Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7964)
Ei ehkä mikään selvittämätön juttu, mutta varsin creepy yhteensattuma.
Asuin yhdessä ystäväni kanssa kämppiksinä. Ystäväni vietti usein öitä kumppaninsa luona, ja eräänä yönä hänen ollessa taas poissa nukuin todella levottomasti. Näin unia, joissa oli ahdistava, painostava tunnelma. Näin muun muassa unta, jossa heräsin unesta ja näin tumman hahmon hiippailevan pimeässä huoneessani. Aamulla heräsin ihan hyvillä fiiliksin, kunnes lähdin asunnosta ulos - näin kämppikseni unohtaneet omat avaimensa oveen, eli periaatteessa kuka vaan olisi voinut avata oven ja kävellä asuntoon. Välillä mietinkin, että mitä jos tuo uni jossa olevinaan heräsin ja näin hiipparin, olikin totta?
Pakko vielä lisätä, että tämän hiippariunen lisäksi näin unta, jossa kävelin jossakin tuhkaisessa metsässä täynnä naisten ja lasten pääkalloja. Hyvin pian tämän jälkeen alkoi Ukrainan sota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sama, joka aikaisemmin kirjoitti kissan pallon katoamisesta. No nyt meillä on kadonnut toinenkin pallo, melkein taas silmiemme alla. :D Kissa palloili itsekseen lapsen nyrkin kokoisen rapinapallon tv-tason taakse, kun rapina loppui ja kissa alkoi maukua sen merkiksi, että palloa soisi taas hänelle heittää. No mies meni hakemaan sitä palloa sieltä tv-tason takaa, vaan eihän siellä mitään palloa ollut. Pallo ei mitenkään mahtuisi tason alle (tason ja lattian välissä on muutama millimetri ehkä), vaikka kyllä sinnekin kurkattiin. Pallo ei myöskään ollut tason etupuolen lokerikoissa, kävimme ne läpi, ja käymme muutenkin joka kerta kun siivoamme ja pyyhimme sieltä pölyjä.
Tietysti pallo olisi siitä ehkä voinut singota sohvan alle, parvekkeelle tai makuuhuoneeseen, mutta nekin on käyty läpi. Ja kun pallo jonnekin sinkoaa, niin kissa sinkoaa kyllä perässä. Silloin kun lopettaa pallottelun ja alkaa maukua, on se merkki joko siitä, että haluaa lisää vauhtia palloon tai sitten pallo on mennyt jonnekin, mistä ei sitä itse saa. Olisimme muutenkin siitä sohvalta nähneet, jos pallo olisi jonnekin liikkunut tv-tason takaa. Meidän näkökulmastamme pallo siis jäi tv-tason taakse.
Tästäkin on jo siis joku yli kuukausi aikaa, ja tässä ajassa on jo monen monta kertaa tullut huushollia siivottua. Kissa on myös mestari löytämään kaiken maailman kadonneita aarteita, mutta näitä kadonneita palloja ei sekään ole löytänyt.😅 Ja nielemään kissa ei noin isoa palloa pystyisi, niin nopeasti ja kokonaisena. Lisäksi siitä takuuvarmasti seuraisi eläinlääkärireissu. Alan epäillä, että kotonamme on jokin musta aukko, joka imee noita kissan suosikkileluja.
Olin äitini kanssa hammaslääkärissä. En muista että kuinka vanha olin, korkeinaan 7-vuotias, luultavasti kuitenkin alle kouluikäinen. En muista, että mitä minulle tehtiin mutta ennen kotiinlähtöä lääkäri antoi minun valita muovilaatikossa olevien hammasharjan joukosta itselleni uuden hammasharjan. Ilmeisesti jokainen lapsipotilas sai hammaslääkärissä käydessään itselleen uuden hammasharjan.
