässyt, pikemminkin päinvastoin: yhden tai kahden sairastuneen hoito on paljon kevyempää kuin koko osastollisen, vaikka töissä onkin myös työkaverit.
Rahan kulumiseenkin osasin varautua, koska tietenkin kasvava lapsi tarvitsee vähän väliä uusia vaatteita, ikäänsä ja kehitystasoaan vastaavia leluja ja muita tarvikkeita. Hieman yllätyksenä tuli teini-ikäisen pojan syömä ruokamäärä, itselläni kun on vain siskoja. Mutta ruokaa sai kaupasta, joten teinille vaan rahat ja ostoslista käteen ja jannu kauppaan.
Kasvattamista en koskaan edes varsinaisesti ajatellut. Ajattelin vain, että oma esimerkkini on parasta, mitä voin lapsilleni tarjota. Siinähän nuo kasvoivat rinnallani täysipäisiksi, kivoiksi aikuisiksi ilman erityistä panostamista kasvattamiseen. Taaperosta lähtien otin heidät mukaan kotitöihin. Kieltämättä joskus kuuntelin hämmästyneenä, kun kaverini kertoivat omista lapsistaan ja erityisesti teineistään, jotka eivät laittaneet rikkaa ristiin kotitöiden eteen. On kuitenkin ihan oma valinta, jos alkaa piiaksi omille lapsilleen.
Töihin paluussakaan ei ollut kummallakaan kertaa ongelmaa. Korkeintaan vähän harmitti, kun kotiäitivuodet olivat ohi ja piti palata töihin. Aika nopeasti kuitenkin sopeutui taas herätyskellon soimiseen ja töihin lähtemiseen. Enemmän mua on kuitenkin työssäkäynti vituttanut kuin lasten kanssa oleminen.
Tämä on ihana vastaus! T. vela
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli siis oma kokemukseni, minä olen kuullut monelta tuota että kyllä sitten vanhana ollaan katkeria, kun ei ole ketään joka huolehtii. Olen ihmetellyt tuota ja todella toivon, että ei ole yleinen ajatus, vaikka yllättävän moni niin puhuukin. Minulle harvoin suoraan tulee kukaan sanomaan, mutta olen kyllä korvat hörölläni kun kuulen joidenkin keskenään puhuvan, tuttujen tai tuntemattomien. Voin sanoa, etten kehtaa sanoa livenä mitään, mutta ihmettelen noita asioita... Miten yllätyksenä nuo sitten tulevat, esimerkiksi se rahanmeno?
Mutta ärsyttää myös olla se kohde johon puretaan tuo väsymys noin, että hyvähän se sulla.. En minäkään ajattele muutoin perheiden elämää ja käyn kylässä, minun ystäväni tietävät kantani ja minä leikin heidän lastensa kanssa ja lähipiirissä kaikki ok, mutta.. esim. työpaikalla ei-niin-läheisten kanssa oli aika raskasta olla se piikiteltävä.
Ap
Ystäväni oli aiemmin lapseton (omasta halustaan) ja en todellakaan kertonut hänelle lapsiperhearjen kaikista ihanista puolista, sillä en halunnut hänen pahoittavan mieltään, sillä hänellä ei sitä perhettä ollut. Eli voi olla, että sulle avaudutaan siitä nurjasta puolesta samasta syystä.
Ihme logiikkaa, jos toinen oli omasta halustaan lapseton. Miksi se häntä silloin olisi loukannut, että sinusta lapsiperhe-elämässä on jotain hyvää?
Samalla logiikalla kuin jos vaikka meillä on hieno auto ja kaverilla huono tai ei ole autoa ollenkaan niin en minä mene sillä hienolla autollani kehuskelemaan.
No tuskinpa hän siitä harmistuu, jos hänellä on omasta halustaan se ruppuinen auto. Eli ois varaa pitää parempaakin, mutta ei halua, piittaa tms. Esim. itsellä on 10v vanha Ford mutta haaveilen Mersusta tai Jaguarista kunhan saan vähän perintöä, eikä mua ärsytä kuunnella jonkun kokemuksia hienoista autoistaan, päin vastoin, ihan mielellään. Jos en kuitenkaan haluaisi hienoa autoa, ja joku omastaan puhuisi, niin mitä sitten? Se olisi vain yksi puheenaihe toisten joukossa.
Alue: Aihe vapaa
Kun tuttu avautui, miten ei ollenkaan arvannut, että omaa aikaa olisi lasten kanssa niin vähän, teki mieli sanoa: "Mitähän helvettiä sä sitten odotit?"
Suurin osa ihmisistä ei mieti asioita yhtään etukäteen. Varmaan joku evoluutiojuttu. Jos lasten hankintaa mietittäisiin järjellä, vielä harvempi hankkisi lapsia. Tai toisin sanottuna; harkitsevat ihmiset karsioutuvat geenipoolista.