Lue keskustelun säännöt.
Onko liikaa vaadittu, että äiti ei oli harhainen, vaan ymmärtäisi tosiasioita?
25.12.2017 |
Siis jos oma äiti uskoo omiin päänsisäisiin kuvitelmiinsa, ja sen seurauksena ei tue tai lohduta, kun sitä kaipaisin, niin onko se syy hylätä äiti? Kun siis vielä haluaisin saada hänet ymmärtämään asian oikean laidan, niin hän suuttuu siitä minulle, että yritän saada hänet ymmärtämään asian, niin kuin se oli, eikä uskomaan omiin valheajatuksiinsa.
En halua seurustella valehtelijoiden kanssa, mutta "kivaa", kun tämä tyyppi on oma äiti, jolta kaipaisi tukea ja ymmärtämistä. Mutta ei, aina se syyttää minua kaikesta.
Kommentit (25)
Sikäli on "harmi", ettei lapsi ole add, voisi käydä kääntelemässä vähän puukkoa äidin haavoissa, jotka ovat rikki siitä, että jonkun persoonallisuus ei ole täydellinen. Siis naurettava lausekin, millainenkohan tämä äitini edellyttämä täydellinen persoonallisuus sitten olisi? :D
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ei siis todellakaan haittaisi, jos lapseni loukkaisivat äitiäni koska eivät ole persoonallisuuksina täydellisiä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se näköjään liikaa vaadittu, lapsillasi on harhainen äiti.
Millälailla sinun mielestäsi olen harhainen?
apKuvittelet, että sinussa ei ole mitään vikaa vaan kaikki on muitten syytä, jopa niiden lastesi.
Mä en varsinaisesti muista, että mieheni olisi koskaan koittanut osoitella mun vikojani. Ja siis ei se mitään hyödyttäisi, koska se, mikä ilmenee minussa vikana, on aina asia, josta minä itse olen sanut äitini takia kärsiä, ja josta en olisi halunnut joutua kärsimään, mutta koska en voinut valita minusta tuli sen vian mukainen. Korjaisin sen heti, mikäli osaisin, mutta sitä vikaa tuskin olisi ikinä syntynytkään, jos osaisin valita miten toimia tai ratkaista asian, hoitaa ongelman.
apJa jos mies syyttäisi minua mun vioistani, niin hän ei oikeasti ymmärtäisi, että syyttää väärää puuta. En mä ole niihin syypää, vaan kasvatukseni. Äitini koitti sitäpaitsi korjata minun persoonallisuuttani koko lapsuuteni, luulen, että se on tehnyt pahimmat haavat. Tajusin tämän, kun pojallamme epäiltiin add:tä, ja lääkäri sanoi, että sitten mennään eteenpäin ja katsotaan tulevaisuuteen ja miten lasta voidaan auttaa, mikäli hänellä on add. Tajusin siinä samassa, että jos äitini istuisi siinä lääkärin tuolilla hän kieltäisi poikaa elämästä, ennen kuin add on korjattu, eli vaatii täysin mahdottomia ja samalla estää lasta elämästä, tällä ei olisi oikeutta elää, koska hänessä on vikaa. Näin hän suhtautui minuun. Tosin sitten selvisi, ettei lapsella ole add:tä.
ap
Eikä äitini siis kaiken lisäksi olisi kykenevä eikä halukas auttamaan, vaan haluaisi vain korjata (muka, äidistä) rikki olevan lapsensa, jota ilmeisesti häpeäisi.
Siinä on äitini harhaa kerrakseen, että erilaiset ovat rikki, ja heidät pitää korjata. Ja äiti kyllä tiesi miten.
ap
Eli siinä ei ole yhtään tippaa rakkautta lasta kohtaan, nada. Miten äitini minua korjasi ja kohteli. Se oli pelkkää lapseen kohdistuvaa vihaa.
ap
Äitini siis näkisi add:n ongelmana, ja lapsen syynä, olisi lapsen syy, ettei paranna omaa add:tään, eikä äitini kykenisi auttamaan lasta edes käyttäytymään hyvin, vaikka on add, mutta siksipä juuri syyttäisikin lasta kaikesta, ettei tartte itse
Än syyttää. Ei näkisi siis add:tä vain lapsen ominaisuutena. Miettisi vain, mitä muut sanoo, ne, jotka ovat tolkkurajoitteisia, eivätkä ymmärrä, että add ei ole kenenkään vika. Äitini on hirviö.
ap