Tämä tapahtui 1980-luvulla. En enää muista, että minkälaisen hammasharjan halusin mutta joka tapauksessa otin sen käteen. Silloin mukana ollut äitini tarttui toiseen hammasharjaan ja sanoi, että minun on otettava se koska se oli hänestä niin hienon värinen. Meille syntyi siinä kiistaa siitä, että kumman harjan minä otan koska minä halusin sen harjan minkä olin jo valinnut. Lääkäri katsoi äitiä hieman ihmeissään ja sanoi muistaakseni jotain siihen suuntaan, että koska harja tulisi minulle, niin enkö saisi itse valita harjaa minkä haluan. Silloin äiti paiskasi kädessään olevan harjan laatikkoon ja lähdimme pois. Muistan kuinka äiti oli selvästi vihainen. Siellä hammaslääkärin pihalla oli jotain lapsia polkupyörineen. Heitä katsoen äiti totesi vihaisesti, että "Katso nyt noita lapsia. Kohta joku heistä saa tuolla hammaslääkärillä sen hienon hammasharjan, jota sinä et halunnut". Moittimista jatkui koko kotimatkan ja vielä kotonakin. Olin kuuleman mukaan hankala ja itsepäinen lapsi joka ei koskaan tee mitään kuten hän haluaisi. Äiti haukkui minut melko perusteellisesti sinä päivänä. Kun isä tuli kotiin, niin äiti kertoi hänellekin, että mitä tapahtui ja valitti, että miten minä olen niin hankala, itsekäs ja itsepäinen lapsi kun en voinut valita hänen ehdottamaansa hammasharjaa. Muistan yhä kuinka isä katsoi äitiä ihmeissään ja kysyi, että tuliko se hammasharja äidille itselleen vai minulle. Äiti sanoi, että minulle mutta olisi silti ollut mukavaa jos minulla olisi ollut se hänen valitsemansa hieno harja minun valitseman harjan sijaan.
Äiti jaksoi jatkaa tästä hammasharjan värin valittamista ja minun moittimistani useamman päivän ajan ennen kuin lopetti. Yhä hän oli kuitenkin vihainen minulle kun olin valinnut väärän harjan. Vähitellen asia unohtui mutta muistin sen tässä eräänä päivänä ja kysyin äidiltä, että vieläkö hän muistaa tapauksen. Hän katsoi minua ihmeissään ja totesi, että ei muista mitään sellaista. Minulle se kuitenkin muistui mieleen selvästi ja ihmettelen yhä että miten se hammasharjan väri oli äidille silloin niin tärkeä asia, että se sai hänet suuttumaan minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä kiinnostaisi tietää ja nyt löytyi hyvä paikka avautua. Isäni syntyi aikanaan avioliiton ulkopuolella ja oli äitinsä kasvattama. Hänen isänsä meni sittemmin naimisiin vajaan sadan kilometrin päässä. Tuosta liitosta syntyi kuulemma neljä lasta. En koskaan tavannut isoisääni, täti- ja setäpuoliani enkä serkkujani tai pikkuserkkujani ja isäkin tapasi isäänsä vain harvoin. En tiedä kuinka paljon serkkuja minulla tuolta puolelta on, mutta todennäköisesti monta kuitenkin. Jotkut pikkuserkutkin saattavat periaatteessa olla iältään lähellä omaa ikääni.
Viime vuosina on alkanut tosissaan vaivata aina välillä, että kun toisinaan kotikaupungissa näen tutunnäköisen tai isääni muistuttavan miehen, onko hän ehkä serkkuni. Tai entä jos joku tuntuukin vaikka baarissa jutellessa todella mukavalta tyypiltä ja sitten hän onkin serkkuni. Tässä on pientä epämukavuutta myös. Naisista en osaa samalla tavalla katsoa vaikka heitäkin varmasti on. Tämä vaivaa todella ja olen miettinyt, että pitäisikö aloittaa sukututkimusta. Tämä alkoi ehkä silloin kun alettiin puhua näistä superluovuttajista, joiden lapset jäljittävät toisiaan ja niistä hyppii sieltä sun täältä esille.
Olen syntynyt heinäkuussa ja minulle tehtyjen tutkimusten perusteella olen älyllisesti kehitysvammainen. Olen miettinyt, että johtuiko se siitä, kun minä synnyin heinäkuun 3 päivä vuonna 1979, kun minun piti syntyä vasta elokuussa 27 päivä ja miksi minä jäin elämälle, kun moni muu vauva kuoli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin ostanut ison tölkin energiajuomaa.Istahdin läppärin ääreen,avasin tölkin ja otin huikan kun sitten huomasin että ulkona alkoi sataa ja nousi ukkonen,joten laskin lähes täyden tölkin olohuoneen pöydälle ja lähdin pelastamaan ulkona kuivuvia pyykkejä. Palattuani sisälle tartuin energiajuomaan ja ihmettelin,miten se oli jotenkin niin kevyt. Yli puolet oli poissa. Asun yksi ja olin tosiaan ehtinyt vain ottaa yhden suullisen ennen ulos syöksyä. Mihin juoma katosi? Ymmärrän kyllä että ajatuksissa voi juoda automaatilla niin ettei aivot tajua mitä käsi tekee mutta tosiaan avasin tölkin,hörppäsin,juoksin ulos.
Olin perheeni kanssa Thaimaassa lomalla jouluna 2004 tsunamin aikaan. Itseäni ei sattunut sen kummemmin muutamia naarmuja ja tikkejä lukuunottamatta, mutta näin paikallisessa sairaalassa samassa tilassa nuoren, ehkä noin 11-14-vuotiaan tytön, joka itki ja huusi äitiä ja isää, ihan selvästi suomeksi ja ilmeisesti hänellä oli enemmän vammoja. Sain sen käsityksen että oli ihan yksin ja eksynyt perheestään. Olin itse silloin niin oman perheen tilanteeseen keskittynyt ja väsynyt, että en jaksanut reagoida sen kummemmin, mutta jälkeenpäin joskus mietin, että mitäköhän tälle tytölle kävi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En polta,mieheni polttaa. Pyysin kassalla pienen sinisen Westin ja näin vielä että aski oli oikea.
Kotona kauppakassista löytyi ISO PUNAINEN West. Selitin miehelle etten ymmärrä mitä kävi,mies vaan totesi että kassa sekoli ja että voi hän näitäkin polttaa.
Mutta mä NÄIN että se oikean kokoinen ja värinen aski!
Vierailija kirjoitti:
Olin perheeni kanssa Thaimaassa lomalla jouluna 2004 tsunamin aikaan. Itseäni ei sattunut sen kummemmin muutamia naarmuja ja tikkejä lukuunottamatta, mutta näin paikallisessa sairaalassa samassa tilassa nuoren, ehkä noin 11-14-vuotiaan tytön, joka itki ja huusi äitiä ja isää, ihan selvästi suomeksi ja ilmeisesti hänellä oli enemmän vammoja. Sain sen käsityksen että oli ihan yksin ja eksynyt perheestään. Olin itse silloin niin oman perheen tilanteeseen keskittynyt ja väsynyt, että en jaksanut reagoida sen kummemmin, mutta jälkeenpäin joskus mietin, että mitäköhän tälle tytölle kävi.
Siis miksi et auttanut häntä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin perheeni kanssa Thaimaassa lomalla jouluna 2004 tsunamin aikaan. Itseäni ei sattunut sen kummemmin muutamia naarmuja ja tikkejä lukuunottamatta, mutta näin paikallisessa sairaalassa samassa tilassa nuoren, ehkä noin 11-14-vuotiaan tytön, joka itki ja huusi äitiä ja isää, ihan selvästi suomeksi ja ilmeisesti hänellä oli enemmän vammoja. Sain sen käsityksen että oli ihan yksin ja eksynyt perheestään. Olin itse silloin niin oman perheen tilanteeseen keskittynyt ja väsynyt, että en jaksanut reagoida sen kummemmin, mutta jälkeenpäin joskus mietin, että mitäköhän tälle tytölle kävi.
Siis miksi et auttanut häntä?
Miten? Olin 14-vuotias ja omastakin perheestä ihmisiä kadonneena, vaikka itselläni ei sen kummempaa hätää ollutkaan.
Tee DNA-testi, siitä on hyvä aloittaa. Itse tein ja yllätyksiä löytyi, löytyy edelleen. Testin saa alle 40 eurolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin äitini kanssa hammaslääkärissä. En muista että kuinka vanha olin, korkeinaan 7-vuotias, luultavasti kuitenkin alle kouluikäinen. En muista, että mitä minulle tehtiin mutta ennen kotiinlähtöä lääkäri antoi minun valita muovilaatikossa olevien hammasharjan joukosta itselleni uuden hammasharjan. Ilmeisesti jokainen lapsipotilas sai hammaslääkärissä käydessään itselleen uuden hammasharjan.
Tämä tapahtui 1980-luvulla. En enää muista, että minkälaisen hammasharjan halusin mutta joka tapauksessa otin sen käteen. Silloin mukana ollut äitini tarttui toiseen hammasharjaan ja sanoi, että minun on otettava se koska se oli hänestä niin hienon värinen. Meille syntyi siinä kiistaa siitä, että kumman harjan minä otan koska minä halusin sen harjan minkä olin jo valinnut. Lääkäri katsoi äitiä hieman ihmeissään ja sanoi muistaakseni jotain siihen suuntaan, että koska harja tulisi minulle, niin enkö saisi itse valita harjaa minkä haluan.
Oletko kuullut narsismista? Äitini oli juuri tuollainen. Ihan normi muuten mutta yritti naittaa minut eräälle tytölle, kirjaston tiskillä lapsena pisti valitsemiani kirjoja sivuun, "hukkasi" hyväksymiskirjeen oppilaitoksesta, pesi "vahingossa" tyttöystävän tekemän villapaidan ...
Vierailija kirjoitti:
Tämä kiinnostaisi tietää ja nyt löytyi hyvä paikka avautua. Isäni syntyi aikanaan avioliiton ulkopuolella ja oli äitinsä kasvattama. Hänen isänsä meni sittemmin naimisiin vajaan sadan kilometrin päässä. Tuosta liitosta syntyi kuulemma neljä lasta. En koskaan tavannut isoisääni, täti- ja setäpuoliani enkä serkkujani tai pikkuserkkujani ja isäkin tapasi isäänsä vain harvoin. En tiedä kuinka paljon serkkuja minulla tuolta puolelta on, mutta todennäköisesti monta kuitenkin. Jotkut pikkuserkutkin saattavat periaatteessa olla iältään lähellä omaa ikääni.
Viime vuosina on alkanut tosissaan vaivata aina välillä, että kun toisinaan kotikaupungissa näen tutunnäköisen tai isääni muistuttavan miehen, onko hän ehkä serkkuni. Tai entä jos joku tuntuukin vaikka baarissa jutellessa todella mukavalta tyypiltä ja sitten hän onkin serkkuni. Tässä on pientä epämukavuutta myös. Naisista en osaa samalla tavalla katsoa vaikka heitäkin varmast
Asiassa ei ole mitään ihmeellistä jos tiedät isäsi isän henkilöllisyyden. Sukututkimusta vaan tekemään ja tee dna-testi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin perheeni kanssa Thaimaassa lomalla jouluna 2004 tsunamin aikaan. Itseäni ei sattunut sen kummemmin muutamia naarmuja ja tikkejä lukuunottamatta, mutta näin paikallisessa sairaalassa samassa tilassa nuoren, ehkä noin 11-14-vuotiaan tytön, joka itki ja huusi äitiä ja isää, ihan selvästi suomeksi ja ilmeisesti hänellä oli enemmän vammoja. Sain sen käsityksen että oli ihan yksin ja eksynyt perheestään. Olin itse silloin niin oman perheen tilanteeseen keskittynyt ja väsynyt, että en jaksanut reagoida sen kummemmin, mutta jälkeenpäin joskus mietin, että mitäköhän tälle tytölle kävi.
Siis miksi et auttanut häntä?
Miten? Olin 14-vuotias ja omastakin perheestä ihmisiä kadonneena, vaikka itselläni ei sen kummempaa hätää ollutkaan.
No vaikka kysynyt nimeä yms ja kertonut jollekin että hän oli siellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Törmään säännöllisesti ihmisiin jotka ovat erään sukulaisen työkavereita tai hänen kanssaan yhteisissä harrastuksissa. Eräs alkoi käydä ärsyttäväksi kun törmäsin häneen säännöllisesti paikoissa joihin en itsekään ollut etukäteen tiennyt meneväni.
Kun vahdoin puhelinta tämä loppui.
Sitten alkoivat sukulaiset soitella huolestuneena kun olen kadonnut.
Hyi. Tuli mieleen (Okei, epätodennäköistä, muttei mahdotonta) että puhelintasi saatettiin vakoilla. Eli tuo ihminen stalkkasi, että missä menet ja oli aina "sattumalta" siellä missä sinäkin. Jos kyse oli sattumasta, miksi se loppui heti kun puhelimesi vaihtui?
Moi pitkästä aikaa. Kyllä, epäilin että sukulaiseni stalkkasi minua. Stalkkaa muuten vieläkin. Oisko värvännyt kavereitaan kyttäileen.
Vierailija kirjoitti:
Olin perheeni kanssa Thaimaassa lomalla jouluna 2004 tsunamin aikaan. Itseäni ei sattunut sen kummemmin muutamia naarmuja ja tikkejä lukuunottamatta, mutta näin paikallisessa sairaalassa samassa tilassa nuoren, ehkä noin 11-14-vuotiaan tytön, joka itki ja huusi äitiä ja isää, ihan selvästi suomeksi ja ilmeisesti hänellä oli enemmän vammoja. Sain sen käsityksen että oli ihan yksin ja eksynyt perheestään. Olin itse silloin niin oman perheen tilanteeseen keskittynyt ja väsynyt, että en jaksanut reagoida sen kummemmin, mutta jälkeenpäin joskus mietin, että mitäköhän tälle tytölle kävi.
Mitä jos sillä oli joku hätä siellä?
Kiitos hyvistä ehdotuksista, isoisän jälkeläisiä pohtiva kiittää. DNA-testi olisi varmaan paikallaan. Nimen tiedän kyllä ja ammatin. Epäilen vain, että koska isä on luonteeltaan hiukan isoisän kaltainen, saan samalla selville kuinka monta salattua sisaruspuolta itselläni on. Toki se nyt selviäisi aikanaan perunkirjoituksessakin varmaan.
Tähän liittyen meinasinkin lähettää samaan hengenvetoon aiemman kanssa tarinan tuntemattomasta tytöstä, joka ollessani lukioikäinen soitteli kännykkänumerooni ja itki ja vaikersi isää puhelimeen. Tätä tapahtui monen kuukauden ajan aina silloin tällöin eikä auttanut sanoa etten tiedä ketä hän tarkoittaa ja etten osaa auttaa. En koskaan saanut tietää kenen numero oli ja puhelut loppuivat jossain vaiheessa.
Mutta ei se mitään. Vastikään törmäsin tutun Facebook-postauksen kommenteissa isääni samalla hellittelynimellä kutsuvaan naiseen ja muistin yhtäkkiä nuo puhelut yli kahdenkymmenen vuoden takaa. Luultavasti tämä nainen oli lapsena siis soitellut numerooni luullen, että koska sen omistajaksi on merkittyi isäni, sieltä vastaisi isäni. Vanhempani olivat tuolloin jo aikapäiviä sitten eronneet ja isän naisseikkailuista puhuttiin ihan avoimesti. Toinen vaihtoehto tietenkin on, ettei kyse ollut lapsesta ollenkaan, vaan silloin jo nuoresta naisesta, joka kuvassa vain oli ikääntynyt kauniisti. Isän kanssa en ole tekemisissä enää, niin vähän itse valittu mysteeri, mutta eipä hän niistä aikanaan muutenkaan puhunut.
Onneksi olen itse nainen, ei ole periytynyt tämä tapa, keskikokoinen varautuneisuus miehiä kohtaan kyllä valitettavasti, vaikka tiedän, ettei siihen yleensä ole syytä. Ja suurin este asian selvittämisen tiellä on varmaan nyt se, että mietityttää aika lailla mitä sieltä DNA-testien kautta vielä paljastuisi. Keski-iässä tietysti sukututkimus alkaa kiinnostaa väistämättä.
Vielä jatkan tuosta kadonneesta kaverista ja aikansa ihastuksesta.
Kun ei koskaan tiedä niin joskus jopa ajattelin oliko koko ihmistä olemassa kun kerran ei hänestä enää tiedetä, mutta koulukuvat todistaa, että oli kyllä. Kun hormoonit alta parikymppisenä vielä vahvasti hyrränneet jolloin häneen tutustunut ja varmaan silloin ajatteli millainen olisi se mun unelmien tyttö niin hän silloin täytti kriteerit ja vastaavista nähnyt niin uniakin tuolloin. Olisiko lopulta ollut vain mielikuvituksen tuote kun vilkkaan ja luovan mielen omaava ihminen tai sitten nähnyt hänestä todentuntuista unta.
Ei tiedä jos tätä palstaa lukee missä sitten meneekään ja tunnistaa itsensä ja kirjoittajan tästä jutusta niin rakkaat terveiset sinne jonnekin. Toivossa eletään, että kohtaa joskus edes sen verran, että saa menneet selvitettyä ja rauhaa itselleen tämän asian perästä.